Ei olla ostettu ekaluokalaiselle älypuhelinta eikä anneta pelata kuin 1-2 h viikossa

Kenen kanssa se lapsi leikkii ja ulkoilee, kun kaikkien muiden lapset on puhelimella?

Lapsen kaverilla oli rajoitettu netti kotona. Kylässä ja koulun välitunnit se sitten istui nenä kiinni ruudussa eikä osallistunut mihinkään yhteiseen.

Meillä on ollut nuorimmalla lapsella älypuhelin jo eskarissa, kun sai isoveljen vanhan puhelimen. Siinä on siitä lähtien ollut kaikki estot päällä, ja liittymästäkään ei pääse soittelemaan mihinkään maksulliseen numeroon. 

Ennen lapsilla (3 kpl) oli peliajat ja pelipäivät, mutta iän myötä ne on muuttuneet sitä mukaa kun hinku pelata on vähentynyt. Meillä pelaaminen on yleensä tarkoittanut pleikalla tai tietokoneella pelaamista. Toki koukuttavat Pokémon go:t ja Hay Dayt on nähty täälläkin.

Meillä ei ole jeesustelut laitteista niinkään, vaan pidetty tiukat rajat niiden kanssa. Edelleen toimii se, kun käsketään laittamaan puhelimet pois ja tekemään jotakin muuta. Se että lapsella on puhelin, ei tarkoita että hän itse päättää sen käytöstä. Yöksi puhelimet tulee meidän vanhempien makuuhuoneeseen ja ne on äänettömällä aamuun asti. Lapset herää huoneissaan ihan perinteisiin herätyskelloihinsa. 

Kävelin yksi lauantai Helsingissä suositulla lapsiperhealueella ja huomasin, että pihoilla ei leiki kukaan, vastaan ei tule yhtään lasta missään, leikkipuistot ovat tyhjiä, vaikka sää oli aurinkoinen ja lumetkin jo melkein sulaneet. 

Tuollainen lapsensuojelu onntoiv ihan normaali käytäntö pian joka kodissa. Mun lapsi 14. Inhoaa pelaamista eikä ole mitään somea. Tykkää kouluaineista, laulamisesta ja urheilusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erittäin järkevää.

Suomessa puhelimet annetaan lapsille poikkeuksellisen nuorina.

Miksiköhän ne annetaan, kun kyse on kuitenkin aikuisen päätöksestä? Eihän lapsen nyt voida antaa tuollaista päättää. Ja kyllä puhelin voi olla, mutta miksi niille annetaan esim. iPhone jolla pääsee nettiin ja pelaamaan? 

Koska vanhemmat ovat laiskoja tai lasten tossun alla. Tai kuvittelevat, että lapsi jää jostain paitsi/sitä kiusataan kun "kaikki muutkin" saa iPhonet tms. Ties missä muussakin annetaan periksi. Ei ihme jos lapsista tulee rajattomia.

Vierailija kirjoitti:

On monenlaista pelaamista. Puhelinpelaaminen ehkä sieltä huonoimmasta päästä, kun yleensä sitä tehdään yksin nenä ruudussa. Mutta kyllä pelaaminen voi olla myös ihan kivaa yhteistä ajanvietettä. Me ainakin pelataan koko perhe yhdessä pelikonsolilla. Haluaisin myös muistuttaa, että vaikka lapsella olisi älypuhelin, sen käyttöä voidaan rajoittaa. Meillä 10-vuotiaalla on päivittäinen peliaika 30 minuuttia ja sen ulkopuolella toimii vain puhelut ja laskin.

Tuolla 10-vuotiaalla on muuten pari kaveria, joilla ei ollut älypuhelimia tai pelikonsoleita kotona 1-2. luokalla. Kun he tulivat meille, olisivat halunneet kokoajan pelata eikä heitä saanut oikein tekemään mitään muuta. Kun tiukasti rajoitin pelaamista, sitten sitä pelaamista manguttiin ja valitettiin, että meillä on tylsää.

Meillä on myös ihan naapurissa perhe, jossa ei ole lapsilla älypuhelimia eikä heillä ole pelikonsoleita eikä edes tramppaa pihalla. Kovasti olisivat tulossa meille, ja jos pääsevät (veljekset, toinen ekalla ja toinen kolmannella luokalla) niin ei heitä kiinnosta oman lapseni kanssa oleminen ollenkaan, he haluavat pelata tai pomppia trampalla.

Sellainen huomio vielä, että lapseni luokalla on muutama sellainen poika, jolla ei ole mitään teknistä laitetta joista heidät saisi koulun jälkeen kiinni. Pakko myöntää että ärsyttää heidän vanhempiensa tapa laittaa viestiä: Juliuspetteri on varmaan teillä? Voitko laittaa hänet tulemaan kotiin kello 14:45 että ehditään harrastukseen. 

Mitä jos hommaisivat lapselleen vaikka sen puhelinkellon johon soittaisivat ihan itse kello 14:45 että nyt kotiin?! Ettei olisi muiden vanhempien tehtävä huolehtia aikataulusta. 

