Ei olla ostettu ekaluokalaiselle älypuhelinta eikä anneta pelata kuin 1-2 h viikossa

Vierailija kirjoitti:

Ei toi nyt kovin hyvälle kuulosta että sietää kotitöitä saadakseen pelata. Silloinhan se on pelaamassa aina kun silmä välttää ja kuvitellen pelaamisen olevan jotenkin tavoiteltava asia.

 

Omani sai pelata silloin kun halusi ja välillä pitkäänkin, välillä oli viikkoja kun ei pelannut lainkaan, oli niin paljon kaikkea muuta kiinnostavampaa. Kunnon puhelimen sai 3. lk. Kun kaverit innostui pelaamisesta, laitoin omani tiedekouluun opettelemaan ohjelmointia. No, hänessä on aina ollut nortin vikaa, kuten meissä vanhemmissakin. Nyt 17v ja lukeminen voittaa pelaamisen sekä tölläämisen.

No kun lapsetkin ovat erilaisia. Munkin 2 lasta saivat pelata niin paljon kun halusivat. Toisesta tuli kännykkäriippuvainen ja toinen on erittäin maltillinen älylaitteiden käyttäjä. Päädyin itse rankkaan rajoittamiseen. Nyt kumpikaan ei joka päivä kysele 30 min peliaikaansa enää.

Yksi lääkärisihminen sanoi, että ruutuajan pituuden sijaan on merkityksellisempää, että älylaitteita tai muuta digimediaa,  telkkaria sen semmosta ei katso heti herättyään tai juuri ennen nukkumaanmenoa. Tunti heräämisen jälkeen ja kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa laitteet pois. Nämä ajat päivästä on siis sellaista aikaa, että aivot on "aivopesumoodissa" ja siksi herkemmät laitteiden haitoille. Haittoja ovat se valo, joka niistä lähtee ja tietenkin sisältö. Koskee sekä aikuisia, että lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsi oppii koulussa ja kotona tehdessään läksyjä. Eikö nyt hemmetti sen jälkeen voi ottaa rennosti ja pelata? Ette varmasti itsekään opiskele mitään työpäivän jälkeen.

Olen pahoillani puolestasi jos käsität rentoutumiseksi vain pelailun kännykällä. 

No jaa, mun 8vee lapsi tekee kaikkia aloituksessa mainittuja asioita vaikka meillä ei ole mitenkään rajoitettu pelaamista. Ja joo, lapselta löytyy myös älypuhelin.

Vierailija kirjoitti:

No jaa, mun 8vee lapsi tekee kaikkia aloituksessa mainittuja asioita vaikka meillä ei ole mitenkään rajoitettu pelaamista. Ja joo, lapselta löytyy myös älypuhelin.

Lapsesi osaa siis määrittää omat rajansa itse jo 8-vuotiaana. Hieno homma!

Vierailija kirjoitti:

Miten päivittäistä peliaikaa voi rajoittaa?

Kännyköihin voi asentaa ruutuaikasovelluksen. Sillä voi valita mitä sovelluksia lapsi voi käyttää ja kuinka kauan päivässä. Sillä voi määrittää sisältörajoituksia vaikka youtubeen ja mistä saa ladata sovelluksia ja tarvitseeko niihin vanhemman hyväksynnän ja mille ikäryhmälle suunnatut sovellukset näkyy vaikka playkaupassa. Siinä voi mm. poistaa mikrofonin käyttömahiksen whatsappista ja estää lasta tekemästä puhelimen asetuksiin muutoksia jne.

Pleikkateista ja tietokoneista voi irrottaa ja piilottaa virtajohdot. Tehokasta ja nerokasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jaa, mun 8vee lapsi tekee kaikkia aloituksessa mainittuja asioita vaikka meillä ei ole mitenkään rajoitettu pelaamista. Ja joo, lapselta löytyy myös älypuhelin.

Lapsesi osaa siis määrittää omat rajansa itse jo 8-vuotiaana. Hieno homma!

