Oletko aina halveksinut puoli/täysihoitoa, saati all inclusive-matkailijoita? Niin minäkin ennen, mutta....
No en nyt halveksinut, mutta itselle syöminen ja illallinen ollut matkoilla tärkeä osa ohjelmaa ja matkailun viehätystä ja kivan ravintolan etsiminen suorastaan harrastus. Itsestään selvänä ollut että pelkästään aamiainen otetaan hotellilta etukäteen.
Pariin pidempään reissuun tehtiin tasokkaisiin hotelleihin varauksia tunnetun (B....) sivuston kautta. Toisessa huomattiin jo varausvaiheessa, että puolihoidon pystyi varaamaan muutamalla lisäeurolla per 2 henkilöä per päivä ja toisessa sama vasta, kun varaus oli jo aiemmin tehty (ja siinäkin pystyi muuttamaan.)
Sen verran pidempi oleskelu ja sen laatuiset kohteet, että jo etukäteen vähän mietti mistä löytyy kiva ravintola ilta toisensa jälkeen ja parin kuukauden reissussa tulee päiviä, jollain ihan vaan syödään eikä siis huoneissa mitään ruoanlaitto mahdollisuuksia.
Päätettiin maksaa tuo pieni upgreidaus, kun laskettiin, että maksaa itsensä takaisin vaikka sen söisi vain kerran pari viikossa.
Osoittuikin melkolailla täysosumaksi. Ruoat olivat molemmissa kohteissa todella hyvät, osin buffeena, osin ala cartena ja lisäksi sai valita ottiko lounaan vai illallisen. Puitteet tasokkaissa hotelleissa olivat ruokailuissa rauhalliset, ei mitään buffa-hälinää illallisilla.
Lopputulema oli, että syötiinkin tosi paljon hotelleissa ja vasta sitten lahdettiin "kaupungille" ja muihin rientoihin. Tietysti etukäteen maksettu hyvä ruoka asetti riman aika korkealle mitä piti olla vaihtoehtona tarjolla.
Ihan resorttilomailijoiksi ei taannuttu ja oli ehkä jopa enemmän aktiivilomailua, kun ruokahommat oli niin selkeät. Rahallisesti tuli myös olennaisesti halvemmaksi, vaikka säästäminen ei ollut tässä mikään erityinen motiivi.
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Vähän ihmettelen, että eikö ole kamalaa luonnonvarojen ja rahan tuhlausta matkustaa tuhansia kilometrejä jonnekin syömään ja makoilemaan aurinkotuolissa. Voisi tulla Suomeenkin all inclusive-lomia, niin voisitte ihan kotimaassa harrastaa tätä.
No mikä ettei, jos jollain ilveellä tuot tänne Suomeen myös Välimeren auringon ja lämmön.
Ei taida onnistua...

Ihan sama aurinko se siellä taivaalla möllöttää - olit sitten missä päin maailmaa tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tarpeeksi matkustaa niin se kaupungilla haahuilu ja ravintolan etsiminen menettää vähän viehätystään
All-inclusivessa voit jättää kaikki matkustamisen ikävät puolet muiden mietittäväksi ja keskittyä 100% lomailuun. Samoin kustannusten ennakoitavuus voi olla ihan kiva etu.
Mutta riippuu myös vähän paikasta missä ollaan. Me ollaan käytetty viime vuosina molempia vähän kohteen mukaan ja riippuen siitä minkälainen reissu on kyseessä.
Siis miksi sitten matkailla ollenkaa? Voithan kotonakin syödä vaivatta ja kattella seiniä. Eikö matkailu nimenomaan tarkoita et kattellaan ja kattellaan löytyisikö sopiva ruoka- tai kaffilapaikka? Jos kaupunki kyllästyttää olet väärässä kaupungissa. Mailma on täynnä uusia kaupunkeja!
Siellä all-inclusivessa nimen tulee maisteltua erilaisia ruokia, kun voi ottaa pienen määrän ja hakea jotain muuta jos ei miellytä. Ei kyllä kiinnosta tilata jotain paikallista erikoisuutta koko annos ravintolassa, todeta ettei maistu ja puputtaa jotain pähkinöitä sen sijaan :D Helposti juurikin käy niin että siellä eri ravintoloissa tulee tilattua jotain tuttua ja turvallista, joka yleensä on maistunut kaikkialla. Näin kävi lapsien kanssakin, reissulla jossa joka päivälle valittiin ruoka paikat erikseen, lapset tilasi tuttua ja turvallista perussapuskaa, ranskalaisia, pizzaa tai pastaa. Kun olimme all-inclusivessa, maistelivat buffetravintolasta erilaisia ruokia ja makuja ihan eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Köyhät halveksuvat viiden tähden hotellia ja all-inclusivea.
