Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka nopeasti hoitokodissa asuva muistisairas vanhempasi ei enää tunnistanut sinua?
30.03.2024 |
Isäni Alzheimer-diagnoosista on aikaa vain neljä vuotta ja nyt hän ei enää tunne minua. Vaikka tiesin tämän päivän koittavan, se koitti silti mielestäni liian varhain, sillä hän on vasta 69-vuotias. Minulla on tilanteen vuoksi hirvittävän raskas ja ahdistunut olo. Miten te muut kestätte tämän?
Kommentit (77)
Aika aikaisin. Olisikohan ollut muutamia vuosia mutta äitini eli kaiken kaikkiaan pitkään alzheimerinsa kanssa = ainakin 20 vuotta. Se todettiin hänellä kun hän oli 75 ja elonpäiviä kesti 95 ikävuoteen saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnisti minut loppuun saakka. Sisarusten lapsia ei tunnistanut enää. Kaikki meidät lapset kyllä.
Olin kuoleman hetkellä läsnä ja kuolema oli rauhallinen kun sai kivunlievitystä, tuli armahtava keuhkokuume. On ikävä.
23 lisäys armahtava kirjoitin sitaateissa. Näkyyköhän nyt.
Minun äiti muistaa minut välillä ja välillä ei. Keskivaikea altzheimer. Diagnoosi tuli 3v sitten, mutta oireili ennenkin, että saattoi olla vanhempaa perua.
Vierailija kirjoitti:
Varsinaiseen hoitokotiin jouduttuaan siitä ei mennyt kuin noin pari vuotta. Mutta ennen sitä hän asui sellaisessa palvelutalossa, mikä oli tavallaan kuin ihan tavallinen vuokrakämppä, missä vaan joku hoitaja kävi häntä välillä tsekkaamassa, mutta hän ei ollut varsinaisesti lukkojen takana.
Sitten kun hän sieltä lähti hortoilemaan pyjamassa pitkin kaupunkia, hänet siirrettiin suljetulle. Siitä sitten lasken sen parisen vuotta ettei enää tunnistanut ketään meistä läheisistä. Tai tunnisti kyllä, mutta milloin olin hänen työkaverinsa ja milloin mitäkin..
Se loppukunto ennen kuolemaa oli kauheinta. Ei hän enää edes puhunut, päästeli vaan jotain outoja ääniä suustaan. Eikä siellä oikeastaan tullut enää sitten enää käytyäkään. Vaikka se on vähän julmaa, mutta kun ei hän kuitenkaan edes ymmärtänyt että olen siinä ja itselle tuli niistä käynneistä vain sellainen olo kuin olisi käynyt helvetissä.
Ei
Minulta pääsi itku lukiessani tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyktiedon mukaan Alzheimer alkaa hyvinkin aikaisin. Ehkä jopa kymmeniä vuosia ennen oireilua.
Eli meistäkin kommentoijista osalla on jo se sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain pari vuotta, joskin sitten, kun hän (isä) ei enää tunnistanut, kuka olen, hän saattoi kuvitella minut (poika) äitini rakastajaksi. Koomisia tilanteita.
Tuossa ei ole enää mitään koomista.
Korkeintaan tragikoominen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotona niin kauan kuin se järkevästi ajateltuna on mahdollista.
Kun muistisairas alkaa viedä omaisensa yöunet valvomalla ja kulkemalla levottomasti öisin, ei kotioloissa asuminen enää tule kyseeseen.
Kotioloissa on oltava jaksava omainen, ja voimat menevät viimeistään silloin, kun yöunet jäävät väliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äidilleni ei ehtinyt tulla tuota elämänvaihetta, sillä hän lähti jo sairauden alkuvaiheessa oman käden kautta. (Äitini kuoli lääkkeiden yliannostukseen.) Hän sanoi jo elinaikanaan, että hän ei yksinkertaisesti kestä ajatusta joutua muiden hoidettavaksi 24/7.
Itsemurha on kylläkin syntiä.
Jätetään nyt ne synnit tästä keskustelusta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain pari vuotta, joskin sitten, kun hän (isä) ei enää tunnistanut, kuka olen, hän saattoi kuvitella minut (poika) äitini rakastajaksi. Koomisia tilanteita.
Tuossa ei ole enää mitään koomista.
Korkeintaan tragikoominen.
Mustasukkaisuutta voi esiintyä muistisairaalla puolisolla, vaikka kumpikaan avioliiton osapuolista ei olisi pettänyt. Syytä tälle en tiedä.
Meidän vanhus kyllä tunnisti koko ajan omat lapsensa, toki kysyi yleensä niitä samoja kysymyksiä, kuten miten Vilma (koira) jaksaa jne. Oikeasti hän ei enää tiennyt oliko joulu vain juhannus viimeisinä aikoinaan.
Luonne muuttui alzheimerin taudissa niin päin, että kun hän aikaisemmin oli aika negatiivinen ja kateellinenkin ihminen, niin hoivakodissa hän olikin hoitajienkin mielestä kaikkein ihanin ja hyväntuulisin hoidettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni tunnisti minut loppuun saakka. Tai sitten osasi vielä peittää sen, ettei hänellä ole harmaata aavistusta, kenen kanssa keskustelee.
