Heh, uusimmasta MN:sta saamme lukea, kuinka Saimi Hoyerin (!) elämä on kääntynyt päälaelleen. ;-)

Arvasin kyllä, että täällä av:llä tullaan taas rutisemaan Saimista, heti kun hän suunsa avaa jollekin lehdelle. Se juttu oli kyllä niin yllätyksetön. Ainoa (asiayhteydestä irrotettu) ihmeellinen juttu oli tuo otsikko kannessa. Lähinnähän Saimi kertoi mallinurastaan ja miehensä tapaamisesta.



Ihmettelen ainoastaan sitä asiaa, että lehdissä 2 tai 3 kk vauvan vanhemmat (kuten Saimikin) selittävät syvällä kokemuksen rintaäänellä lapsiperheen elämästä. Siinä vaiheessa ei ole vielä edes kunnolla univelkaa, eikä yleensä kokemusta lapsen sairastamisesta. :-o Ei sitä vielä silloin tajua, että nyt on seikkailut seikkailtu. Vauva nukkuu tuossa vaiheessa vielä paljon.

Niinkin, että vielä raskausaikana ollaan niin varmoja kaikenlaisista asioista, kuten että minä sitten tulen olemaan sellainen ja tällainen äiti ja vaikka niin, että lapsi ei sitten muuta elämää mitenkään tms. Suurin osa meistä on ajatellut samalla tavalla, turhaa muuta väitätte.

uhottuja juttuja voi joskus joutua häpeämään jälkikäteen.

julistettiin lähipiirille, kuinka aiotaan reissata ja mennä ihan kuin ennenkin. No, totuus oli toinen vauvan synytymän jälkeen... :)

ekan lapsen jälkeen. Ei olla mitään bilehirmuja, mutta ihan hyvin sitä sai " seikkailla" omiaan. Toisen ja vielä erittäin huonounisen lapsen jälkeen saimmekin sitten maistaa sitä " kunnon" lapsiperheen elämää. Ei seikkailla, kun ei jaksa.

meillä on mennyt ihan samalla tavalla.

Hyväuninen ja tyytyväinen esikoinen ei muuttanut elämää paljon mitenkään.

Sitten saatiin helposti kiihtyvä, huonosti nukkuva, todella usein ja pitkään rinnalla viihtyvä kuopus :p

Itsekin joskus sisäisesti hymyilen kun parin kuukauden ikäisen esikoisvauvan vanhempi puhuu lapsiperheen arjesta. Tottahan elämänmuutos on suuri ja johdatus lapseperheen arkeen on alkanut mutta esim. matkustaminenhan yhden pienen sylivauvan kanssa on todella helppoa. Mutta, mutta tunnustan että itsekin esikoisen kanssa oli niii-iin väsynyt ja työntäyteinen että nyt ihmettelen että mitä ihmettä sitä on oikein tehnyt.. ;)

Oikeastaanhan siitä lapsiperheen elämästä ei tiedä vielä kunnolla mitään tuossa vaiheessa. Pieni (alle 3 kk) vauva nukkuu yleensä vielä aika paljon päivisin ja nukahtaa MINNE VAAN. Sitten tällaisen isomman (mulla 11 kk) vauvan kanssa voikin olla jo vähän hankalampaa se lähteminen ja vielä kun vauva ei edes nuku päivällä eikä öisinkään...



Minäkin jaksoin valvomista hyvin ne ekat 6 kk. Vasta nyt kun en ole vieläkään 11 kuukauteen nukkunut yhtään yötä kunnolla, alkaa todella väsyttää. Toisaalta tähänkin tottuu. Lisäksi kun on vanhempia lapsia (2 kpl) niin ei sitä päivisinkään niin vain enää voi nukkua ja vanhempia lapsia pitää viedä kerhoon ja heille pitää keittää ruokaa yms.



Että kyllä elämä on todella paljon muuttunut siitä kun olimme miehen kanssa kahden ja kun vertaa nyt tähän elämään 3 lapsen kanssa!

Vierailija:

Itsekin joskus sisäisesti hymyilen kun parin kuukauden ikäisen esikoisvauvan vanhempi puhuu lapsiperheen arjesta. Tottahan elämänmuutos on suuri ja johdatus lapseperheen arkeen on alkanut mutta esim. matkustaminenhan yhden pienen sylivauvan kanssa on todella helppoa. Mutta, mutta tunnustan että itsekin esikoisen kanssa oli niii-iin väsynyt ja työntäyteinen että nyt ihmettelen että mitä ihmettä sitä on oikein tehnyt.. ;)

Mutta niin samaa mieltä! olin ihan helisemässä yhden kanssa. Nyt on kaksi ja vielä yksi vauva hoidettavanakin. Kyllä tässä komen kanssa ollessa välillä kaiholla muistelee, kuinka helppoa oli yhden kanssa mennä. Ja jos on vain tuo oma vauva tässä, siis isompi kylässä mummilassa, tuntuu ihan lomalta. Niin sitä oppii ja sietokyky kasvaa,,, :)

elämä ei muuttunut ollenkaan niin paljon kuin olin kuvitellut.



