Miksi naiset ei koskaan tee aloitteita
Kommentit (206)
Vierailija kirjoitti:
Jos miehestä ei ole edes aloitetta tekemään, ei hän ole riittävän miehinen mies minulle muutenkaan. Miehekkyyteen kuuluu myös henkinen vahvuus ja selkäranka.
Itse olen klassisen naisellinen nainen sekä ulkoisesti että sisäisesti. Miesmakuni on aina ollut oma vastakohtani. Minulla on myös aina ollut ihailijoita.
Minun ei siis ole tarvinnut tehdä aloitteita, mutta enpä olisi niitä tehnyt muutoinkaan. Pääosin olen kokenut miesten lähestymisen kiusallisena.
Olen ollut helpottunut, kun se on vähentynyt iän myötä. Mutta vielä viisikymppisenäkin aina joskus joku mies yrittää, enkä edes käy ilta- tai yöelämässä.
Edellytän mieheni olevan juuri minulle sopiva vastinkappale. Valtaosa miehistä on tietysti ihan vääriä minulle. Siksi en ymmärrä joidenkin miesten hinkua löytää kuka tahansa nainen, kunhan on joku.
Ja mitä se olisi hyödyttänyt, että olisin itse tehnyt aloitteita epäkiinnostav
Naiset eivät edes kykene rakastamaan miestä aidosti. Täällä oli ketju jossa se naisten tarinoista kävi selväksi. Sen takia lähes kaikki erot ovat naisten aloitteesta.
Jos naiset ei tee alotteita niin kukaan ei pane ikinä enää. Miehen alote on ällöä joskus jopa raiskaus.
Vierailija kirjoitti:
Olen tehnyt aloitteen muutaman kerran. Miehet olivat kokemattomia, ja olivat enemmän innostuneita aloitteesta kuin minusta. Lopulta kävi selväksi, että en ollut kiinnostava heidän mielestään, vaikka aloitteeseen lähtivätkin mukaan, ja päädyin vain särkemään sydämeni.
Paras tapa löytää mies joka on aidosti kiinnostunut, on tutustua ensin kaverina. Kyllä mies tekee sitten itse aloitteen, jos haluaa syventää suhdetta ystävyyttä pidemmälle. Näin löysin aviomieheni ystäväpiiristäni.
Olen tehnyt aloitteen muutaman kerran. Naiset olivat kokeneita, ja olivat enemmän innostuneita rahoistani kuin minusta. Lopulta kävi selväksi, että en ollut kiinnostava heidän mielestään, vaikka tarjoilujen toivossa lähtivätkin mukaan, ja päädyin vain särkemään sydämeni.
Paras tapa löytää nainen joka on aidosti kiinnostunut, on tutustua ensin kaverina. Kyllä nainen tekee sitten itse aloitteen, jos haluaa syventää suhdetta ystävyyttä pidemmälle..
Miksi tämä naisvihaketju on vieläkin täällä?
Siksi, koska miehet ovat hyvin usein varsin höveleitä seuransa suhteen, joten aloitteellinen nainen on vaarassa saada miehen, joka tyytyy. On parempi sada mies, joka tosiaan haluaa, ja jonka haluaa. Onnella ne ovat sama henkilö.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä naisvihaketju on vieläkin täällä?
Miksi sinä oot vieläki täällä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tehnyt aloitteen muutaman kerran. Miehet olivat kokemattomia, ja olivat enemmän innostuneita aloitteesta kuin minusta. Lopulta kävi selväksi, että en ollut kiinnostava heidän mielestään, vaikka aloitteeseen lähtivätkin mukaan, ja päädyin vain särkemään sydämeni.
Paras tapa löytää mies joka on aidosti kiinnostunut, on tutustua ensin kaverina. Kyllä mies tekee sitten itse aloitteen, jos haluaa syventää suhdetta ystävyyttä pidemmälle. Näin löysin aviomieheni ystäväpiiristäni.Olen tehnyt aloitteen muutaman kerran. Naiset olivat kokeneita, ja olivat enemmän innostuneita rahoistani kuin minusta. Lopulta kävi selväksi, että en ollut kiinnostava heidän mielestään, vaikka tarjoilujen toivossa lähtivätkin mukaan, ja päädyin vain särkemään sydämeni.
Paras tapa löytää nainen joka on aidosti kiinnostunut, on tutustua ensin kaverina. Kyl
Ei kannata heti alkuun leveillä rahoilla, se kiinnostaa vain tietyntyyppisiä naisia. Itse olen kiertänyt kaukaa miehet, jotka tekevät numeron Audin avaimenperistään tai näyttävät rannekellonsa ja kysyvät "arvaa paljonko tämä maksoi".
Vierailija kirjoitti:
Siksi, koska miehet ovat hyvin usein varsin höveleitä seuransa suhteen, joten aloitteellinen nainen on vaarassa saada miehen, joka tyytyy. On parempi sada mies, joka tosiaan haluaa, ja jonka haluaa. Onnella ne ovat sama henkilö.
Mistä puhut? Kertapano muka tyytyy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä naisvihaketju on vieläkin täällä?
Miksi sinä oot vieläki täällä?
Tulin vasta nyt ketjuun, kun huomasin, että aloitus on ollut täällä jo monta päivää. Poistoon tämä kuuluu.
Ei tee vai? Olepa tämän näköinen mies:
1) Tummat hiukset, täydellinen hiusraja 2) Pituutta yli 183 cm 3) Selkeästi piirtyvät lihakset 4) Rasvaprosentti 8-12 5) Suorat, sopivan valkoiset hampaat 6) Yksinkertaiset, tyylikkäät vaatteet [ei silmälaseja!] 7) Etnisyys kaukasidinen 8) Ikää maksimissaan 27 vuotta
Katso itse suoraan totuutta silmiin, miltä oikeasti hyvännäköisten naisten miehet poikkeuksetta näyttävä (pois lukien erittäin varakkaat vanhat äijät).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä naisvihaketju on vieläkin täällä?
Miksi sinä oot vieläki täällä?
Tulin vasta nyt ketjuun, kun huomasin, että aloitus on ollut täällä jo monta päivää. Poistoon tämä kuuluu.
Hyvää vastapainoa tuhansille miesvihaketjuille.
Paitsi että täälläkin haukutaan miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi, koska miehet ovat hyvin usein varsin höveleitä seuransa suhteen, joten aloitteellinen nainen on vaarassa saada miehen, joka tyytyy. On parempi sada mies, joka tosiaan haluaa, ja jonka haluaa. Onnella ne ovat sama henkilö.
Mistä puhut? Kertapano muka tyytyy?
Kuka on kertapanosta puhunut? Aloitteen voi tehdä parisuhde tavoitteena. Iso osa naisista ei harrasta irtosuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä naisvihaketju on vieläkin täällä?
Miksi sinä oot vieläki täällä?
Tulin vasta nyt ketjuun, kun huomasin, että aloitus on ollut täällä jo monta päivää. Poistoon tämä kuuluu.
Ite kuulut poistoon

