Lue keskustelun säännöt.
oletko luopunut toiveista saada toinen lapsi avioliittosi tähden?
21.01.2007 |
Haluaisin kuulla onko kukaan muu joutunut hautaamaan halunsa saada toinen lapsi, koska avioliitto meinaa mennä metsiin. Minulla on nyt tällainen tilanne, ensimmäisen lapsen syntymä aiheutti meille niin ison kriisin, että mies ei ilmeisesti enää haluakaan lasta. Eikä se olisi järkevääkään, koska sitten liitto kariutuu aika varmasti.
Mutta on niin hirveän haikeata luopua omista toiveistaan. Haaveista saada lapselleen sisarus, minulle vielä toinen pienokainen.
Mitä tekisitte tilanteessani? Hautaisitteko vain tyynesti haaveet? Vai onko tämä surutyö, joka on vain käytävä läpi?
Kommentit (37)
Olen ehkä samaa mieltä siitä, että onnellinen ihminen ei kohtele näin. Kumminkin älä ihmeessä syytä itseäsi siitä, että olet sopan keittänyt. Tarkoitat kai sitä, että valinnut miehesi. Älä syytä itseäsi. Et voinut nädä etukäteen millaista siitä tulisi. Lopeta heti syyttämästä itseäsi. Miehen on itse kannettava vastuunsa käyttäytymisestään. Ehkä sinä (ja minä) olemme liian kilttejä, kun sallimme tuollaista mieheltämme. Joku toinen kyllä pistäisi moiset miehet ruotuun. He ovat vain saaneet liian kiltit ja uhrautuvat vaomot.
Lopeta itsesi syyttely heti!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka voi miehesi olla noin ilkeä? Siltä hän kertomasi perusteella kuulostaa: ilkeä, itsekäs, arvostelee sinua ja sillä lailla ylentää itsensä.
Itse en ole uskossa, mutta voisin ajatella, että kai se Jumalakin antaa anteeksi, jos eroaa noin mahdottomasta ihmisestä. Miksi mies ei suostu pariterapiaan? Anna kun arvaan: hänestä kaikki teidän ongelmanne johtuvat vain sinun vioistasi ja pikkumaisuudestasi ja vaatimuksistasi? Ja kaikki olisi hyvin, jos vain et aina valittaisi?
Voi itku. Mitä sulle on siellä pariterapiassa neuvottu?
Et sinä ole mitään soppaa keittänyt. Miehesi voi olla sitä mieltä, että kaikki on sinun syytäsi, näin tuskin kuitenkaan on. Ei ole sinun vastuullasi jatkaa suhteessa, jossa sinua ja lastasi kohdellaan kaltoin. Kunnioitan uskoasi, mutta silti näkisin kyllä, ettei tuollainen ole terve kasvuympäristö lapselle. Myös poikasi saa tuollaisessa tilanteessa aivan väärän kuvan miehuudesta ja isyydestä. Olen hyvin pahoillani, että olet juuttunut tuollaiseen tilanteeseen, ja toivon sinulle voimia, päätät sitten mitä tahansa elämäsi suhteen. Toivottavasti aurinko paistaa sinulle ja pojallesi vielä.
(mieheni muuten kehotti sinua siivotessasi katkomaan muutaman piuhan tietokoneesta. Miehesi kuulemma ansaitsisi juuri sen, ja täytyy myöntää että olen samaa mieltä)
Nimittäin tuntuu et niinku puhuttais mun elämästä... Oon miettiny lähtemistä sen takia, ettei mieheni " anna" mulle toista lasta... Nyt vasta on silmät auennu siihen, mitä tää meiän elämä on. En tajua miten en aiemmin nähny miten itsekäs tuo tyyppi on. Oon raatanu kun hullu yhteisen kodin eteen, mies taas tulee töistä, lösähtää telkkarin eteen ja sit suuttuu pienimmästäki poikkipuolisesta sanasta /teosta, minkä 2-vuotias isäänsä ikävöinyt LAPSI tekee... En tiiä mikä eteen.
