Mitä ihmiset rupeaa tekemään jos alennetut Kelan tuet ei riitä elämiseen ja laskuihin?
pakko joku on sähköt maksaa ja muut laskut
ruokaa saa ruoka-avusta ja voi elää kitualiaamminkin
mutta alkaako lopulta si sällissota tai ryöstely kun sossukelan rahat ei riitäkään? tuleeko nälänhätä
valtio, keksi jotain! Alkon pääjohtaja sillä aikaa tienaa 450 000 e vuodessa ja POstinpääjohtaja miljoonan.
Kommentit (680)
"Jos joku osakkaista jättää rahoitusvastikkeensa maksamatta, taloyhtiön lainaan liittyvät velvoitteet on kuitenkin hoidettava. Tällöin maksut kaatuvat muiden osakkaiden maksettaviksi siitä huolimatta, että olisi oman osuutensa jo maksanut."
Onneksi meidän perheessä ei omisteta kerrostalo tai rivitalo- osakkeita niin ei tarvitse maksaa muiden asukkaiden yhtiölainoja. Uudessa kerrostalossa puolet asunnon hinnasta yhtiölainaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menopuolta pakko karsia, eli pienemmät asunnot, eläminen nuukemmin, eli itse tehtyä kotiruokaa, ei ravintolassa käymistä, Mäkkäreitä, ei läjäpäin uusia vaatteita. Aika pitkälti varmaan semmoista kuin itsellä oli lapsena 1970-luvulla. Mistään ei ollut pulaa mutta mitään ylimääräistä ei ollut. Lomamatka kotimaassa, luontokohteita, marjareissuja sun muita. Onnellinen lapsuus.
Ja sitten semmoinen suvun ja perheen merkityksen kasvu. Eli tukea perheestä. Täällä ihannoidaan sitä, että pärjätään yksin. Muualla sukupolvia asuu yhdessä ym. Tämäkin voi itse asiassa lisätä hyvinvointia koko yhteiskunnassa.
Paluu tavallisuuteen ja sen ymmärtäminen, että kaikki ei voi saada kaikkea. Ja että jos ei jaksa eikä viitsi opiskella tai tehdä töitä, niin ei voi saada samaa kuin sell
Laittakaa koira pois? Okei, mihin? Tohon pihalleko laitan puuhun kiinni? Vai tuon sun luo? Mutta hienoa, että keksit ettei koiraan ole varaa vaikken missään vaiheessa sanonut niin.
Vuokralla asuva ei ole vastuussa muiden asukkaiden yhtiölainoista ja vastikkeista.
Vuokraa saa nostaa kerran vuodessa sopimuksessa olevalla prosenttimäärällä. Ja voi myös muuttaa pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soviteltua ei leikattu. Ainoastaan 300 euron suojaosa. Miksi sellaista olisi maksettu, kun sitä ei makseta kokopäivätyötä tekevillekään? Miksi toinen tekee samaa työtä vähemmän samalla palkalla kuin toinen kokopäiväisesti?
Laita linkki, että soviteltua ei leikattu?
Soviteltua ei leikattu. Ainoastaan 300 euron suojaosa. Miksi sellaista olisi maksettu, kun sitä ei mnakseta kokopäivätyötä tekevillekään? Miksi toinen tekee samaa työtä vähemmän samalla palkalla kuin toinen kokopäiväisesti?
1000 netto saavat mummut voivat joutua maksamaan muiden osakkaiden yhtiölainoja ja vastikkeita nyt kun hallitus leikkaa.
Olemattoman tavaran myynti netissä on kautta aikain ollut helppo ja varma tulonlähde epärehellisille. Epärehellisyys ei ole näillä näkymin ainakaan vähentymässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soviteltua ei leikattu. Ainoastaan 300 euron suojaosa. Miksi sellaista olisi maksettu, kun sitä ei makseta kokopäivätyötä tekevillekään? Miksi toinen tekee samaa työtä vähemmän samalla palkalla kuin toinen kokopäiväisesti?
Laita linkki, että soviteltua ei leikattu?
Soviteltua ei leikattu. Ainoastaan 300 euron suojaosa. Miksi sellaista olisi maksettu, kun sitä ei mnakseta kokopäivätyötä tekevillekään? Miksi toinen tekee samaa työtä vähemmän samalla palkalla kuin toinen kokopäiväisesti?
Et laittanut linkkiä.
Kyllä soviteltua leikattiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rahat ei riitä niin ostetaan vähemmän kaikkea turhaa.
"Karu ennuste konkursseista - erityisesti kaksi alaa erottuu"
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010345749.html
Hotelli- ja ravintola-ala, vähittäiskauppa ja rakennusala
"Rakennusalan synkkään tilanteeseen ei ole näkyvissä helpotusta."
Eli, nyt ei tarvita uzpekkeja enää mihinkään
Kannan jo puukkoa. Oli tarkoitettu taistelukoirien varalle, nyt myös roadmaneille :D Ja mummoille joilla näyttää olevan kauppakassit pullollaan nam!
Jos yritys on ulkomaalainen ja palkkaa ulkomaalaisen työntekijän niin tuon työntekijän ei tarvitse maksaa veroja Suomeen 6 kuukauteen.
