Miten jotkut pystyvät/osaavat jutella tuntemattomillekin, vaikka ei olisi juuri mitään yhteistä?

Ahh, miten luinkin noin väärin! Joo, siis tosiaan, osaan sanoa aijaa, ömmm ja hmm sujuvasti, mutta sen jatkon kanssa on vaikeuksia.

Mutta siis olen juuri niin tylsä ihminen kuin tässä kuulostan. Ei minulla ole mitään sanottavaa, tykkään elämästä ja olen harmaan sävyillä, joissa kaikki on hyvin mutta mikään ei loistavasti. Toisekseen ulkoiset ärsykkeet vaikuttaa minuun vahvasti, ja kun ravintolassa yleensä on paljon taustameteliä en usein edes kuule koko lausetta mitä toinen henkilö sanoo.

Mikä johtaa minut takaisin turvaliseksi havaitsemalleni reitille: jos mietin keskustelun aiheita etukäteen ja ohjaan keskustelun näihin, tiedän suurinpiirtein mistä puhutaan ja osaan reagoida sopivasti.

Mitä puhua? No riippuu tilanteesta. Jos naapuron mumma on menossa samaan hissiin totean että jaa, kävit ostoksilla? Sitten se alkaa höpöttämään mulle että joo kun piti hakea sitä ja tätä ja sitte aina ku nähään moikataan ja jutellaan.

Verttiys ei siihen auta.

Vierailija kirjoitti:

Hei! :D

Onko teillä muilla miehillä sama, että ulkomaalaisille naisille on helppo jutella, mutta suominaisille on hankalaa ja kaikille miehille myös?

Olen introvertti, mutta harrastan matkustelua ja japanilaisten naisten kanssa on a) helppo jutella ja b) mukavaa jutella. Minusta on jännä kuinka vaikka inhoaa juttelua tuntemattomien kanssa, niin silti japanilaisten naisten kanssa se on aina vain positiivinen kokemus. M25

Pedofiili.

- Onpa kurja keli taas.

- No on kyllä ollut nyt. Onneksi näkyy jo vähän kevään merkkejäkin, pajunkissoja, nurmikko pilkistää lumen alta, linnut lirkuttaa. Kiva kun pian pääsee aloittamaan pyöräilykauden, nauttimaan auringosta ja lämmöstä, juhlimaan vappua/juhannusta, grillailemaan, mökkeilemään jne. jne.

Yleensä kun jotain saa itse sanottua, puheliaammat ottavat siitä kopin ja heidän jutuistaan saa sitten itse taas lisää jutunjuurta.

Jossain vaiheessa tajusin myös, että ihmiset noissa tilanteissa haluavat vain ajankuluksi vaihtaa muutaman sanan, ei siinä tarvitse stressata, keksiikö erityisen kiinnostavaa sanottavaa, kunhan jotain höpistään. Todennäköisesti ei samaan tyyppiin tule edes toiste törmäämään, joten ei se ole niin vakavaa.

Itse olen semmoinen, et päädyn aina juttelemaan jonkun kanssa. Ja monesti minulle kerrotaan ihan arkojakin juttuja. Viimeksi olin kirjastossa oman pienen lapsen kanssa niin joku kouluikäinen tyttö kysyi haluanko kuunnella kun hän haluaisi lukea jollekkin aikuiselle kauhuvitsejä? Kuuntelin ja juttelin pitkän tovin. Kun lähdin ulos siellä oli romaninainen tulossa kirjastoon ja päädyin juttelemaan liukkaudesta ja tienhoidosta ylipäätään. Vähän kun kuljin eteenpäin eräs mummo tervehti lasta ja jäin sitten juttelemaan ja kertoi yksinäisyydestä ja sairauksistaan yms..tämä on ihan päivittäistä.

Olen koko elämäni ajan käyttänyt paljon taksia, ja sinä aikana on tullut käydyksi monia antoisia keskusteluja kuljettajien kanssa. Eivät tietenkään kaikki kuskit ole hyviä juttukumppaneita, mutta sitten taas on paljon kuskeja, joiden kanssa tulee puhutuksi aiheesta kuin aiheesta muustakin kuin säästä ja siitä, mitä on ennustettu tuleville päiville. Silti en ole itse mitenkään erityisen puhelias. Jotkut vain ovat sellaisia persoonia, että heidän kanssaan syntyy keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei! :D

Onko teillä muilla miehillä sama, että ulkomaalaisille naisille on helppo jutella, mutta suominaisille on hankalaa ja kaikille miehille myös?

Olen introvertti, mutta harrastan matkustelua ja japanilaisten naisten kanssa on a) helppo jutella ja b) mukavaa jutella. Minusta on jännä kuinka vaikka inhoaa juttelua tuntemattomien kanssa, niin silti japanilaisten naisten kanssa se on aina vain positiivinen kokemus. M25

Pedofiili.

Totta. Normaalit miehet matkustelee Lontooseen ja Pariisiin, ei Tokioon. Selvästi piilopedofiili.

