Miksi nk. vapaissa kristillisissä seurakunnissa mahtaillaan ihmeillä, joita ei kuitenkaan tapahdu

Olen huomannut että kristilliset seurakunnat jakaantuvat maltillisiin ja ihmeillä öyhöttäviin ns. karismaattisiin seurakuntiin. Maltilllisina voidaan pitää suuria kansankirkkoja kuten luterilaisuutta tai katolisia seurakuntia. Nk. Vapaat suunnat tuovat sitten ilmoille ihmekeskeisyyden. Mistä nämä vapaiden suuntien uskovat saavat sen uskonhenkisyyden ihmeitän ja voimatekoja tekevään Jumalaan kun käytäntö ei tue tällaista uskoa. Toimin itse vuosia tällaisen toiminnan keskellä ja pidän sitä nykyään älyllisesti epärehellisenä uskottelussa elämisenä. Eli mistä joillakin uskovilla riittää potkua mesota olemattomista ihmeistä vuodesta toiseen?