Puheterapeutti avautuu: Huulitäytteet vaikeuttavat puhumista ja syömistä
Huulitäytteet vaikuttavat ihmisen puheeseen ja artikulaatioon heikentävästi. Liian täytetyt huulet eivät liiku kunnolla, ja esimerkiksi huulten pyöristäminen U- ja Y-vokaaliin heikkenee. Puhe muuttuu epäselväksi, ja puheeseen voi tulla ylimääräisiä kompensatorisia liikkeitä (esim. leuka työntyy eteen, kun huulet eivät liiku kunnolla).
Lapset tarvitsevat vanhemmiltaan mallin selkeästä ja hyvästä puheesta. Täytehuulilla tämä ei toteudu optimaalisesti. Tähän päälle vielä botoxilla lamautetut ilmelihakset, niin tunteetkaan eivät välity kasvoilta normaalisti... Aineilla voi siis olla kauaskantoiset seuraukset paitsi vanhemman itsensä, myös lapsen elämään.
Lisäksi syöminen ja nieleminen vaikeutuu, jos huulet eivät enää mene normaalisti yhteen. Pureskelukin on hankalaa, kun huulet eivät "jousta" ja myötäile pureskeluliikettä normaaliin tapaan.
Oma lukunsa ovat erilaiset komplikaatiot, esim. tuntopuutokset, joita pistoshoidoista voi tulla. Siististi syöminen ja juominen ei välttämättä enää onnistu, vaan suupielestä falskaa.
Todella toivon, että tämä huulitäytetrendi menisi nopeasti ohi ja että mahdollisimman moni ymmärtäisi jättää tämän väliin. Seurauksista ei puhuta tarpeeksi!
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Täyteainehuorat näyttävät kuolaavilta retardeilta, joten se sössötys vaan sopii siihen olemukseen.
Tää. Joku vahvoissa aineissa tai aivohalvauksen saanut on vastaavanlainen suuvärkkinsä puolesta.
Eikös se ole jo mennyttä muotia, kuten muut täytteetkin. Ihmiset poistaa implantteja. Huulet ovat vaikeita, kun niitä on kerran turvottanut, voi olla kurjassa kierteessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö niistä korona-ajan maskinaamoja tuijottaneista vauvoista tule joka tapauksessa psykopaattimurhaajia, joten hirviöäiti on pieni lisä siinä konkurssissa.
Käyttikö joku muka maskia kotonakin?
Se on mahdollista, koska jotkut käyttivät myös yksin autoillessaan ja yksin metsässä lenkkeillessään.
Hengityssuojain suojaa katu- ja siitepölyltä, sekä edelleen 2020-luvullakin likaisilta, hengitysteitä uhkaavilta työympäristöiltä, viruksista, bakteereilta ja hajuilta. Siihen ne on kehitetty.
Maski- ja rokotevastaista propagandaa levittivät koronapandemian aikana Venäjälle kytkeytyvät tahot, jotka halusivat estää länsimaita suojautumasta virukselta. Hyvin upposi Suomessa, kun muutama asian tuntiakin säesti muutaman kerran näiden hyödyttömyyttä.
Eräs uutisankkuri laitatti joitain vuosia sitten kunnon laminaattilegot. Puhuu nykyään ylilorostetun hitaasti. Liekö vaikeaa muodostaa sanat selkeästi jättilegojen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa, mitä joku harmaavarpunen "terapeutti" ajattelee? Itse ainakin haluun muhkeat pusuhuulet ja muhkeat kaakelihampaat myös.
Muutaman vuoden päästä ovat todella pahan näköiset, Aku Ankka huulet Tuksun tapaan.
Ihmeen vähän tuosta puolesta puhutaankin ja kaiken näköisiä myrkkyjä sitä naamaan pistetäänkin.