Meidän nyt jo puolitoistavuotias lapsemme on ollut ikänsä hyväuninen ja hyvärytminen. Olemme reissanneet ulkomaillakin monta kertaa ja käymme edelleen ravintoloissa ja aamiaistamassa kahviloissa. Biletämme myös kohtalaisen paljon, koska meillä on useampi hyvä lastenvahti käytettävissämme.



Ihan niin ex tempore ei pääse menemään kuin ennen lasta, mutta kohtalaisen lyhyellä varoitusajalla kuitenkin. Kannattaa tietenkin varautua pahimpaan (kuten minä tein), niin ei pety pahasti ja parhaassa tapauksessa yllättyy iloisesti :-).

mun elämä vaan muuttui. Lapsia kaksi. Molemman kanssa ollaan matkusteltu jne. Mutta silti kaikki muuttui. Ei voi lähteä kauppaan milloin mieleen juolahtaa. Ei voi lähteä ulos ja uimaan milloin huvittaa. Ei voi käydä kaupungilla ex-tempore.



Kun koko elämä on yhtä aterian vääntöä. Aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Noiden väleissä on mahdollisuus tehdä jotain. Kun on eka siivonnut jäljet, pukenut lapsia, pessyt heitä, lukenut heille, leikkinyt, imuroinut, käynyt paskalla, hakenut postin.



Ei todellakaan ole paluuta siihen, että söis milloin huvittais, lukis kirjaa milloin huvittais ja miten pitkään huvittais. Söis suklaalevyn olohuoneen lattialla maatenn. Napsis sipsejä jos tulee suolasen nälkä. Lähtis rannalla, jos ois tunti aikaa.



Onneks en ollut kuvitellutkaan, että elämä ei muuttus. Ois ollut kova pudotus.

Vierailija:

...käynyt paskalla...

Niin hullulta kuin tuo kuulostaakin, niin tuohonkin joutuu joskus nipistämään aikaa!! Ja kun on välillä melkeen koko päivän pidätellyt, niin asia hoituu sitten lopulta niin liukkaasti, että siihen ei sitten kauaa aikaa tuhlaannukaan =D

lapsen myötä muuttunut juuri lainkaan! Ja niinhän se olikin silloin, että pääsi suht normaalisti matkustelemaan ja muuten vaan ulos yms. Varsinkin, kun oli tosi helppo vauva.

Nooh, sitten alkoi uhmaikä ja syntyi toinen vauva. Kyllä sitä vaan oli pari vuotta aika jumissa kotiympyröissä=) Nyt, kun lapset on jo vähän isompia, alkaa elämä ja oleminen taas helpottamaan.

Kun ajattelen, minkälainen itse olin yhden vauvan kanssa, niin tuntuu, että oon siitä ajasta hirveästi viisastunut ja aikuistunut. Kyllähän sitä oli ihan untuvikko silloin.

vessaan mukaan, kun käyn paskalla!=D Ihmetelkää, ketkä ihmettelette! Annan lapsille leluja lattialle ja leikkivät niitten kanssa sen aikaa.

Vierailija:

Pieni (alle 3 kk) vauva nukkuu yleensä vielä aika paljon päivisin ja nukahtaa MINNE VAAN.

Meillä ei nukkunut millään eikä missään... koko ajan piti vaan kanniskella ja kieputtaa.

Vierailija:

vessaan mukaan, kun käyn paskalla!=D Ihmetelkää, ketkä ihmettelette! Annan lapsille leluja lattialle ja leikkivät niitten kanssa sen aikaa.

Lapset 9kk ja 3v. pärjäävät kyllä sen aikaa olohuoneessa kahdestaankin.

Muutama ote:



- Kontrasti entiseen itsekeskeiseen elämääni on suuri. Ennen elin vain itselleni, tuijotin omaa napaani ja olin irrallani kaikesta, sanoo Saimi.



Äidiksi tulo oli Saimille aluksi kriisi, eikä hän uskonut että se voisi oikeasti olla ihanaa. Kriisi liittyi entiseen urakeskeiseen ja itsekkääseen elämäntapaan.



- Äidiksi tuleminen on merkinnyt minulle hienoa matkaa itseeni ja mieleeni. Itsekeskeisyyteni koki kovan kolauksen, kun jouduin vastakkain täysin hallitsemattomien asioiden kanssa.



- Olen niin onnellinen, että minulle on suotu tämä mahdollisuus. Äitiys on tehnyt minulle hyvää.



- Mutta ei se diiva minussa - onneksi - koskaan kokonaan kuole.

Ja minä joudun pitämään vessassa avoimien ovien päivää senkin minuutin, jonka nopsaa pytyllä pyörähdän. Välillä tuntuu, että verivana tulee vessasta perässä, kun kuukautisten aikaan joutuu siteiden yms. vaihdot hoitamaan niin nopeaan. Miespä ei voinut muuta, kun ajoittain alkaa istumaan myös vessassa ovet auki! Sen verran nykyään tajuaa, ettei voi sulkeutua sinne yhtäkkiä, jos mulla on joku juttu kesken, mihin ei apuria tarvittais..

Kuten ei varmaan täällä moni muukaan, joka käy penskoineen vessassa.. 27

pehmot, mitä traumoja ne sitten saa, jos ne itkee sen peri minuuttia, mitä se vessassa käyminen kestää?