Ärsyttää kun mies on vanhempiensa ainoa lapsi

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä kaikki "hoitavat vanhempiensa asioita?"   Olen , ja myös lasteni puolisoiden vanhemmat  80-+,   kyllä me hoidamme omat asiamme.  Tosin tietysti lapset pidän ajan tasalla,  yhden vanhemmat on kyllä tehneet sen edunvalvontapaperin odottamaan jos sattuu tarvetts.

Enot hoitaa kyllä viranomaiset,  perii sittenkin jos ei enot äidy testamenttia tekemään.

Nauti hyvistä vuosistasi, kun vielä olet noin hyvässä kunnossa että osaat ja pystyt nettipalstalle kirjoittamaan, ja hoitamaan omat asiasi noin pitkälle. 

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä omaan vastaukseeni 33, että pesin appivanhempieni pyykit, mankeloin ja silitin, ompelin irronneet napit jne. Pesimme yhdessä ikkunat. Minusta se oli ihan luonnollista. Kovasti helpotti, kun jäimme eläkkeelle kolmen vuoden välein,  mieheni ensin. Pystyimme ulkoiluttamaan vanhuksia päivisinkin. Nyt ovat olleet monta vuotta haudassa, jäi hyvä mieli, että omalta osaltamme teimme mitä voimme. 

Tämä on myös oma ajatukseni, kun autan vanhempiani. Jotkut ihmiset ovat suorastaan vihastuneet minulle, kun olen kertonut että olin juuri vapaapäiväni äitini luona auttamassa häntä. Yksikin sähisi, että ei minulla ole velvollisuutta auttaa aikuista ihmistä, kyllä kotiin saa ostettua palveluita, varmasti äidilläni on varaa maksaa mutta käyttää vain minua hyväksi, jne. Eivät ymmärrä, kun koetan selittää että minä haluan auttaa. Haluan auttaa, tehdä yhdessä vanhan äitini kanssa, viettää aikaa yhdessä nyt kun hän vielä on olemassa. Mutta kai tuollaisen ajatusmaailman ja kiukkuuntumisen takana on sitten jotenkin erilainen suhde omiin vanhempiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä kaikki "hoitavat vanhempiensa asioita?"   Olen , ja myös lasteni puolisoiden vanhemmat  80-+,   kyllä me hoidamme omat asiamme.  Tosin tietysti lapset pidän ajan tasalla,  yhden vanhemmat on kyllä tehneet sen edunvalvontapaperin odottamaan jos sattuu tarvetts.

Enot hoitaa kyllä viranomaiset,  perii sittenkin jos ei enot äidy testamenttia tekemään.

Nauti hyvistä vuosistasi, kun vielä olet noin hyvässä kunnossa että osaat ja pystyt nettipalstalle kirjoittamaan, ja hoitamaan omat asiasi noin pitkälle. 

Juuri ajattelin että voi vaikka tänään kostautua leuhkiminen aivoinfarktina.   Sisareni kuoli ikäisenäni, täyspäisenä, ilman apuja pärjäävänä.  Olen ulkonäöltäni kuin hänen kaksosensa, onko vuoroni tänä vuonna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä kaikki "hoitavat vanhempiensa asioita?"   Olen , ja myös lasteni puolisoiden vanhemmat  80-+,   kyllä me hoidamme omat asiamme.  Tosin tietysti lapset pidän ajan tasalla,  yhden vanhemmat on kyllä tehneet sen edunvalvontapaperin odottamaan jos sattuu tarvetts.

Enot hoitaa kyllä viranomaiset,  perii sittenkin jos ei enot äidy testamenttia tekemään.

Nauti hyvistä vuosistasi, kun vielä olet noin hyvässä kunnossa että osaat ja pystyt nettipalstalle kirjoittamaan, ja hoitamaan omat asiasi noin pitkälle. 

Monesti mietin näitä kirjoituksia, me kaikki viisi,  kuusi, jos mieheni eläisi,  pärjäämme netin kanssa, hoidamme sitä kautta asiat, kuulumme whatsappi-ryhmiin yhteisten lastenlastemme kautta.  

