oletko luopunut toiveista saada toinen lapsi avioliittosi tähden?

jo aika paljon ja halusin toisen lapsen. Tulikin sitten kaksoset ja nyt olen yksinhuoltaja kolmelle pienelle. Mitään en kadu.

toista lasta. Olemme onnellisia kolmisinkin, mutta silti uusi lapsi pyöri jatkuvasti mielessäni. Toivon, että miehen mieli joskus muuttuu, mutta jos ei muutu, niin mun surutyö alkaa.

Kiitos vastauksesta! Minustakin tuntuu, että suhde joka tapauksessa kariutuu.

Miten olet selvinnyt kolmen lapsesi kanssa yksin? Vai oletko yksin?

Mutta biologinen totuus on, että sinulla lisääntyminen loppuu määrätyssä iässä.



Jotta et kiikkustuolissa katuisi " lapsettomuuttasi" , punnitsepa vielä, onko huono suhde tarpeeksi tärkeä edes säilytettäväksi.



Just a thought...

ap tässä: kolmoselle siis. Ihanaa, että teillä on suhde kunnossa! Sinä varsinkin varmaan ymmärrät, miltä minusta tuntuu -- kun itse haluaisi toisen lapsen, mutta pelkää joutuvansa hautaamaan haaveensa.

Entä jos minua sitten nelikymppisenä (yh-?)äitinä kuitenkin harmittaa, etten saanut kuin tuon ainokaisen?



Ja onko suhteemme kovin kaksinen, jos se toiseen lapseen kariutuu? Eikö se ole pielessä silloin jo lähtökohtaisesti? Tarkoitan, että olemmeko muka onnellisia yhdessä ilman sitä toista lasta, jos suhde on kuitenkin huono? (Käyn yksin pariterapiassa, kun mies ei sinne halua.)

Perhehän on ME, isolla M:llä, yksikkö joka muodostuu yksilöistä. MIksi ei siihen vielä mahtuisi yksi lisää? Ei voi olla perhettä jos joku jäsenistä ajattelee MINÄMINÄ...

Enpä ollut edes tullut ajatelleeksi! Tai siis tiedän sen, että oma kello tikittää, mutta jotenkin en ajatellut...

Haluaisin toisen lapseni tänä vuonna alulle (ei ihan nyt just kuitenkaan, kun kotona on täys kaaos), ettei mene liian myöhäiseksi.



Mutta sitten taas entä jos kariutan liittomme siihen? Mikä oikeus minulla on haluta lapsi ja pistää se liittoni edelle? Minulle liittoni on kuitenkin tärkeämpi. Mutta kun minä uskon vakaasti, että mieheni on lähdössä joka tapauksessa. Hän on niin sulkeutunut ja omissa oloissaan ja selkeästi vihaa minua.

päästä olla uudessa suhteessa ja sitten hän ehkä haluaakin vauvan ja tekee sen uuden kumppanin kanssa. Siinä vaiheessa sinä et ehkä enää saa niitä , vaikka sinulla olisi uusi mies. Enhän tiedä ikääsi, mutta periaatteessa miehesi voi vaikka neljäseiskana rakastua kolmivitoseen työkaveriinsa ja aloittaa uuden elämän.



Mä olen kanssa tietyllä tavalla sitä mieltä, että jos tosiaan haluaa toisen lapsen, ni ehkä kannattais sitten tehdä ratkaisuja. Jos miehelläsi ei ole aiempia lapsia, ni mun mielestä on mieheltäsikin aika itsekästä, jos ei millään suostu uuteen lapseen, vaikak teillä on vain yksi. Varsinkin jos tietää, että asia on sinulle todella tärkeä. Kannattaisko erota heti ja lähteä etsimään uutta suhdetta? Jos sitä ei tule, niin nykyinen suhdekin kuitenkin katkeaa..... Olipa sekava selostus

ap tässä ja siis vastaus seiskalle: mieheni sanoo, ettei hän jaksaisi, jos tulisi sairas tai vammainen lapsi. En varmaan jaksaisi minäkään.

Mieheni ei juurikaan ole osallistunut lapsen hoitoon ja kotityötkin teen 90% yksin. Eikä hän oikeastaan edes ole minun kanssanikaan juuri koskaan. Meillä on aika kurja suhde, mutta yritän korjata sitä.

Enkä oikeastaan haluaisi lasta toisenkaan miehen kanssa. Koko tämä " velipuoli/siskopuoli" tuntuu hankalalta. Vaikka tietysti, jos rakastuisin niin varmaan haluaisin uuden rakkaani kanssa lapsen.

