Lue keskustelun säännöt.
Miten suhtautua muistisairaaseen vanhempaan?
06.04.2024 |
Olen 35 ja äitini on 70+. Taannoin huomasimme veljeni kanssa, että hän on muuttunut monellakin tavalla. Ei muista asioita mitä puhuimme pari päivää sitten, pyytää apua pankkikorttinsa tunnusluvun kanssa(mitä en tiedä) ja perinnästäkin oli tullut kirjeitä.
Näiden perusteella menimme lääkärille ja diagnoosinihan oli verisuoniperäinen muistisairaus, kuten arvata saattoi.
Miten muut ovat päässeet yli siitä, että lähivuosina se rakas oma vanhempi ei ole enää sama ihminen kuin hän on ollut koko elämän ja lapsuuden? Tietyllä tavalla tuntuu, että kuolemaan johtava nopeampi sairaus olisi ollut helpotus kuin se, että nyt joutuu näkemään miten oma vanhempi tulee taantumaan lapsen tasolle ja tätä joutuu seuraamaan sivusta koko ajan mahdollisesti monia vuosia.
Teimme edunvalvontavaltuutuksen nyt kun sen vielä pystyi tekemään, mutta enpä ole varma, että haluanko tunteidenkaan puolesta alkaa hänen ns. edunvalvojaksensa.
Kommentit (44)
On hemmetin raskasta elämää. Itse tekisin mieluummin eutanasian kuin jäisin muistisairaana tms lasteni vaivoiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistisairaus on kyllä kuolemaan johtava sairaus ja vaikuttaa ihan kaikkiin elintoimintoihin ennen pitkää. Aivot ohjaa lopulta koko elimistöä ja kun sen toiminta rappeutuu tarpeeksi elintoiminnot loppuu vaikka mitään muita kuolemaan johtavia sairauksia ei olisi. Se kuinka nopeasti tuohon vaiheeseen edetään on toki yksilöllistä.
Vierailija kirjoitti:
Muistisairaus on kyllä kuolemaan johtava sairaus ja vaikuttaa ihan kaikkiin elintoimintoihin ennen pitkää. Aivot ohjaa lopulta koko elimistöä ja kun sen toiminta rappeutuu tarpeeksi elintoiminnot loppuu vaikka mitään muita kuolemaan johtavia sairauksia ei olisi. Se kuinka nopeasti tuohon vaiheeseen edetään on toki yksilöllistä.
Ottakaa selvää! Muistisairaus EI johda kuolemaan. Kuoleman aiheuttaa komplikaatiot mm. Aspiraatiopneumonia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistisairaus on kyllä kuolemaan johtava sairaus ja vaikuttaa ihan kaikkiin elintoimintoihin ennen pitkää. Aivot ohjaa lopulta koko elimistöä ja kun sen toiminta rappeutuu tarpeeksi elintoiminnot loppuu vaikka mitään muita kuolemaan johtavia sairauksia ei olisi. Se kuinka nopeasti tuohon vaiheeseen edetään on toki yksilöllistä.
Ottakaa selvää! Muistisairaus EI johda kuolemaan. Kuoleman aiheuttaa komplikaatiot mm. Aspiraatiopneumonia!
Ihan sama mikä on "lopullinen kuolinsyy", sillä muistisairaudessa silti ihminen taantuu siihen, mistä elämä alkoi. Eli vaippoihin ja syötettäväksi ja vanhojen ihmisten "päiväkotiin". Tätä ei ole kiva seurata omaisena sivusta.
Alzheimer-sukulaista seurasin. Kyllä se surkastutti liikkumisen, puhekyvyn, kaiken osaamisen. Elimistö ei pystynyt käyttämään ravintoa. Nielemiskyky heikentyi ja koska hän sairasti muuhum kuolematta sairauden loppuun, se loppui tuohon ettei nielemisreflekti toiminut, suun kostutuksella eli viimeisen viikkonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa suhtautua lempeästi, kärsivällisesti ja turvallisuuden tunnetta luoden. Jos vain jaksaa, mutta toivottavasti.