Älylaitteet ovat tulleet osaksi sitä kasvatustyötä, esim herkkuja voi syödä liikaa, harrastuksia voi myös olla liikaa, jne. Ei se ole mikään sankariteko määritellä niitä rajoja, se on ihan perusvanhemmuutta. 

Minulla ei ole lapsia, mutta luojan kiitos olen niin kiitollinen siitä, ettei minun lapsuudessani ysärillä ollut mitään älypuhelimia saati somea. Telkkaria toki tuli välillä katseltua, mutta suurin osa ajasta kului ylivoimaisesti ulkona leikkiessä. Rikasti valtavasti mielikuvitusta, kun piti keksiä ihan itse mitä tekisi, eikä kaikki ollut valmiiksi pureskeltua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On monenlaista pelaamista. Puhelinpelaaminen ehkä sieltä huonoimmasta päästä, kun yleensä sitä tehdään yksin nenä ruudussa. Mutta kyllä pelaaminen voi olla myös ihan kivaa yhteistä ajanvietettä. Me ainakin pelataan koko perhe yhdessä pelikonsolilla. Haluaisin myös muistuttaa, että vaikka lapsella olisi älypuhelin, sen käyttöä voidaan rajoittaa. Meillä 10-vuotiaalla on päivittäinen peliaika 30 minuuttia ja sen ulkopuolella toimii vain puhelut ja laskin.

Tuolla 10-vuotiaalla on muuten pari kaveria, joilla ei ollut älypuhelimia tai pelikonsoleita kotona 1-2. luokalla. Kun he tulivat meille, olisivat halunneet kokoajan pelata eikä heitä saanut oikein tekemään mitään muuta. Kun tiukasti rajoitin pelaamista, sitten sitä pelaamista manguttiin ja valitettiin, että meillä on tylsää.

 

Meillä on myös ihan naapurissa perhe, jossa ei ole lapsilla älyp

Miten sitten ennen puhelimia huolehdittiin aikatauluista? Taidat olla vähän kireällä tuulella, kun tällaisestakin suutut. 

Helsingin Sanomissa oli sunnuntaina 7.4. erittäin hyvä juttu nuorten mielenterveyteen liittyen. Siinä lääkäri Anni Saukkola sanoi, että kännykkäriippuvuus on "iso mielenterveyskysymys" koska nuorten aivot ovat erityisen haavoittuvat.

Sakkola sanoo myös, että nuorten pahoinvointi on enemmän yhteiskunnallinen kuin lääketieteellinen ongelma. "Ei ole kestävää hoitaa sitä yksi nuori kerrallaan. Nuorten arki on virittynyt väärin, kun yhä harvempi selviää siitä terveenä"

Jutun mukaan jo lähes joka kymmenes 13-17-vuotias suomalainen on nuorisopsykiatrisen erikoissairaanhoidon asiakas. Miettikää! Aivan hirveää! Ja jos tähän suurin syyllinen on kännykät. 

Laittakaa vaan nyt kiltisti lapsilta ne kännykät jäähylle. Parissa viikossa tuska menee ohi ja lapset eivät enää kysele puhelimien perään.Mä tein näin kun luin tältä palstalta jonkun äidin niin tehneen. En kadu. Toinen lapsistani muuttui, tai oikeastaan palasi, iloiseksi nauravaiseksi, ahkeraksi, myötätuntoiseksi, innostuneeksi ja rauhalliseksi lapseksi. Toinen lapsi ei ollutkaan niin koukussa peleihin ja yuotubeen, niin hänessä ei muutos ollut niin dramaattinen. 

Vierailija kirjoitti:

Kävelin yksi lauantai Helsingissä suositulla lapsiperhealueella ja huomasin, että pihoilla ei leiki kukaan, vastaan ei tule yhtään lasta missään, leikkipuistot ovat tyhjiä, vaikka sää oli aurinkoinen ja lumetkin jo melkein sulaneet. 

Mun vanhin lapsi on 24-vuotias ja tätä trendiä ihmettelin jo silloin kun hän oli pieni. 

Sama juttu kun kuljin pyörällä joka paikkaan. Olin kevyenliikenteenväylällä usein aivan yksin, vaikka matkaa oli 5 km. Silloin tällöin joku vietnamilaistaustainen pyöräili vastaan.

Mun lapsella on kyllä nyt hyvä kaveriporukka. Aina löytyy ulkoiluseuraa. 

Tottahan lapsia kiinnostaa kaverien kännykät ja pelikoneet. Tuskin se on heidän vanhemmillekaan yllätys. Tosi asia on kuitenkin se että perheissä joissa ei ole pelikoneita ja älylaitteita lapset viettävät taatusti aikansa tehden muuta kuin näpyttämällä jotain kännykkäpeliä tai selaamalla tiktokkia. 

Vaikka monella perheellä on ruutuajat niin aivan taatusti niistä väännetään päivittäin. Samoin heidänkin lapset kurkkii kaverien kännyköitä koulussa ja kavereilla mangutaan pelaamaan kun oma aika omilla laitteilla käytetty. Kavereiden luo voi mennä tuplaamaan tai triplaamaan oman ruutuajan.

