Lue keskustelun säännöt.
Olen luonteeltani katkera ja toksinen ihminen, joka kuitenkin yrittää muuttua paremmaksi. Ei tämä kovin helppoa ole :(
24.03.2024 |
Olen siis katkera ja toksinen, koska oma elämäni ei ole ollut helppoa. Pystyn hillitsemään tämän ulospäin pääasiassa aika hyvin, mitä nyt ehkä vaikutan aika kyyniseltä tyypiltä joissakin vuorovaikutustilanteissa. En kuitenkaan ole esimerkiksi töissä aiheuttanut mitään ongelmia, eikä minua kartella, joten en ole sentään sietämätön. Mutta mielessäni olen hyvin katkera ja ikävä ihminen. Jos päästäisin ne ajatukset ilmoille, mitä mietin, minua alettaisiin vältellä kuin ruttoa.
Ymmärrän sen. Katkera ihminen on saatanan raskasta seuraa enkä jaksa niitä itsekään, vaikka olen itse sellainen. Olenkin päättänyt muuttua, laskea kolmeen ja kysyä itseltäni: mitä se vaikuttaa sinun elämääsi, miten se on sinulta poissa? Se ei ole kovin helppoa, koska joskus tunnetila vie mukanaan ja ärsyttää ihan helvetisti. Viimeisin tapaus oli sellainen, että eräs jo eläkkeelle siirtynyt entinen työtoverini tuli meille tekemään töitä määräajaksi. Hän tuntee työpaikan eikä häntä siis tarvitse perehdyttää. Toki siihen olisi varmaan voinut jonkun muunkin ottaa, koska työ ei ole rakettitiedettä. Tiedän että hänellä on rahaa kuin rosvopäälliköllä, eikä hän tullut sinne rahan takia, vaan siksi että hänellä ei ole muuta elämää. Tämä ärsytti minua ihan vietävästi. Itse en todellakaan sillä omaisuudella ja eläkkeellä edes katsoisi työpaikkaani päin. Hänellä on kaikki mahdollinen vapaus lentää vaikka maailman ympäri, mutta hän tulee eläkkeellä töihin!!
Mutta sitten laskin kolmeen: mitä se vaikuttaa minun elämääni, mitä se on minulta pois? No eihän se vaikuta mitään. Siinä sai taas puhallella hetken, mutta pääsin tunteesta yli juuri ja juuri.
Onko täällä muita tällaisia päästään hieman sekaisin olevia ihmisiä, joiden elämää määrittää negatiivisuus? Oletteko yrittäneet päästä siitä eroon, onko onnistunut?
Kommentit (79)
Muutos on just niin vaikeeta kuin siitä itsellesi teet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutos on just niin vaikeeta kuin siitä itsellesi teet.
Voiko typerämpää kommenttia olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutos on just niin vaikeeta kuin siitä itsellesi teet.
Voiko typerämpää kommenttia olla?
Laske kolmeen.. :)
Sama tilanne. Olen nainen 49 v. Sairastuin vakavasti ja mies ja lapset eivät jaksaneet. Eikä ystävätkään. Ymmärrän heitä. Olen erittäin raskas muille ihmisille. Minulle on sanottu, että minusta tulee huonoa energiaa. Uskon sen kyllä. Mutta kun sitä hyvää ei ole jäljellä. Kun kaikki jo kulunut. Ja kun mistään ei tule lisää. Yksin.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuosta jotain. Olen ollut rasittavuuteen saakka optimistinen ja toiveikas ihminen, mutta useat tapahtumat ja olosuhteet ovat tehneet minusta katkeran ja kyynisen keski-ikäisen. Pidättelen töissä päivittä hapatusta, joka syntyy toisten ihmisten mielestäni naivista maailmanparannusasenteesta. Erityisesti ärsyttää puheet, jotka kuulostavat helluntalaisten paratiisi-esitteiltä, eikä realistisia haittoja tai riskejä huomioida lainkaan.
Olen tehnyt paljon töitä, ollut tunnollinen ja kuuliainen, puolustanut oikeudenmukaisuutta ja tasavertaisuutta, ollut avulias, luottanut ihmisiin, mutta huomaan tässä kohtaa elämää, että näistä syntyy korttitermein paskin mahdollinen käsi. Olen jäänyt kaikessa muiden tarpeiden jalkoihin ja paskin osuus on se että se on muuttanut minut katkeraksi. Olen vahvasti tiellä kohti henkistä syrjäytymistä. Yksinäinen olen jo nyt. Johtuu varmaan siitä että hauskaakin juttuni kääntyvät kyyniseen
Sitä se woketus teettää. Onko pakko uskoa kaikkea vihervassujen höpinöitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen katkera ja toksinen ihminen. Se ei kuitenkaan tietääkseni näyttäydy kuin aivan läheisimmille ihmisille, Siksi olen nyt parhaani mukaan pysytellyt poissa parisuhteesta, koska alan kuitenkin pian kaataa sitä myrkkyä kulloisenkin kumppanin niskaan. Yhtään etäisemmille ihmisille olen jopa ylipositiivinen ja hirveän mukava, vaikka ajatukseni ovat pelkkää mustaa polttavaa mömmöä.