Mutta eikö lapsille nämä " puolikkaat" ole aina jotenkin ...kummallisia?

Olen monta kertaa miettinyt, kumpi on tärkeämpi: mies vai toinen lapsi. Toistaiseksi olen valinnut miehen, en ehkä vähiten siksi, että hän on hyvä isä ainokaisellemme, enkä halua tuota hyvää suhdetta rikkoa.

ap tässä: (siis nro 11.lle) Kadehdin sinua! Ja toisaalta myös ihailen. Olisipa ihanaa, jos minun mieheni olisi " hyvä isä" . Tai siis onhan hän, kai, tavallaan, ei mikään surkeakaan. Mutta ei tee itse mitään oma-aloitteisesti pojan kanssa. Ei ole kolmeen vuoteen mennyt kuin n. 4 kertaa pojan kanssa ulkoilemaan oma-aloitteisesti. Haluaa, että poika istuu sylissä ja katsoo, kun hän pelaa tietokonepelejä. Tai sitten pojan pitäisi istua ihailevasti tuijottaen pianon vieressä, kun mieheni soittaa sitä.

Jos poika ehdottaa, että " mennään metsään leikkimään" tai " tehdään popcornia" tai MITÄ HYVÄNSÄ niin mieheni vastaa " ei huvita" .

Mielestäni hyvä isä kohtelisi myös vaimoaan hyvin, mutta koen kyllä olevani lähinnä lipasto ja aika ajoin piika/sisäkkö.



Onko miehesi hyvä sinulle? Miksi miehesi ei halua toista lasta? Ymmärrän, että sinua varmaan kirvelee pahasti -- siis tuo lapsitilanne. Voimia ja halauksia!

ap tässä vielä: yksi mieheni syistä siihen, ettei halua toista lasta on se, että joutuisi ostamaan isomman kodin. Asumme nyt kolmistaan (plus koira) kaksiossa. Yhteistä lainaa vain 50 000 euroa (asumme Helsingissä, joten ei suuri määrä...)-- omistusasunnossa. Mieheni stressaa rahasta ihan hirveästi.

Yritän selittää hänelle, että pian on pakko muuttaa isompaan, kun ainokainen on siinä iässä, että oma huone (tai ylipäänsä lisähuone!) olisi tarpeen. Mutta ei kuulemma tule kuuloonkaan, täältähän ei muuteta.

meillä otti tosi lujille tuon ensimmäisen vauvan saaminen. nyt nautitaan hänestä. toivottavasti ei tarvi hetikohta alkaa murehtia että se toinen ja äkkiä. en ehkä haluakaan sitä toista!!!!!

Toinen vähän isompi, joka pelailee tietsikkaa eikä viitsi muuta tehdä perheen kanssa. Palvelu pelaa, ap passaa sekä pienempää että isompaa. Miksipä mies siihen muutosta haluaisi, kun kerran täyshoito pelaa ja äiti pitää huolta...

oikeesti, mietis nyt miten äitejä ja äitiytta arvostellaan ja laita tuo kirjoittamasti kuvaus miehesi hyvästä isyydestä sitä vasten. oikeesti, voisiko kukaan koskaan puhua että joku on hyvä äiti, antaa lapsen tulla syliin kun hengaa koneella mutta muuten ei viitsi puuhata lapsen kanssa kun ei huvita?

Siis moi Ap!



Täällä kohtalotoveri - meidän historia ja elämä vaikuttaa täsmälleen samanlaiselta kuin teillä ap. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia kanssasi, mutta nyt minun on valitettavasti lähdettävä koneelta. Meilaa minulle niin vahdetaan ajatuksia sähköpostitse!



antonia@luukku. com

Juu, ikävä kyllä olen se surullisen kuuluisa nainen, jolla on yksi IIIISO lapsi ja sitten se pieni lapsi, joka on vaivattomampi.

Ja niinkuin sitä toivoisi tukea ja tasa-arvoista kumppanuutta...ja aina saa pettyä. Vaikka sairastuisin niin joudun silti hoitamaan lapsen ja kodin. Mies pelaa tietokonepelejä (voi kun ei pelaisi...minä vihaan niitä pelejä).



Kaikkein eniten loukkaa, kun mies tulee kotiin ja sanoo, että :" Ethän sä koskaan tee mitään täällä kotona." Mulla on joka päivä kotitöitä kädet täynnä, teen ruoat itselleni ja lapselle (olen itse kasvissyöjä ja lapseni allerginen, joten joudun tekemään kahdet ruoat), pesen sitten kaikki tiskit, pyyhin pöydät jne.