Surettaa kun nuoret naiset näitä laittaa ja pilaa naamansa. Kun se nuoruuden hehkeä aika on niin lyhyt, sitä ei kannata noilla pilata
Ystäväni on lukion opettaja. Jo lukiolaistytöillä näkee huulitäytteitä :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö niistä korona-ajan maskinaamoja tuijottaneista vauvoista tule joka tapauksessa psykopaattimurhaajia, joten hirviöäiti on pieni lisä siinä konkurssissa.
Käyttikö joku muka maskia kotonakin?
Se on mahdollista, koska jotkut käyttivät myös yksin autoillessaan ja yksin metsässä lenkkeillessään.
Näistä ilmeitä näkemättömistä lapsukaisista oltiin huolissaan yleisesti. Olivat sitten päiväkodissa, yleisellä paikalla tai kotona, jossa akkojen naamat kiinni puhelimessa.
No mutta eihän se nyt noin voi mennä, eikös täällä aina itketä isien oikeuksien puolesta. Eli mitenkäs se lapsille puhuminen on sitten vain naisten harteilla 😂
Vierailija kirjoitti:
No kyllä sen on pystynyt omilla korvillaankin toteamaan kun kuuntelee sitä sössötystä oli kyseessä sitten Henny Harjusola tai joku tempparinainen.
Olenkin miettinyt että mistä johtuu tämä nykynuorten sössöttävä puhetyyli, kun ei meinaa saada mitään selvää - tässäpä vastaus.
Jotkut ihmiset vaan on niin täysin vietävissä. Eikö mitkään hälytyskellot kertaakaan soi että ehkä joidenkin fyllinkien pistely huuliin ei ole paras idea.
Aina naisia jotenkin fyysisesti melkeinpä invalidisoiva juttu on muka seksikästä. Ensin korsetti, sitten korkeat korot ja nyt pumpatut huulet. Mitähän seuraavaksi...
Ja ne täyteaineet eivät "liukene" itsestään pois, vaan osa vain leviää ympäröivälle alueelle ja osa jää paikoilleen. Aika moni näyttää kuin olisi nuuska huulessa, koska se täyteaine leviää. Ja kun vihdoin tulee järkiinsä, ettei haluakaan enää törröhuulia, niin niistä ei noin vain eroon enää pääsekään.
Vierailija kirjoitti:
Aina naisia jotenkin fyysisesti melkeinpä invalidisoiva juttu on muka seksikästä. Ensin korsetti, sitten korkeat korot ja nyt pumpatut huulet. Mitähän seuraavaksi...
Jos nämä turbohuulet ymmärtäisivät jotain historiasta ja näkisivät koko jatkumon niin olisivatkohan valinneet toisin 🤔
Vierailija kirjoitti:
Aina naisia jotenkin fyysisesti melkeinpä invalidisoiva juttu on muka seksikästä. Ensin korsetti, sitten korkeat korot ja nyt pumpatut huulet. Mitähän seuraavaksi...
Nyt trendaa rintojenpoistoleikkaukset... Ehkä vähän eri ympyröissä mutta kuitenkin samaa kategoriaa. Lasken myös pitkät korpintekokynnet tähän kategoriaan.
Yksi kauneus(?)trendi valtavat tekoripset aiheuttaa liiman vuoksi hyvin paljon allergioita, sidekalvotulehduksia lyhyessä ja pitkässä juoksussa. On se niin kummallista että tietoisesti vaarannetaan oma terveys.
Harjakset silmillä, pesusienet huulissa.
Onko kulmien laminoimisesta jotain sivuhaittaa? Siis sen lisäksi, että näyttää hoopolta
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa, mitä joku harmaavarpunen "terapeutti" ajattelee? Itse ainakin haluun muhkeat pusuhuulet ja muhkeat kaakelihampaat myös.
Pusu? Imuhuulet ne on.
Niin näyttää typerältä.
Ja sama kuin jotkin kielikorut, jotka tekee puheesta iljettävää mokellusta.