Lue keskustelun säännöt.
Umpisolmutilanne, rakkautta kyllä on. Mitä tekisit?
01.04.2024 |
Päädyin parisuhteeseen, jossa kaikki vaikutti ensin tosi hyvältä. Missään vaiheessa mikään ei kuitenkaan ollut liian hyvää ollakseen totta, eikä vaikuttanut siltä. Oli hyvä fiilis, ei mitään hälytyskellojen soimista.
Aika pian kumppanille selvisi vahingossa, että olin tehnyt jotain mitä hän ei hyväksy. Minä en todellakaan ymmärtänyt tekeväni mitään epäilyttävää. Ei ollut minkäänlaisia tunteita, ei mitään flirttiä, ei mitään fyysistä. Tästähän alkoi sitten sota, joka sovittiin kyllä, mutta...
Uskon tämän jättäneen tietynlaisen katkeruuden kumppaniin (huom. Heterosuhde, vaikka käytän sanaa kumppani, halusin vain täsmentää :DDD)
No tästä lähtien kumppani on sitten saanut milloin mistäkin päähänsä, että haikailen teiniaikojeni poikaystävän perään yms. Ylipäätään paljon epäilyä.
Itse ei suostu näyttämään viestejä, joita olen pyytänyt saada nähdä. Tai no rehellisesti sanoen vaatinut, koska kaikki tuo epäily on saanut minutkin epäileväiseksi. Ei ole suostunut.
Nyt päästään siihen pääongelmaan: nyt en enää tiedä onko tämä kaikki kumppanin aitoa luonnetta, vai onko hän nyt vain niin katkeroitunut minulle, että on sen takia mahdollisimman vaikea ja veemäinen. Kyllä minä häntä rakastan, mutta en yksinkertaisesti hyväksy sitä, etten saa halutessani nähdä viestejä. Minä suostun olemaan vain ykkönen suhteessa, en jotain sinnepäin.
Minäkin näyttäisin viestit, jos sellaisia olisi.
Sisimmässäni uskon, että syytä huoleen ei ole eikä kumppani tee mitään hämärää selkäni takana, mutta kaikki tuo epäilyn määrä on tarttunut minuun.
Aina välillä kumppani on sovitteleva ja kertoo kuinka ikävöi. Sitten kun sanon jotain, hän ottaa taas kerran esiin kaikki minun syntini (:DDD) ja suuttuu niistä. Suureksi osaksi se on hänen omaa kuvitelmaansa, johon hän uskoo, eikä kuuntele minun sanaani.
Koen, että tämä on ja olisi ajan kanssa suurimpia ongelmiamme. En näe mitään suuria uhkakuvia tulevaisuudessa, eli siis toisin sanoen uskon, että olisin oikein onnellinen kumppanin kanssa, jos tätä kaikkea draamaa ei olisi.
Ymmärrän kyllä, että puhuminen olisi tärkeää ja on sitä kai jollain tavalla yritettykin. Mutta se ajautuu aina aiheeseen minä ja minun tekoni. Koen, että joudun taipumaan liikaa kumppanin tahtoon ja että hän saa aina puhuttua kaiken niin, että hänen ei tarvitse muuttaa omassa käytöksessään mitään, mutta minun luonteessani kyllä riittää korjailtavaa.
Mitäs sinä tekisit? Asialliset vastaukset huomioidaan, muut ignoorataan.
Kommentit (53)
Kuulostaa kieltämättä tosi rasittavalta hääräilyltä. Erotkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa, tajusin varmaan väärin, miehen exä ei siis ole ongelmana :D Sooori!
Ap vaikuttaa hyvin epäkypsältä ja itsekeskeiseltä. Tulin antamaan saman suosituksen kuin joku jo tuossa aiemminkin: erotkaa, kasvakaa aikuisiksi ja mieti sitten, olisitko jo tarpeeksi kypsä parisuhteeseen.
Ei tuosta mitään tuu, ero paras ratkaisu. Pilaat ja tuhlaat vain oman elämääsi. Ei toisen viestejä pidä lukea eikä tentata, luottamusta pitää olla, toisaalta jos vika on aina sinussa ja sinun pitää muuttua niin se on suuri punainen lippu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopas on lapsellista hääräilyä joidenkin viestien ympärillä. Ajatelkaa laajemmin, mikä oikeasti on tärkeää? Mitä tuollainen suhde antaa? Extremeä? Jos luottamus on mennyt, on se suhdekin ohi. Ja miten voi olla yhdessä, kun toinen epäilee koko ajan? Tuo pahenee ajan mittaan vaan.
Jos ei homma ole tuosta mihinkään kehittynyt ja tilanne parantunut niin, että pääsette eteenpäin ja ohitatte tuon jutun, niin kasvakaa ja odotelkaa vielä kypsymistä. Sitten vasta miettimään onko minusta yhteiseen elämään kenenkään kanssa.
