Lue keskustelun säännöt.
Miksi monet harmittelevat sitä etteivät opiskelleet?
19.03.2024 |
Vaikkei heillä ole tarvittavaa kapasiteettia eikä stressinsietokykyä eikä halua poistua mukavuusalueeltaan vuosiksi, ja siksi opinnot jäivät aikanaan kuten jäävät edelleenkin tekemättä.
Kommentit (134)
Ei mitään sellaista ole kykyä arvioida, mitä ei ole koskaan joutunut tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minustakaan ole joka kesä kiva jäädä luokalle, lukiosta valmistuin jo ajat sitten, ja yhä vaan suuremmalla porukalla mietitään, mikä meni vikaan, vaikka yksin piti oikeasti vain vetäytyä, eikä höperöityä muiden mielipiteistä
Valmistuin aikanaan burnoutin kanssa, stressi oli niin paha että aivoni lakkasivat muodostamasta uusia muistoja n. kuukauden ajalta. Sen lisäksi jälkeenpäin ja varmaan loppuelämäni ajan stressinsietokyky (siis ennen kuin somaattiset oireet alkavat) on ollut aika lailla nollissa. Yhteiskunnalle oli tärkeämpää se että valmistun, kuin terveyteni. Enpähän silläkään tutkinnolla ole mitään tehnyt, kohta joudun nelikymppisenä työkyvyttömyyseläkkeelle ahdistuksen ja masennuksen takia. Psykiatrikin on sanonut että jos koulutuksen aikana olusin saanut akuuttiapua, en olisi tähän suohon ehkä koskaan vajonnut.
Älkää antako koulun/Kelan vaatimusten ajaa teitä samaan jamaan!
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mikä ketjun pointti on tai mitä edes kysyit, mutta tuo on maailman rasittavinta soopaa. Jos haluat opiskella, voit opiskella. Ei ole mikään kymmenen vuoden projekti, että pääsee opiskelemaan Suomessa. Monet eivät vain jaksa vaivautua tekemään mitään minkään eteen. Sitten joskus 30-vuotiaana ulistaan, että en minä enää tämän ikäisenä. Hohhoijaa. Opiskelulle ei ole ikärajaa😑
Joo ei todellakaan ole opiskelulle ikärajaa. Mä valmistuin toisesta amistutkinnosta (lähihoitaja) 33-vuotiaana ja 42-vuotiaana aloitin sairaanhoitajan opinnot jotka ovat nyt loppusuoralla. En ole edes vanhin meidän ryhmässä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on maailman köyhimmät koulutetut ja maailman rikkaimmat kouluttamattomat. Suomi ei ole hyvä paikka koulutetuille, mutta keidas duunareille.
Tämä on harvinaisen totta. Olen asunut kolmessa muussa maassa ja aikuiset korkeakoulutetut lapseni asuvat onneksi Suomen ulkopuolella eivätkä ihan heti ole takaisin tulossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmittelu johtuu varmaan useimmiten siitä, että olisi hyvinkin pärjännyt opinnoissa, mutta jostain syystä opinnot jäivät. Yksi syy siihen, ettei nuori hakeudu opiskelemaan, on perheen ilmapiiri ja perinteet; ehkä kukaan muukaan lähipiirissä ei ole opiskellut kovin pitkälle, ei siis ole mallia, vaan tyydytään koulutuksellisesti vähään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On helpompi sanoa, ettei ollut mahdollisuuksia kuin myöntää, ettei ollut kykyä eikä voimia.
Tämä on niiiiin totta! Tunnen monia tällaisia. Vaikka eniten kuitenkin tunnen kaltaisiani: meillä 4 lasta, äiti opettaja, isä pankkivirkailija, opintolainojen avulla opiskelimme me kaikki lapset (niitä maksettiinkin aika kauan takaisin), kotona asuttiin keskimäärin 23-vuotiaiksi (vaikka minä ja siskoni jaoimme yhden huoneen, kaksi veljeä jakoi toisen), kesät ja joululomat tehtiin töitä.
Jos niiden mainitsemisesi kyvyn ja voiman puutteen lisäksi oli vielä luonteeltaan laiska, niin eihän tuo onnistunut, ja nyt on helppo sanoa ettei ollut mahdollisuutta!
Eli vanhemmilla hyvät ja vakaat ammatit, kannustivat opiskelemaan ja todennäköisesti maksoi lasten oppikoulun/lukiokirjat ja peräti asuivat lasten opiskelupaikkakunnalla. Kaikilla ei ollut yhtä onnekkaasti asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kadun opintojani.
Työllistyin alle vuoden verran, veronmaksajien rahaa paloi useita kymppitonneja ja yhä vuosia myöhemmin makselen viisinumeroista opintolainaani takaisin tuistani.