Kyllä voi muuttaa omaa suhtautumistaan aioihin. Olen ollut aika tunnettu työelämässä siitä, että olen varsin kohtelias ja diplomaattinen puheissani ja jos jostain annoin negatiivista palautetta, niin se piti osata lukea sivulauseesta.
Silti kotona käyttäydyin miestäni kohtaan ilkeästi ja arvostelin hänen tekemisiään. Oli iso muutos omaankin elämään, kun aloin sen sijaan kehua häntä (ja hän onkin hyvä mies ja kun kehuu, niin paremmaksi vielä muuttuu),
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viekö työ sun aikaa ja energiaa, ettei tule väliä ja vapaata jossa käsitellä tunteita, rentoutua, poistaa stressiä. Ja onko työpaikka miellyttävä vai jotain muuta. Entä ympäristö, ihmiset, välimatkat. Usein se vaatii irrottautumista ja tiedostamisia, että pääsee rasituksesta tai ärtymyksestä. Onko jotain kivoja taukoja ja kohtia päivittäin, tai jotain joka vastaa toiveitasi ja koet että hallitset elämää - eikä aina joku muu käske vain. Ettei ole yhtä ja samaa harmaata pötköä. Onko väriä tai saako positiivisia tunteita. Miten luonnon apu, vesi, taivas, puut, kynttilä hetken, lämpö, aurinko, kivi kädessä tai luonnon aallot. Miten muokata elämästä omanlainen, itselle sopiva ja tunteiden parantaminen.
Musta me voidaan aina valita se näkökulma, jolla operoidaan. Usein katkerat ja negatiiviset valitsee sen vihamielisemmän. Siihen nämä naisvihat ja miesvihatkin aina perustuu. VALITAAN se vihaa synnyttävä näkökulma. Tiedän tämän, koska olen itsekin ollut todella negatiivinen ihminen ja perhetausta ruokki sellaista. Se oli aikamoinen silmien avautuminen, kun itsenäistyin ja löysin toisenlaista seuraa. Monta vuotta myrkytin itseäni vihalla. Turhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli usein se kohteliaisuus ja diplomatia on vaan feikkausta työelämässäkin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuosta jotain. Olen ollut rasittavuuteen saakka optimistinen ja toiveikas ihminen, mutta useat tapahtumat ja olosuhteet ovat tehneet minusta katkeran ja kyynisen keski-ikäisen. Pidättelen töissä päivittä hapatusta, joka syntyy toisten ihmisten mielestäni naivista maailmanparannusasenteesta. Erityisesti ärsyttää puheet, jotka kuulostavat helluntalaisten paratiisi-esitteiltä, eikä realistisia haittoja tai riskejä huomioida lainkaan.
Olen tehnyt paljon töitä, ollut tunnollinen ja kuuliainen, puolustanut oikeudenmukaisuutta ja tasavertaisuutta, ollut avulias, luottanut ihmisiin, mutta huomaan tässä kohtaa elämää, että näistä syntyy korttitermein paskin mahdollinen käsi. Olen jäänyt kaikessa muiden tarpeiden jalkoihin ja paskin osuus on se että se on muuttanut minut katkeraksi. Olen vahvasti tiellä kohti henkistä syrjäytymistä. Yksinäinen olen jo nyt. Johtuu varmaan si
Ei nyt osu arviosi oikeaan. Kyse on ihan arkisista asioista myös muualla kuin työyhteyksissä. Poliittisestikin olen toisella kohtaa karttaa kuin vihervasemmisto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi herättelevä näkökulma on se, miten itsekeskeistä ja typerää se on ajatella tietävänsä vaikkapa toisen motiivit, taustat tms. Loppujen lopuksi me tiedetään kovin vähän mistään. Miten turhaa se onkaan esimerkiksi kadehtia tai vihata jotain sellaisen perusteella, joka me ollaan itse pään sisällä keksitty kokonaan!
Me ihmiset tehdään johtopäätöksiä, se on meille luontaista, mutta jos niitä onnistuu rajoittamaan, niin onnellisuus lisääntyy. Lupaan.
Kyllä tunnistan tilanteen. Pyrin työpaikalla enimmäkseen olemaan hissukseen koska minulla ei ole rakentavia ja positiivisia ehdotuksia. Olen koko työurani 25v olla ahkera ja tunnollinen ja tulla kaikkien kanssa toimeen. Lähinnä nykyään tunnen olleeni naiivi ja lapsellinen kun uskoin kaikista hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet hoitaa pahaaoloaan ahmimalla, lihominen kertoo paljon voinnista.
Olen itsekin aikoinaan syyllistynyt toksisuuteen. Olin oppinut siihen suvultani enkä osannut pitää sitä edes outona. Ajattelin, että sanon vaan ääneen sen mitä "kaikki" ajattelee. Ajattelin sen olevan jollain tavalla jopa realismia, osa realistista ajattelutapaa etsiä vikoja kaikesta. Enmuista olleeni kenellekään suoranaisesti ilkeä, kohtelias olin kyllä mutta nyt tiedostan olleeni joskus silti tahditon.