Kyllä, mahtavaa! Siihen ei pysty kaikki aikuisetkaan. Älylaitteista on tehty mahdollisimman koukuttavia tarkoituksella. Toivottavasti kukaan ei pidä tätä minään vanhemmuuskilpailuna. 

Monet valittavat sitä, kun nykyään vanhemmuutta pitää suorittaa ja koskaan ei ole riittävän hyvä vanhempi nönnönnöö. No eipä olisi kovin vaikeaa alusta asti rajoittaa kaiken maailman vempainten käyttöä, niin säästyisi monelta vaivalta siinä vanhemmuudessa. Lapsi keksii itse tekemistä, kun häntä ei opeta siihen, että joku laite tuottaa tekemisen lapselle. 

Haluaisin, että nykylapset löytäisivät liikunnan ilon ilman ohjattuja harrastuksiakin. Nyt vanhempien pitää raahata lasta harrastukseen, jos haluaa, ettei lapsesta kasva pullamössö. Joskus muinoin innostus vaikka tulevista kesäolympialaisista saattoi kirvoittaa lapset kilpailemaan keskenään pihalla yleisurheilulajeissa. Miksei lapset nykyään enää innostu mistään tällaisesta?

"Mitä mieltä olette? Uskaltaisitteko kokeilla tätä protokollaa omanne kohdalla? "

Kyllä meillä oli ihan sama periaate ekaluokkalaisen kanssa syksyllä. Älypuhelin (jossa seuranta) hankittiin kun koulutaksi toisen kerran eksyi matkalla, se oli jossain ekaluokan syksyn lopulla. Että lapselle voi soittaa ja että nähdään missä se taksi menee.

Nettiselaimeen lapsella ei ollut pääsyä moneen vuoteen, vaikka älypuhelin olikin. 

Ei tuo niin uraauurtavaa ole kuin mitä tunnut kuvittelevan. Toisaalta ainakaan opettajat eivät tuollaisiin protokolliin usko. Meillä oli pikkukoululaisen peliaika rajattu kahteen tuntiin viikossa, mutta koska hän puhui kavereiden kanssa peleistä koulussa, ei opettaja uskonut vaan suivaantuneena opasti että "puhelinaikaa kannattaa kyllä vähentää". Ei uskonut ettei se luuri ole koko ajan kädessä, ja että aikuiset hallinoivat peliaikaa etänä. 

Aika moni tähän kommentoineista tuntuu olevan tiedostavia vanhempia, jotka näyttävät ymmärtävän älylaitteiden tuomat haitat ja haasteet. Toivoisin kuitenkin, että aiheesta puhuttaisiin enemmän, jotta se kannustaisi myös sellaisia vanhempia, jotka antavat lapselle sen älypuhelimen käteen, eivätkä rajoita ruutuaikaa millään tavalla, arvioimaan toimintatapojaan uudelleen. Ajattelin tämän nyt olevan vain tällainen keskustelunavaus ja ajatuksia herättävä postaus aiheesta. Lapsuus on kuitenkin niin lyhyt aika tuhlattavaksi pelkästään ruudun edessä olemiseen. AP

Meillä lapset saivat älykännykät kun täyttivät 10v. Itse olisin halunnut pitää heidät erossa jopa 12 vuotiaiksi, mutta miehen mielestä tuo 10v riittää.

Nykyään toivon, ettei moisia vekottimia olisi kellään. Tänäänkin meinasi yksi pieni koululainen (1-2lk) jäädä auton alle kun pysähtyi mitään näkemättä ja kuulematta keskelle ajotietä pelaamaan.

Lainaus ei toimi kunnolla, joten:

"Sellainen huomio vielä, että lapseni luokalla on muutama sellainen poika, jolla ei ole mitään teknistä laitetta joista heidät saisi koulun jälkeen kiinni. Pakko myöntää että ärsyttää heidän vanhempiensa tapa laittaa viestiä: Juliuspetteri on varmaan teillä? Voitko laittaa hänet tulemaan kotiin kello 14:45 että ehditään harrastukseen. 

