Miten saan hillittyä itseni? Teini ärsyttää, enkä jaksa enää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tee asioita jotka toimivat ja älä kyttää koko ajan kaikkea, kummallekin omaa tilaa ja omaa aikaa. Yritä selvittää selkeät ruoka-aineet kaupasta, pitääkö vai ei pidä jostain, käykö broileri valmiina entä peruna, jos joku ei toimi sitten ei sitä. Kirjoita ne ylös. Anna viikkoraha ja kuukausiraha. Omaan asuntoon tarvitaan enemmän. Sä selviät kesäkuuhun saakka hyvin. Ota korvatulpat jos ahdistaa, sano että keskityt omaan juttuun ja käske kirjoittaa paperille joskus lyhyesti asia.

Oon liikaa tehnyt tuota, että kysellyt. Ei auta. Tänään voi syödä tuota, huomenna ei. Terapeutti antoi ohjeeksi tarjota mitä itse haluan tehdä. Ei auta, ei syö ja jankkaaminen jatkuu. Jos lähden pois tilanteesta, niin soittaa ja lähettelee viestejä vaikka kuusi tuntia.

Ehkä sulla on ongelma, ettet tajua mitä toinen tarkoittaa ja sanoo. Hän haluaa selvästi jotain ruokaa tai ostaa itse, mutta et ymmärrä nyt jotain oikein. Toinen kommunikoi eri tavalla. Hän hätääntyy, jos olet vihainen tai ärtynyt.

Vierailija kirjoitti:

Jos annat rahaa niin osaako hän ostaa itse kaupasta mitä haluaa syödä?

Osaa, mutta ei halua mennä kauppaan. Kivempi raivota äidille, että ei ole mitään syömistä. Kysymyksessä siis ihan noin muuten fiksu lukiolainen, joka menestyy koulussa, ymmärtää rahan päälle, hoitaa asiansa, mutta syöminen, se on ollut ongelma aina, ihan vauvasta asti.

Ota siltä luulot pois. Ei autismi ole mikään syy miksei lapselle voisi pitää kuria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa kurjaa ajatella, että autistilapsella on tuollainen äiti. Oletko ajatellut, että sijoitusta? Lapsesi varmasti haluaa aikuisia, joiden tasapainoisuuteen voi luottaa. 

Kyllä, ihan kauheaa. Olen ajatellut sijoitusta viimeiset kymmenen vuotta, mutta toistaiseksi olen jaksanut. Pari viimeistä kuukautta on ollut yhtä hel*vettä, ei mulla ole enää jaksamista, yhtään. 

Kohteletko lasta julmasti? Kannattaa soittaa heti huomenna lastensuojeluun ja pyytää sijoitusta tilanteen tarkastamiseksi. Kuulostaa että tilanteesi on aika vakava, ja lapsen turvallinen ympäristö ehkä vaarattuna kun olet ns lopussa, kuten kerrot. 

Aloitus on keksitty trolli.  Sen huomaa heti.

Aihe sinänsä on tietenkin mielenkiintoinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tee asioita jotka toimivat ja älä kyttää koko ajan kaikkea, kummallekin omaa tilaa ja omaa aikaa. Yritä selvittää selkeät ruoka-aineet kaupasta, pitääkö vai ei pidä jostain, käykö broileri valmiina entä peruna, jos joku ei toimi sitten ei sitä. Kirjoita ne ylös. Anna viikkoraha ja kuukausiraha. Omaan asuntoon tarvitaan enemmän. Sä selviät kesäkuuhun saakka hyvin. Ota korvatulpat jos ahdistaa, sano että keskityt omaan juttuun ja käske kirjoittaa paperille joskus lyhyesti asia.

Oon liikaa tehnyt tuota, että kysellyt. Ei auta. Tänään voi syödä tuota, huomenna ei. Terapeutti antoi ohjeeksi tarjota mitä itse haluan tehdä. Ei auta, ei syö ja jankkaaminen jatkuu. Jos lähden pois tilanteesta, niin soittaa ja lähettelee viestejä vaikka kuusi tuntia.

 

Koita että kaapissa ois aina jotain mis

Hyödytöntä. Ikinä ei voi tietää, mikä milloinkin maistuisi enkä voi pitää koko Prisman valikoimaa jääkaapissa. Viimeksi koko Prismasta löytyi yksi rahka, joka kelpasi, siis mitään syötävää.