No niiden pitäis harrastaa

Jaahas, siellä on taas joku lapsi tullut palstalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi, koska miehet ovat hyvin usein varsin höveleitä seuransa suhteen, joten aloitteellinen nainen on vaarassa saada miehen, joka tyytyy. On parempi sada mies, joka tosiaan haluaa, ja jonka haluaa. Onnella ne ovat sama henkilö.
Mistä puhut? Kertapano muka tyytyy?
Kuka on kertapanosta puhunut? Aloitteen voi tehdä parisuhde tavoitteena. Iso osa naisista ei harrasta irtosuhteita.
No niiden pitäis harrastaa
Ei pidä. Miesten pitäisi lopettaa irtosuhteet kokonaan.

Väitän, että ne naiset jotka tekevät tuolla baarissa aloitteita miehille tuon tuosta, harrastavat irtosuhteita enemmän, kuin osaisi ajatellakaan.

Miksi pitäisi?

Aloitteita voi tehdä muuallakin kuin baarissa. Niin minäkin tein. Ei kaikkien aloitteiden tarkoitus ole johtaa irtoseksiin vaan toiveena on, että saa sovittua treffit toiselle illalle. Noin vaikka baarissa olisi toinen nähty ensimmäistä kertaa.
Olen nainen ja teen ihan suoran aloitteen jos olen riittävän kiinnostunut juuri kyseisestä miehestä. Mitään yleisluontoisia aloitteita en tee vaikka baareissa pyöriessä, en kiinnostu ihmisistä pelkän ulkonäön tai satunnaisen sananvaihdon perusteella riittävästi. Sen sijaan töissä, harrastuksissa tms. olen tavannut muutaman kiinnostavan miehen ja tehnyt aloitteen - toisella kertaa tunne olikin sitten molemminpuolinen ja ns. tärppäsi parisuhteeseen asti.
Mutta vastauksena siis: Ihmisillä on varmasti erilainen kynnys motivoitua riittävästi aloitteen tekemiseen. Joku etsii seura laajalla verkolla ja heittelee aloitteita vähän sinne sun tänne, joku toinen taas on kuin vaikka minä eli ei häiriinny yksinolemisesta ja kiinnostuu toisista ihmisistä aika harvoin.