Isäpappa 85v toivoo, että lapsensa 59v korjaa myös hänen paskavaippansa jos niin käy. Omaisethan ovat lähinnä vain HÄNTÄ varten. Eipä tuollaisesta ihmisestä voi pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhtaudu lempeydellä, hoivaa häntä niin paljon kuin jaksat, sillä nyt elät sitten niitä viimeisiä vuosia, jolloin teet itsellesi muistoja ja käyt läpi elettyä elämääsi hänen kanssaan. Samalla pidä huoli omasta jaksamisestasi. Vaikka nyt olisi suht hyvä tilanne, niin mieti jo valmiiksi mitä teet, jos väsyt, kenelle kerrot asiasta, kuka voisi auttaa, kysy läheisiltäsi voisivatko he sitten tarpeen tullen auttaa sinua, jos tarvitset heidän apuaan (ihmiset auttavat paljon helpommin, jos heille kertoo asioista ajoissa ja etukäteen, keskustelee heidän kanssaan, kertoo omista toiveistaan avun suhteen mielessä "sittenjoskäyniin..." jne). Kun vielä voit, niin keskustele äitisi kanssa hänen tulevaisuuden toiveistaan. miten toivoo itseään hoivattavan, kun ei enää itse ehkä jaksa puhua tai osaa puhua toiveistaan ääneen. tykkäisik hän esimerkiksi, jos joku läheinen pesee ja kampaa tukan, lakkaa kynnet, hieroo jalkoja, halaa, siis ihan tuollaisia itsestäänselvyyksiäkin kannattaa puhua ääneen, sillä kun ihmisen muisti menee eikä ehkä enää edes muista kuka tuo vieras on, joka tuli tapaamaan, niin kosketuksen kautta voi muistaa tunnistamalla kosketuksen. Siitäkin voi keskustella, että tykkäisikö äitisi vaikka tietyistä tuoksuista (tuoksumuistikin voi auttaa muistamaan, tai ainakin tuo hyvän mielen monelle muistisairaalle).
eli koitan varmaan sanoa, että suhtaudu lemepydellä, hoivaa häntä, pidä huolta itsestäsi, keskustele tulevaisuuden toiveista, juttele menneistä. Ole läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistisairaus on kyllä kuolemaan johtava sairaus ja vaikuttaa ihan kaikkiin elintoimintoihin ennen pitkää. Aivot ohjaa lopulta koko elimistöä ja kun sen toiminta rappeutuu tarpeeksi elintoiminnot loppuu vaikka mitään muita kuolemaan johtavia sairauksia ei olisi. Se kuinka nopeasti tuohon vaiheeseen edetään on toki yksilöllistä.
Ottakaa selvää! Muistisairaus EI johda kuolemaan. Kuoleman aiheuttaa komplikaatiot mm. Aspiraatiopneumonia!
Ihan sama mikä on "lopullinen kuolinsyy", sillä muistisairaudessa silti ihminen taantuu siihen, mistä elämä alkoi. Eli vaippoihin ja syötettäväksi ja vanhojen ihmisten "päiväkotiin". Tätä ei ole kiva seurata omaisena sivusta.
Niin taantuu muissakin sairauksissa. On vaan niin surullista, että mainitaan, johtaa kuolemaan. On väärä käsite.
minun toinen vanhemmista ssirastaa alzheimerin tautia. Missään vaiheessa en ajattele, että kuolee alzheimerin tautiin.
t. Vanhustyön osaamisalan lähihoitaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alzheimer-sukulaista seurasin. Kyllä se surkastutti liikkumisen, puhekyvyn, kaiken osaamisen. Elimistö ei pystynyt käyttämään ravintoa. Nielemiskyky heikentyi ja koska hän sairasti muuhum kuolematta sairauden loppuun, se loppui tuohon ettei nielemisreflekti toiminut, suun kostutuksella eli viimeisen viikkonsa.
Oliko tämä joku läheinen vai kaukaisempi sukulainen ja miltä se sinusta tuntui? Äitini on ollut koko elämänäni ajan elämäni iloa ja jokaisella tavalla hyvä äiti, joten siksi tuntuu erityisen pahalta, että tämä kaikki on nyt lähivuosina ohitse. Pitää kai yrittää nauttia siitä yhteisestä ajasta mitä vielä nautittavissa on.
