Kannattaako nelikymppisenä enää erota "Ihan ok" parisuhteesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa jos on valmis siihen todennäköisyyteen että loppuelämä menee yksin, varsinkin jos on nainen. Keski-ikäisten deittiskene on melko ankea ja siellä on miesten markkinat. 

Noja... Mitä se tarkoittaa, että on miesten markkinat? Itse olen 46-vuotias nainen ja oikein hyvin on löytynyt yli 40-vuotiaana kiinnostuneita miehiä. Ei ole edes tarvinnut Tinderiin tms mennä, kun ihan livemaailmasta löytyy töiden ja vapaa-ajan puitteissa. Minä löysin samanikäisen kumppanin kollegoiden joukosta. En kyllä itse hahmotan, miten keski-iässä voisi olla "miesten markkinat", kun merkittävä osa sinkkunaisista ei etsi kumppania, kuka mistäkin syystä. Näin ollen keski-ikäisenä sinkuissa on enemmän kumppania etsiviä/toivovia miehiä kuin naisia, eikä keski-ikäinen mies enää ole parhaimmillaan. Aika paljon haasteita on miehilläkin pariutumisessa.

Vähän matemaattisia tosiasioita: Kun nelikymppinen nainen eroaa niin hän hyvin tyypillisesti ei koe enää mitään tarvetta aloittaa mitään kädenlämpöistä kompromissisuhdetta, vaan mahdolliseen parisuhteeseen kelpuutetaan vain mies jolla on todellakin on kaikki kunnossa joka sektorilla. Saman ikäisillä miehillä sen sijaan ei ole yhtä korkeita kriteereitä, ihan kaikenlainen peruskiva naisseuraa yleensä kelpaa, joten heidän "poolinsa" on lähtökohtaisesti isompi. Lisäksi ne parhaat nelikymppiset miehet ovat sellaisia että niillä kyllä on jonkin verran kysyntää myös kolmikymppisten keskuudessa, ihan vakavaankin suhteeseen. Toisin päin samaa ilmiötä ei juurikaan esiinny, ei samassa mittakaavassa. Pelkkää sek siin on kyllä mahdollista löytää puumafiksoituneita nuorukaisia mummotunnelista, mutta ihan oikeaan suhteeseen nelivitonen nainen ja kolmevitonen mies harvemmin päätyy.

Yhteenveto: Keski-ikäisten sinkkumarkkinoilla kysyntä ja tarjonta ei kohtaa. Kyse ei ole siitä että kaikilla miehillä olisi vientiä vaan siitä että suurimmalla osalla miehistä ei ole mitään vientiä ja niillä kymmenellä prosentilla on kysyntää melkein kaiken ikäisten naisten taholta. 

Kerron sulle salaisuuden. Isoin osa parisuhteista on vain "ihan ok",tosi harva on semmoista 10/10 suhdetta. Ja nekin tuppaa laimenemaan vuosien saatossa semmoiseksi kumppanuus suhteeksi. Lähde pois nykyisestä jos tuntuu siltä mutta todennäköisyydet löytää jotain parempaa on alhaiset. 

Ei kannata. Uuden löytäminen on tosi vaikeaa. Ylipäätään jos yhden siedettävän kumppanin onnistuu löytämään, niin on sen kanssa ja on iloinen.

Eeehhh jos intohimon puuttuminen on ainoa ongelma, niin löytyy paljon parempiakin ratkaisuja.

Entä jos suhde on muuttunut kämppisuhteeksi?

Tuossa iässä just lähes kaikki eroaa, lapset tehty jne. Uutta kumppania osaakin arvostaa ihan eritavalla, kummallista, mutta niin se vaan menee.

Kannattaa jos ei rakasta ja muut niityt tai muunlainen elämä houkuttaa. Sulla on helposti vielä toiset 40 vuotta elinaikaa. Mieti miten sen haluat käyttää. Aiotko viisikymppisenä herätä katkerana miettimään olisitpa tehnyt muutoksia edes 10 vuotta sitten.

