Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mieheni on taatusti maailman huonoin isä..
21.01.2007 |
Huoh, mitä ihmettä tekisin tuon ukon kanssa!!??
Ihmisenä ihan ok, rento ja mukava mutta lapsille kun mikäkin ampiainen.
Aina jos lapset " keskeyttävät" hänen netissä surffailunsa, tv:n katselun tai syömisen, saavat lapset kuulla kunniansa. Kirosanoja ja huutoa ei säästellä ja välillä iskee nyrkkiäkin kämmeneensä. Lapset selvästi pelkäävät häntä.
Minä puren hammasta, pyrin olemaan johdonmukainen ja AIKUINEN uhmalle, kiukulle, väsymykselle... Mies tulee kotiin harrastuksistaan, menee sohvalle makaamaan ja kun lapsi haluaisi leikkiä tämän kanssa, saa hän huutoa ärähtelyä vastauksesksi. Äiti sanoo nätisti että " annetaan isin nyt levätä, piirrettäisikö vaikka?" Lapsi myöntyy ja teemme jotakin yhdessä. Pikkusisar herää päiväunilta ja ruoka pitäisi tehdä uuniin. Pyydän miestä nousemaan sohvalta ja olemaan lasten kanssa sen aikaa. Hän kysyy että " no mitäs hittoa voitais tehdä?" " rakentakaa vaikka legoista jotakin tai kootkaa palapelajä..." Hetken ovat keskenään kunnes esikoiselta tulee pissaa lattialle ja alkaa taas huuto ja mekastus ja pian molemmat lapset itkevät jalkojeni juuressa että äiti lohduttaisi ja ottaisi turvaan pelottavalta isiltä.
Jos esikoinen esim. ottaa jonkun tavaran jota isä tarvitsisi, nykäisee heti sen raivoisasti lapsen kädestä. Ei voi sitten millään nätisti sanoa vaikka että " ei saa sitä ottaa, isä tarvitsee sitä. Annapas se takaisin" . Pienempi, yksi-vuotiaamme ei tykkää ollenkaan että häntä puetaan hoitopöydällä selällään. Mieheni ei tästä välitä. Kuopus huutaa ja rimpuilee hoitopöydällä ja isä käyttää voimaa ja vielä enemmän ääntä pitääkseen tämän paikoillaan että saisi hänet puettua. Ei sitten voi millään opetella pukemaan sylissä tai niin että lapsi seisoo! Kun hän pukee näin ja sillä selvä. Kyllä tuntuu pahalta!
Mitään ei innostu lasten kanssa tekemään ja joka paikkaan lähteminen on yhtä tuskaa lasten kanssa.
Masennus lääkkeitä hän syö. Niistä tuntui olevan hetken apua. Kaikki pitäisi olla hyvin, parisuhde muuten kunnossa, mukava työ yms. mutta tuntuu ettei mikään riitä. Tuollaisen ukon pitäisi menettää kaikki että ymmärtäisi mitä hänellä on!
Onhan tämä elämä rankkaa kahden pienen kanssa mutta en ymmärrä enkä hyväksy silti tuollaista käytöstä rakkaita lapsiani kohtaan. Olen sanonut nätisti ja pahasti mutta muutosta ei vain tapahdu. Mukava muutenkin lasten kuullen nuhdella isää tämän raivottua lapsille. Esikoinen sanoikin tänään että isä pitäisi laittaa jäähylle kun kuittailin hänelle hänen huudettuaan lapsille. MITÄ IHMETTÄ TEEN?? EN JAKSA ENÄÄ!
Kommentit (29)
Ihana, mukava mies, joka oli se kuka ensin lähti lääkäriin ihmettelemään kun vauvaa ei vuoden yrityksen jälkeen tullutkaan. Kun lapset sitten syntyivät ei osannut/halunnut tehdä mitään lasten kanssa tai lasten hyväksi. Yöllä ei voinut herätä kun aamulla meni töihin, viikonloppuna piti myös levätä. Parin vuoden päästä vastaus lastenhoitoon tai seuranpitoon oli, sinä teet paremmin tai eivät ne halua olla minun kanssani, kas kummaa. Niinpä JSSAP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies ei sittenkään tajua, niin eipä ollut niin tarkoitettukaan.
Odottamalla ei asiat parane. Jotain täytyy TAPAHTUA!
Nyt ollaan asuttu erillään muutama kuukausi. Ollaan edelleen yhdessä, mutta asutaan erillään. Isä käy meillä päivittäin, mutta saa sitä omaa aikaa omassa kodissaan.
Isomman lapsen pissavahingot loppuivat viikko muuttamisen jälkeen. Pikkuhiljaa rauhoittui elämä yleensäkin.