😂
Toki se on mukavampaa tallustaa sieltä kahden tähden läävähotellista johonkin läheiseen pitseriaan vetämään Ahmatin pitsaa 7 x viikossa.
Pysyy kurvitkin kunnossa.
En lomaile hotelleissa. En 2 enkä 5*. Työmatkoilla 4-5*, omilla reissuilla kaupunkireissuissa riittää 3-4* tai mieluummin asunto. Inhoa ajatustakin AIsta. Laumana muiden turistien kanssa rysässä. Ei ole järkeä maksaa 10 000e viikosta että saa tarpeeksi laadukasta!
Lomilla olemme vuokranneet taloja, asuneet agriturismoissa tai upeissa b&b/airbnb asunnoissa.
Tällä hetkellä istun oman eteläntaloni edustalla ottamassa aurinkoa joten lomailu keskittyy alle 200 km säteellä Alppeihin, Välimereen ja 3 eri maahan lyhyemmillä päiväreissuilla. 550km ja 4 maata lisää ihmeteltäväksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä? Halveksinut?! Oikeastiko joku pitää toista huonompana matkailijana jos joku haluaa jostain syystä lomailla all inclusive?
Kyse ei mielestäni ole varsinaisesti matkailusta jos vaikka viettää koko viikon tai kaksikin siinä yhdessä samassa hotellissa paikassa x. Ehkä lomailu olisi tällöin sopivampi termi. Toki on myös sellaisia ihmisiä, jotka kiertelevätkin vähän jossain. Olen vain tavannut näitä, jotka eivät poistu siitä hotellilta mihinkään.
Kyllä minä ainakin olen osallistunut aina päivä- ja puolipäiväretkille. Kokopäiväretkelle hotelli on aina antanut eväät mukaan.
Kyllä ehdottomasti all-iclusive ja vähintään 4 tähden hotelli. Silloin ruokakin alkaa olla kohdillaan. Joskus olen päivällisen skipannut kun on reissattu jossain, mutta muuten syöty hotellilla.
Voisin hyvinkin harkita all inclusivea paikassa, jossa ei ole lähistöllä juurikaan palveluita. Jossakin 5 tähden hotellissa on useimmiten useita ravintoloita joista valita ja AI:ssakin vaihtoehtoja, haluaako ne ateriat noutopöydästä vai erikoisravintoloissa.
Vierailija kirjoitti:
Samat mössöt päivästä toiseen ja aamusta iltaan. En menisi edes ilmaiseksi.
Miten niin samat? AI:ssä en ole koskaan ollut, mutta puolihoidossa useita kertoja. Aina on ollut vähintään viikon verran joka ilta eri ruokalista. Jos on jäänyt samaan paikkaan toiseksikin viikoksi, on ruokalistakierto voinut jo alkaa uudelleen alusta, mutta kun tyypillisesti pääruoan on voinut valita kahdesta tai kolmesta eri vaihtoehdosta, ei sekään ole haitannut. Seuraavalla viikolla olen vain valinnut eri pääruoan kuin edellisenä vastaavalla viikolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät halveksuvat viiden tähden hotellia ja all-inclusivea.
😂
Toki se on mukavampaa tallustaa sieltä kahden tähden läävähotellista johonkin läheiseen pitseriaan vetämään Ahmatin pitsaa 7 x viikossa.
Pysyy kurvitkin kunnossa.
En lomaile hotelleissa. En 2 enkä 5*. Työmatkoilla 4-5*, omilla reissuilla kaupunkireissuissa riittää 3-4* tai mieluummin asunto. Inhoa ajatustakin AIsta. Laumana muiden turistien kanssa rysässä. Ei ole järkeä maksaa 10 000e viikosta että saa tarpeeksi laadukasta!
Lomilla olemme vuokranneet taloja, asuneet agriturismoissa tai upeissa b&b/airbnb asunnoissa.
Tällä hetkellä istun oman eteläntaloni edustalla ottamassa aurinkoa joten lomailu keskittyy alle 200 km säteellä Alppeihin, Välimereen ja 3 eri maahan lyhyemmillä päiväreissuilla. 550km ja 4 maata lisää ihmeteltäväksi!
Minä en pitäisi tuosta, haluan asua nimenomaan hotellissa.
Olisi tiedossa eräs matka porukalla ja muut haluaisivat vuokrata talon. Haluaisin muuten lähteä mukqan, mutta en halua asua missään talossa muiden kanssa, mutta jäisi porukan ulkopuolelle, jos menisin yksin hotelliin. Joten luultavasti jään pois sen talonajoituksen takia koko matkalta.