Tasaantuneessakin suhteessa on vielä rakkautta ja halua pysyä puolison kanssa. Normaali tasaantuminen ja mitä moni täällä on kuvannut ihan ok-suhteeksi ei ole sitä että suhde muuttuu pakkopullaksi. Se ei ole "ihan ok" suhde jossa olet haaveillut muusta jo pitkään, et rakasta tai et halua olla juuri tämän puolison kanssa. Eroaisin jos olisin sinä. Ei mitään parempaa voi tilalle tullakaan jos olet vielä edellisessä kiinni. Parhaat asiat saadakseen voi vaatia vähän riskinottoa.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos suhde on muuttunut kämppisuhteeksi?

Jos kaipaat kipinää niin lähde. Mitä sitä vielä maatumaan ja luopumaan rakkauden kokemuksesta ja hyvästä seksistä.

Ei kannata! Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanottuna!

Eroa vaan mutta muista, että uutta suhdetta et tule elämässäsi saamaan. Jos se on ok niin anna mennä jos siltä tuntuu.

Ps. Miehelläsi on vientiä niin Suomessa kuin Aasiassa, että älä hänestä huolehdi.

Puhuttiin seitsemänkymppisen äitini kanssa tästä että nykyään erotaan, kun ei ole enää intohimoa, esimerkiksi Sanna Marin jne. Hän sanoi "kun lapsia tulee niin omilla tunteilla ei ole enää mitään väliä".

Naisen kannattaa koska saa uuden sormia napsauttamalla.

Miehen ei koska ei tule saamaan enää ketään.

Vierailija kirjoitti:

Naisen kannattaa koska saa uuden sormia napsauttamalla.

Miehen ei koska ei tule saamaan enää ketään.

Kenet se nainen sitten suhteeseen saa jossei miestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisen kannattaa koska saa uuden sormia napsauttamalla.

Miehen ei koska ei tule saamaan enää ketään.

Kenet se nainen sitten suhteeseen saa jossei miestä?

Nuoremman miehen joka ei kelpaa nuorille naisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisen kannattaa koska saa uuden sormia napsauttamalla.

Miehen ei koska ei tule saamaan enää ketään.

Kenet se nainen sitten suhteeseen saa jossei miestä?

Nuoremman miehen joka ei kelpaa nuorille naisille.

Nuoremmat naiset naiiviuttaan hakee usein miehestä osin vääriä asioita. Niin minäkin tein.

Nuorelle naiselle kelpaamaton nuorempi mies voi vähän vanhemmalle naiselle olla helmi.

On tämä yhteiskunta hienolla pohjalla kun tällaisiin asioihin pitää joidenkin kysyä neuvoa tuntemattomilta.

Mikään pidempi parisuhde ei ole jatkuvaa intohimoa, mutta eihän sitä tietenkään muuten usko kuin eroamalla. 

Kannattaa jos oma liitto/perhe-elämä on aivan helvettiä ja siitä on pakko päästä pois ja on itse siinä kuosissa, että uskoo seuraa löytävänsä. Mikäli molemmat ehdot eivät täyty, on todennäköisesti järkevämpää kokeilla vaikka parisuhdeterapiaa. Etenkin jos on yhteisiä lapsia, niin ihan vaan ikäkriiseilyn takia ei kannata erota. Ei se elämä ole sinkkuna tai toisen eronneen vanhemman puolisona mitenkään ihanaa ja ongelmatonta. 

Vierailija kirjoitti:

Mikään pidempi parisuhde ei ole jatkuvaa intohimoa, mutta eihän sitä tietenkään muuten usko kuin eroamalla. 

Vanhemmat sukupolvet ymmärsivät tuon. Nuoremmat haluavat nykyään kokea koko ajan jotain uutta. Sitten vanhana he ovatkin yksin.