Me Naiset: Ellen Jokikunnas ja Jari-puoliso saavat adoptiolapsen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kyllä sitä mieltä, että tällainen adoptio pitäisi tehdä matalalla profiililla.

Jokin tässä julkisuudessa vastustaa.

Onnea silti heille.

No miten teet matalalla profiililla kun kohta kävelet kadulla m.ihoinen lapsi vieressä. Minua hävettäisi noi vieraitten katseet. En voisi koskaan tuntea vierasta ja vieräv.. lasta omaksi. Tämä on niinkuin jostain näytelmästä, jossa olet täysin ulkopuolinen. Ei luonteva eikä ihanteellinen tilanne, vaan aiheuttaa myötähäpeä

 

Myötähäpeää aiheuttaa sinun kommenttisi.

     KOKEMUSTA ON.. Siitä, miten minä 2-3-vuotiaana pikkupoikana tunsin itseni hylätyksi, muistan sen hyvin. Lapsi muistaa asioita hyvin nuoresta, varsinkin kovin traumaattiset asiat. Hieman myöhemmin 4-5-vuotiaana minulle sitten selitettiin kuka olen ja mistä tulen. Sitten muutama vuosi myöhemmin minut jo hakattiin sairaalakuntoon ja haukuttiin vieraaksi kakaraksi. Se muutti kaiken. Valvoin yöt ja raavin käsivarret verille, en uskaltanut mennä kouluun kädet sidottuina ja naama mustelmilla. Siihenaikaan opettajatkin hyssyttelivät ja olivat hiljaa. Ei ollut vanhempain iltoja ja muuta viranomaista, kun kaiken piti näyttää kuitenkin moitteettomalta ulospäin. Koulu meni p...leen kun kasvattiäiti ei osannut opettaa kun oli kouluja käymätön huonoa suomea puhuva kotirouva. Ei kuitenkaan ollut minun vika, että biologinen äiti ei minua pystynyt kasvattamaan ja jouduin vielä pahempaan, kun minut sitten adoptoitiin ripeästi ja sain vihamielisen ja mielipuolisen kasvattiäidin. Isä oli paljon ulkomailla työskentelevä siltainsinööri ja asui suurimman osan Keski-Aasiassa. Lapsuuden traumat valvottaa joskus ja mietin kaikenlaista niistä varhaisista ajoista.  Mutta täällä joku kirjoitti rumasti, että kaikilla adoptiolapsilla on jokin erityipiirre, jtai erityisiä, eli böbejä, joten heistä on päästävä eroon. Mutta minun kohdallani sain julman ja erittäin sairaan vanhemman. 

En ole kommentin kirjoittaja, mutta tunnen syvää osanottoa puolestasi miten aikuiset ovat pilanneet lapsuutesi. He, joiden olisi pitänyt tehdä kaikkensa sinun hyväksesi, suojella, rakastaa ja opettaa.

Leikkivanhemnat. Oikeat vanhemmat on tietysti ne biologiset. Kasvatti vanhemmat auttaa elämän alkuun. Ostettuja lapsia on toki ihmiskaupassa. Usein oli ennen niin että syntyi liikaa lapsia eikä pystynyt hoitamaan kaikki niin osa annettiin muiden hoitoon. Adoptio on sama kuin antaa hoitoon muille tai hoitaa muiden lapsia kuin ottaa vastuun heistä eli nimelleen ottaa jonkun toisen lapsia. Noin usein uusperheissä on että edelliset otetaan nykyisen nimiin. Adoptio lapset usein tietää oikeat vanhemmat tai toisen heistä . He perivät adoptiovanhemmat kuin rintaperillinen. Usein etsivät oikeita vanhempiaan aikuisena. Mikä on toisaalta hyvä että näkevät joskus toisensa. Adoptio vanhemmat saa tietää myös lapsen alkuperän. Biologisille on hyvä kuulla että lapsi on terve. Terveys lienee se suurin huoli eikä muu. Teini äideillä ei usein ole vielä ammattia eikä rahaa joten he antaa vauvan hoitoon niille joilla jo on. Sitten on väkivalloin synnyttäneitä raiskaajien uhreja mikä pilaa koko elämän. Parisuhde perustuu vapaaehtoisuuteen eikä pakottamiseen. Väkisin tekemällä ei tule kuin kusipäisiä lapsia vanhan kansan viisaus. Rakkaudella ollaan yhdessä ja lapset on rakkauslapsia. Ei väkisin ei väkivaltaa. Onnea heille ovat symppis pari. Lapselle toivotaan menestystä kouluissa. Hyvää elämää. 