Vierailija kirjoitti:
Harmittelu johtuu varmaan useimmiten siitä, että olisi hyvinkin pärjännyt opinnoissa, mutta jostain syystä opinnot jäivät. Yksi syy siihen, ettei nuori hakeudu opiskelemaan, on perheen ilmapiiri ja perinteet; ehkä kukaan muukaan lähipiirissä ei ole opiskellut kovin pitkälle, ei siis ole mallia, vaan tyydytään koulutuksellisesti vähään.
Ei voi tietää olisiko pärjännyt, jos ei sellaista ole joutunut tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harhoissa on kiva elää.
Juurikin tämä. Sille on varmaan jokin psykologinen termi olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Äitini jankutti aina sitä ettei hänellä ollut mahdollisuuksia opiskella. Aina valitti, jos minulla koe lukioaikana meni huonommin ja vetosi omaan kohtaloon.
Selvisi vasta äidin kuoleman jälkeen, että äiti todellakin oli päässyt oppikouluun ja kaikki mahdollisuudet oli opiskella ihan kuten hänen sisaruksillaankin. Oli itse vain lopettanut koulun ja mennyt töihin. Myös myöhemmin olisi ollut mahdollista opiskella, mutta ei sellaiseen hänellä ollut pitkäjänteisyyttä.
Tämä levy pyöri myös minun äidillä ja anopilla. Molemmille tarjoutui mahdollisuus opiskeluun myöhemmin työelämässä. Sitten ruvettiinkin laskemaan nettopalkkaa satasissa, ja innostus lopahti siihen. Olisi vain ollut hienoa olla akateeminen ilmeisesti. Pääsivät sitten onneksi pätemään lastensa kautta.
Myös yleisönosastossa joku telaketjuduunari valitti aikoinaan peruskoulu-uudistusta, siis siirtymistä kansakoulusta peruskouluun. Ei voinut enää valittaa, että vanhemmilla ei ollut rahaa kouluttaa. En ollut uskoa silmiäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On helpompi sanoa, ettei ollut mahdollisuuksia kuin myöntää, ettei ollut kykyä eikä voimia.
JUURI NÄIN! Olen satoja kertoja törmännyt juuri tähän asiaan. Jokaisella Suomessa on mahdollisuus opiskeluun, mutta tuo yllä mainittu on NIIN totta.
Se liittyy ihmisen sisäiseen itsesäätelyyn, jonka tarkoituksena on nähdä itsensä paremmassa valossa kuin mitä oikeasti on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mikä ketjun pointti on tai mitä edes kysyit, mutta tuo on maailman rasittavinta soopaa. Jos haluat opiskella, voit opiskella. Ei ole mikään kymmenen vuoden projekti, että pääsee opiskelemaan Suomessa. Monet eivät vain jaksa vaivautua tekemään mitään minkään eteen. Sitten joskus 30-vuotiaana ulistaan, että en minä enää tämän ikäisenä. Hohhoijaa. Opiskelulle ei ole ikärajaa😑
Joo ei todellakaan ole opiskelulle ikärajaa. Mä valmistuin toisesta amistutkinnosta (lähihoitaja) 33-vuotiaana ja 42-vuotiaana aloitin sairaanhoitajan opinnot jotka ovat nyt loppusuoralla. En ole edes vanhin meidän ryhmässä.
Mutta en jaksaisi raataa.
Kun joku muu ihminen tekee hirveästi töitä opintojen eteen, niin voi kuvitella itsekin siihen pystyvänsä ilman mitään todisteita. Pelkkä mielikuva riittää.
Vierailija kirjoitti:
Koska olisivat halunneet tehdä enemmän töitä saman nettopalkan eteen ja osallistua isommin muiden elättämiseen.
Mutta niitä ei ole tarpeeksi jotka jaksavat elättää muita.
Harmittelen minäkin vaikka myös myönnän suoraan etten koskaan viitsisi tehdä niin paljon töitä. Kyllä pienelläkin palkalla pärjää.
Nuorena oppii paremmin kuin vanhana.
Vierailija kirjoitti:
Harmittelen minäkin vaikka myös myönnän suoraan etten koskaan viitsisi tehdä niin paljon töitä. Kyllä pienelläkin palkalla pärjää.
Varsinkin kun viitsijät joutuvat rahallisesti tukemaan viitsimättömiä.
Tämä on niiiiin totta! Tunnen monia tällaisia. Vaikka eniten kuitenkin tunnen kaltaisiani: meillä 4 lasta, äiti opettaja, isä pankkivirkailija, opintolainojen avulla opiskelimme me kaikki lapset (niitä maksettiinkin aika kauan takaisin), kotona asuttiin keskimäärin 23-vuotiaiksi (vaikka minä ja siskoni jaoimme yhden huoneen, kaksi veljeä jakoi toisen), kesät ja joululomat tehtiin töitä.
Jos niiden mainitsemisesi kyvyn ja voiman puutteen lisäksi oli vielä luonteeltaan laiska, niin eihän tuo onnistunut, ja nyt on helppo sanoa ettei ollut mahdollisuutta!