Hallituksen uusi yleistuki
Hallituksen yleistuki aiheuttaa huolta kun siinä tuodaan uudet ehdot kela tukien saaneille jossa yhdistetään toimeentulotuen ,asimistuen ja työmarkkinatuen ehdot ja rajoitteet..
Uutena juttuna on että tähän perusosan tulee varallisuusrajat kuten nyt laitetaan asumistukeen ja varallisuus pitää käytännössä myydä ja käyttää ennenkuin saa asumistukea ja tuen perusosaa eli tästä yleistuesta tulee vain tälläinen toimeentulotuen tapainen viimeinen oljenkorsi kun varat ja omaisuus on mennyt
Kommentit (312)
Ameriikalla ja Suomella on se ero, että Amerikassa on työtä tarjolla vaikka kuinka paljon ja lapiomiehenäkin tienaa kohtuullisesti. Lisäksi siellä saa asua aika vapaasti puskissa ja puistoissa, eikä tarvita jos jotakin lupaa. Suomessa tällaista vapautta ei ole, eikä etenkään niitä lapiotason töitä kohtuullisella palkalla. Siellä verotetaan juurikin omistamista, josta taas täällä yritetään sluibata. Kunnallisvero on siellä kiinteistövero, jota asunnottomat ja vuokralaiset eivät maksa. Kymmenen taalaa tunti on kuitenkin hyvä nettopalkka siellä ja päivässä hanttihommissakin tienaa satasen, kun vaan jaksaa tehdä. Sairastaminen on sitten oma lukunsa, mutta ei ne perusvakuutukset tuhansia sielläkään maksa.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti Ason saa ostaa ja piilottaa siihen rahansa ja on oikeutettu asumistukeen.
Aso on kyllä tavallaan huijausta..maksat Aso maksun mutta yhtä suurta kuukausimaksua kuin maksat vuokraa vapailla markkinoilla
Vierailija kirjoitti:
Arvometallienkin hinnat voivat tippua jopa vuosikymmeniksi. Siihen on itse asiassa isokin riski, kun nyt on näiden..
On totta että arvometalleiden hinta voi pudota paljonkin mutta tässä hinnanmäärityksessä on paljon muutakin
.se on valuutan arvo ja valuutan arvostus..vaikka kullan arvo putoaisi voi sen arvo kuitenkin kasvaa euroissa laskettuna..
Rehellisesti minä en kauheasti luota enää euroon tai dollariin vakaana ja arvokkaana valuuttana näiden velkavivutusten ja raha painamisen jälkeen ..vaikka korot nyt laskee ei se tarkoita että velkaantuminen vähenee ..päinvastoin .poliittiset merkit on se että velalla halutaan nyt enemmän hoitaa näitä EUn isoja ongelmia ja se ei tule nostamaan euron arvoa.
Kultaa ei voi painaa lisää toisin kuten dollareita ja euroja.siihen perustuu kullan arvo. Jatkuva nousu
Hurstilla riittää kiirettä tulevaisuudessa.
%3DVierailija kirjoitti:
Ameriikalla ja Suomella on se ero, että Amerikassa on työtä tarjolla vaikka kuinka paljon ja lapiomiehenäkin tienaa kohtuullisesti. Lisäksi siellä saa asua aika vapaasti puskissa ja puistoissa, eikä tarvita jos jotakin lupaa. Suomessa tällaista vapautta ei ole, eikä etenkään niitä lapiotason töitä kohtuullisella palkalla. Siellä verotetaan juurikin omistamista, josta taas täällä yritetään sluibata. Kunnallisvero on siellä kiinteistövero, jota asunnottomat ja vuokralaiset eivät maksa. Kymmenen taalaa tunti on kuitenkin hyvä nettopalkka siellä ja päivässä hanttihommissakin tienaa satasen, kun vaan jaksaa tehdä. Sairastaminen on sitten oma lukunsa, mutta ei ne perusvakuutukset tuhansia sielläkään maksa.
Amerikassakin ongelmana ovat jatkuvasti nousevat tähtitieteelliset vuokrat.
Varautukaa vaan siihen että yleistuessa ei saa mitään tukia jos elää avoliitossa puolison kanssa jolla on pieni palkka tai eläke. Tämmöinen yleistuki tietää erittäin pahaa sellaisille jotka yhdessä asuvat. Yleistuki näyttää jo sanallisestikkin sellaiselta joka on tarveharkintainen jossa otetaan puolison tulot ja ihan kaikki omaisuudet huomioon.
Yhteiskunta ei varmasti lisää tukia keksiäkseen uusia tukimuotoja vaan vähentääkseen niitä.
Tukien takia lapsia ei kannata enää niillä tuilla tienatakseen tehdä ja elättäen itsensä niillä tuilla.
Se syy miksi on erilaisia tukia johtuu siitä että on niin erilaisia tilanteita. On täysin mahdotonta laittaa kaikkia tukia yhden tuen alle.
Vierailija kirjoitti:
Se syy miksi on erilaisia tukia johtuu siitä että on niin erilaisia tilanteita. On täysin mahdotonta laittaa kaikkia tukia yhden tuen alle.
On erilaisia tilanteita, erilaisia ihmisiä, erilaisia ammattialoja, erilaisia työtehtäviä. Kaikki eivät ole poliitikkoja tai valtion virkamiehiä.
Vierailija kirjoitti:
Se syy miksi on erilaisia tukia johtuu siitä että on niin erilaisia tilanteita. On täysin mahdotonta laittaa kaikkia tukia yhden tuen alle.