Ilmeisesti nettitaidot eivät sittenkään ole yleisiä tässä 80-+ ikäluokassa,  vaikka olen niin luullut.   Tietokoneethan oli jo joka hommassa käytössä työelämämme aikana 

Just tämän takia miitä lapsia ei hankita vanhuuden turvaksi, vaan hoidetaan ne asiat itse hyvissä ajoin kuntoon ja varaudutaan asiallisesti itse siihen omaan vanhuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on ainoa, joka hoitaa oman vanhempansa asioita, sillä sisko asuu kaukana ja on muutenkin perheen diiva. Eli häntä ei koske mikään työläs tai tylsä.

Ja minä hoidan mun vanhempien asioita, koska ainoa veljeni on vakavasti psyykkisesti sairas.

Eli vanhempien lisäksi hoivataakkaamme kasvattaa myös veljeni ja miehen 2 lapsetonta enoa. Tätä on kestänyt jo 7 vuotta ja kukaan ei tiedä kauanko jatkuu. 

kuulostaa läheisriippuvuudelta. Oletteko muka ainoat ihmiset maailmassa joilta nuo voi saada apua?

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän myös turhautumisesi. Viimeisimmässä parisuhteessani olin itse se, joka ainoana lapsena jouduin alkaa hoitamaan vanhempieni asioita. Vanhempani vieläpä asuivat aivan eri puolella maata, joten vapaapäiväni kuluivat pitkälti matkustaen. Yhteistä aikaa kumppanin kanssa jäi vähän, ja kun hänkin alkoi selvästi turhautua, niin lopulta pantiin pillit pussiin ja muutin lähemmäs vanhempiani. 

Eikö muka ole ketään muuta auttajaa? Kotipalvelu yms. tuollainen uhrautuminen ei ole tätä päivää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä omaan vastaukseeni 33, että pesin appivanhempieni pyykit, mankeloin ja silitin, ompelin irronneet napit jne. Pesimme yhdessä ikkunat. Minusta se oli ihan luonnollista. Kovasti helpotti, kun jäimme eläkkeelle kolmen vuoden välein,  mieheni ensin. Pystyimme ulkoiluttamaan vanhuksia päivisinkin. Nyt ovat olleet monta vuotta haudassa, jäi hyvä mieli, että omalta osaltamme teimme mitä voimme. 

Tämä on myös oma ajatukseni, kun autan vanhempiani. Jotkut ihmiset ovat suorastaan vihastuneet minulle, kun olen kertonut että olin juuri vapaapäiväni äitini luona auttamassa häntä. Yksikin sähisi, että ei minulla ole velvollisuutta auttaa aikuista ihmistä, kyllä kotiin saa ostettua palveluita, varmasti äidilläni on varaa maksaa mutta käyttää vain minua hyväksi, jne. Eivät ymmärrä, kun koetan selittää että minä haluan auttaa. Haluan auttaa,

Olisiko myös perinnön saaminen motiivina?

liian kiltit ihmiset ärsyttävät. Mutta jos sulla ei ole omia juttuja niin käyhän  tuokin.

Onneksi hänellä on vaimo, joka auttaa kantamaan vaikeaa taakkaa ja tukee miestä vaikeina hetkinä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän myös turhautumisesi. Viimeisimmässä parisuhteessani olin itse se, joka ainoana lapsena jouduin alkaa hoitamaan vanhempieni asioita. Vanhempani vieläpä asuivat aivan eri puolella maata, joten vapaapäiväni kuluivat pitkälti matkustaen. Yhteistä aikaa kumppanin kanssa jäi vähän, ja kun hänkin alkoi selvästi turhautua, niin lopulta pantiin pillit pussiin ja muutin lähemmäs vanhempiani. 

Eikö miehesi osallistunut kanssasi vanhempiesi asioiden hoitamiseen? Meillä ei ollut mitään eroa kummanko vanhemmista oli kyse, autoimme "ristiin" ja yhdessä. Leskiäitini piti miehestäni ja appivanhempani minusta.