Lue keskustelun säännöt.
Yhtäkkiä ei enää ainuttakaan ystävää, nainen 45v.
14.04.2024 |
Olin nuorempana tosi suosittu, sain kavereita joka paikasta. Aikuistumisen myötä ja etenkin erittäin rankkojen pikkulapsivuosien jälkeen viimeinen ystävä on alkanut vältellä. Vastaa viestiin yhdellä sanalla tyyppisesti. Nyt tässä sunnuntain ratoksi ja lasten jo ollessa isompia aloin pohtimaan, että olen jostain syystä onnistunut karkottamaan elämästäni todella hyviä kavereita, ystäviä jopa.
Jotkut suhteet on päättynyt toisen osapuolen takia, mutta osa myös itseni. On tullut erimielisyyksiä, joita ei olla osattu ratkoa. Esim.sellainen, että kaveri ei jaksanut kun minulla ei mennyt hyvin ja hän olisi halunnut matkustella, nauttia elämästä. Kun en kyennyt, tuli skismaa ja ystävyyssuhde katkesi. Toinen esim.kerroin että olen ihastunut varattuun mieheen niin naimisissa oleva ystävä ei tätä hyväksynyt ja lopetti ystävyyden. Ja kaiken lisäksi olin vaan ihastunut, ei sen miehen kanssa ollut edes mitään.
Miten tästä eteenpäin? Pitäisikö yrittää jotenkin elvyttää vanhoja ystävyyssuhteita vai onko se merkki että suhteet on päättyneet, että ne ei ollut kunnon ystävyyssuhteita?
Rikki menneet suhteet on siis ollut lapsuudenystävien kanssa tai vähintään nuorena tutustuttu. Eli pitkiä.
Miten enää tämän ikäinen voi edes löytää uusia ystäviä enää ja osaanko olla ystävä kun kaikki edelliset on menny lopulta mönkään. Surullinen olen, ja ihmeissäni myös.
Kokemuksia?
Kommentit (23)
Tyypillistä suomalaista epäsosiaalisuutta. Meidän pitäisi ottaa vähän mallia norjalaisista ja ruotsalaisista, että ihmisten ei välttämättä tarvitse olla samoista taustoista, että voidaan olla hyviä kavereita ja tehdä kaikkea kivaa yhdessä ja jutella niitä näitä. Mutta kun ei. Suomalaiset ovat katkeria ja kaunaisia ja varsinkin naiset - heti on välit poikki, jos on vähääkään eri mieltä. Olkoot sitten jokainen yksin poteroissaan ja liputtäkööt yksin viiniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina ajatellut että ihmissuhteet liittyvät osaksi johonkin agendaan joka yhdistää. Eli jotkut kaverit ovat työkavereita, toiset ovat kavereita koska koulussa tulee oltua niin paljon yhdessä. Puolison kanssa ollaan kavereita sen parisuhteen vuoksi. Kun tämä yhdistävä tekijä loppuu, loppuu myös ystävyys. Se ei vähennä sen ihmissuhteen arvoa. Ihmissuhteet ovat vain sellaisia, mikään ei ole kestävää tai pysyvää, ketään ei saa vaatia tai pakottaa, vaan pitää iloita toisesta ihmisestä silloin kun tämä kuuluu vapaaehtoisesti elämääni. Ihmiset ja elämät muuttuvat myös, ja tiiviskin suhde ei sen takia välttämättä säily. Ihmisiin kannattaa tämän takia jatkuvasti tutustua, pitää silmät auki joka puolella jos oman henkisiä ihmisiä tulee vastaan.
Minulta on hävinnyt 2 kaveriporukkaa. Lapsuuden kavereiden porukasta potkaistiin pois, kun olin erilainen. En seurustellut ja ammatti oli muita erikoisempi. Lisänä kateus. Ensin alkoi vittuilu, sitten eristäminen, sitten ei tullut enää kutsuja bileisiin.
Opiskeluaikojen kaveriporukasta irtaannuin taas kateuden takia. En halunnut olla enää tekemisissä ihmisten kanssa, joihin en voinut luottaa ja minulle tuli huono olo.
Nyt olen löytänyt jotain uusia ihmisiä ympärilleni. Parempia ja rehellisempiä. Mutta ei ole yhtenäistä kaveriporukkaa.