Kyllä ne aletaan laittaa ja nimikin on yleistuki.

Niin se voisi olla sitten vain se toimeentulotuki kerran näiden kaikkien ehdot ja rajoitukset aiotaan yhdistää ja toimeentulotuessa ne on jo vedetty äärimmilleen.
Tänne alkaa tulvimaan ilmastonmuutoksen takia muualta asukkaita tulevaisuudessa ja veronmaksajia ei enää riitä.
Entäs sitten kun suomalaisilta vähennetään tukia koko ajan. Lisääntymään ne eivät tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa perustulossa on se ongelma, että jos esim. Minä saisin tuon 1260e kk, en minä enää töihin menisi. Se on muutaman satasen vähemmän, mitä mulle jää palkasta käteen. Olen elänyt tuolla rahalla ja elättänyt lapsenikin, joten tiedän, että se riittää. Ei olisi mitään järkeä tehdä töitä enää.
Samoin ajattelee moni muu ja siksi perustulo on kuolleena syntynyt ajatus
Paljonko saisit nyt tukia jos jäisit pois töistä? Paljonko olisit saanut jos et olisi koskaan töihin mennytkään? Samalla perusteella sinun ei olisi nykytukienkaan aikana kannattattanut mennä tuolla palkalla töihin mutta jotainhan olet siitä saanut kun olet mennyt.
Plus mikä oli hintatilanne, kun elätit lapsenkin 1260€/kk silloin aikoinaan? Oliko vessapaperi 5€ paketti vai alle 2 euroa?
Minäkin elin ihan hyvin pienillä tuloilla 2000-luvun vaihteessa. Muistan, että lempijäätelö oli 85 senttiä. Nyt se sama paketti maksaa 4 euroa.
Kullan hinta perustuu kysyntään ja tarjontaan. Välillä siitä on ylituotantoa ja hinta on 1600, kun nyt se on yli 2200. Ainakin se kannattaa ostaa hyvin ajallisesti hajautettuna. Kultaa vakaampaa on viina, jonka hinta ei putoa juuri koskaan. Oikeasta paikasta ostaen sillä tienaakin.
Vierailija kirjoitti:
Sisällissotaa kohti mennään
Se ei enää onnistu, koska tilanne on eri. Viimeksi Suomeen jääneet venäläiset joukot auttelivat. Olivat vähän komennottomia ja virattomia, eikä kenenkään hallussa.
Vierailija kirjoitti:
Varautukaa vaan siihen että yleistuessa ei saa mitään tukia jos elää avoliitossa puolison kanssa jolla on pieni palkka tai eläke. Tämmöinen yleistuki tietää erittäin pahaa sellaisille jotka yhdessä asuvat. Yleistuki näyttää jo sanallisestikkin sellaiselta joka on tarveharkintainen jossa otetaan puolison tulot ja ihan kaikki omaisuudet huomioon.
Yhteiskunta ei varmasti lisää tukia keksiäkseen uusia tukimuotoja vaan vähentääkseen niitä.
Tukien takia lapsia ei kannata enää niillä tuilla tienatakseen tehdä ja elättäen itsensä niillä tuilla.
Ei niitä tukia ole ennenkään saanut, jos puolisolla on edes minimitulot, trolli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se syy miksi on erilaisia tukia johtuu siitä että on niin erilaisia tilanteita. On täysin mahdotonta laittaa kaikkia tukia yhden tuen alle.
Kyllä ne aletaan laittaa ja nimikin on yleistuki.
Niin se voisi olla sitten vain se toimeentulotuki kerran näiden kaikkien ehdot ja rajoitukset aiotaan yhdistää ja toimeentulotuessa ne on jo vedetty äärimmilleen.
Toimeentulotuki on viimesijainen tuki, siinä vaiheessa kun ei ole mitään tuloa eikä varallisuutta tai elättäjää.
Vierailija kirjoitti:
Kullan hinta perustuu kysyntään ja tarjontaan. Välillä siitä on ylituotantoa ja hinta on 1600, kun nyt se on yli 2200. Ainakin se kannattaa ostaa hyvin ajallisesti hajautettuna. Kultaa vakaampaa on viina, jonka hinta ei putoa juuri koskaan. Oikeasta paikasta ostaen sillä tienaakin.
2000 luvusta lähtien kullan hinta on ollut pelkässä ylämäessä ja kiihtynyt eteenpäin mentäessä . Kun tulee jyrkkiä nopeita nousuja on odotettavissa myös takapakkia.
Pieni yksityiskohta on että kullan hinta on ollut aika tasaisen kovassa nousussa siitä lähtien. Kun euro valuutta otettiin käyttöön
Vierailija kirjoitti:
Mun teinillä säästöjä ja tilanne se että ei ole töitä ja ratkaisu on se että asuu kotona. Ei saisi edes asumistukea. Näillä eväillä mennään ja säästää lisää. Ikää 20 vuotta.
Sori- minä mä äsken luin- teinilläsi 20 v :(;(??.
Niin tuosta perustulon tasosta niin STM n sivuilla korostetaan. Tämän yleistuen tason yksilöllisyyttä....ei ole vain yhtä summaa vaan summa arvioidaan yksilöllisesti..
Asuinpaikka vaikuttaa mm.ja perhe olosuhteet sekä hakijan rahatilanne ja varallisuus. Eli et saa yhtään tukea jos sinulla on varallisuutta maksaa itse laskusi..
Tämä on se viesti .
Ilmeisesti Ason saa ostaa ja piilottaa siihen rahansa ja on oikeutettu asumistukeen.