Kadehditko opettajien työetuja: loma-aikoja, työpäiviä, palkkausta jne.?
Kommentit (72)
Siskoni on ope. Eikä koskaan tarvitse tarkistella koulun jälkeen tehtäviä, kokeita tms. Tosi helppo työ, hänellä. Samat suunnitelmat toimii vuosi vuodelta. Vastuuta en kadehdi. Mitä jos ne lapset ei opikaan mitään?
varsinkaan tekeen sitä työtä. Kadehtimen on silloin aivan turhaa.
opettajaksi.
Vaikka kyllä hieman kateus vihlaisi, kun työn puolesta selvittelin erään opettajan palkkaa. Kyseessä yläluokkien opettaja, kun käy pitämässä extratunnin lukion puolella, palkka oli noin 80 euroa/tunti.
mutta tuntipalkka onkin hyvä! Opettajat ovat ihan oma rotunsa, enpä kuule kenenkään muun valittavan työpäivän pituutta kun se ylittää yli 5 tuntia :-O
Työpäivät ovat pitkiä eikä palkkakaan kaksinen ole.
opettele lukemaan palkkanauhaa ennen kuin puhut moista.
t ope
Itse tienaan noin 45 euroa tunti ja teen 5-tuntista päivää. Lomia pidän silloin kuin haluan.
t. yksityinen puheterapeutti
tuo tarkoittaa kuukaudessa, eli kerta noin 20
Kadehdittavaa:
-Lyhyet työpäivät: Luokanopettajalla " opetusvelvollisuus" viikossa on 24 tuntia. Tämä jaettuna viidellä tekee aika vähän yhdelle päivälle. Toki monet opettajat tekevät lisätunteja. Esim. mulla 27 tuntia viikossa + jos pidän esim. tukiopetusta...
-Pitkät lomat ja ihanat viikonloput
-Työn ihanuus sen ollessa todellinen kutsumus
Ei niin kadehdittavaa:
-Pieni palkka ( luokanopettajilla ainakin, esim. mulla n.2600e/kk)
- vastuu
- mahdolliset hankalat oppilaat ja mahdolliset hankalat vanhemmat (joita mulla ei onneksi nyt ole)
Toki eihän opettaja tuota puhtaana kokonaan saa, sitä en väitä.
Siis verrattuna jotain muuta työtä tekevän viikonloppuihin?
Ihan mielenkiinosta vaan kysyn :)
En kadehdi:
- pitkää koulutusta yliopistossa
- hirvittävää vastuuta oppilaista varsinkin kun nykyään ylisuuret luokat ovat yleisiä
- en jaksaisi oppilaiden kanssa, varmasti aika rankkaa ainakin joskus
- oppilaiden vanhemmat, aina on välillä niitä tiukkapipoja, jotka syyttää aina opettajaa joka asiasta
- säännöllistä rytmiä eli aina aamusta iltapäivään vuodesta toiseen
Kadehdin:
- viikonloppuvapaita
- pitkiä lomia
- joillakin opettajilla todella helpot ohjelmat eli esim. yläasteen aineenopettaja niin tekee ne jutut 3 kertaa (eli 9. 8 ja 7-luokkalaisille), sitten opettaa näiden mukaan ja aina vähän päivittelee tietojaan. Toki kaikilla opettajilla ei tällaista ole, mutta kyllä näitä helpon aineen opettajiakin on
Mutta harvassa ammatissa ne ovat SÄÄNNÖLLISESTI vapaita!
T: 17
Minulla on samat edut eri alalla.
T:Lto, jolla siis oman näkemyksensä mukaan pidemmät päivät, huonommat lomat, huonompi palkka, suunnitteluaika tulee normaalityöpäivän päälle jne.
Mielestäni LTO on niin suuri vitsi tänä päivänä. Siis miettikään nyt yliopistokoulutuksesta todella surkea palkka!
Vierailija:
T:Lto, jolla siis oman näkemyksensä mukaan pidemmät päivät, huonommat lomat, huonompi palkka, suunnitteluaika tulee normaalityöpäivän päälle jne.
palkka on huono ja työpäivät voivat olla pitkiä sekä töitä tulee varmastikin kotiin asti.