Meidän autistinen lapsi on syönyt tällä viikolla lähes joka päivä pari Berliininmunkkia (kaupan paistopisteestä) ja oon antanut käydä todellakin niitä ostamassa jos kerran maistuu. Meillä ei ole nuori ikinä ollu sairaalassa letkuruokittavana, vaikka on alipainoinen, mutta syö kuitenkin mitä itse haluaa milloin haluaa, ei todellakaan noudateta mitään ruoka aikoja vaan sitte kun yhtään ruoka maistuu saa syödä silloin ja kyllä lähden itse kauppaan jos kysyy että saisko jotain tiettyä jäätelöä tai muuta.

Voimia aloittajalle! 

 

Minulla ei ole muuta neuvoa, kun lähteä tilanteesta ja laittaa puhelin pois päältä. Ja yrittää itse löytää elämässä jotakin, josta saa voimia. Terapia, kuntosali, ulkoilu, jne.

Mutta neuvominen on helppoa, toteutus sitten taas ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tee asioita jotka toimivat ja älä kyttää koko ajan kaikkea, kummallekin omaa tilaa ja omaa aikaa. Yritä selvittää selkeät ruoka-aineet kaupasta, pitääkö vai ei pidä jostain, käykö broileri valmiina entä peruna, jos joku ei toimi sitten ei sitä. Kirjoita ne ylös. Anna viikkoraha ja kuukausiraha. Omaan asuntoon tarvitaan enemmän. Sä selviät kesäkuuhun saakka hyvin. Ota korvatulpat jos ahdistaa, sano että keskityt omaan juttuun ja käske kirjoittaa paperille joskus lyhyesti asia.

Oon liikaa tehnyt tuota, että kysellyt. Ei auta. Tänään voi syödä tuota, huomenna ei. Terapeutti antoi ohjeeksi tarjota mitä itse haluan tehdä. Ei auta, ei syö ja jankkaaminen jatkuu. Jos lähden pois tilanteesta, niin soittaa ja lähettelee viestejä vaikka kuusi tuntia.

&nbsp

Sitten tarjoat sitä rahkaa tietysti 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa kurjaa ajatella, että autistilapsella on tuollainen äiti. Oletko ajatellut, että sijoitusta? Lapsesi varmasti haluaa aikuisia, joiden tasapainoisuuteen voi luottaa. 

Kyllä, ihan kauheaa. Olen ajatellut sijoitusta viimeiset kymmenen vuotta, mutta toistaiseksi olen jaksanut. Pari viimeistä kuukautta on ollut yhtä hel*vettä, ei mulla ole enää jaksamista, yhtään. 

Kohteletko lasta julmasti? Kannattaa soittaa heti huomenna lastensuojeluun ja pyytää sijoitusta tilanteen tarkastamiseksi. Kuulostaa että tilanteesi on aika vakava, ja lapsen turvallinen ympäristö ehkä vaarattuna kun olet ns lopussa, kuten kerrot. 

En kohtele julmasti. Olen läsnä, teen ruokaa, kuuntelen murheet, lohdutan ja tsemppaan, autan läksyissä, jos tarvitsee ja pystyn, kerron, että rakastan. Mutta se ei riitä, mikään ei riitä, minä en riitä. Mutta olen alkanut viime aikoina huutamaan, mitä ei ole tapahtunut ikinä ennen. Olen antanut mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos loputtomasti solvauksia, haukkumista, komentelua ja tiuskimista. Lapsi täyttää pian 18. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tee asioita jotka toimivat ja älä kyttää koko ajan kaikkea, kummallekin omaa tilaa ja omaa aikaa. Yritä selvittää selkeät ruoka-aineet kaupasta, pitääkö vai ei pidä jostain, käykö broileri valmiina entä peruna, jos joku ei toimi sitten ei sitä. Kirjoita ne ylös. Anna viikkoraha ja kuukausiraha. Omaan asuntoon tarvitaan enemmän. Sä selviät kesäkuuhun saakka hyvin. Ota korvatulpat jos ahdistaa, sano että keskityt omaan juttuun ja käske kirjoittaa paperille joskus lyhyesti asia.

Oon liikaa tehnyt tuota, että kysellyt. Ei auta. Tänään voi syödä tuota, huomenna ei. Terapeutti antoi ohjeeksi tarjota mitä itse haluan tehdä. Ei auta, ei syö ja jankkaaminen jatkuu. Jos lähden pois tilanteesta, niin soittaa ja lähettelee viestejä

Kuinka pitkään arvelet yhden purkin rahkaa riittävän? Niin, koska niitä sai ostaa vain yhden purkin. Ei aio syödä sitä enempää.

Vierailija kirjoitti:

Miten hän omilleen pystyy lähtemään, jos hänen elämänsä on tuollaista? 

