Viisikymppinen mies miltei heti valmiina uuteen kierrokseen, kuinka yleistä?
Mun mieheni on juuri täyttänyt 50 v. Tänään tajusin ekaa kertaa kolmen vuoden yhdessä olon jälkeen ajatella, että mitenköhän yleistä on että tuossa iässä kalu toimii melkein heti edellisen laukeamisen jälkeen uudelleen? Menee ehkä 10 minuuttia ja taas on kovana, jos tilanne jatkuu kiihottavana ja on tarkoitus jatkaa seksiä. Tää kylläkin siis vaan silloin, jos on esim ns alkulämpimiksi lauennut suuhuni, tai ollut niin herkässä että lauennut pilluun melkein saman tien. Jos on naitu kunnolla, niin silloin ei kyllä heti, mut esim kahden tunnin päästä jo ihan hyvin taas. Kolme kertaa päivässä menee ihan kevyesti. Jos sellaiseen herkkuun on ajallisesti mahdollisuus.
Mites muilla tämän ikäisillä miehillä?
Kommentit (27)
Kerran päivässä riittää, olin nuorena seksiaddikti. Pystyn kyllä, mutta ei huvita enää.
Vastaus löytyy sinisestä pilleristä. Sillä tökkii neljäkin kertaa. M48
Olen 52v, ja kyllä useimmiten pystyisi toiseen kierrokseen vähintään tunnin sisään, mutta harrastellaan yleensä klo 22 jälkeen eikä yleensä jaksa valvoa vaan nukahtaa. No, kuukausi sitten viimeksi jatkoin 5 min jälkeen. Menee myös vähän kausissa, joskus on pari kk muna pystyssä jo tuulenvireestä, joskus menee pari kk niin, että muna nousee vasta kun näkee sillä ainoalla silmällään pillun.
Vierailija kirjoitti:
Vastaus löytyy sinisestä pilleristä. Sillä tökkii neljäkin kertaa. M48
Mut miten sulla ilman sitä? Mun mies ei käytä. Onneks noita on olemassa, sitten kun tarve tulee.
Ap

Kiva kuulla! 🙂
Ap
Mä 47 ja voin jatkaa suoraan ilman väliveltostumista. Eka kestää noin 5 min ja loppu kestää aika pitkään että yleensä loppuu muu kunto.
Eipä tuo uusinta vaimoa kiinnosta niin ei ole tullut kokeiltua. Pari kuukautta ehtii aina välissä latailla.
Niin,eihän se tieten ole niin yleistä kuin kuusikymppisellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus löytyy sinisestä pilleristä. Sillä tökkii neljäkin kertaa. M48
Mut miten sulla ilman sitä? Mun mies ei käytä. Onneks noita on olemassa, sitten kun tarve tulee.
Ap
Miten on AP, jos raskastelusessioon panostaa kunnolla, tuoko toinen varvi heti perään mitään olennaista lisäarvoa?
Voi että, olen kyllä vähän kade. Itse haluaisin yleensä monta kertaa peräkkäin, mutta harvoin se toteutuu. Yksi mies minulla on ollut, joka lähes viiskymppisenä pystyi kolme kertaa illassa.

Olisipa kiva, jos joskuskin onnistuisi uusinta heti perään saman session aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus löytyy sinisestä pilleristä. Sillä tökkii neljäkin kertaa. M48
Mut miten sulla ilman sitä? Mun mies ei käytä. Onneks noita on olemassa, sitten kun tarve tulee.
Ap
Miten on AP, jos raskastelusessioon panostaa kunnolla, tuoko toinen varvi heti perään mitään olennaista lisäarvoa?
Tälleen miehenä on usein paineita, ettei laukea liian aikaisin, ja joutuu välillä himmailemaan. Toka kierroksella vaimon pillu on jotenkin herkkänä, ja pystyy pamputtamaan pitkän aikaa täysillä eikä huoleta laukeaminen. Sanoisin, että omalle vaimolleni toisen kierroksen alku on hyvä, mutta yleensä hän on ekalla jo muutaman orgasmin saanut, joten toka kierros ei jaksa häntä valtavan kauan kiinnostaa. Mutta kyllä se jotain lisää tuo. Joskus en itse tule toka kierroksella, mutta se ei jää harmittamaan, kun on kuitenkin tyydytetty olo.