Onhan tämä vähän " miehen ehdoilla" elämistä. Pääasia on kuitenkin, että lapset voivat hyvin. Nyt heillä on rauhallinen elämä, johon isäkin kuitenkin kuuluu joka päiväisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin tuollainen äiti. Äärimmäisen pahasti masentunut. Kun aloin käydä lapsiin kiinni, hain apua. Nyt käyn terapiassa ja syön lääkkeitä. Työskentelen joka päivä sen eteen, etten tuiskahtele ja raivoa lapsille. Itse olen sitä mieltä, että lapsieni olisi parasta kasvaa ilman minua mutta mies ei halua erota.
Syy miksi olen masentunut ja käyn terapiassa, on äitini. Hän käyttäytyi juuri niin kuin miehesi. JOs olisin saanut kasvaa ilman arvaamatonta ja sekopäistä äitiä, olisin ehkä nyt kunnossa. Mutta kun ei, niin nyt sama paska jatkuu sukupolvesta toiseen.
Eroa, sillä lapsistasi tulee pelokkaita jännittäjiä, jotka eivät uskalla tehdä eikä sanoa mitään. Ajattele kun tulevat isommiksi, murrosikäisiksi? Jaksaako miehesi muka sitten heitä paremmin? Ja kerroit jo, miten kamalaa on katsoa vierestä miehesi käytöstä. Lapsesi juoksevat myöhemmin terapiassa purkamassa pahaa oloaan.
Minä muutuin mutta se vaatii hirveän työn. Onko miehesi valmis siihen? Jaksatko sinä? Mitään käännettä parempaan ei tapahdu välttämättä pitkään aikaan.
muuta pois. Ja katso mitä tapahtuu.
lasten ei kuulu pelätä vanhempiaan. Nimimerkillä:kokemusta on...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaa neuvoa, kun olen lähes samanlaisessa tilanteessa. Eihän sille mitään voi, jos mies on tuollalailla sairas. Mitenkä sen muuttaisi. Ehkä muutoksen saisi aikaan jollain psykoterapialla, mutta siihen menee paljon aikaa ja se maksaakin, ainakin yksityisesti. Kamalaa minunkin on kuunnella, kun mieheni joskus ihan turhaan raivoaa lapselle. Mieheni myös usein sanoo, että inhoaa lapsen kanssa leikkimistä. Mitähän lapsi tästä ajattelee.
Annat miehelle kaksi vaihtoehtoa: joko hoitoon (terapia, lääkityksen tarkistus) tai sitten muutatte erilleen ainakin tilapäisesti. Silloin voitte hengähtää ja katsoa mihin suuntaan haluatte jatkaa. Ottakaa se aikalisänä, ei heti lopullisena niin saatte molemmat rauhassa miettiä asioita tykönänne.
Koita jaksaa!! Tämä on varmasti ohimenevä vaihe elämässäsi, muutaman vuoden päästä kaikki on paremmin kun vaan ryhdyt toimiin etkä anna enää polkea lastesi ja sinun oikeuksiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette itsekeskeisiä saamattomia paskoja!!!
Anteeksi ruma kielenkäyttö, mutta joskus ei nätisti sanominen auta mitään! Kukaan ei tuosta tilanteesta hyödy yhtään mitään, KAIKKI kärsii!! Eri osoitteeseen MARS!
Minäkin INHOAN leikkimistä lasten kanssa, mutta en sentään sitä heille sano. Yritän tehdä heidän kanssaan muita juttuja, esim. käyn heidän kanssaan muskarissa, shoppailemassa, luen heille paljon, pelaamme jotain tai vain puuhastelemme kotihommia joihin tulevat mielellään mukaan. En osaa leikkiä yhtään mitään ja ulkoilua heidän kanssaan inhoan, mutta onneksi mies pitää siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä vaan mies saattaa menettää itsehillintänsä ihan totaalisesti ja ei ole lyönyt lasta todennäköisesti vain, koska minä olen mennyt väliin isän lähdettyä " jahtaamaan" lasta. Ei tilanne kovin usein kärjisty, muuten mies on vaan niin todella inhottava kuten sinun miehesikin. Kaksi kertaa on lähtenyt esikoisen kanssa vapaaehtoisesti kahden jonnekin, viimeksi pojan kummin kanssa kylpylään. Vauva saa huutaa sängyssä/sitterissä vaikka äänensä käheäksi ja mies ei persettään liikauta, tiuskaisee vaan, että turha kuvitellakaan että vauva saa oppia, että jatkuvasti sylissä pidetään. Mies vielä patistaa minua töihin/kouluun vaikka vauva on vasta 4kk vanha. Satunnaisia päiviä voisin tehdäkin ja olen pari päivää koulussa ollutkin, mutta miten uskaltaa jättää lapset päiväksi tai edes muutamaksi tunniksi sellaiselle?
Tuo lasten kurja kohtelu on saanut minut välillä tuntemaan niin suurta inhoa ja kuvotusta miestä kohtaan, että ilmeisesti se joskus näkyy naamastakin, kun mies kysyy miksi näytän niin inhoavalta.