Adoptio vanhemmat pakottaa heitä sellaiseksi kuin he haluaisi lapsen olevan . Mutta he ovat erilaisia. Omanlaisia. Omatkin lapset on muuta kuin mitä haluaisi. Helpompaa on kun pitää lapsia yksilöinä ja omina otuksinaan omine kykyineen eikä ala pakottaa muuksi.  Lestaadoptiot on ollut julmia kidutuksia lapsille järkyttäviä. Eikä jehovien uusperheen yhtään parempia. Sekin on kauheaa että joku uskonto määrää sun pukeutumisen kuin harrastukset kuin muun. Paritustakin niissä on. Naimakauppoja. Jokainen valitsee itse sen kenestä pitää. 

Olihan Sara ja Abraham lapsettomia . Sitten sara sai päähänsä sijais synnyttäjän Egyptin orjasta.  Siitä alkoi taas syrjintä kun oma syntyi.  Näin siinä käy. Eva sai Aatamin lankeemaan ja Sara sai Abrahamin lankeemaan.  Jeesuksen pelastus ei kelpaa kun pitää itse yrittää. 

Uskon, että Ellen voisi saada itse kannetun lapsen vielä, jos pääsisi erään klinikan asiakkaaksi. Se toimii muun muassa Kyproksella. Moni Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta on hakenut sieltä apua ja saanut sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että Ellen voisi saada itse kannetun lapsen vielä, jos pääsisi erään klinikan asiakkaaksi. Se toimii muun muassa Kyproksella. Moni Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta on hakenut sieltä apua ja saanut sitä. 

Kerro toki paikan nimi ja arveletko, että 45+ saisi omilla soluilla vauvan tuon klinikan asiakkaana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen kaksi aikuista ihmistä jotka ovat lapsuudessa adoptoitu ja ovat kumpikin ihan hirveitä, luonnehäiriöisiä ihmisiä. En halua adobtoida kun mietin näitä kahta. Jos he olisivat omia adobtiolapsiani, en pystyisi rakastamaan heitä. 

 

Et sinä adoPtiolasta saisikaan. 

Minä tiedän myös suom naisen joka 40 v adoptoi ihan sekopään pojan, ilman mitää rajoja kiusasi ja pilkkasi muita suomalaisia lapsia, ns äiti katsoi vaan voimattomana vierestä, oli suunnattoman uupunut ja kyllästynyt häneen

Samoin minä tiedän yhden tällaisen tapauksen. Lapsesta tuli ilkeä koulukiusaaja, ihan mahdoton. Ymmärtääkseni kävi terapiassa ja ties missä, mutta harrastuksetkaan eivät sujuneet hankalan käytöksen vuoksi. Rahaa perheellä oli, mutta ei se rahakaan auttanut.

Ellen voisi jo rauhoittua ja keskittyä siihen lapseensa ja lopettaa tuon somessa ja julkisuudessa roikkumisen. Tuolla muijalla on joku pakonomainen tarve tunkea naamansa näkyville joka paikkaan.

Puhuvat Reino koiralle paljon. Mitenkähän suhtautuvat siihen, että lapsi sanoo, kysyy, vastaa toisin kuin Reino ei puhua putkahda.