Lasten myötä aloin havahtua tämän olevan oikeasti ongelma, johon tein muutoksia pikku hiljaa. Aloin kuunnella itseäni ja miettiä asioita. Oman hyvinvointini kohentaminen, mielekkään työn valitseminen, kuntoilu, hyvinvointi ja menestys on tehnyt minusta empaattisemman.
Huoman, että ympärilläni on paljon toksisia ihmisiä, puolisokin syyllistyy siihen toisinaan ja olen alkanut kyseenalaistaa tätä tapaa.
Hassua tuo ikuinen rahaan vetoaminen. Eihän työkaveri tullut rahojaan kartuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutos on just niin vaikeeta kuin siitä itsellesi teet.
Voiko typerämpää kommenttia olla?
Se toksisuus...
Vierailija kirjoitti:
Yksi herättelevä näkökulma on se, miten itsekeskeistä ja typerää se on ajatella tietävänsä vaikkapa toisen motiivit, taustat tms. Loppujen lopuksi me tiedetään kovin vähän mistään. Miten turhaa se onkaan esimerkiksi kadehtia tai vihata jotain sellaisen perusteella, joka me ollaan itse pään sisällä keksitty kokonaan!
Me ihmiset tehdään johtopäätöksiä, se on meille luontaista, mutta jos niitä onnistuu rajoittamaan, niin onnellisuus lisääntyy. Lupaan.
Minusta yksi yleisimmistä mokista mitä ihmiset tekee on kuvitella että muut toimivat samoista lähtökohdista ja samoin impulssein kuin itse. Eli jos itse laiskotellaan etätöissä, muistetaan aina etätöistä puhuttaessa mainita miten kaikki vaan tekee kotitöitä ja laiskottelee etätyöpäivinä. Tai jos itse on rikastuttu ''kovalla työllä'', ajatellaan että kyllähän nyt kaikki pystyy siihen, jos vaan tarpeeksi tahtoo ja että yhteiskunnan tuet on siksi tarpeettomia. Samoin jos joku kritisoi jotain, ajatellaan että tuo on vain kateellinen, koska itse olisi kateellinen samassa tilanteessa, eikä pystytä näkemään muuta motiivia kritiikille.
Olen saanut veren perintönä melankolisuuden ja angstiin taipuvaisen luonteen. Sain kylmän, rakkaudettoman ja ankaran kasvatuksen 70 -80 luvulla. Sittemmin rakkaudessa raadeltu ja sydämensä särkeneenä olen taipuvainen katkeruuteen, kateellisuutern, kyynisyyteen ja vihaisuuteen. Toksisuutta en sinällään tunnista koska en kohdista noita negatiivisia tunteita muihin. Ne ovat vain omaa sisäistä maailmaani ja ajatuksiani.
Fiilikseeni ja se miten asioita käsittelen ja miten paljon noita tunteita tunnen korreloi suoraan omaan hyvinvointiini. Jos terveys ja elämäntilanne on sellainen johon voin edes yhtään olla tyytyväinen, silloin tunnen hyvin vähän noita tunteita eikä muut ihmiset ärsytä juuri lainkaan. Kaikki tuntuu jotenkin kepeämmältä.
Mutta annapas olla kun olen esim työssä uupunut, asiat ei mene ihan putkeen tulee paljon vastoinkäymisiä peräjälkeen, olen jäänyt taas parisuhteesta yksin tms, niin nuo ajattelumallit nousee heti esiin ja alkaa taas se pään sisäinen voi vit.... sitä ja tätä ja kohdistan ajatuksiani muiden haukkumiseen jotta guntisin edes jossain olevani hyvä tai pärjääväni joitakin paremmin. Se on kuin joku voimavaratekijä jonka turvin selviää ikäbän ajan yli.
Tunnistan tuosta jotain. Olen ollut rasittavuuteen saakka optimistinen ja toiveikas ihminen, mutta useat tapahtumat ja olosuhteet ovat tehneet minusta katkeran ja kyynisen keski-ikäisen. Pidättelen töissä päivittä hapatusta, joka syntyy toisten ihmisten mielestäni naivista maailmanparannusasenteesta. Erityisesti ärsyttää puheet, jotka kuulostavat helluntalaisten paratiisi-esitteiltä, eikä realistisia haittoja tai riskejä huomioida lainkaan.
Olen tehnyt paljon töitä, ollut tunnollinen ja kuuliainen, puolustanut oikeudenmukaisuutta ja tasavertaisuutta, ollut avulias, luottanut ihmisiin, mutta huomaan tässä kohtaa elämää, että näistä syntyy korttitermein paskin mahdollinen käsi. Olen jäänyt kaikessa muiden tarpeiden jalkoihin ja paskin osuus on se että se on muuttanut minut katkeraksi. Olen vahvasti tiellä kohti henkistä syrjäytymistä. Yksinäinen olen jo nyt. Johtuu varmaan siitä että hauskaakin juttuni kääntyvät kyyniseen negatiivisuuteen. Surullista etten huomaa edes puhuvan negatiivisesti. Jos huomaan, en jaksa kovin montaa minuuttia siitä välittää.