En ole koskaan tykännyt mistään partiosta tai retkeilystäkään. Haluan, että lomalla on mahdollisimman helppoa ja että joku muu pesee vessan, vaihtaa lakanat ja pyyhkeet, siivoaa ja että ruoka on valmiina, voi vain kävellä sisään ja ottaa mitä vain haluaa. Enkä halua joutua kulkemaan pitkiä matkoja tai raahaamaan asuinpaikkaan painavia vesipulloja. Ja aivan erityisesti haluan, että voin istua ison uima-allaalueen äärellä ja illalla katsella sinne parvekkeelta, kun värivalot vaihtuvat sen vesiputouksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä? Halveksinut?! Oikeastiko joku pitää toista huonompana matkailijana jos joku haluaa jostain syystä lomailla all inclusive?
Kyse ei mielestäni ole varsinaisesti matkailusta jos vaikka viettää koko viikon tai kaksikin siinä yhdessä samassa hotellissa paikassa x. Ehkä lomailu olisi tällöin sopivampi termi. Toki on myös sellaisia ihmisiä, jotka kiertelevätkin vähän jossain. Olen vain tavannut näitä, jotka eivät poistu siitä hotellilta mihinkään.
Kyllä minä ainakin olen osallistunut aina päivä- ja puolipäiväretkille. Kokopäiväretkelle hotelli on aina antanut eväät mukaan.
Sillä ns. pakettiretkellä sitten tutustuit paikalliseen kulttuuriin. No meneehän se jo matkailusta.
Vierailija kirjoitti:
Siskoni ja lapset menivät Turkkiin yhdeksi viikoksi all included .Kallis reissu ja monta kiloa lihavampana tulivat takaisin.
Montako kiloa sitä nyt voi viikossa lihoa... hoh hoijaa näitä mammojen trollauksia.
Eiköhän tuo kerro vaan sen että siinä ei-ai hinnassa oli ilmaa. Se että puoli ilmaiseksi otat vastaan puolihoidon ei tee susta ai matkailijaa. Tuonhan tekisi jokainen.
En koskaan! Olen matkustanut pääsääntöisesti yksin, ja tehnyt itse aamupalan ja muut syömiset. Ihanan rauhallista. Toki olen joskus mennyt ns ulos syömään myös, mutta harvoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä? Halveksinut?! Oikeastiko joku pitää toista huonompana matkailijana jos joku haluaa jostain syystä lomailla all inclusive?
Kyse ei mielestäni ole varsinaisesti matkailusta jos vaikka viettää koko viikon tai kaksikin siinä yhdessä samassa hotellissa paikassa x. Ehkä lomailu olisi tällöin sopivampi termi. Toki on myös sellaisia ihmisiä, jotka kiertelevätkin vähän jossain. Olen vain tavannut näitä, jotka eivät poistu siitä hotellilta mihinkään.
Kyllä minä ainakin olen osallistunut aina päivä- ja puolipäiväretkille. Kokopäiväretkelle hotelli on aina antanut eväät mukaan.
Sillä ns. pakettiretkellä sitten tutustuit paikalliseen kulttuuriin. No meneehän se jo matkailusta.
Ja kerrotko vielä, miksi pitäisi lomalla tutustua paikalliseen kulttuuriin? Minä haluan rentoutua lomalla, en halua olla tutkimusmatkailija.
Vierailija kirjoitti:
Samat mössöt päivästä toiseen ja aamusta iltaan. En menisi edes ilmaiseksi.
Olin hiljattain muutaman päivän ai:ssa eikä tosiaankaan ollut aina samat mössöt. Ravintoloita oli kaikkiaan kuusi eri teemalla ja buffetissakin sai valita kokin paistettavaksi haluaako lihaa, kalaa, äyriäisiä, kanaa vai kasviksia, ja oli esim. eri kalaa tarjolla joka kerta. Siihen sitten valitsee lisukkeeksi mitä haluaa. Paljon monipuolisemmin tuli syötyä kuin kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ylipäätään pakettimatkailu ei ole sellaista, mistä olisin kiinnostunut.
Eli yhdistimme lennot (oma varaus suoraan lentoyhtiöstä) ja hotellivarauksen (varaussivustolta) "matkapaketiksi". Miten te true travelerit matkustatte? Pakkaatte laukun tai repun, astutte kotiovesta ulos ja alatte katselle, että mihkäs suuntaan lähtis kävelemään? Sori oli pakko, kun tuollainen lapasyöttö annetaan.