Ei ole lapsellista, vaan sitä että minä olen alkanut kypsymään siihen että kumppani epäilee ja syyttelee, muttei tee itse mitään avoimuuden eteen. Minulla ei ole mitään ongelmaa olla sinkku, mutta ihan tosissani koen tämän olevan ainoita suuria ongelmiamme. Enkä usko, että tulevaisuudessa olisi
Ei ole lapsia, mutta kumppani tuntuu koko ajan ajattelevan "eksän etua" kaikessa minun kustannuksellani. Minä en sellaiseen suostu. Vaikka edelleen suurin osa minusta uskoo, ettei mitään hämärää ole meneillään, en hyväksy tätä tilannetta, ja kumppanin epäilyt ovat tarttuneet minuun osittain. Tässä se ongelma onkin, kun kun tiedä onko tuo eksäviestien piilottelu hänen aito luonteensa vai onko vain katkeroitunut minulle ja siksi joustamaton.
"Minä suostun olemaan vain ykkönen suhteessa, en jotain sinnepäin."
Miettisin ensin tota sun parisuhde käsitystä. Jos haluut olla ykkönen parisuhteessa niin silloin se parisuhde tulee tehdä ihan vaan ittes kesken. Teitä on 2, ei se voi mennä niin, että toinen on ykkönen. Ylipäätään ainoo ihminen tässä elämässä, jonka kuuluis olla ykkönen hänelle on hän ja sulle sinä.
Voitte valita haluatteko tehdä tiimityötä ja rakentaa teidän suhdetta yhdessä vai pelata toisianne vastaan. Kaiken kaikkiaan teillä on luottamus toiseen molemmilla rikki. Jos haluatte ton toimivan on aika keskustella menneet toisen mielipiteitä, ajatuksia ja tunteita tuomitsematta ja etsiä sitä kautta sovintoa. Molempien tulis pystyä kuuntelemaan toistensa tunteita ja sitä mistä ja miksi niitä tulee. Tarkoitus ois myös molemmin puolin etsiä ratkaisuja omaan käyttäytymiseen ja tulla toista vastaan niissä. Joskus voi tuntua, että toisen tunteet on epäloogisia asiaan nähden, mutta suhteessa molemmat tukee silti toistensa hyvää oloa. Sen jälkeen on aika rakentaa se luottamus uudelleen, siihen löytyy netistä harjoitteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tuosta mitään tuu, ero paras ratkaisu. Pilaat ja tuhlaat vain oman elämääsi. Ei toisen viestejä pidä lukea eikä tentata, luottamusta pitää olla, toisaalta jos vika on aina sinussa ja sinun pitää muuttua niin se on suuri punainen lippu.
Tiedän. En ole varma ajatteleeko kumppani todella niin, mutta siltä se minusta tuntuu. Että aina kaikki negatiivinen on minuun liittyvää ja minun täytyy tehdä sitä sun tätä. Tuntuu siltä, en tiedä onko totuus.
Vierailija kirjoitti:
Päätöksen teen joka tapauksessa itse (tietenkin), mutta mielelläni lukisin näkemyksiänne (jotka vastaavat todellisuutta eivätkä itse keksimiänne asioita.) Olette nyt jo keksineet, että minä olen bestis eksäni kanssa, vaikken edes viestittele eksieni kanssa saati tapaa heitä. 🙄
Voisitko jo kertoa/tarkentaa, mitä sinä sitten olet tehnyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otat sormen pois perseestäs ja lopetat ton kuvitelmasi. Hanki oikea naisystävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopas on lapsellista hääräilyä joidenkin viestien ympärillä. Ajatelkaa laajemmin, mikä oikeasti on tärkeää? Mitä tuollainen suhde antaa? Extremeä? Jos luottamus on mennyt, on se suhdekin ohi. Ja miten voi olla yhdessä, kun toinen epäilee koko ajan? Tuo pahenee ajan mittaan vaan.
Jos ei homma ole tuosta mihinkään kehittynyt ja tilanne parantunut niin, että pääsette eteenpäin ja ohitatte tuon jutun, niin kasvakaa ja odotelkaa vielä kypsymistä. Sitten vasta miettimään onko minusta yhteiseen elämään kenenkään kanssa.
Ei ole lapsellista, vaan sitä että minä olen alkanut kypsymään siihen että kumppani epäilee ja syyttelee, muttei tee itse mitään avoimuuden eteen. Minulla ei ole mitään ongelmaa olla sinkku, mutta ihan tosissani koen tämän olevan ainoita suuria ongelmiamme. Enkä usko, että tulevaisuudessa olisi mitään hirveän dramaattisia juttuja tiedossa.
