Mitä tekisit, jos et saisi enää 18-vuotiasta nuortasi kouluun?
On lievä autismi, adhd, ahdistuneisuushäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Ei vaan mene enää lukioon enkä tiedä enää mitä tehdä.
Kiitos vastauksista jo etukäteen!
Kommentit (120)
Pitää nyt vähän taukoa ja menee sitten aikuislukioon.
Lääkäriin, masennusta? Erilainen opintopolku jos normaali liian raskas?
Jos ei suostu mihinkään, niin ehkä antaisin esim vuoden miettimisaikaa mitä haluaa elämällään tehdä. Kotiin ei voi kuitenkaan aikuinen ihminen jäädä toimettomana makaamaan loppuiäksi. Opiskelevat nuoret aikuiset meillä elätetään kyllä, mutta opiskella pitää tavoitteena elättää itsensä.
Tuon ikäisenä on muuttanut jo omilleen, joten vastaa tekemisistään ihan itse.
Heitä pihalle, oppii olemaan kun elämämkoulu opettaa.
Kiitos vastauksista, en ole heittämässä nuorta pihalle ja hänen lääkärinsäkin sanoi, että 18-vuotias on tosi nuori vielä.
Ehkäpä annan hänelle aikaa miettiä mitä meinaa. Ongelmaa aiheuttaa se, että hän itse ei ole lukiota valmis lopettamaan, mutta sitten taas toisaalta ei saa mentyä sinne. Amikseen ei suostu vaihtamaan eikä halua tyhjän päällekään jäädä, en sitten tiedä mitä oikein aikoo.
Hänellä on myös ilmeisesti keskivaikeaa masennusta tässä vaikuttamassa ja on kontakti psykan polille.
Tämä on siis esimerkki!
Kaverin nuori opiskeli etänä osan lukiota, pyri yliopistoon jne ja on saanut jo työpaikan koulun oheen!
Tsemppaat ja kannustat.
Se nuorikin muutti vasta yli 24v kimppakämppään.
Ei kaikki kasva samaan tahtiin, ei ole pakko.
Ota yhteytt' myös kuntasi sosiaaliohjaajaan, kaikkialla ei ole nuorille omaa, mutta kysele.
Erityisnuorille on "rahaa" jotain tukia saatavana!
KYSELE KUNNASTA!
ÄLÄ luovuta, vaadi, kysy AVI jos ei ala löytymään!
Onko lääkitys ja psykiatri/psykologi käytettävissä?
Olisin tyytyväinen. Niin monta vuotta jo ollut kouluissa aiemmin. Elämään löytyy kotonakin harrastetta ja kävelylenkkiä rauhalliseen aikaan. Kyllä myöhemmin ehtii myös tehdä asioita, jos rohkaistuu hieman vanhempana vaikka 26v. Ja sitäkin myöhemmin. Elämä ei ole ohi, se on alussa, tulee ihan hyvä. On muillakin ihmisillä vaivoja ja sääkin vaikuttaa, ympäristö.
Anna aikaa miettiä. Yritin omaani sinne ja tänne. Lopulta heitin hanskat tiskiin ja nyt on aloittanut opinnot.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, en ole heittämässä nuorta pihalle ja hänen lääkärinsäkin sanoi, että 18-vuotias on tosi nuori vielä.
Ehkäpä annan hänelle aikaa miettiä mitä meinaa. Ongelmaa aiheuttaa se, että hän itse ei ole lukiota valmis lopettamaan, mutta sitten taas toisaalta ei saa mentyä sinne. Amikseen ei suostu vaihtamaan eikä halua tyhjän päällekään jäädä, en sitten tiedä mitä oikein aikoo.
Hänellä on myös ilmeisesti keskivaikeaa masennusta tässä vaikuttamassa ja on kontakti psykan polille.
Mene yhdessä nuoren kanssa keskustelmaan asioista opinto-ohjaajan tai vastaavan kanssa. Etsikää yhdessä nuorelle sopiva ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on siis esimerkki!
Kaverin nuori opiskeli etänä osan lukiota, pyri yliopistoon jne ja on saanut jo työpaikan koulun oheen!
Tsemppaat ja kannustat.
Se nuorikin muutti vasta yli 24v kimppakämppään.
Ei kaikki kasva samaan tahtiin, ei ole pakko.
Ota yhteytt' myös kuntasi sosiaaliohjaajaan, kaikkialla ei ole nuorille omaa, mutta kysele.
Erityisnuorille on "rahaa" jotain tukia saatavana!
KYSELE KUNNASTA!
ÄLÄ luovuta, vaadi, kysy AVI jos ei ala löytymään!
Kiitos tiedosta! Hyvä kuulla, miten jollain toisella on mennyt. Se on kyllä totta, että nuoretkin kehittyy eri tahdissa, pitäisi muistaa se useammin. Kunnan sosiaaliohjaajaa en ollut tajunnutkaan, kiitos vinkistä!
Yritän jaksaa tukea ja tsempata.
Onko kertonut sinulle, miksi ei halua mennä kouluun? Se olisi tärkeää tietää, jotta voi lähteä vaikuttamaan asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Onko lääkitys ja psykiatri/psykologi käytettävissä?
Lääkitys on ja psykiatri käytettävissä, psykologille ei ole päässyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lääkitys ja psykiatri/psykologi käytettävissä?
Lääkitys on ja psykiatri käytettävissä, psykologille ei ole päässyt.
Psykiatrihan voisi ottaa kouluasiat puheeksi nuoren kanssa ja selvitellä, miksi ei halua mennä kouluun. Jos siis nuori ei sinulle avaudu.
Ota nyt selvää siitä asuinpaikkaasi tai sen lähialueen aikuislukiosta ja ehdota sitä lapsellesi, jos tuo normaali päivälukioissa nyt noin pahoin takkuaa, eikä siinä jatkaminen ole enää mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Anna aikaa miettiä. Yritin omaani sinne ja tänne. Lopulta heitin hanskat tiskiin ja nyt on aloittanut opinnot.
Kiitos tiedosta, hyvä kuulla, miten muilla on mennyt. Ehkä voisin antaa vieläkin enemmän tilaa nuorelle.
Älä painosta, älä nalkuta, älä ole vihanen. Keskustele rauhallisesti nuoresi kanssa. Ensin pitää tietää, miksi hän ei halua kouluun ja sitten vasta asialle voi tehdä jotain. Onko liian työlästä? Kuormittaako liikaa henkisesti? Kiusataanko? jne. jne.
Opon kanssa voi tehdä lukusuunnitelman esim. 3,5 tai 4 vuoden lukiolle. Etälukio? Aikuislukio?
Opettaisin kotona.