Jos asuu pienessä (26 neliö) yksiössä alkaako se pieni tila ajan myötä ahdistaa?

Asuin vuosia 24 neliön yksiössä ja asuisin varmaan vieläkin, jos äänieritys olisi ollut kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen asunut juurikin 26 neliön yksiössä nyt 5+ vuotta, eikä ahdista ollenkaan. On vain mukavaa kun kaikki on ns. käden ulottuvilla, plus luo jonkinlaista hassua turvallisuudentunnetta, kun näkee kämpän joka nurkan yhdellä vilkaisulla. :D

Pystyy oleskelemaan kämpän kaikissa neliössä yhtä aikaa. Mulla on 35 m2 yksiö ja se on paljon parempi kuin kaksio, jossa kaksi pientä huonetta

Olen asunut puolta pienemmässä monta vuotta, se olisi ehkä jopa voinut alkaakin, mutta tämä 26-neliöinen on ihan ok. Ei kaikki ole tottuneet isoihin lukaaleihin.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen asunut juurikin 26 neliön yksiössä nyt 5+ vuotta, eikä ahdista ollenkaan. On vain mukavaa kun kaikki on ns. käden ulottuvilla, plus luo jonkinlaista hassua turvallisuudentunnetta, kun näkee kämpän joka nurkan yhdellä vilkaisulla. :D

tämäkin on totta toi turvallisuusjuttu, kaksiossa asuessa pitää poistua sängystä katsomaan eteisestä kuulunutta( tai oletettavasti kuulunutta) rasahdusta. Itse asun kaksiossa, mutta uutta sänkyä odottaessa nukuin sohvalla viikon verran. En ole pitkään nukkunut niin hyvin kun silloin, ei ole edes vuodesohva. Jotenkin vain pieni kompakti tila toi turvallisemman olon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palsta-akat harrastaa kirjaston kirjoja ja kutomista, mihin ne tilaa tarvitsee🤣😆

Kutomiseen tarvitsee kangaspuut = ei ikinä yksiöön, vaikka se olisi alakerrassa. Niistä lähtee sen verran paha töminä ja pauke, joka takuulla hermostuttaa kaikki naapurit.

Ei tarvitse. Kyllä sukkia voi kutoa ihan sukkapuikoilla. 

Ihan Helsingin Yliopiston käsityönopettajalaitokselta ovat suositelleet jo vuosikymmeniä sitten käyttämään kutomis-termiä kangaspuilla kutomiseen ja neulepuikoilla touhuamisen neulomiseksi. Ne sukkapuikot ovat myös neulepuikkoja. Sun opeillasi se villapaita on kude, ei neule.

Murre. Oletko kuullut sellaisesta? Itse olen olen Etelä-Pohjanmaalta ja olen lapsesta asti tottunut käyttämään sanaa kutominen kun kyse neulomisesta. Kestä se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palsta-akat harrastaa kirjaston kirjoja ja kutomista, mihin ne tilaa tarvitsee🤣😆

Kutomiseen tarvitsee kangaspuut = ei ikinä yksiöön, vaikka se olisi alakerrassa. Niistä lähtee sen verran paha töminä ja pauke, joka takuulla hermostuttaa kaikki naapurit.

Ei tarvitse. Kyllä sukkia voi kutoa ihan sukkapuikoilla. 

Ihan Helsingin Yliopiston käsityönopettajalaitokselta ovat suositelleet jo vuosikymmeniä sitten käyttämään kutomis-termiä kangaspuilla kutomiseen ja neulepuikoilla touhuamisen neulomiseksi. Ne sukkapuikot ovat myös neulepuikkoja. Sun opeillasi se villapaita on kude, ei neule.

Villapaita on villapaita, ei neule. Neule on ihan eri asia kuin villapait

Villapaita on neule. Sukat on neule. Lapaset on neule. Jne. Se mitä tehdään puikoilla on neule. 

Vierailija kirjoitti:

No sehän riippuu ihan ihmisestä alkaako ahdistaa vai ei.

Mua alkaisi ahdistaa. Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni omakotitalossa. Olosuhteiden pakosta sen jälkeen asunut kerrostatalossa kerran ja muutamia kertoja rivareissa. Ei ole mun juttu lainkaan nuo, varsinkaan kerrostalo. Nyt asun aikuisen lapseni kanssa 150 neliöisessä omakotitalossa ja mä nautin tästä kun on tilaa. Meillä on pelkkä olohuone n. 30 neliötä. 150 asuinneliön lisäksi löytyy kellari- ja vinttitilaa. Ihanaa on myös oma piha. 

Mäkin olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni omakotitalossa. Samoin mieheni. Mutta ei sen talon tarvitse iso olla, että viihdytään. Nykyinen talomme on 33 neliötä, ja on riittävä. Tilan tuntua luo se että on oma iso tontti, omassa rauhassa. On myös varastotilaa ym vaikka kuinka paljon. Onhan tämä nyt silti okt-asumista parhaimmillaan, täysin eri kuin kerros - tai rivitalossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sehän riippuu ihan ihmisestä alkaako ahdistaa vai ei.

Mua alkaisi ahdistaa. Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni omakotitalossa. Olosuhteiden pakosta sen jälkeen asunut kerrostatalossa kerran ja muutamia kertoja rivareissa. Ei ole mun juttu lainkaan nuo, varsinkaan kerrostalo. Nyt asun aikuisen lapseni kanssa 150 neliöisessä omakotitalossa ja mä nautin tästä kun on tilaa. Meillä on pelkkä olohuone n. 30 neliötä. 150 asuinneliön lisäksi löytyy kellari- ja vinttitilaa. Ihanaa on myös oma piha. 

Mäkin olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni omakotitalossa. Samoin mieheni. Mutta ei sen talon tarvitse iso olla, että viihdytään. Nykyinen talomme on 33 neliötä, ja on riittävä. Tilan tuntua luo se että on oma iso tontti, omassa rauhassa. On myös varastotilaa ym vaikka kuinka paljon. Onhan tämä nyt silti okt-asumista parhaimmillaan, täysin eri kuin kerros - tai rivitalossa.

No mua ahdistaisi noin pieni talo. Ei ole mun juttu. Mä haluan tilaa myös sinne taloon enkä vain tontille.

Muutin isosta omakotitalosta ( iso puutarha), pieneen yksiöön. Alku oli vaikeata, koska olin tottunut siihen, että aamulla sai mennä ulos, aamutakki päällä, omalle pihalle. Rakastin puutarhaani. Olen jotenkin tottunut tähän, onneksi on sentään parveke.  Mutta en voi sanoa olevani onnellinen kerrostalossa. Olen ahdistunut, kun ei ole omaa pihaa, eikä omaa rauhaa. Koen eläväni kuin vankilassa. Tämä yksiö ei riitä minulle. 

Asuttiin putkiremontin aikana miehen kans kahdestaan 34 neliön yksiössä, eli yksiöksi aika iso. Kyllä alkoi ahdistaan. Sauna oli kiva siinä. Sitä on joskus ikävä. Mutta tää nykyinen on parempi kahdelle ihmiselle.

Asun 30 neliön yksiössä. Olen asunut jo 28 vuotta. Pahin pelkoni on, että joudun tästä pois. Olen onneton huusholli-ihminen ja täysin epäkäytännöllinen. Tässä nuo ominaisuudet eivät haittaa. Minulla oli myös omakotitalo maalla, mutta se ahdisti. Elämäni paras päätös oli myydä mörskä, onneksi löytyi ostaja.