Ero olisi MINULLE hyväksi, mutta mies tasan tekisi kaikesta niin vaikeaa kuin mahdollista. Kaikki sukulaiseni asuvat toisella puolella maata, joten heistä ei saisi tukea eikä mies päästäisi minua muuttamaan lasten kanssa mihinkään. Itse kuulema saan lähteä milloin vaan, mutta lapset jää. Ja huoltajuudesta tapeltaisiin verisesti. Ja vaikka minä sen huoltajuuden saisinkin, minun olisi pakko antaa lapset sille kahjolle ilman valvontaa - kaikki kun pitäisi pystyä todistamaan ja milläs todistat??
Oksettaa kun mies paasaa isän oikeuksista aina kun mahdollista, ja velvollisuuksiahan isällä ei sitten olekaan...
(Ja se miksi meillä on 4kk ikäinen vauva: välillä meni paremmin ja uskoin jo miehen muuttuneen.)
Joten olen hengessä mukana ja toivotaan että teillä tilanne muuttuu :(
sama kun sanois, että mies hakkaa minua torstaisin mutta perjantaisin on ihan kiva, joten meillä on hyvä parisuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Osaa neuvoa, kun olen lähes samanlaisessa tilanteessa. Eihän sille mitään voi, jos mies on tuollalailla sairas. Mitenkä sen muuttaisi. Ehkä muutoksen saisi aikaan jollain psykoterapialla, mutta siihen menee paljon aikaa ja se maksaakin, ainakin yksityisesti. Kamalaa minunkin on kuunnella, kun mieheni joskus ihan turhaan raivoaa lapselle. Mieheni myös usein sanoo, että inhoaa lapsen kanssa leikkimistä. Mitähän lapsi tästä ajattelee.
Itkien täällä luen vastauksianne. ihan kädet tärisee...
En vain ole ennen ottanut asiaa noin vakavaksi, kuvitellut sen kuuluvan elämään ja olevan " normaalia" . Ajatellut että onhan muillakin varmasti näin. Jähtuu varmaan siitä että isäni oli ihan samanlainen. Pelkäsin häntä todella enkä edelleenkään pysty katsomaan silmiin. Vaikka suhteemme on nykyään ihan " hyvä"
-ap-
ap, eihän se ole normaalia tuollainen. Varmasti nyt tuntuu aivan hirveältä ja pelottaa jne...mutta toimi.
Itsesi ja lasten vuoksi.
Vieläkin tuli ihan ahdistunut olo ja kylmiä väreitä.
Lasten isän käytös oli juuri tuollaista, mutta ajan kuluessa alkoi myös oikeasti lyömään. Ensin nipistelyä, tukistamista ja sitten läpsimistä...
Kaksi vuotta sitten erosimme. Ja vasta silloin alkoi lasten ja mun elämä ilman pelkoa. Ja uskomatonta että kotona saa olla ihan vapaasti lasten kanssa. Ei tarvi yrittää hiljentää lapsia ettei isi vaan hermostu, tai olla muuten näkymätön.
Syyttelen itseäni vieläkin että miksi en lähtenyt aiemmin. Miksi en suojellut lapsiani paremmin. Mutta koko elämä meni arjesta selviämiseen... ei osannut nähdä tilannetta... ja ajatteli että isällä on vaan huono päivä, että kyllä kaikki muuttuu vielä. Mutta ei isä miksikään ole muuttunut vieläkään.
Voimia sulle päästä irti. Vaikka se tuntuukin pahalta niin saat suuren palkinnon kun ensimmäistä kertaa näet lapset oikeasti levollisina ja iloisina uudessa kodissa ilman isää.
Ehkä tämä auttaa sinua näkemään että elämä perheessä voi olla erillaista. Mieheni on 30-vuotias ja meillä on kaksi pientä lasta. Minä olen kotona ja mieheni käy töissä. Tullessaan kotiin illalla mieheni aina leikkii lasten kanssa ja auttaa laittamaan lapset nukkumaan. Mieheni usein kylvettää molemmat lapset että minä saa levähtää päivän jälkeen. Mieheni tuskin koskaan hermostuu lapsille ja haluaa usein viikonloppusin tehdä retkiä, käydä puistossa yms. Pienempi lapsemme on kipeä ja tarvitsee lääkettä öisin 4t välein. Esim. viime yönä mieheni antoi minun nukkua ja heräsi antamaan lääkkeet. Mieheni arvojärjestys on selkeästi: ensin perhe ja sitten työ. Jos tarvitsemme häntä tulee hän kotiin kesken päivän tai pitää vapaa päivän.
ettei eronnut ja samalla pelastanut mun elämää. Mulla on pelkojen ja jännityksen takia mennyt kaikki pieleen.
Mieheni oli samanlainen lapsilleni ja otin hänestä eron. Lasten ei kuulu kärsiä huonoa käytöstä. Lapsesi vihaavat sinua aikuisina, jos et eroa.
Alue: Aihe vapaa
Kannattaa, koettu on. Kotona ei kuulu pelätä!!!