Voimia Ap! Kokemuksesta tiedän mitä tunteiden hämmennystä ja säälinsekaista aikaa voi olla tulossa.
Edesmennyt äitini sairastui Alzheimerin tautia viisi vuotta. Välillä oli parempia jaksoja, välillä huonompia. Viimeiset kaksi vuotta hän vietti hoivakodissa, jonne jouduttuaan kunto romahti parissa kuukaudessa ja siitä se alamäki alkoi.
Olisin kaivannut ammattilaisen tukea äitini sairauden edetessä. Oli vaikeaa omien tunteiden kanssa. En osannut suhtautua tilanteeseen, että äiti taantuu lapsen asteelle. En tiennyt miten olla rakkaan ihmisen kanssa, joka oli aivan muissa maailmoissa. Hoitokodin henkilökunnaltakaan ei mitään tukea tullut, hoitajia ei yleensä edes näkynyt, toimistossa istuivat keskenään.
Parhaiten äitini voi henkisesti kotona asuessaan. Vaikka kotihoidon työntekijät ovat lujilla ja siksi käynnit vanhuksen luona pikaisia, niin olen sanomattoman kiitollinen heille siitä, että jaksavat tehdä arvokasta työtä ja mahdollistivat äitini kotona-asumisen niinkin pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistisairaus on kyllä kuolemaan johtava sairaus ja vaikuttaa ihan kaikkiin elintoimintoihin ennen pitkää. Aivot ohjaa lopulta koko elimistöä ja kun sen toiminta rappeutuu tarpeeksi elintoiminnot loppuu vaikka mitään muita kuolemaan johtavia sairauksia ei olisi. Se kuinka nopeasti tuohon vaiheeseen edetään on toki yksilöllistä.
Ottakaa selvää! Muistisairaus EI johda kuolemaan. Kuoleman aiheuttaa komplikaatiot mm. Aspiraatiopneumonia!
Aika usein se aspiraatiopneumonia on seurausta juurikin muistisairaudesta joka on heikentänyt nielemistä. Kun elintoiminnot on muutenkin heikentyneet hoito ei myöskään tehoa toivotusti vaan kuoleman taustalla vaikuttaa olennaisesti ne muistisairauden heikentämät elintoiminnot vaikka kuolinsyy olisikin aspiraatiopneumonia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alzheimer-sukulaista seurasin. Kyllä se surkastutti liikkumisen, puhekyvyn, kaiken osaamisen. Elimistö ei pystynyt käyttämään ravintoa. Nielemiskyky heikentyi ja koska hän sairasti muuhum kuolematta sairauden loppuun, se loppui tuohon ettei nielemisreflekti toiminut, suun kostutuksella eli viimeisen viikkonsa.
Oliko tämä joku läheinen vai kaukaisempi sukulainen ja miltä se sinusta tuntui? Äitini on ollut koko elämänäni ajan elämäni iloa ja jokaisella tavalla hyvä äiti, joten siksi tuntuu erityisen pahalta, että tämä kaikki on nyt lähivuosina ohitse. Pitää kai yrittää nauttia siitä yhteisestä ajasta mitä vielä nautittavissa on.