Minusta on hienoa että löytyy vielä vanhempia jotka eivät kiirehdi älylaitteiden kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erittäin järkevää.

Suomessa puhelimet annetaan lapsille poikkeuksellisen nuorina.

Miksiköhän ne annetaan, kun kyse on kuitenkin aikuisen päätöksestä? Eihän lapsen nyt voida antaa tuollaista päättää. Ja kyllä puhelin voi olla, mutta miksi niille annetaan esim. iPhone jolla pääsee nettiin ja pelaamaan? 

Miksi näissä esimerkeissä aina otetaan se iPhone esiin? Harvemmalla lapsella on niin kalliita puhelimia ensimmäisinä luureinaan. 

Lapsi oppii koulussa ja kotona tehdessään läksyjä. Eikö nyt hemmetti sen jälkeen voi ottaa rennosti ja pelata? Ette varmasti itsekään opiskele mitään työpäivän jälkeen.

Mun lapsi sai älypuhelimen 6-vuotiaana, kun alkoi kulkemaan eskariin itsenäisesti koulutaksilla. Ei siitä ole ollut isompaa tappelua. Nyt on 12 v. ja olen kieltänyt tiettyjä sovelluksia, kuten wa:n, snapchatin ja tiktokin, mutta lapsi on ottanut sen ihan hyvin.

Isoin merkitys mielestäni on ollut sillä, että ollaan hankittu lapselle kunnollinen pelitietokone ja siihen hyviä ja fiksuja pelejä, joten kaikenmaailman kännykkäpelit eivät ole jaksaneet häntä niin paljon kiinnostaa. Pelaa mielummin tietokoneella, silloin kun haluaa pelata, ja tietokone on keittiössä (meillä on vanhan talon iso tupakeittiö), joten pelaamista on helppo valvoa.

Toinen mikä pitää pois kännykältä on se, että harrastuksia on 4 arkipäivänä, ja ne ovat kaikki aika rentoja ja sellaisia mihin lapsi menee mielellään.

Puhelin on lapselle välttämätön, koska koulukyydeissä on jatkuvasti ongelmia, kuskit vaihtuvat ja lapsi unohdetaan hakea.

Pelivihaajat sanoo tietenkin että ei tule mitään haittavaikutuksia, mutta pelaaminen on nykypäivän ammatti, jos aloittaa nuorena niin teininä voinee päästä jo tienaamaan.

Minä olen katkera kun aina piti kinata peliajasta ja yritettiin pakottaa trendaaviin harrastuksiin.

Voisin olla nyt miljonääri koodaaja jos olisin saanut positiivisen kannustimen.

Antaa lapsen valita itse harratuksensa.

Minun kavereilla oli ala-asteella playstation ja istuin usein siellä tylsistyneenä katsomassa vierestä, kun kaverit vain pelaavat ja pelaavat, mutteivät anna minun pelata. Kotona yksin ilman pelikonsolia oli kivempaa ja jossain vaiheessa huomasin valehtelevani, etten voi tulla heille kylään tänään, koska on sitä ja tätä. Oikeasti menin ehkä yksin kirjastoon, soittelin kitaraa huoneessani tai katsoin vhs-kasetilta lempparisarjaani, jonka olin nauhoittanut edellisenä päivänä. Minulla oli lukuisia kirjekavereita ja keksin koko ajan jotain puuhastelua. Kävin myös ulkona kävelyllä ja pyörimässä pyörällä siellä täällä. Jos pelasin, niin tein sitä pelikorteilla. 

Vierailija kirjoitti:

Pelivihaajat sanoo tietenkin että ei tule mitään haittavaikutuksia, mutta pelaaminen on nykypäivän ammatti, jos aloittaa nuorena niin teininä voinee päästä jo tienaamaan.

 

Minä olen katkera kun aina piti kinata peliajasta ja yritettiin pakottaa trendaaviin harrastuksiin.

Voisin olla nyt miljonääri koodaaja jos olisin saanut positiivisen kannustimen.

 

Antaa lapsen valita itse harratuksensa.

 

Luuletko, että jostain perus toopesta tulee miljonäärikoodaaja? Miljonäärikoodaaja kuulosta nimittäin siltä, että ainoastaan yksi miljoonasta perus pelaajasta saavuttaa tuon. Lopuista koko ajan pelaavista tulee sitten joko ylipainoisia ja huonokuntoisia lapsia tai muuten vain addiktoituneita.

Tämä asia pitäisikin jokaisen vanhemman tiedostaa ja toteuttaa. Todellakin huolestuttavaa, mistä kaikesta puhelinriippuvaiset lapset jäävät paitsi. Kirjojen lukeminen esimerkiksi opettaa valtavasti ja kehittää empatiaa ja tietenkin mielikuvitusta myös. Se on hyvin aktiivista aivoille. Sen sijaan tiktokin selailu antaa vaan lyhyitä dopamiinipiikkejä joihin jää koukkuun.