Mitä jos hommaisivat lapselleen vaikka sen puhelinkellon johon soittaisivat ihan itse kello 14:45 että nyt kotiin?! Ettei olisi muiden vanhempien tehtävä huolehtia aikataulusta."

Asia ärsyttää sinua, ja silti omalla toiminnallasi mahdollistat sen jatkumisen?

Mitäpä jos jatkossa vaan ignooraat nuo viestit. Laitat vaikka jälkikäteen, että enpäs huomannut viestiäsi. Eihän sitä kenenkään tarvi olla jatkuvasti viestitse tavoitettavissa, etenkin jos omat lapset on kotona. 

Jos nämä vanhemmat ei halua hankkia lapselleen minkäänlaista "teknistä laitetta", millä lapsen saa kiinni, niin silloin lapsen pitää itse osata katsoa kelloa ja mennä kotiin silloin kun on sovittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpäs täällä on niin täydellisiä vanhempia.

Saa nähdä kuinka pahat angstit tulee lapsellenne teininä, kun on pidetty niin pumpulissa ja kurissa, että vierestä katsojaa yököttää.

Tuolla hunningolla on näitä opettajien ja poliisienkin lapsia, joita on yritetty kasvattaa niin taiten.

Kasvatuksessakin pätee kohtuus.

Mun lapset alkaa lähestyä täysi-ikäisyyttä. En ole poliisi tai opettaja, vaan duunari. Ei ole ollut pahaa teiniagstia, ihan normaalia ja älykännykän sai 15-v viime vuonna. Ei someta, pelaa tyyliin tunnin viikossa. Saattaa leikkiä pikkusisarusten kanssa. Soittaa ja taiteilee, ulkoilee peruskunnon ylläpitämiseksi.

Minua viisaammat sanovat, ettei oikein mikään voi korvata nuorelle ystävää nimenomaan kasvun tukena ja peilinä. Vaikkei pahaa teiniangstia olisi ollutkaan, kuulostaa silti pikkuisen surulliselta, jos 16-vuotias ei pidä ollenkaan yhteyttä kavereihin vaan pelkästään leikkii pikkusisaruksen kanssa, soittelee ja taiteilee. En nyt mitenkään sano, että some olisi minkään ikäiselle välttämätön. Mutta ystävät ovat, ja jotenkin heihin täytyy pitää yhteyttä. Ja kun oma, siihen asti ujonpuoleinen ja pikkusisaruksien kanssa soittelemassa ja taiteilemassa viihtynyt lapseni lopulta alkoi viettää enemmän aikaa ikätoverien kanssa teini-iässä, niin kyllä siihen liittyi myös somen käytön lisääntyminen.

Minun äitini sai kyllä soittaa kaverini kotipuhelimeen, jos minua ei kuulunut kotiin ajoissa. Miksi siis kaverin vanhemman puhelimeen ei saa laittaa viestiä, jos lasta ei kuulu kotiin?

Mielestäni tässä on myös tärkeää ottaa huomioon lasten yksilöllinen itsesäätelykyvyn kehitys. Yksi 7-vuotias saattaa olla hyvin järjestelmällinen ja tarkka, osaa katsoa kellosta milloin lähteä kotiin ja lähtee kotiin, osaa lopettaa pelaamisen kun on sen aika. Joku toinen, aivan normaalisti kehittynyt 7-vuotias saattaa taas kokea edelleen lieviä vaikeuksia toiminnanohjauksessa ja itsesäätelyssä eli ei osaa lopettaa pelaamista, jos joku ei määritä niitä pelaamisen rajoja tai ei osaa lähteä kaverilta ajoissa kotiin, jos on jotain kivempaa kesken. Kyse ei ole mistään lapsen viallisuudesta, vaan ihan neurologisesta aivojen kehittymättömyydestä. Tämän vuoksi jokaisen lapsen kohdalla vanhemman tulee arvioida, millaiset rajat ovat sopivat ja riittävät, jotta lapsen itsesäätelykyky, toiminnanohjaus ja sitä myöten omatoimisuus voivat kehittyä parhaiten. 