Sisareni, minua 10 vuotta vanhempi. Olin hänen asioittensa hoitaja miehensä kuoltua, ei lapsia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suhtaudu lempeydellä, hoivaa häntä niin paljon kuin jaksat, sillä nyt elät sitten niitä viimeisiä vuosia, jolloin teet itsellesi muistoja ja käyt läpi elettyä elämääsi hänen kanssaan. Samalla pidä huoli omasta jaksamisestasi. Vaikka nyt olisi suht hyvä tilanne, niin mieti jo valmiiksi mitä teet, jos väsyt, kenelle kerrot asiasta, kuka voisi auttaa, kysy läheisiltäsi voisivatko he sitten tarpeen tullen auttaa sinua, jos tarvitset heidän apuaan (ihmiset auttavat paljon helpommin, jos heille kertoo asioista ajoissa ja etukäteen, keskustelee heidän kanssaan, kertoo omista toiveistaan avun suhteen mielessä "sittenjoskäyniin..." jne). Kun vielä voit, niin keskustele äitisi kanssa hänen tulevaisuuden toiveistaan. miten toivoo itseään hoivattavan, kun ei enää itse ehkä jaksa puhua tai osaa puhua toiveistaan ääneen. tykkäisik hän esimerkiksi, jos joku läheinen pesee ja kampaa tukan, lakkaa kynnet, hieroo jalkoja, halaa, siis ihan tuollaisia itsestäänse
Kiitos kannustavasta ja kauniista viestitä, vaikka sitä lukiessa alkoikin melkein itkettämään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Voimia Ap! Kokemuksesta tiedän mitä tunteiden hämmennystä ja säälinsekaista aikaa voi olla tulossa.
Edesmennyt äitini sairastui Alzheimerin tautia viisi vuotta. Välillä oli parempia jaksoja, välillä huonompia. Viimeiset kaksi vuotta hän vietti hoivakodissa, jonne jouduttuaan kunto romahti parissa kuukaudessa ja siitä se alamäki alkoi.
Olisin kaivannut ammattilaisen tukea äitini sairauden edetessä. Oli vaikeaa omien tunteiden kanssa. En osannut suhtautua tilanteeseen, että äiti taantuu lapsen asteelle. En tiennyt miten olla rakkaan ihmisen kanssa, joka oli aivan muissa maailmoissa. Hoitokodin henkilökunnaltakaan ei mitään tukea tullut, hoitajia ei yleensä edes näkynyt, toimistossa istuivat keskenään.
Parhaiten äitini voi henkisesti kotona asuessaan. Vaikka kotihoidon työntekijät ovat lujilla ja siksi käynnit vanhuksen luona pikaisia, niin olen sanomattoman kiitollinen heille siitä, että jaksavat tehdä arvokasta työtä ja
Kiitos tästä sinullekin!
Jotenkin varmaan ainakin lähiaikoina sisäistän sen, että elämäähän tämä on ja näin käy monille. Harmittaa vain se, että tulevaisuudessa äitini ei ole sama ihminen kuin se jonka olen aina tuntenut. Siksi tuntuu, että lyhyempiaikainen sairaus, jossa pysyy ns. täysipäisenä olisi ollut ainakin itselle helpottavampaa(anteeksi itsekkyys). Toisaalta tähänkin tilanteeseen tottunee, eikä lopulta äitikään enää ymmärrä itse, että mistä on edes kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Suhtaudu lempeydellä, hoivaa häntä niin paljon kuin jaksat, sillä nyt elät sitten niitä viimeisiä vuosia, jolloin teet itsellesi muistoja ja käyt läpi elettyä elämääsi hänen kanssaan. Samalla pidä huoli omasta jaksamisestasi. Vaikka nyt olisi suht hyvä tilanne, niin mieti jo valmiiksi mitä teet, jos väsyt, kenelle kerrot asiasta, kuka voisi auttaa, kysy läheisiltäsi voisivatko he sitten tarpeen tullen auttaa sinua, jos tarvitset heidän apuaan (ihmiset auttavat paljon helpommin, jos heille kertoo asioista ajoissa ja etukäteen, keskustelee heidän kanssaan, kertoo omista toiveistaan avun suhteen mielessä "sittenjoskäyniin..." jne). Kun vielä voit, niin keskustele äitisi kanssa hänen tulevaisuuden toiveistaan. miten toivoo itseään hoivattavan, kun ei enää itse ehkä jaksa puhua tai osaa puhua toiveistaan ääneen. tykkäisik hän esimerkiksi, jos joku läheinen pesee ja kampaa tukan, lakkaa kynnet, hieroo jalkoja, halaa, siis ihan tuollaisia itsestäänse
Kaunis kiitos tuosta! Tuollaisia neuvoja olisin kaivannut äitini sairauden alkaessa. Ja nyt kun on myöhäistä, niin tiedän että tuo olisi ollut juuri se oikea tapa suhtautua <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistisairaus on kyllä kuolemaan johtava sairaus ja vaikuttaa ihan kaikkiin elintoimintoihin ennen pitkää. Aivot ohjaa lopulta koko elimistöä ja kun sen toiminta rappeutuu tarpeeksi elintoiminnot loppuu vaikka mitään muita kuolemaan johtavia sairauksia ei olisi. Se kuinka nopeasti tuohon vaiheeseen edetään on toki yksilöllistä.
