Olen jotenkin vajonnut lapsen tasolle liiallisten rankkojen juttujen jälkeen.

Mistä ankaruus itseäsi kohtaan kumpuaa?

Toivottavasti rakas tämä on vain kausiluontoista! Kesä ja kärpäset tulee niin yritä nauttia pienistä asioista :) Kaikki rakastavat Sinua etkä ole yksin

Tsemppiä ja Tsemppiä kyllä kaikki järjestyy

Oletko kokeillut vitamiinikuuria esim B12, onko ferritiini, kilpirauhasarvot ym mitattuna. Masennukseen on lääkkeitäkin.

Jaksa vielä, ikimetsä odottaa 

Vierailija kirjoitti:

Mistä ankaruus itseäsi kohtaan kumpuaa?

No olin ankarien alkoholistien kasvattama. Siis tunnepuolella olivat aika ankaria ja suuttuivat herkästi. Töitä on aina perheessä pidetty tärkeänä ja mitä enemmän ja vaativampaa ahkerointia niin sitä enemmän hyväksyntää satoi. Jos valitin tai kerroin masennuksesta/uupumisesta niin tavallaan ymmärsivät mutta menivät tosi hiljaisiksi. Että kaikilla kuulemma sellaista välillä. Kun yritin itsaria ja päätin kertoa siitä, niin se meni kuin kuuroille korville. Isä jopa sanoi että tavallaan aisti sen jo etukäteen mutta ei osannut tehdä asialle mitään. 

Eikä siitä sitten puhuttu. Aina on ollut helpompaa pärjätä kuin olla pärjäämättä. Muuten tulee kiusallisia tilanteita ja pettymyksiä. Mistään ei saa oikein puhua paitsi kännissä ja sitten riitaa haastamalla. Selvinpäin hiljaa ja katsovat seiniin kun jostain vakavammasta pitää puhua. 

Eli tuolta jostain se tulee. Ei oikein selviä omien tunteiden kanssa kai? Mutta en minä väitä että vanhemmilla helppoa olis ollut mutta minä olen kai erityisen herkkä kun näin veemäisellä tavalla vaikuttaa ja masennun. 

Haluaisin vain olla reipas ja feikata mielummin kuin olla vankilassa tässä painavassa psyykkisessä tilassa joka vaikuttaa niin,vettä kehokin on todella raskas. Ap 

Moi! Jos on itsemurha-ajatuksia, niin silloin on jo pinnan alla ja avulla on kiire. Se miksi olet pinnan alla ei ole sun syy, vaan niiden korttien, jotka sattuma jakoi sulle. Saat toki olla pinnan alla toipumassa, mutta hae silti apua. 

Avuton ja aikaansaamaton olo ja herkuttelu on itseasiassa terve reaktio rankkoihin elämänkokemuksiin. Kun ihminen kokee rankkoja asioita ja traumatisoituu keho ja mieli menee pakene- tai taisteletilaan tai lamaantuu ja passivoituu. Tähän liittyy myös muistiongelmat. Sun keho yrittää viestittää sulle lamaantumisella ja herkkujen himoitsemisella, että olet kokenut jotain niin traumaattista, että tarvitset lepoa, energiaa ja muiden ihmisten apua ja tukea.

Yksin ei tarvitse yrittää selviytyä. Elämässä usein käy niin, että pohjalla löytää apua. Soita heti huomenna terveyskeskukseen. 

Sinä olet äärettömän rakas ja arvokas!

Sama täällä, hyppään kohta sillalta. Kukaan ei halua auttaa.

Minkäikäinen oot? Entä jos tuo on ns.sundown syndrome, joka liittyy joihinkin muistisairauksiin? Jos on jotain neurologista?

Oon vielä elämän alkupuoliskolla enemmän, noin 1/3 osaa eletty jos eläisin keskiverto iäkkääksi ihmiseksi. 

Jännä kun sen noin ilmaisee. Tulee mieleen, että mihin minä sitten ne 2/3 osaa haluan käyttää. Minullahan on valinnan vapaus tavallaan nyt siihen. 

Eilen kuuntelin yöllä vielä kirjaa jonka nimi on kehityksellinen trauma. Hassua, että olin siinä kohtaa mihin halusin vastauksen "kysymällä" otsikossa, että kun tuntuu kuin olis lapsen tasolla. 

Niin se kirja olikin siinä kohdassa jossa psykiatri kertoi, että ihminen jolla ollut vaikeaa ja traumat niin sanotusti vie, niin hankalassa elämäntilanteessa saattaakin aktivoitua sellainen uhriminäikkuna. Eli minä elän nyt uhriminäikkunassa. 

Se on sellainen mielen tilanne kun haluaa heittäytyä vastuuttomaksi ja traumat puskee päälle. Sitä jotenkin ihminen taantuu ja elää sitä traumaminän elämää. 

Jotain tällaista, en enää muista. Pitää kuunnella se kohta uudestaan. Ap