Puheterapeutti avautuu: Huulitäytteet vaikeuttavat puhumista ja syömistä
Huulitäytteet vaikuttavat ihmisen puheeseen ja artikulaatioon heikentävästi. Liian täytetyt huulet eivät liiku kunnolla, ja esimerkiksi huulten pyöristäminen U- ja Y-vokaaliin heikkenee. Puhe muuttuu epäselväksi, ja puheeseen voi tulla ylimääräisiä kompensatorisia liikkeitä (esim. leuka työntyy eteen, kun huulet eivät liiku kunnolla).
Lapset tarvitsevat vanhemmiltaan mallin selkeästä ja hyvästä puheesta. Täytehuulilla tämä ei toteudu optimaalisesti. Tähän päälle vielä botoxilla lamautetut ilmelihakset, niin tunteetkaan eivät välity kasvoilta normaalisti... Aineilla voi siis olla kauaskantoiset seuraukset paitsi vanhemman itsensä, myös lapsen elämään.
Lisäksi syöminen ja nieleminen vaikeutuu, jos huulet eivät enää mene normaalisti yhteen. Pureskelukin on hankalaa, kun huulet eivät "jousta" ja myötäile pureskeluliikettä normaaliin tapaan.
Oma lukunsa ovat erilaiset komplikaatiot, esim. tuntopuutokset, joita pistoshoidoista voi tulla. Siististi syöminen ja juominen ei välttämättä enää onnistu, vaan suupielestä falskaa.
Todella toivon, että tämä huulitäytetrendi menisi nopeasti ohi ja että mahdollisimman moni ymmärtäisi jättää tämän väliin. Seurauksista ei puhuta tarpeeksi!
Kommentit (53)
Mitä sillä on väliä?
Ei niillä mitään tähdellistä sanottavaa ja puhuttavaa olekaan, ja syömistähän ne muutenkin välttelee, kun haluavat olla laihoja.
Ihan sama.
Kälyn verenpainelääke vaihtui. Uudesta tuli alahuuleen turvotusta, tuskin havaittavaa, ja puhe vaikeutui. Nyt lääke on vaihdettu. Saapa nähdä, kuinka kauan vaivaa.
Kannattaa aina matkia näitä Kardashien pösilöparven hullutuksia, kuten ankkahuulet, perssetäytteet ja töhnämeikkityyli. Miettikää nyt hyvät ihmiset kuinka hassuilta näytätte kun näitä ajatusten Tonava -sisarusten höpötyksiä matkitte. Mennään kuin lampaat perässä bäää-äää-ää, mullekin kumipersse kun Klmilläkin on.
Vastuuttomimpia ovat tyttölasten vanhemmat ketkä ottavat täytteitä.
Niin kuin sara chafak tähdet-ohjelmassa. Kun hän hymyilee, niin ei oikein onnistu kun huulet ei veny.
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätön trendi
Joo. Miksi joku haluaa näyttää pumpattavalta barbaralta?
Voisi opetella meikkaamaan, niin ei tarvi huulitäytteitä.
Olin taannoin Diandran konsertissa. Olin pettynyt esitykseen, ei ollut yhtä hyvä kuin ennen. Ajattelin heti, että voi johtua pumpatuista huulista ja poskitäytteistä.
Hänhän alkoi jossain vaiheessa kaveerata Sara Siepin ja muiden ankkojen kanssa. Pelkäsin jo silloin, että raahaavat hänet naurettaviin hoitoihinsa, ja niinhän siinä kävi, valitettavasti.
Rva Larm juuri näytti hassulta matkustusohjelmassa kun oli syömässä, oli kyllä niin vaikean näköistä meininkiä. Varmaan kiusallista kanssaruokailijoille kun toinen mässyttää ruuat ja juomat valuu suupielistä pahimmassa tapauksessa ja ainakin todella vaikean näköistä, semmoista nielentukehdun syömistä.
Vierailija kirjoitti:
Niin kuin sara chafak tähdet-ohjelmassa. Kun hän hymyilee, niin ei oikein onnistu kun huulet ei veny.
Katsoin myös, että olipa pahan näköinen se yritys hymyillä. Huulet kuin allergisen reaktion jäljiltä...
Mulle tuli allerginen reaktio hammastahnasta ja huulet näytti kuin olisin otattanut oikein kunnon täytteet. Yhdessä illassa meni hermot, kun puhe oli vaikeaa ja syöminen vielä vaikeampaa. Onneksi oli ohimenevä oire.
Ihana nykynainen - mieskin: SUU ja HUULET PILALLA... KAKKAREIKÄ PILALLA... ja kohta alkaa kuolalappu ja vaippakausi... jo nuoresta... Mihin tämä maailman ihmiset ovatkaan päätyneet? Idiotismilla ei rajoja???
Mikäs on alan käytäntö, laitetaanko noita jo alaikäisillekin? Ei varmaan virallisesti, mutta samaan tapaan kuin lävistyksiä. Joku kuitenkin tekee eikä kysele.