Minäpä uskon, että tulossa on jatkuvasti pieniä häiritseviä asioita. Ei mitään hirveän isoja dramaattisia, joista tajuaisi kerralla, ettei tuosta enää parempaa tule. Sellaisia pikkuseikkoja, jotka yksinään vain vähän hiertävät, mutta kasaantuvat ajan kanssa niin suuriksi, että mahdollisesti kaikki yrittäminen loppuu ihan kerta ryminällä. Ihan miten vaan, homma kaatuu kuitenkin siihen samaan luottamuksen puutteeseen, joka jo nyt riittäisi suhteen päättämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Minä suostun olemaan vain ykkönen suhteessa, en jotain sinnepäin."
Miettisin ensin tota sun parisuhde käsitystä. Jos haluut olla ykkönen parisuhteessa niin silloin se parisuhde tulee tehdä ihan vaan ittes kesken. Teitä on 2, ei se voi mennä niin, että toinen on ykkönen. Ylipäätään ainoo ihminen tässä elämässä, jonka kuuluis olla ykkönen hänelle on hän ja sulle sinä.
Voitte valita haluatteko tehdä tiimityötä ja rakentaa teidän suhdetta yhdessä vai pelata toisianne vastaan. Kaiken kaikkiaan teillä on luottamus toiseen molemmilla rikki. Jos haluatte ton toimivan on aika keskustella menneet toisen mielipiteitä, ajatuksia ja tunteita tuomitsematta ja etsiä sitä kautta sovintoa. Molempien tulis pystyä kuuntelemaan toistensa tunteita ja sitä mistä ja miksi niitä tulee. Tarkoitus ois myös molemmin puolin etsiä ratkaisuja omaan käyttäytymiseen ja tulla toista vastaan niissä. Joskus voi tuntua, että toisen tunteet on epälo
Tätä minä haluaisinkin, mutta olen liian ylpeä tekemään aloitetta. Pelkään sen menevän siihen, että kumppani paljastuukin itsekkääksi eikä suostukaan tekemään mitään avoimuuden eteen. Kun en tiedä onko hän oikeasti tuollainen, vai mielenosoituksellisesti tarkoituksella joustamaton, koska on vihainen minulle.
Jos kirjoittelet tänne puoli romaania= kalastelutekstiä, ei voi muuta kuin todellakin ignoorata!
Etkö muka osaa ilmaista asiaasi ytimekkäästi? Jos et vaihda asiaa!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päätöksen teen joka tapauksessa itse (tietenkin), mutta mielelläni lukisin näkemyksiänne (jotka vastaavat todellisuutta eivätkä itse keksimiänne asioita.) Olette nyt jo keksineet, että minä olen bestis eksäni kanssa, vaikken edes viestittele eksieni kanssa saati tapaa heitä. 🙄
Voisitko jo kertoa/tarkentaa, mitä sinä sitten olet tehnyt?
Viestitellyt miespuolisten kanssa. Sellaisten, joihin olen tutustunut sinkkuna. Täysin arkipäiväisiä viestejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopas on lapsellista hääräilyä joidenkin viestien ympärillä. Ajatelkaa laajemmin, mikä oikeasti on tärkeää? Mitä tuollainen suhde antaa? Extremeä? Jos luottamus on mennyt, on se suhdekin ohi. Ja miten voi olla yhdessä, kun toinen epäilee koko ajan? Tuo pahenee ajan mittaan vaan.
Jos ei homma ole tuosta mihinkään kehittynyt ja tilanne parantunut niin, että pääsette eteenpäin ja ohitatte tuon jutun, niin kasvakaa ja odotelkaa vielä kypsymistä. Sitten vasta miettimään onko minusta yhteiseen elämään kenenkään kanssa.
Ei ole lapsellista, vaan sitä että minä olen alkanut kypsymään siihen että kumppani epäilee ja syyttelee, muttei tee itse mitään avoimuuden eteen. Minulla ei ole mitään ongelmaa olla sinkku, mutta ihan tosissani koen tämän olevan ainoita suuria ongelmiamme. Enkä usko, että tulevaisuudessa olisi
On tämäkin mahdollista. Minä olisin valmis avoimuuteen ja uskon, että ajan kanssa turha epäily loppuisi kumppanin puolelta. En tietenkään ole ennustaja.
Ei s aatana taas näitä pskoja suhteita missä roikutaan ja ruikutetaan kunnes joku päivä herätään ja ollaan niin läskejä ja on lapsia, eikä kelvata enää kellekkään.
Sanoinko ettei meillä ole ihanaa ja nautinnollista aikaa? Tämän draaman jälkeen ei ole ollut. Muuten kyllä.