Ongelma on syöminen. Muuten hoitaa kaiken itsenäisesti ja säntillisesti. Tilanteemme on se, että en pysty häntä omilla rahoillani elättämään enää, kun hän täyttää 18, vaan hänen pitäisi osallistua kustannuksiin ja hän voisi kuntoutusrahan avulla, mutta hän ei halua maksaa minulle, joten vaihtoehtoja ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa kurjaa ajatella, että autistilapsella on tuollainen äiti. Oletko ajatellut, että sijoitusta? Lapsesi varmasti haluaa aikuisia, joiden tasapainoisuuteen voi luottaa. 

Kyllä, ihan kauheaa. Olen ajatellut sijoitusta viimeiset kymmenen vuotta, mutta toistaiseksi olen jaksanut. Pari viimeistä kuukautta on ollut yhtä hel*vettä, ei mulla ole enää jaksamista, yhtään. 

Kohteletko lasta julmasti? Kannattaa soittaa heti huomenna lastensuojeluun ja pyytää sijoitusta tilanteen tarkastamiseksi. Kuulostaa että tilanteesi on aika vakava, ja lapsen turvallinen ympäristö ehkä vaarattuna kun olet ns lopussa, kuten kerrot. 

En kohtele julmasti. Olen läsnä, teen ruokaa, kuuntelen murheet, lohdutan ja tsemppaan, autan läksyissä, jos tarvitsee ja pystyn, kerron, että rakastan. Mutta se ei riitä, mikään ei riitä, minä en riitä. Mutta olen alkanut viime aikoina huutamaan, mitä ei ole tapahtunut ikinä ennen. Olen antanut mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos loputtomasti solvauksia, haukkumista, komentelua ja tiuskimista. Lapsi täyttää pian 18. 

Lapsi tarvitsee sekä rakkautta että julmuutta. Ken vitsaa säästää se lastaan vihaa sanotaan Raamatussakin. Jos lapselle ei opeta, että kielletystä tekemisestä on tuntuvat seuraukset, niin lapsi kasvaa kurittomaksi ja piittaamattomaksi.

Musta tuntuu, että olet pitänyt liikaa sisälläsi. Älä ota tätä syyllistämisenä, mutta ehkä sun olisi pitänyt päästellä höyryjä jo aikaisemmin. Tiedän kokemuksesta, että autistin kanssa eläminen ei ole helppoa ja joutuu sietämään aika paljon kaikenlaista. Mutta jokaisella meillä on rajamme, ehkä sulle on nyt tullut se raja vastaan. Kuppi on mennyt nurin niin sanotusti. Nuori voi olla tästä hämmentynyt, jos ennen lehmänhermoinen äiti menettääkin hermonsa ja se voi ilmetä entistä haastavampana käyttäytymisenä. Yritä pitää itsesi koossa sinne itsenäistymiseen asti, jotenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten hän omilleen pystyy lähtemään, jos hänen elämänsä on tuollaista? 

Ongelma on syöminen. Muuten hoitaa kaiken itsenäisesti ja säntillisesti. Tilanteemme on se, että en pysty häntä omilla rahoillani elättämään enää, kun hän täyttää 18, vaan hänen pitäisi osallistua kustannuksiin ja hän voisi kuntoutusrahan avulla, mutta hän ei halua maksaa minulle, joten vaihtoehtoja ei ole.

Eli hän alkaa saada omaa rahaa? Eikö sillä voi käydä ostamassa mitä haluaa syödä, vai onko tarkoitus, että kuntoutusrahasta maksetaan myös sinun ruokailu? Eli pitäisi yhdessä syödä samaa, että tulee halvemmaksi?

Normaalissa perheessä onnistuu, autistin kanssa ei (aina).

Olen itse aikuinen autisti ja käyn kirjaimellisesti joka päivä kaupassa hakemassa sen, mitä haluan syödä tänään. Voin syödä kuukauden vain yhtä ruokaa, johon olen fiksaantunut. Jos ei ole tällaista ruokaa, en välttämättä syö mitään, vaikka voin pahoin, koska en vaan saa syötyä. Paastoaminen viikon pelkällä nesteellä ei ole mikään ongelma.

Ruokafiksaatio voi olla mitä tahansa; 3 viikkoa vain riisikakkuja ja pestoa. 2 viikkoa vain kanapastaa. 4 viikkoa vain nakkikastiketta. 2 viikkoa vain omenia, punajuuria ja rahkaa.

Veriarvot ja vitamiinitasot ovat kunnossa, työterveydessä tutkittu.

Vierailija kirjoitti:

Kun hän rauhottuu kysy mitä voisi syödä.

Autismi vaikuttaa syömiseen paljon. Osta juuri sitä merkkiä mitä hän haluaa esim murot ei maistu samalle jos ne ovat eri paketissa kuin mistä hän tykkää. 