Vältän pahimpia turistirysiä, matkailen yleensä sesongin ulkopuolella, useimmiten yksin. Käytän paljon aikaa paikallisen kulttuurin tuntemiseen ja kiinnostavien vierailukohteiden löytämiseen. Käyn sekä paikallisissa ruokakaupoissa että ravintoloissa. Saatan vierailla samassa maassa useita kertoja, jotta pääsen enemmän sisälle siihen paikalliseen mielenlaatuun. Vierailen sekä kaupungeissa että k
Ei millään pahalla, mutta mua aina tökkii tällainen eron tekeminen niihin toisiin, jotka harrastavat "massaturismia" ja meihin "laadukkaimpiin turisteihin", jotka pyrimme sukeltamaan paikalliseen elämänmuotoon. Itse useassa maassa Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä asuneena voin kertoa, ettei edes useita vuosia jossakin itselle vieraassa kulttuurissa oleskelu välttämättä vie sinua juuri turistia lähemmäksi paikallista elämänmuotoa. Pysyt ulkopuolisena, se on totuus, muu on pelkkää romantisointia.
Olen lomalomalla uimassa klo 9-11, 13-15 ja 17-19. En todellakaan ala etsiä ruokapaikkoja vaan kävelen valmiiseen pöytään.
Vi gick åt det andra hållet och lämnade även bort morgonmålen. Idén var att hitta ställen med bra morgonmål och variera från morgon till morgon. I teorin fungerar det bra men i praktiken har bra hotell de bästa morgonmålen. Sedan de försöken är det hotell samt morgonmål och resten enligt dagens inspiration. Att äta på hotellet och betala för det separat är inte uteslutet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät halveksuvat viiden tähden hotellia ja all-inclusivea.
😂
Toki se on mukavampaa tallustaa sieltä kahden tähden läävähotellista johonkin läheiseen pitseriaan vetämään Ahmatin pitsaa 7 x viikossa.
Pysyy kurvitkin kunnossa.
En lomaile hotelleissa. En 2 enkä 5*. Työmatkoilla 4-5*, omilla reissuilla kaupunkireissuissa riittää 3-4* tai mieluummin asunto. Inhoa ajatustakin AIsta. Laumana muiden turistien kanssa rysässä. Ei ole järkeä maksaa 10 000e viikosta että saa tarpeeksi laadukasta!
Lomilla olemme vuokranneet taloja, asuneet agriturismoissa tai upeissa b&b/airbnb asunnoissa.
Tällä hetkellä istun oman eteläntaloni edustalla ottamassa aurinkoa joten lomailu keskittyy alle 200 km säteellä Alppeihin, Välimereen ja 3 eri maahan lyhyemmillä päiväreissuilla. 550km ja
En minä pese vessoja ja siivouskin kuuluu talon hintaan. Samoin liinavaatteet.
Mun mielestä on ihanaa syödä aamiainen omassa rauhassa, omalla ajalla, omassa pihassa ilman vieraita ihmisiä ympärillä. Mutteripannun täyttö ja ruokien ottaminen kaapeista ei mua rasita. Enkä edes aina tee sitä itse. Vesipulloja en kanniskele, mies kantaa autoon ja taloon tarvittaessa.
Uima-allaskin yksityiskäytössä. Inhoan värivaloja joten niitäkään en kaipaa.
Lounas syödään kylillä missä satutaan olemaan, kierrellään lähes päivittäin jossain. Jos ollaan oltu talolla lähikauppojen deliosastoilta saa kaikkea ihanaa tuoretta ja valmista. Illallinen ravintolassa, ehkä kerran grillataan itse.
Kukin tyylillään, mua hotellit ahdistaa
Kyllähän puoli- tai täysihoito helpottaa lomailua, varsinkin, jos mukana on lapsia ja/tai vanhuksia. Muistan, kun on joskus joutunut kitisevän lapsen kanssa etsimään vieraassa paikassa nopeata ruokatarjontaa ja tiedän, ettei huonojalkaisia ikäihmisiä kiinnosta paljon notkua kaupungilla. Mutta usein en kuitenkaan ole viitsinyt tuhlata niin paljon rahaa siihen, että olisi ostanut täysihoidon, ovat melko kalliita. Buffet-aamupala on ihan ehdoton kyllä, vasta sen jälkeen viitsii lähteä hotellilta, kun on kunnolla syönyt ja juonut kahvia. Vaikka olisi mikä ruokatarjoilu hotellilla, niin kyllä meillä on yleensä myös vuokra-auto ja joka päivä jotain ohjelmaa, jolloin ainakin yksi ateriointi/välipala/kahvi tapahtuu muualla kuin hotellilla.