Työhaastattelussa kysyttiin kolmesta parhaimmasta ja huonoimmasta luonteenpiirteestäni
Taisi mennä penkin alle. Menin sanomaan, että välillä alkaa ärsyttämään kun toinen ei suostu käyttäytymään tiimissä asiallisesti. Ja kyllä: opiskelu- ja työhistoriassa on kyllä paljon näyttöjä siitä, että olen tehnyt töitä ryhmässä yhteisen tavoitteen eteen.
Kun kerran aloin möläytellä niin seuraavaksi sanoin, että käsittelen huonosti ärtymystäni passiivisaggressiivisella tavalla mököttämällä jonkin aikaa. Kuitenkin se menee viimeistään tunnissa ohi.
Kolmas huono piirteenä on pikkutarkkuus. Toki se on välillä etukin, mutta en vain voi antaa mennä ohi silmien ja korvien jos työkaveri on mokannut tai että minulla menee tarvittava aika saada oma osuuteni kuntoon. Omatuntoni ei salli lipsumisia.
Kuulostan varmaan kauhealta nipottajalta. Yksityiselämässä minulla on kyllä kavereita ja tulen toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. En valehdellut olevani ekstrovertti. Kun olen nähnyt oman kiintiöni muita ihmisiä niin haluan olla omissa oloissani lukemassa tai tekemässä opiskelualani juttuja.
En tiedä, että soittaako työnantaja suosittelijoille. Voi olla, ettei soita penkin alle menneen haastattelun vuoksi.
P.S. Kirjoitin tämän varoitukseksi. Vaikka intohimosi on Rauman pitsinnypläys niin ehkä siitä ei kannata kertoa kovinkaan paljoa työhaastattelussa, jossa haetaan ryhmätyöhön kykenevää ihmistä. Minä mokasin siten, että työnantaja luulee minun olevan himonörtti ja pilkunnyssijä.
Kommentit (22)
Näin työpaikkailmoituksen, jossa tarjottiin ns joustavaa palkkaa. Taitaa joustaa vain alaspäin?
Mahtaneeko niitä oikeita työpaikkoja olla? Joitain nollatuntisopimuksia voi hyvinkin olla tarjolla temppuradan suorittamisen jälkeen?