Te jotka saitte autismi-diagnoosin vasta aikuisena, millaista lapsuus oli?

Kamalaahan se oli. Kuten vissiin useimmilla ns. normaaleillakin. 

Ihmettelin kun ihmiset välillä väitti mun tekevän naamallani jotain mitä en mielestäni tehnyt tai sanoi että miksi sulla on taas tollanen hölmö ilme. Kiusattiin, en tiedä miksi. Välillä vaistosin että nyt tapahtuu jotain pahaa, ei uskottu jos sanoin niin ja sitten tapahtu. Mua haukuttiin ja huomasin että muut pitää jotenkin itsestäänselvästi mua jonain outona. En ymmärtänyt millaisena enkä ymmärtänyt miksi. En tiedä tänä päivänäkään millaisena ne mut näki.

Muut ei ymmärtänyt mua, tunsin välillä ulkopuolisuutta. En ymmärtänyt maailmasta ja sen toiminnasta mitään, ihmettelin miten muut tajuaa. Ihmettelin miten muut ymmärtää toisiaan, ihan kuin olisin toiselta planeetalta. Tiesin että kaikki menee myöhemmin pieleen, etten pärjää maailmassa. Mietin miten selviän kun tulen aikuiseksi kun kukaan ei tule ottamaan mua töihin. Tuntui kuin olisin isossa lasikuplassa erillään muusta maailmasta.

Jotain aistijuttuja oli. Suihku tuntui kuin olisin neulapuukotuksen alla, superlooni aiheutti mulle sen etten pystynyt hengittämään, se oli kauhumateriaali. Uniongelmia.

Lapsena näin usein sellasia valkoisia puolikuita tai pieniä kuplia, en tiedä liittyykö tämä autismiin. Muistan kaikkea ihan pienestä asti. Muistikuvat on selkeitä. En kuitenkaan muista kuin yhdet kasvot ihan pienenä, nekin näin vain kerran mutta ne jäi mieleen.

Pakenin kaikkea omituisuuttani (muutakin kuin mitä tässä mainitsin) päihteisiin.

Yritän olla miettimättä sitä, onneksi olen suurimmaksi osaksi unohtanutkin. Jäätävää scheissea.

Ko,ul,uki,us,aa,mi,nen kesti 10 vuotta putkeen. Opettajatkin siihen osallistui. Oli peräti 2 "kaveria", jotka sitten paljastuivat selkään p,u,u,k,o,t t,a,j,iksi. Tytöiltä sain osakseni vain halveksuntaa. Tottakai, kun suomessa ollaan, kaikki surkeimmat ju,op,ot,kin niille ä,m,m,i,l,l,e kelpasivat minun ohitseni poikaystäviksi ja puskivatpa niille vielä ka,ka,ro,ita,kin.

Olen sairaseläkkeellä, enkä aio siitä luopua. Saatte luvan oppia, että minun henkilökohtaiseen koskemattomuuteeni kajoamisella on kallis hintalappu.

Sellainen, että haluaisin toisen mahdollisuuden elää parempi lapsuus, jossa minulla olisi ystäviä ja kavereita.

Nyt aikuisena minua surettaa ystävätön lapsuus vielä enemmän kuin se silloin lapsena suretti. Lapsena en osannut surra kaverittomuutta.

Aikuisella ei voi olla ystäviä. Vain parisuhteen etsiminen ja kaipaaminen on aikuisille sallittua. Minulla ei ole koskaan ollut parisuhdetta, enkä ole sellaista koskaan kaivannut. INHOTTAA parisuhteiden nostaminen jalustalle! Parisuhteet ovat yksi suurin ongelma maailmassa.

Kaipaan lapsuutta, johon kuuluisi ystäviä ja kavereita.

Kotona lapsuuteni oli onnellinen, mutta koulu oli kauheaa, eikä siellä ollut kavereita. Onneksi oli serkkuja ja perhetuttujen lapsia välillä seurana.