Yhteiskuntaan on luotu ajattelumaailma, että työtön olisi laiska, vaikka hän olisi terveystilanteensa vuoksi rajoitteinen ottamaan työtä

vastaan, ikäsyrjitty tai koulutuksessa olisi päivittämistä. 

 

Tällä hetkellä puhutaan työvoimapulasta ja työttömyydestä yhtä aikaa. Kansalaisia ei ole koulutettu niihin ammatteihin, missä nyt on työvoimapulaa, kun taas heitä on koulutettu liikaa joihinkin ammatteihin ja nyt ollaan tilanteessa, missä ei ole tasapainoa kysynnän ja tarjonnan välillä.

TE-virkailijoiden aika menee työttömien vahtimiseen, täyttävätkö he velvoitteensa, joita uudet lait ovat luotu valvomaan. Juhlapuheissa puhutaan pohjoismaisesta työvoimapalvelumallista, joka astui voimaan 2.5.2022, mutta se palvelee lähinnä uusia työttömiä, joista pyritään ottamaan koppia heti työttömiksi jouduttuaan, huomiotta jäävät pitkäaikaistyöttömät, joihin ei resursseja riitä, ja vaikka riittäisikin, ei TE-virkailijoilla ole mitään rekrytoimistoa, josta voisivat tarjoilla työttömille töitä. Edelleen työnantajat tekevät rekrytointipäätökset ja valinnat, ketkä haluavat työllistää.

Työttömien syyllistämisen sijaan olisi aika ottaa tämä asia puheeksi laajemmin. Kun katsoo rekryilmoituksia, monet niistä ovat vaatimuksiltaan ylimitoitettuja. Olen seurannut noin 13 vuotta tiiviisti työpaikkailmoituksia ja niissä on tänä aikana vaatimustaso kasvanut huomattavasti. Sillä vaativuustason nostolla valitettavasti blokataan valmiiksi ulos jo kokeneet konkarit, joilla olisi myös hiljaista tietoa paljon tuotavana mukanaan. Monet työnantajat haluavat kauniita ja rohkeita palvelukseensa, nuoria ja elinvoimaisia, mutta vielä se aika tulee, kun konkaritkin revitään eläkkeeltä työelämään, kun kansa ei enää kasva. Jo nyt tämä on nähtävissä terveydenhoidon ammateissa, lähihoitajilla ei ole työpaikoista pulaa.

Mikä ihmeen oleskeluyhteiskunta?

Meillä ei ole varaa oleskeluyhteiskuntaan, kertoo Kalevassa taas Riikka Purra ja siteeraa presidentti Sauli Niinistön taannoista kommenttia. Ajattelevatko nämä poliitikot koskaan sanojensa vaikuttavuutta? Työttömät eivät ole mikään stereotyyppinen ryhmä, joka toimii ja käyttäytyy samalla tavalla, olemme erilaisia ihmisiä, omilla taustoillamme, omilla tunteillamme, eikä meitäkään pitäisi olla lupa syyllistää julkisuudessa vain stereotyyppisen ajattelun vuoksi. Suomalaisilla päättäjillä on vielä paljon opittavaa työttömistä työnhakijoista, mutta kai se on sitten helpompaa pitää meitä jonkinlaisena massana. Keiden täällä uskotaan oleskelevan? Tähän mielellään täsmällisempää vastausta kaipaisin.

Ikäsyrjinnän kitkemiseksi on vielä paljon tehtävää.

Maarit Korhonen, pitkäaikaistyötön

Kategoriat Ajankohtaista, Artikkeli, YleinenAvainsanat ikäsyrjintä, köyhyys, rekry, syrjintä, työnhaku, työpaikka, työttömyys

Hyvinvointilomalaisten retki Gumbostrandiin

Kukaan ei valitse köyhyyttä, sairautta tai syrjäytymistä

Yksi kommentti artikkeliin Ikäsyrjityn työttömän ääni ei kuulu

Irma Hirsjärvi

4.6.2023 klo 10:50

Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta, myös aktiivisuudesta työttömyyttä koskevassa keskustelussa!

Vastaa

Jätä kommentti 

Kommentti

NimiSähköpostiosoiteKotisivu

Tallenna nimeni, sähköpostiosoitteeni ja kotisivuni tähän selaimeen seuraavaa kommentointikertaa varten.

2024 Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry