Köyhä saa olla muttei tyhmä, asiaa turvaistuimista
Maksaisitko yli 120 euroa 6 vuotta vanhasta Britax Two Way Elitestä?
Huutonetistä löytyy kohde, jota näin hulluna huudetaan. Tosin joku näkyy maksaneen saman verran jopa vuodelta -98 olevasta vanhasta Two Waysta, joka ei ole uutenakaan maksanut tuon enempää.
Hyvät ihmiset, jotka ostatte käytettynä turvaistuimen, älkää nyt yli 5 vuotta vanhoja enää ostako, jos itsekin meinaatte istuinta vielä 4-5 vuotta käyttää. 10 vuotta vanha muovirunko ei ole enää ' turva' istuin. Valmistajat suosittelee istuimille 5-6 vuoden käyttöikää.
Jos ostaa käytetyn olisi kyllä ainakin hyvä tavata henkilökohtaisesti myyjä, jotta voi hieman haastatella, millaisessa käytössä istuin on ollut. Huutonetissa myydään järkyttävillä hintavarauksilla ja jopa valheellisilla tiedoilla (mm. että Eliten voi kyllä asentaa selkä menosuuntaan ilman lisävöitä, koska myyjä ilmeisesti sattuu ne hävittäneen ja väittää ettei sellaisia ole ollutkaan) hirmuisen vanhoja istuimia. Ostajalle tulee kovasta lähtöhinnasta kenties mielikuva paremmasta tuotteesta kuin kyseessä on.
Sieltä saa ostettua ihan käyttökelpoisia (alle 3 vuotta vanhojakin) mutta ei niistäkään tietenkään kannata lähes uuden hintaa mennä tarjoamaan. Ja varmistakaa ennen kuin ostatte, että mukana todellakin on kaikki ne vyöt mitä käyttöohjeissa vaaditaan kiinnitykseen. Vyöt on tosi kalliita ostaa varaosina.
Kaikkihan menee hyvin, jos kolariin ei joudu, autossa lapsi pysyy ojennuksessa heikommallakin istuimella. En kuitenkaan koskaan voisi antaa itselleni anteeksi, jos istuin kolarissa pettää, kun halusin säästää vaivaisen muutaman kympin. Suurimman osan mielestä kuitenkin auto pitää olla uusi ja turvallinen. Kaipa sitten on varaa laittaa se 200 euroa myös istuimeen.
Kommentit (14)
Olen toitottanut tätä samaa ystävälleni. Etsii mielummin kaupasta " vanhan" mallin tai viime kauden värit kun maksaa vanhasta paljon! 7 vuotta on kuulemma se maksimi käyttöikä, joka muoviosat kestää varmasti (näin sanottiin lastentarvikeliikkeessä) joten 98 istuin on aika lailla yli sen!! Säästä mielummin jossakin muussa.
Mä myös ihmettelen sitä, että ihmiset joilla olisi varaa maksaa turvaistuimesta (ja käyttävät paljon rahaa esim. ostamalla markkinoiden kalleimmat vaunut yms.) kuitenkin käyttävät lapsellaan 10 vuotta vanhaa järkyttävässä kunnossa olevaa istuinta. Näitä löytyy lähipiiristä useampi.
pistimme juuri roskiin 5 vuotta vanhan Britaxin vauvakaukalon. Itse en vanhaa istuinta ostaisi, enkä missään nimessä myöskään jobbaisi eteenpäin, koska muovi väsyy vanhetessaan.
En ole siis seurannut huutiksesta näitä istuimia, mutta lähipiirissä olen huomannut tämän, että lapsilla on istuimina ihan mitä on satuttu jostakin tutun tutulta ilmaiseksi saamaan, jopa niin vanhoja/huonokuntoisia että kankaat on revenneet ym. Ja samoilla perheillä on kyllä varaa itse kulkea viimeisen päälle vetimissä, uudet omakotitalot on kuin suoraan sisustuslehdestä reväistyjä jne. No, velatkin on tietty päällä, mutta jos jostain pitää säästää, niin ei ehkä tuosta kuitenkaan...Ehkä voi kevätverhojen ostoa tms. siirtää hieman...
Kaikki ovat hommanneet lapsilleen kunnon istuimet.
Nämä muovin haurastumisjutut ovat kuitenkin istuinvalmistajien markkinoimia. Onhan se selvä, että heidän mielestään istuin on 5 vuoden jälkeen käyttökelvoton ja pitää ostaa uusi!
Muovi varmasti haurastuu ajan myötä, mutta mikä se aika on? Olisko jollain tietoa tai jotain tutkimusviitteitä?
vakuutusyhtiöllä ole jotain sääntöjä kuinka vanha istuin on turvallinen ja missä menee liikennetapaturmissa korvausraja. Muistaakseni yli 7v vanha turvaistuin on jo turvallisuusriski. En nyt jaksa googlettaa, joten korjatkaa viisaammat.