Olen erittäin introvertti ja erittäin itseriittoinen. En tarvitse muita ihmisiä/ kontakteja kuten moni tuntuu tarvitsevan. En kyllä vihaa ihmisiä, he vain ovat... no, ei niin oleellisia minulle  ihmisinä.

Työssäni kuitenkin puhun ihmisten kanssa. Siis työni ON keskustella ihmisten kanssa, enkä itse voi säädellä sitä, kenen kanssa olen tekemisissä. 

Osaan ylläpitää keskustelua yksipuolisestikin noin 1,5 tuntia, mutta sitä pidempään täytyy kyllä jo tulla vastakaikua.

Aloittajan esimerkeistä mahdollisia keskustelunjatkoja:

Onpa kurja keli taas - niin on ollut - voisko tota jo sanoa lonkeronharmaaksi? Onneksi ei sentään ole ollut nyt sitä puolen vuoden marraskuuta mitä oli silloin neljä vuotta sitten - se hyvä puoli tietenkin on, ettei kukaan näe, kuinka likaiset ikkunat on - tosin kannattaako niitä edes pestä ennenkuin pahin katupöly- ja siitepölyaika on mennyt- nyt ei kyllä onneksi pölyä mikään, onhan tästä loskasta hyötyäkin...

Jaa, se nönnönnöö lähtenyt kaupoille- no pitäähän sitä välillä - no vähän se on niinkuin pakko - paitsi nykyäänhän voi melkein kaikki tilata netistä kotiin - jos ei halua nähdä ketään - onhan se tilaaminen helppoa, mutta mistäs sitä tietää, puristaako kengät kantapäästä tai onko se perämoottori liian painava siihen netistä ostettuun veneeseen - jotkut asiat vaan pitää nähdä ihan itse - no joitain asioita voisi olla kokonaan näkemättäkin, tai ainakin ostamatta -jokos olet muuten ensi talven polttopuut tilannut/ virpomispalkat hankkinut/käynyt potkimassa uuden auton renkaita?

Ootteko te mistäpäin - olen paikasta x -aijjaa - no, olisihan sitä pahempiakin paikkoja -ootko koskaan käynyt Somerolla? Se se vasta onkin jumalanhylkäämä/ lintukoto ( riippuen mistä vastapuoli oli kotoisin)...

Usein aloitan keskustelun vääntämällä pientä vitsiä itsestäni. "Anteeksi, että jouduitte odottamaan, maalainen onnistui taas eksymään metrossa - vaikkei se edes mene kuin kahteen suuntaan. Löittekö edes vetoa, kuinka paljon myöhästyn - kuka voitti?" Tai "Enpä ole ennen päässytkään kattohuoneistoon palaveriin, yleensä mulle esitellään vaan kellaritiloja ja poistumisteitä".

Tyttäreni ihmettelee aina, miten saan ihmiset puhumaan minulle. Hän oli asunut vuoden kerrostalossa, eikä oikeastaan kuin vähän ulkonäöltä tuntenut muita asukkaita. Mulla meni yksi hissimatka kuudenteen kerrokseen, jonka aikana minulle kerrottiin koirien nimet, iät, sukulaisuussuhde ja se, että tämän talossa asuvan äiti aina välillä hoitaa niitä koiria, kun omistaja tekee hankalia työvuoroja, hän on sairaanhoitaja paikassa x. Ja koko homma alkoi siitä, kun hissiin astui tämä asukas koiriensa kanssa ja kohteliaasti kommentoin, että voi sentään, ei oo kiva ilma koirille, mun koirani on niin mukavuudenhaluinen, ettei tarvinnut tänään lähteä lenkille, kun tuiskusi...

Ootteko mistä päin jutut menee aina henkilöön se ei oo paras tapa jutella ellei halua saada p uukosta. Eikö voi vaan kehua toista eikä udella? Onpa sulla kiva takki tai laukku? Onko niin vaikea kehua toista? Pitääkö aina udella yksityisasioita että uskalta sanoa jotain? Ei oo hyvän tavan mukasta udella, sitä juntti ei tiedä ja sitten ihmettelee missä vika??

Kun on empaattinen ja kiinnostunut ihmisistä, on helppo jutella kenen tahansa kanssa mistä tahansa. Yleensä ihmiset tykkäävät puhua itsestään.

Minua ei erityisemmin kiinnosta jutella ihmisten kanssa. Haluaisin kuitenkin hallita ap:n kuvaileman taidon, sillä arvelisin sen tekevän elämästä helpompaa ja välittömämpää. On hyvin hankalaa pärjätä elämässä, kun ei osaa puhua ihmisten kanssa ja sen lisäksi vielä jännittää sosiaalista kanssakäymistä. 

Vierailija kirjoitti:

Kun on empaattinen ja kiinnostunut ihmisistä, on helppo jutella kenen tahansa kanssa mistä tahansa. Yleensä ihmiset tykkäävät puhua itsestään.

Minä en tykkää puhua itsestäni vieraiden enkä puolituttujen kanssa. Tämä teidän ekstroverttien olisi syytä tajuta: yksityiskohtainen utelunne on vaivaannuttavaa ja ärsyttävää.