meitä on paljon samanlaisia. Mun yksi kaverini erosi tuollaisesta miehestä. Tosin se oli mies, joka eron otti. Toiselle kaverille, joka oli uskossa, tuli rintasyöpä ja sitä potiessaan ajatteli, että mikä elämässä on tärkeää ja että hän ottaa eron, jos syövästä selviää. Uskonystävät hänet lähes ovat hylänneet. Yksi lapsi hänellä on ja syövän vuoksi hän otti abortin. (Oli otatuttanut näytepalan rinnastaan eikä ollut syöpä. Sitten halusi sen kumminkin leikkauttaa ja oli kumminkin ja hän oli jo raskaana.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet miehet pitävät vieläkin itsestään selvänä, että nainen tekee kaikki kotityöt ja he saavat vaan levätä koko illan töiden jälkeen. Riippumatta siitä, onko nainen kotona vai ei. Ehkä heillä on tällainen malli lapsuudestaan, kuten minun miehelläni. Miesten töitä ei monessakaan talossa ole yhtä paljon kuin naisten töitä.
kohta on pakko mennä nukkumaan: mieheni sanoo lapselle suoraan, että ihan vaan pakosta joskus joutuu leikkimään hänen kanssaan, vaikkei ollenkaan haluaisi. Aika kamalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suhteemme tarvitsi todellisen kriisin ennenkuin mies tajusi, kuinka palavasti halusin toista lasta! Tuosta kriisistä en sen enempää jauha. Se käytiin läpi kipeästi ja kävimme jopa parisuhdeterapiassa, jossa kerroin toiveistani saada toinen lapsi. Vasta sitten mies tajusi tilanteen ja myöntyi. Mutta katunut hän ei ole, päinvastoin. Kuopuksemme on oikea isän prinsessa! Meidän suhde olisi siis kaatunut, ellen minä olisi saanut tahtoani läpi. Olisin katunut loppuikäni sitä, että alistuisin miehen tahtoon. Pidä oma pääsi, vaikka se horjuttaisi liittoanne. Jos rakkautenne on todellista se kestää myös tämän. Eli anna miehellesi vaihtoehdoksi lapsi tai avioero. Julmalta kuulostaa, mutta sinä olet sen äitinä ansainnut. Muuten kadut varmasti. Tai toki parempi jos pääsette yhteisymmärrykseen muuten. Ehkä se auttaa, että todella selvästi kerrot toiveistasi ja perustelet ne. Näytä että olet vakavissasi. Onnea ja menestystä. Itse en kadu käytyä taistelua vaikka se aiheutti kipeää.
Minä taas haluaisin, mutta taidan pikkuhiljaa luopua toiveestani. Miestä olen pyytänyt menemään sterilisaatioon, mutta ei suostu missään tapauksessa. Miksei? No, ehkä siksi, että jos joskus eroamme ja hän löytää jonkun nuoren naisen, voivat tehdä lisää lapsia (oma arveluni, mies ei myönnä).
Mies on ok isä ja meillä menee parisuhteessa vuoristorataa: milloin paremmin, milloin huonommin. Mies petti pari vuotta sitten ja se aina omassa mielessä kummittelee huonoina hetkinä vieläkin.
Jos nyt kuvittelen, että meillä menee hyvin ja uhraudun avioliittoni eteen enkä hanki toista lasta, niin miltä tuntuu 3 vuoden päästä, kun mies lähtee, minä olen 40v enkä voi koskaan enää kenenkään kanssa toista lasta saada? Jee. No, ehkä olen sitten onneton 40v. yhden lapsen yksinhuoltajaäiti.
On tää niin väärin, että miehet voivat lisääntyä maailman tappiin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei yksikään mies ole uhrauksenne arvoinen, ellei hän itse sitä arvosta ja samalla panosta avioliittoonne ja lapseenne saman verran kuin te itsekin.
Minä elän nykyisin uusioperheessä, kaksi lasta edellisestä liitosta, miehellä myös yksi lapsi ennestään. Nyt meillä yhteinen tulossa (jos kaikki sujuu niinkuin pitää). Isommat sisarukset odottavat innolla uutta tulokasta eikä kertaakaan ole keskusteltu aiheesta siihen tapaan, että siinä olisi jotain kummallista, että lapsilla on eri isiä. Vanhimmalla on isästään karmeat muistot, nuoremmalla ei onneksi mitään muistoja. Nykyiseltä mieheltäni he saavat kunnon miehen mallin ja meiltä molemmilta mallin hyvään avioliittoon.