Autismi saa ihmisen toimimaan tiettyjen kasvojen mukaan joita on vaikea rikkoa.

Vaikka lapsi söisi pelkästään jotain tiettyä ruokaa päivästä toiseen se ei ole vaarallista.

Anna vitamiinit purkista.

Ruoka on sellainen asia mistä en oman autistisen nuoren kohdalla todellakaan ala taistella.

Moni muukin asia on vaikeaa ja vie aikaa niin kuin vaikka suihkussa käyminen ja puhtaiden vaatteiden vaihtaminen. Joka nyt tietysti isolla lapsella on pakollinen asia ainakin joka arkipäivä. 

Joten se että elämä sujuu suhteellisen kitkattomasti vaatii myös sitä että aikuinen tulee asioissa vastaan, silloin kun se on mahdollista ja järkevää.

Kuulostaa kuin puhuisit viisivuotiaasta lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten hän omilleen pystyy lähtemään, jos hänen elämänsä on tuollaista? 

Ongelma on syöminen. Muuten hoitaa kaiken itsenäisesti ja säntillisesti. Tilanteemme on se, että en pysty häntä omilla rahoillani elättämään enää, kun hän täyttää 18, vaan hänen pitäisi osallistua kustannuksiin ja hän voisi kuntoutusrahan avulla, mutta hän ei halua maksaa minulle, joten vaihtoehtoja ei ole.

Eli hän alkaa saada omaa rahaa? Eikö sillä voi käydä ostamassa mitä haluaa syödä, vai onko tarkoitus, että kuntoutusrahasta maksetaan myös sinun ruokailu? Eli pitäisi yhdessä syödä samaa, että tulee halvemmaksi?

Normaalissa perheessä onnistuu, autistin kanssa ei (aina).

Olen itse aikuinen autisti ja käyn kirjaimellisesti joka päivä kaupassa hakemassa sen, mitä haluan syödä tänään.

Hän saa toki ostaa omalla rahallaan ruokaa, toistaiseksi minä olen kuitenkin kustantanut hänelle ruoan ja katon pään päälle, hän on saanut säästää kuntoutusrahan. Tilanne kuitenkin muuttuu, kun hän täyttää 18 ja silloin hänen on ostettava ruokansa itse tai annettava minulle rahaa, jotta voin ostaa hänelle ruokaa. Mutta hän ei ole halukas kumpaankaan, eikä aio maksaa minulle asumisestaan, joten oma asunto on ainoa vaihtoehto.

Tytär syö myös viikkokausia samoja ruokia, tai lähinnä ruoka-aineita. Se ei haittaisi, kunhan vain jotain söisi, mutta tilanne on monesti se, ettei mikään maistu ja mun pitäisi luetella ruokia loputtomiin ja sitten metsästää niitä toiveita pitkin kaupunkia. Juuri tiettyä rahkaa, leipää, leivonnaisia tms. Ja toiveet vaihtuvat joka päivä.

Luulen, että tytär tulee myös käymään kaupassa joka päivä itsenäistyttyään. Eikä siinä mitään, hän saa järjestää ruokailunsa kuten tahtoo, ei se sen huonompi tapa ole kuin muutkaan, joskin voi tulla opiskelijalle kalliiksi, mutta kunhan syö. Toteutuksella ei ole niin väliä.

Käytkö terapiassa? Jatka sitä! Osaisiko terapeutti kertoa jotain keinoja, millä jaksaisit paremmin?

Vierailija kirjoitti:

Meidän autistinen lapsi on syönyt tällä viikolla lähes joka päivä pari Berliininmunkkia (kaupan paistopisteestä) ja oon antanut käydä todellakin niitä ostamassa jos kerran maistuu. Meillä ei ole nuori ikinä ollu sairaalassa letkuruokittavana, vaikka on alipainoinen, mutta syö kuitenkin mitä itse haluaa milloin haluaa, ei todellakaan noudateta mitään ruoka aikoja vaan sitte kun yhtään ruoka maistuu saa syödä silloin ja kyllä lähden itse kauppaan jos kysyy että saisko jotain tiettyä jäätelöä tai muuta.

Meilläkin autisti syö pelkkää makeaa, pitsaa ja karķkia. Erityisesti menee Aakkosia ja Fazerin sinistä, mikä ollaan rajoitettu nyt kolmeen levyyn päivässä. 

Lähde pois niistä tilanteista. Kun tilanne alkaa eskaloitumaan, niin lähdet vaikka lenkille. Autistin kanssa jankkaamaan jääminen on hyödytöntä, sitä saa tehdä vaikka maailman tappiin. Kysymyksessä on kuitenkin lähes aikuinen lapsi.