Miten menevät alihankintayritykset satamissa ja rakennuksilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soviteltua ei leikattu. Ainoastaan 300 euron suojaosa. Miksi sellaista olisi maksettu, kun sitä ei makseta kokopäivätyötä tekevillekään? Miksi toinen tekee samaa työtä vähemmän samalla palkalla kuin toinen kokopäiväisesti?
Laita linkki, että soviteltua ei leikattu?
Soviteltua ei leikattu. Ainoastaan 300 euron suojaosa. Miksi sellaista olisi maksettu, kun sitä ei mnakseta kokopäivätyötä tekevillekään? Miksi toinen tekee samaa työtä vähemmän samalla palkalla kuin toinen kokopäiväisesti?
Et laittanut linkkiä.
Kyllä soviteltua leikattiin.
Soviteltua ei leikattu. Ainoastaan 300 euron suojaosa. Miksi sellaista olisi maksettu, kun sitä ei makseta kokopäivätyötä tekevillekään? Miksi toinen tekee samaa työtä vähemmän samalla palkalla kuin toinen kokopäiväisesti?
Miksi mun täytyy yksipuolisesti linkitellä. Täytyykö mun hakea sulle myös työpaikka?
Töissä käyvä ns. normaali ihminen saattaa sairastua vakavasti ja joutua tukien varaan. Kaikki saattaa muuttua ihan hetkessä. Sairauseläkkeellä ei perhettä elätä. Ja töitä ei voi tehdä eikä ainakaan saa mistään. Joten. köyhyys on täällä..
Vierailija kirjoitti:
Aika jännää, että vaikka nyt ollaan niiiiiiiiiiin tiukilla rahan kanssa ja valitetaan leikkauksista, mutta silti kummasti tuntuu viikonloppuöisin olevan kaupungilla juhlakansaa ryyppäämässä joka ikisessä räkälässä mitä löytyy. Jostakin siihen se raha aina löytyy.
Voiko olla ettei ole samaa porukkaa
Muutto pienemmälle kunnalle, keikkatöitä löytyy aina sieltäkin. En ymmärrä miksi pitäisi asua isoissa kaupungeissa, joissa vuokrat korkealla. Pitää elää sen mukaan miten on varaa. Pääkaupunkiseudulla pitää olla tuloja vähintään 2000e/kk, jotta saa edes pakolliset maksettua.
Tässä on selitetty mitä tarkoittaa 300 euron suoja-osan poisto.
https://www.pam.fi/artikkelit/9-kysymysta-tyottomyysturvaleikkauksista-…
Tässä on taas osa-aikatyön ja sovitellun päivärahan leikkauksesta.
https://www.pam.fi/artikkelit/pienituloisilta-leikkaaminen-ei-ole-tulev…
Se, että palkkaa tulee sen verran vähän että joutuu turvautumaan valtion tukiin, ei pitäisi olla este työn tekemiselle. Näin ajattelevien ihmisten vuoksi tämän valtion sosiaaliturvakulut ovat niin suuret. Jos joudut hakemaan tukia palkan lisäksi tarkoittaa sitä, että valtion ei tarvitse maksaa niin paljoa --> valtion menot pienenevät --> leikkauksia ei tarvitse tehdä niin paljoa.
Miksi hyvätuloisia pitäisi verottaa vielä enemmän? Jos tulot ovat tarpeeksi suuret, maksat jopa puolet palkastasi veroja. Tämän lisäksi loppurahalla kulutat, eli maksat arvonlisäveroa, tuet yrityksiä --> lisää työpaikkoja. Hyvätuloisilta ei pitäisi kiristää veroja yhtään enempää, sillä nimenomaan he pyörittävät taloutta.
Vaikka irtisanominen helpottuu, ei se tarkoita sitä, että saat potkut jos teet töissä jonkun inhimillisen virheen. Jokaiselle meille käy joskus niin. Miksi työnantaja käyttäisi turhaan aikaa uuden työntekijän rekrytointiprosessiin, jos hänellä on jo osaava työntekijä, vaikkakin inhimillinen virhe on sattunut. Irtisanomisen helpottuminen on minusta vain hyvä asia. On olemassa paljon työntekijöitä, joiden työpanos on niin huono, että siitä kärsivät muut työntekijät --> lisää uupumusta --> lisää terveydenhoitokuluja. Entä ne työpaikkojen kiusanhenget? He eivät enää voi rellestää samalla tavalla tai tulee potkut. --> Työhyvinvointi kasvaa --> tuottavuus nousee --> poissaolot vähenevät.
Itse en ole suurituloinen, en taida yltää edes keskiluokkaan. Olen aina onnistunut suhteuttamaan menoni tuloihin, välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Mutta koskaan en ole syyttänyt muita siitä, jos rahat ovat olleet tiukalla. Jos rahat on olleet vähissä, olen ostanut vain välttämättömät.
Hotelleita on liikaa, nyt jo ovat tyhjäkäynnillä ja lisää suunnitellaan rakennettavaksi ainakin pääkaupunkiseudulla. Ravintola- ja rakennusalalla on "osaavaa ulkomaista työvoimaa" vaikka kuinka paljon. Jotain pitäisi tehdä näille aloille, jos suomalaisia halutaan työllistää.