Ottakaa selvää! Muistisairaus EI johda kuolemaan. Kuoleman aiheuttaa komplikaatiot mm. Aspiraatiopneumonia!
Ennemmin tai myöhemmin jokainen kuolee, olipa muistisairautta tai ei.
Kyse on oikeasti dementoitumisesta, eli ei muistin heikkeneminen ole ainoa eikä läheskään pahin oire. Usein tulee sosiaalisia ongelmia, eikä elämä enää ole muutenkaan entisellään. Vuorokausirytmi voi olla täysin sekaisin, voi tulla harhoja ja tavaraa on jatkuvasti kadoksissa. Nämä vasta alkuvaiheen ongelmia.
Äiti on sairastanut 15 vuotta Alzheimerin tautia ja on nyt 89. Läheskään kaikki kyvyt eivät ole kadonneet. Syö ja juo itse, puhuu, kävelee ja käy veskissä ja pukeutuukin itse. Isän kuoleman jälkeen saimme hänet hyvään hoitopaikkaan. Tuska helpotti kaikilla. Surullisin vaihe oli kaksi huonokuntoista itsepäistä yhdessä eikä apu kelvannut. Olivat tottuneet tekemään itse. Olisi pitänyt erottaa toisistaan. Neuvoisin, että puuttukaa äitinne asioihin ja koittakaa saada tilanne omiin käsiinne ja olkaa tiukkoja. Viekää hänet intervallijaksoille vaikka väkisin ja yleensä ihmisten ilmoille. Hankkikaa apua ja totuttakaa hänet siihen. Myykää kiinteä omaisuus pois eli talo, mökki. Ruvetkaa itse edunvalvojaksi, jotta pääsette hoitamaan itse asioita. Älkää ottako yleistä edunvalvojaa. Ne eivät kerkiä tekemään kaikkia töitään.
Vierailija kirjoitti:
Äiti on sairastanut 15 vuotta Alzheimerin tautia ja on nyt 89. Läheskään kaikki kyvyt eivät ole kadonneet. Syö ja juo itse, puhuu, kävelee ja käy veskissä ja pukeutuukin itse. Isän kuoleman jälkeen saimme hänet hyvään hoitopaikkaan. Tuska helpotti kaikilla. Surullisin vaihe oli kaksi huonokuntoista itsepäistä yhdessä eikä apu kelvannut. Olivat tottuneet tekemään itse. Olisi pitänyt erottaa toisistaan. Neuvoisin, että puuttukaa äitinne asioihin ja koittakaa saada tilanne omiin käsiinne ja olkaa tiukkoja. Viekää hänet intervallijaksoille vaikka väkisin ja yleensä ihmisten ilmoille. Hankkikaa apua ja totuttakaa hänet siihen. Myykää kiinteä omaisuus pois eli talo, mökki. Ruvetkaa itse edunvalvojaksi, jotta pääsette hoitamaan itse asioita. Älkää ottako yleistä edunvalvojaa. Ne eivät kerkiä tekemään kaikkia töitään.
Ihan tosi kivoja ideoita paitsi että. Mitään et voi tehdä, jos vanhempi on yhä oikeustoimikelpoinen. Myös itsemääräämisoikeus menee kaikessa järjenkin ohi. Lääkäri on sanonut meille usein, että jos ei ole totaalisen vaaraksi itselleen tai muille, ei asioihin voi vastentahtoisesti puuttua millään tavalla. Ihan järkyttävää menoa, minä pesin käteni kokonaan. Kuolkoon koppiinsa.
Pistä laitokseen.