M52
Eihän tuo ole mikään ihmesuoritus viisikymppiseltä. Helposti onnistuu kuusikymppiseltäkin.
Kuinka moni viisikymppinen pystyy edes sitä ensimmäistä kertaa ilman sinisiä pillereitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus löytyy sinisestä pilleristä. Sillä tökkii neljäkin kertaa. M48
Mut miten sulla ilman sitä? Mun mies ei käytä. Onneks noita on olemassa, sitten kun tarve tulee.
Ap
Miten on AP, jos raskastelusessioon panostaa kunnolla, tuoko toinen varvi heti perään mitään olennaista lisäarvoa?
Siis sanoin tuolla alussa, että kyseessä on ne kerrat kun on ollut kovasti paineita ja ne alkuun poistettu suihinotolla tai sitten tyyliin lauennut melkeen heti sisään työntymisen jälkeen. Niissä tapauksissa kyllä todellakin sitten vasta alkaa ne varsinaiset hommat.
Sit päivän toinen varsinainen pano on joskus myöhemmin päivällä ja kolmas illalla, ja tuovat lisäarvoa kun ovat ihan omia kertojaan uusine himoineen.
Harvoinpa noita päiviä tulee, että useampi pano mahdollista, mut silloin kun on niin ei ole siitä seisokista ikinä ollut kiinni.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus löytyy sinisestä pilleristä. Sillä tökkii neljäkin kertaa. M48
Mut miten sulla ilman sitä? Mun mies ei käytä. Onneks noita on olemassa, sitten kun tarve tulee.
Ap
Miten on AP, jos raskastelusessioon panostaa kunnolla, tuoko toinen varvi heti perään mitään olennaista lisäarvoa?
Tälleen miehenä on usein paineita, ettei laukea liian aikaisin, ja joutuu välillä himmailemaan. Toka kierroksella vaimon pillu on jotenkin herkkänä, ja pystyy pamputtamaan pitkän aikaa täysillä eikä huoleta laukeaminen. Sanoisin, että omalle vaimolleni toisen kierroksen alku on hyvä, mutta yleensä hän on ekalla jo muutaman orgasmin saanut, joten toka kierros ei jaksa häntä valtavan kauan kiinnostaa. Mutta kyllä se jotain li
Siis saako sun vaimo useita orgasmeja ekalla kierroksella? Saako kysyä millä tekniikalla? Naiden vai klitorista hieromalla? Kateeks käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis saako sun vaimo useita orgasmeja ekalla kierroksella? Saako kysyä millä tekniikalla? Naiden vai klitorista hieromalla? Kateeks käy.
Kyllä se vaatii klitoriksen stimulointeja. Usein aloitan yleisellä kropan hyväilyllä, pepun puristelulla, rintojen puristelulla ja nännien nipistelyllä. Siitä etenen jalkojen väliin ja nuolen pillua ja etenkin klitorista. Vaimo squirttaa herkästi, minkä jälkeen lähinnä sormilla nopeasti sivusuuntaista klitoriksen pyöritystä ja sormilla runkkausta. Sillä lähtee 1-3 orkkua yleensä. Siitä suoraan panemaan rajulla voimalla ja etsimällä sopivaa rytmiä ja kulmaa. Mitä enemmän hinkkaa häpyluut vastakkain, sitä enemmän orgasmeja. Takaa päin saa luukuttaa voimalla, jos haluaa vaimon saavan, useimmiten saa.
Tota olen kovasti toivonut, että sais sen toisen kierroksen mutta en saa vaimoa suostumaan. Aivan yllättävää, että näin moni nainen näyttää sitä jopa toivovan.
Oman aviomiehen kans ei ikänä toista kierrosta, eli 35-46 ikäisenä kertalaaki. Vieraissa mennyt 2 kiekkaa ilta mut vaatii kyllä tunnin + taukoa.
Miehet 46 (oma) ja 48v (hoito)
Oma mies vasta päälle 30v ja kyllä tarvii pidemmän tauon laukeamisen jälkeen. Kolmesti päivässä on kyllä onnistunut jos vaan tilanne ollut suotuisa. Mutta yleensä 1-2 krt/vrk maksimissaan. Kuitenkaan siis yhden ja saman seksikerran aikana ei laukea kuin kerran.