Diagnoosin saatuaan oli vielä kotona monta vuotta ja sitten hoitokodissa noin 4 vuotta. Minulle vaikein hetki oli diagnoosin saaminen, kun pelkäsin, mitä kaikkea on vielä edessä. Osoittautui, että mitään suurempia ongelmia ei tullut, lähimuistia vaan ei ollut ollenkaan. Kuoli sitten fysiikan petettyä.
Äidilläni on myös muistisairaus. Hänestä alkaa näkyä, että hänelle on vaikea ymmärtää, mitä hänelle puhutaan ja hän etsii pitkään sanoja itse puhuessaan. Saa nähdä, miten pitkään vielä jaksaa, hänellä on paljon myös muita sairauksia.
Kun on kyse hyvin iäkkäistä ja sairaista vanhemmista, on kai luonnollista, että kuolemaan osaa varautua eikä se sitten ole niin kova järkytys. Sitä ikään kuin suree etukäteen, vähän kerrallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7 vuotta. Mutta sinä aikana tapahtui kaikenlaista muuta ikävää kuten yöllisiä karkailuja ja minun kutsumista muiksi sukulaisiksi. Olin milloin äitini sisko, milloin hänen oma äitinsä tai jopa isoäitinsä. Yhdyin usein keskusteluun enkä korjannut olevani tytär. Ajattelin etten halua stressata häntä yhtään lisää. En voinut ottaa äitiäni kotiini asumaan koska asuin toisella paikkakunnalla ja kävin töissä. Olen ainoa lapsi ja isäni kuoli jo vuonna 1978.
Siis miten joku voi kuvitella lapsensa olevan mummonsa?
Kun mun äitini (97v) näkee mut (62v), hän näkee harmaahiuksisen vanhan naisen, jolla on tuttuja kasvonpiirteitä. Koska muistisairas äitini ei ymmärrä olevansa vanha vaan elää omassa lapsuudessaan, luonnollisesti hän ajattelee, että tuo tutun näköinen vanhus on varmaan jotain sukua ja joo, sehän on mun isoäitini. Kun olen katsonut vanhoja valokuvia äitini isoäidistä, niin mä olen yllättävän paljon samannäköinen. Monissa äitini nykyisissä puheissa hän on lähdössä kouluun. Ja siis äiti kävi vain kansakoulun 1930-luvulla. Eli hän mieltää itsensä alle 10-vuotiaaksi, joten tietenkin mun näköiseni vanhus on isoäitinsä ikäluokkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni pääsi juuri hoivakotiin, ikää 72v. Vielä tunnistaa. Sairaus alkanut noin 7vuotta sitten. Voimia kaikille omaisille!
Vierailija kirjoitti:
Varsinaiseen hoitokotiin jouduttuaan siitä ei mennyt kuin noin pari vuotta. Mutta ennen sitä hän asui sellaisessa palvelutalossa, mikä oli tavallaan kuin ihan tavallinen vuokrakämppä, missä vaan joku hoitaja kävi häntä välillä tsekkaamassa, mutta hän ei ollut varsinaisesti lukkojen takana.
Sitten kun hän sieltä lähti hortoilemaan pyjamassa pitkin kaupunkia, hänet siirrettiin suljetulle. Siitä sitten lasken sen parisen vuotta ettei enää tunnistanut ketään meistä läheisistä. Tai tunnisti kyllä, mutta milloin olin hänen työkaverinsa ja milloin mitäkin..
Se loppukunto ennen kuolemaa oli kauheinta. Ei hän enää edes puhunut, päästeli vaan jotain outoja ääniä suustaan. Eikä siellä oikeastaan tullut enää sitten enää käytyäkään. Vaikka se on vähän julmaa, mutta kun ei hän kuitenkaan edes ymmärtänyt että olen siinä ja itselle tuli niistä käynneistä vain sellainen olo kuin olisi käynyt helvetissä.
Ei
Työskentely hoitokodissa todella kuormittavaa koska asukkaat niin sekavia.
Tuli mieleeni, että voikohan pitkäkestoinen masennus altistaa muistisairauksille?
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleeni, että voikohan pitkäkestoinen masennus altistaa muistisairauksille?
Stressi ainakin voi aiheuttaa vaikka mitä ongelmia ja sairauksia.
Olisin aina halunnut olla Mary Astor.
Äitini joutui kotoaan sairaalaan pariksi viikoksi ja tunnisti vielä minut. (Diagnoosista oli tuolloin mennyt puolitoista vuotta). Sieltä siirrettiin muistiyksikköön ja oli siellä pari kuukautta, tänä aikana ei tunnistanut minua.
Tuolta pääsi vanhainkotiin, ollut siellä pari vuotta. Jollakin tasolla tunnistaa minut, että olen tuttu ja näytän samalta kuin hän, muttei muista nimeä tai että olen tytär.
Jotenkin tuon asian on hyväksynyt, että kuuluu sairauteen enkä sitä kauheasti mieti ja murehdi.
Alue: Aihe vapaa
Siis joku muistisairas voi. On aika yleistäkin. Jutut on muutenkin jotain sekavaa tajunnanvirtaa. Vääriä sanoja väärässä paikassa. Juurikin isäni puhui rymäytyksestä, kun tarkoitti säpsähdys. -eri