Olen yrittänyt sitäkin, etten tekisi hommia, mutta sitten kun esim. tiskiallas kasvaa hometta ja roskiksessa elää kärpäsiä niin....eihän sellaisessa kodissa VOI elää lapsen kanssa.



Ei minua haittaa, vaikka tuolla joku vastasi, ettei halua minulle enää lapsia. Se on ihan ok. Tiedän, että olen tosi itsekäs, kun haluaisin toisen lapsen, kun kaikki eivät saa ensimmäistäkään.

Mutta toisaalta tiedän, että minulla olisi oikeus edes johonkin unelmien täyttymiseen. Parisuhde kun on isoilta osin pettymys ja kaikkea muuta kuin mistä olin haaveillut. Usein itken hyvin surullisena kuunnellessani lauluja, joita nuorena kuuntelin, kun haaveilin hienosta parisuhteesta. Itken katsoessani rakkauselokuvia, koska olen surullinen, että elämäni on nyt tällaista. Mutta se on ollut omaa tyhmyyttäni, oma valintani.



Ja toisaalta rukoilen (olen siis uskovainen enkä voi erota) aina kun näen nuoria rakastavaisia, rakastuneita, yksinäisiäkin, että he löytäisivät oikean, aidon, onnellisen rakkauden. Ihmisen, joka olisi heille hyvä ja reilu.

Ja miten kovasti lähikaupassa ja supermarketissa käydessäni rukoilen, etteivät muut kassajonossa olevat vaimot ja miehet olisi yhtä surullisia sydämessään kuin minä.

Miksi ei mieheni voi rakastaa minua edes osittain niinkuin vaimoa pitäisi. Sitä en tiedä.

ap tässä: kyllä nyt tuli paha mieli, kun sanoin noita asioita täällä miehestäni. Mieheni suuttuisi, jos kuulisi. Ja mikä oikeus minulla on häntä arvostella? Ja vaatia itselleni enemmän? Ehkä saankin vain mitä ansaitsen.

ap. Sinulla tosiaankin on oikeus sanoa nuo mielipiteesi miehestäsi. Minun mielestäni hän ei osallistu perhe-elämään ollenkaan riittävästi. Saada lapsia on naiselle aivan hirmuisen tärkeää ja on erittäin itsekästä, jos miehesi ei suostu, sillä sinähän siellä nytkin kaiken teet. Olen pahoillani puolestasi, sillä sinulla on kurjaa. Mitenköhän saisit asiaan muutosta.



Minulla on lähes samanlainen tilanne. Erona on mm. se, että olen niin vanha, että tässä ei voi odotella enää juuri ollenkaan, vaan lapsi olisi saatava alulle heti. En saa siivottua täällä, kun mieheni ei sitoudu vahtimaan lastamme edes sitä aikaa. Sotkuista on ja minä olen siitä kummallinen, että en jaksa siivota, jos lapsi " auttaa" .



Älä syyttele itseäsi, jos haukuit miestäsi. Hän tosiaankin haukkunsa ansaitsi. Minä olen myös uskossa.

23:lle (ap tässä). Minunkaan mieheni ei suostu katsomaan lapsen perään edes kun siivoan/teen kotitöitä. Se on todella kurjaa. Sitten mieheni sanoo " Oma vika, jos käytät kaiken vapaa-ajan siivoamiseen. Olisit yhtä hyvin voinnut maata sohvalla." Mutta jonkun on ne hommat tehtävä. Enkä edes ole mikään himosiivoaja (jos joku sitä ajattelee).



Jos siivoan lapsen kanssa (ts. otan lapsen mukaan kotitöihin, mitä teen tosi paljon, koska vaihtoehtoja ei ole) sanoo mieheni, että :" Niitä ei lasketa kotitöiksi, koska teit niitä pojan kanssa." Jos pyydän, että hän tekisi kotitöitä pojan kanssa sanoo mieheni :" En varmaan suostu, kun sitten mulla menee kaks kertaa kauemmin."



On tämä kurjaa. Kaikin puolin. Eihän miehenikään voi olla onnellinen, koska kohtelee minua näin. Ei onnellinen ihminen kohtele toista tällä tavalla.

Ja minua harmittaa, että itse olen tämän sopan keittänyt. Siksi mielestäni myös vastuu sen epätoimivuudesta -- tai oikeastaan suhteessa pysymisestä -- on minun. Mutta on niin raskasta, kun ei voi oikein kunnioittaa kumppaniaan.

Luulen kyllä, että mieheni pettää minua. Ja lähtee joku päivä joka tapauksessa.