Kannatan siis kaikkien addiktoivien laitteiden rajoittamista vanhemman toimesta lapsilla, jos lapsi ei siihen selvästi itse kykene. Lisäksi vanhemman oman harkinnan varassa on se, kannattaako sellaista laitetta edes hankkia vai ostaa silläkin rahalla vaikka kirjoja ja leluja. 

Kännykät ovat nykyaikaa. Siitä olen samaa mieltä ettei 7-vuotias sellaista tarvitse. Kannattaa kuitenkin opettaa digitaitoja, koska niitä tarvitaan ja "kaikki" muut osaa.

Sitten teini-iässä ei voi enää laittaa mitään rajoitteita, niin pitää ajoissa opettaa sitä itsesäätelytaitoa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi oppii koulussa ja kotona tehdessään läksyjä. Eikö nyt hemmetti sen jälkeen voi ottaa rennosti ja pelata? Ette varmasti itsekään opiskele mitään työpäivän jälkeen.

Niin, kuulostaa siltä, että täällä on joku kukkahattutätien kokoontuminen, missä kilpaillaan kuka osaa tehdä ankeimman lapsuuden lapsilleen.

Jotain rajaa siihen tiukkapipoisuuteen ja täydellisen vanhemman esittämiseen.

Pyydän ihan lastenne ilon vuoksi.

Eihän elämän pidä olla pelkkää täydellistä suorittamista.Kyllä hauskaa pitää olla,varsinkin lapsella.

Tunsin aikanaan yhden tällaisen, jolla oli tunti viikossa sallittu peliaikaa. Itki usein asiaa ja valitti, että siitä syystä menetti kavereita. Tavallaan totta se oli, mutta enemmänkin syynä oli jyrkät "periaatteen" vanhemmat, joiden mielestä kaikki oli kielletty, mikä ei ollut erikseen sallittu. Hänen kotonaan oli todella painostava tunnelma. Toivottavasti ette ole samanlaisia.

Vierailija kirjoitti:

Tunsin aikanaan yhden tällaisen, jolla oli tunti viikossa sallittu peliaikaa. Itki usein asiaa ja valitti, että siitä syystä menetti kavereita. Tavallaan totta se oli, mutta enemmänkin syynä oli jyrkät "periaatteen" vanhemmat, joiden mielestä kaikki oli kielletty, mikä ei ollut erikseen sallittu. Hänen kotonaan oli todella painostava tunnelma. Toivottavasti ette ole samanlaisia.

Aika moni lapsi kertoo, että kun kaverilla on tää ja tää niin itselläkin täytyy olla tai muuten kaikki on pskaa ja elämä turhaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunsin aikanaan yhden tällaisen, jolla oli tunti viikossa sallittu peliaikaa. Itki usein asiaa ja valitti, että siitä syystä menetti kavereita. Tavallaan totta se oli, mutta enemmänkin syynä oli jyrkät "periaatteen" vanhemmat, joiden mielestä kaikki oli kielletty, mikä ei ollut erikseen sallittu. Hänen kotonaan oli todella painostava tunnelma. Toivottavasti ette ole samanlaisia.

Aika moni lapsi kertoo, että kun kaverilla on tää ja tää niin itselläkin täytyy olla tai muuten kaikki on pskaa ja elämä turhaa. 

Vanhempi kyllä pystyykin tekemään lapsensa elämästä aika pskaa. Kyse ei ole yksittäisestä pelistä tai viidestä minuutista ruutuaikaa sinne tänne, vaan ihan yksinkertaisesti vallanhimosta. 

Jonkinlainen keskitie on paras. Ihannetilanteessa lapsella olisi kavereita, joiden kanssa voisi elää elämää ruutujen ulkopuolella. Mutta usein sitä yhteyttä ylläpidetään ruutujen avulla.

-eri.