Että olisikohan nyt istuintenvalmistajat liioitelleet saadakseen istuimille nopeamman kierron. Kuitenkin osa istuimista menee YHDELLE lapselle jo tuon viisi vuotta. Sittenkö se on jo täysin haurastunut??? Kuulostaa epäilyttävältä.
Itse olen kyllä ostanut istuimet uutena, mutta aloin vain laskea, että tuolla systeemillä meidän istuin ei kestä edes isosikolta pikkusiskolle. Ja lasten ikäero on vain kaksi vuotta.
Mun mielestä ne " lisäturvavyöt" esim siihen Britaxin Two way Eliteen ei kyllä ole kalliit. 20 vai 25¿. Jos siinä kohtaa säästää niin huh huh..
Kehtaako joku pyytä noinkin vanhasta Britax Two Way Elitestä 120euroa!!! :O Minä antaisin sen ilmaiseksi, jos joku vain viitsisi hakea.
Meillä päin se kun maksaa uutena vain 180euroa.
Huh, huh...
Muutenkin ihmiset pyytää aivan kohtuuttomia hintoja vanhoista istuimistaan.
Me pyysimme 9kk vanhasta turvakaukalosta, joka oli täysin ehjä, siisti, puhdas, takuuta jäljellä, kaikki käyttöohjeet mukana, kolaroimaton jne. 20euroa.
Itse maksoimme siitä uutena 190euroa.
Mielestäni ihmisten pitäisi myydä käytettyjä istuimiaan VÄHINTÄÄN puoleen hintaan siitä, mitä itse maksoi.
120euroa... huh, huh. Never ever! :O
mua huolettaa paljon enemmän nämä fiksut aikuiset, jotka eivät käytä lapsilla minkäänlaisia turvaistuimia.
Kun ajelee sellaisen henkilöauton perässä että takapenkiltä sua seisten katsoo joku 2-vuotias. Sillon kyllä nousee pala kurkkuun.. Se huolettaa kyllä huomattavasti enemmän kuin se että se sama lapsi istuisikin 10-vuotta vanhassa turvaistuimessa tai peräti pelkästään auton omissa turvavöissä.
Sellaista sääntöä ei ole olemassa. Varmasti seitsemän vuotta vanha istuin ei ole enää yhtä turvallinen kuin uusi, mutta korvauksen saantiin se ei vaikuta. Toki jos istuin on jo niin vanha, että on täysin arvoton niin silloin itse istuimesta ei korvata mitään.
Ja tämä jota usein kuulee sanottavan, että kolaroitua istuinta ei missään tapauksessa saa lapsella käyttää: Urbaanilegendaa. Jos istuimessa ei mitään näkyvää vaurioita ole, on se täysin käyttökelpoinen. Eri asia jos kolarissa isku suorastaan kohdistuu istuimeen, mutta jos esim. joku ajaa pikku peräänajon siten, että istuin on autossa, on turha alkaa hysterisoimaan. Nämä hiushalkeamat sun muut ovat myyjien myyntikikkoja.
Vierailija:
vakuutusyhtiöllä ole jotain sääntöjä kuinka vanha istuin on turvallinen ja missä menee liikennetapaturmissa korvausraja. Muistaakseni yli 7v vanha turvaistuin on jo turvallisuusriski. En nyt jaksa googlettaa, joten korjatkaa viisaammat.
ja taisin joskus tännekin laittaa aloituksen siitä, miten omituista on että pari vuotta vanhasta elitesta maksetaan huutonetissä 140-150 euroa. Vastauksista suurin osa oli tyyliä " ei kaikilla ole varaa ostaa uutta" . Itse kun olen sitä mieltä, että 140 euron ostoksessa se lisä 50 euroa ei ole enää niin iso osa, ettei sitä jostain voisi säästää ja siten saisi kaupasta upouuden istuimen.
Laitoin oman, useamman vuoden vanhan eliten myyntiin huutonettiin ja koska päätavoite oli vain päästä siitä eroon niin laitoin alkuhinnan todella alhaiseksi (ja ilman hintavarausta). Niinpä kuitenkin nousi senkin istuimen hinta yli sadan euron! Istuin oli hyväkuntoinen ja kolaroimaton, mutta kuitenkin useamman vuoden jo käytössä ollut.
samaa käytettyä istuinta. Hinnat ja laadun nähtyäni ostin uutena Britaxin halvemman/vanhemman mallin. Ei ollut varaa siihen 200¿ istuimeen, mutta 130¿ oli ja ostin mielummin uuden.