Rankkaa kroonista kipua ja kärsimystä ei ymmärrä kunnolla ennenkuin sen itse kokee

Rankka krooninen kipuoireilu - kokemuksia? Saitteko tukea ja apua? Jäittekö yksin? Jouduitteko epätoivoisesti hakemaan yksityisiltä apua, kun julkinen terveyslaitos ei halua kuluttaa resursseja jne?

Ymmärrän etenkin heitä, joilla sairaus ei ole selvinnyt tai joilla sairaus, johon ei ole mitään kunnon keinoja. Eri asia kuin sairaus, joka voidaan hoitaa ja jonka paranemisen aikaväli tiedetään - se huojentaa tietenkin.

Mutta entä kun kaikki avun saanti jää heikon harteille, kun lääkäreitä ei vaan kiinnosta ja yksityisiäkin kiinnostaa sen 30 min ajan, ja kun asia ei siinä ratkea, se ei heidän elämään vaikuta.

Jos mainitset Dignitaksen tällaisilla lääkärikäynneillä, ajatusta pidetään ihan hulluna ja uskomattomana. Siis lääkäri, joka itse istuu terveenä ja joka ei samoin kuin sinä voisi elää puolta vuottakaan vaan olisi tekemässä kaikkensa parantumisen eteen ja jos se ei onnistu, niin tuskinpa monikaan haluaa jäädä kitumaan. 

Jos kärsimisestä ei ole kokemusta, ei voi tietää, ei voi ymmärtää. Sivullisena on helppo tsempata mutta ei voi oikeasti käsittää. Omaiset eivät usein myöskään ymmärrä, tai kykene täysin epäitsekkäästi näkemään, mikä olisi ok sen toisen eli kokijan kannalta. Monelle on käsittämätöntä ymmärtää, miten kuolemisen välttäminen viimeiseen asti ei ole se ikävin asia vaan se voi olla positiivista, jos ulospääsyä ei muuten ole. 

Miten tehdä exit, jos vointi menee täysin toimintakyvyttömään tilaan. Omaiset eikä kukaan ei tule apuun.