Kunnioittakaa ja arvostakaa itseänne!!! Älkää tyytykö huonoon ja ilkeään kumppaniin vaan eläkää mieluummin vaikka yksin lapsen kanssa. Se arvoisenne kumppani tulee kyllä vielä elämän tiellä vastaan.
t. 5
Minun ikäni ei anna periksi noin onnistuneelle ratkaisulle. Pakko siis mennä näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin 35 ja raskaana, kun lähdin turvakotiin esikoiseni kanssa. Olin muutaman vuoden onnellinen yh, kunnes tapasin nykyisen mieheni. Tänä vuonna täytän 44.
Huonoon elämään ei tarvitse tyytyä, oli oma ikä sitten mikä hyvänsä.
t. 5 & 35
kyllä sitten ennättäisi enää tehdä toista lasta, jos toimisi noin. Sinä onneksesi ennätit. Sinulla kävi todella hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
kyllä sitten ennättäisi enää tehdä toista lasta, jos toimisi noin. Sinä onneksesi ennätit. Sinulla kävi todella hyvin.
Minä tapasin nykyisen mieheni reilu 3 v. sitten. Naimisissa olemme olleet kohta 2 v.
Mutta miksi tyytyisit huonoon suhteeseen ja mieheen, joka ei arvosta sinua? Miksi annat lapsellesi huonon perheen mallin? Yh:n lapsena on parempi, kuin perheessä, jossa jompikumpi vanhemmista kohtelee toista vanhempaa (ja lapsia) huonosti tai epäkunnioittavasti.
29:lle ap tässä kirjoittelee. Minäkin olen aina täysin äimistynyt (siis ÄIMISTYNYT), kun mieheni tulee töistä kotiin ...ja miten ärtynyt hän on poikaan! Teki poika mitä hyvänsä niin tuntuu että mies on aina kiukkuinen hänelle. Tiuskii turhaan, ja kun poika yrittää näyttää/kertoa, mitä kivaa on tehnyt päivän aikana niin miestäni " ei huvita just nyt" .
Itsekkyys on mielestäni minunkin miestäni parhaiten kuvaava sana. Minä en edes tiennyt, että tällaista itsekkyyttä on olemassa. Se on ihan käsittämätöntä.
Hänelle ei riitä mikään ja hän aina syyllistää minua. Jos olen päivän aikana pojan hoitamisen lisäksi esim. pessyt koko kylppärin ja saunan hän sanoo kotiin tullessaan :" Mutta tais jäädä keittiönkaapit pesemättä." (Itse hän ei missään nimessä aio siis koskeakaan näihin kaappeihin.)
Ja joku puhui siitä parisuhdeterapiasta. Mieheni mielestä minä olen ainoa, jolla on ongelmia eikä hänen siis tarvitse terapiaan lähteä. Ei myöskään haluaisi, että minä käyn siellä.
Terapiassa minulle on kyllä väläytelty tätä avioeroa aika paljon ratkaisuna, koska " ethän sinä voi olla onneton loppuelämääsi" . Mutta minusta se kuulostaa pelottavan itsekkäältä. Tai vain itsekkäältä. Minähän olen muuten elämässäni ihan onnellinen. Minulla on ihana lapsi, ihanat ystävät, kaunis koti, olen terve, minulla on ihanat harrastukset, ihanat vanhemmat ja kaunis isänmaa. Tämä parisuhde vain hiertää. Eikö olisi itsekästä haluta vieläkin enemmän? Kyllä minä tämän kestän.
Ehkä mieheni joskus muuttaa tapansa. Vaikka en kyllä siihen kovasti usko. Takana jo niin monta vuotta.
miehesi on sairas, luonnehäiriöinen persoona. Jos et jätä häntä, pahennat hänen sairauttaan ja olet osasyyllinen kaikkeen pahaan, mitä hän teille tekee.
Käy lukemassa vaikka Mielenterveysyhdistys Taimin sivuilta:
http: //www. mielenterveys-taimi. fi/verkko/keskustelu/yleinen_narsismi. php
raskaudentakia jättää, niin kyllä pärjäät yksinkin. Olethan tähän astikin pärjännyt. Mielestäni sinun kannattaisi puhua miehesi kanssa, ja suosittelisin kokeilemaan parisuhdeterapiaa.
Miksi usko kieltää eroamisen, pitääkö uskovan jäädä avioliittoon, vaikka siinä esiintyy fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Mielestäni ap:n mies käyttää henkistä väkivaltaa ap:ta kohtaan.