Lue keskustelun säännöt.
Onko onnellisia ihmisiä enää olemassakaan?
15.03.2024 |
Tuntuu että nykypäivän toksisessa ilmapiirissä ihmiset ovat parhaimmillaankin vain suht tyytyväisiä elämäänsä. En ole nähnyt pitkään aikaan ketään oikeasti onnellista kansalaista. Vihaisia ja masentuneita sitäkin enemmän.
Kommentit (63)
On. Myin yksiöni Vantaalla ja muutin mummonmökkiin maalle. Paras ratkaisu ikinä. Pääsin eroon kiireestä. Täällä ei tarvitse katsella, eikä kuunnella naapurien mölinää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan niitä Suomessa ainakin enemmän kuin missään muualla, jos mediaa on uskominen.
Täysin käsittämätöntä että Suomi olisi muka maailman onnellisin maa. Miten sairasta porukkaa sitä muualla maailmassa sitten onkaan jos masentuneet suomalaiset on muka onnellisia? Itsemurhaluvutkin korkeat.
Suomen itsemurhaluvut eivät ole aikoihin olleeet sen korkeammat kuin muissakaan verrokkimaissa. Sellainen aika oli joskus 70-80 -luvuilla
Myyn kämppäni Vantaaĺla ja muutan maalle, luonnon rauhaan. Olen aivan loppu tähän touhuun. Jatkuvaa mölinää, meteliä, kiirettä, liikenteen kohinaa. Tämä hektinen, kiireinen elämä, tappaa ihmiset. E jaksa enää kerrostaloelämää.
Ihan olen tyytyväinen, vaikka vakavasti sairas olenkin. Kyllä täällä on suomalaisilla kaikkea. En tunne ketään onnetonta. Heitä kyllä autetaan, ketään ei jätetä.
Suomi ( kansa)on listattu maailman onnellisemmaksi maaksi. Joten täytyyhän oikeasti olla onnellisia suurin osa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eipä taida olla. Tuhoavat itse itsensä kinastelemalla politiikasta, sodasta, ulkonäöstä, mies/naisvihasta yms somessa. Muistan kuinka kasarilla ja ysärillä ihmiset oli onnellisia koska elivät omissa oloissaan. Uutiset tuli kerran illassa jossa mainittiin tärkeimmät asiat eli missä soditaan ja kuka on kuollu.
Nyt eletään kellon ympäri tätä mielenmyrkytystä jonka tämäkin palsta on vallannut. Hyvän mielen ketjuja ei enää ole. Jäljellä on vain vihaa.
Totta. Itse mietin just tällä viikolla kuinka älytön ajatuskin se olisi ysärillä ollut, että taviksetkin vänkää, ilkkuu ja tappelee politiikasta kuin pahaiset kakarat ja kaikki eri mieltä olevat olisi lokeroitu persuiksi tai vassareiksi joiden millään mielipiteellä ei ole missään asiassa mitään merkitystä.
Suomesta on tullut mustavalkoinen junttila ja oikeasti silloin ysärillä ihmiset oli nykyistä paljon avarakatseisempia ja suvaitsevaisempia. Kaikki ei tulleet kaikkien kanssa toimeen silloinkaan, mutta kaikkia kohtaan oli sellainen tietty peruskunnioitus joka nykypäivänä loistaa tyystin poissaolollaan.
Asun Etelä- suomessa. Vihaan elämääni. Pelkkää työtä ,meteliä, betonia. Töihin, kotiin, taas töihin. Olen aivan loppu. Youtubesta katsellut maallemuuttaneita. Päätin, että muutan pois. En jaksa tätä oravanpyörää enää. Joko itsemurha tai muuttaminen luonnon keskelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen. Olen onnellinen siitä että on työpaikka. Jouduin yllättäen lyhyellä varoitusajalla työttömåksi vuonna 2019. Sain määräaikaisen työn maaliskuussa 2020. Tunsin itseni pohjasakkaa olevaksi loiseksi, erityisesti kaikkien kysymysten takia: miksi olet työtön, mistä olet yrittänyt hakea töitä, pitää tehdä suunnitelma jne. Ihan kuin en olisi yrittänyt! Ja se kriisi, joka seurasi irtisanomisesta. Ymmärsin syyt kun toimintaa muutetaan, mutta en henkisesti hyväksynyt sitä, että joku toinen saa jäädä ja minä en. Välillä itkin monta päivää putkeen. Ei te-palvelut tällaista ymmärrä, ettei ihminen ole siinä kunnossa, että voisi mennä työhaastatteluun! Sen tilan nimi vuonna 2019 oli romahdus.
Uudessa määräaikaisessa työssä (maaliskuusta 2020 alkaen) iski korona. Yhtäkkiä oli päällä rajoitteet, ettei saa mennä työpaikallekaan ja etätöitä 4 päivää viikossa. Opettelin vasta uutta työtä kun toukokuussa iski pahat rajoitukset, sen muista oliko se silloin vai myöhemmin kun Uudeltamaalta matkustaminen muualle Suomeen kiellettiin. Minulla oli hirveä hätä äidistä, joka on vammainen vanhus enkä päässyt häntä tapaamaan vapaasti. Hänelle oli sanottu, ettei saa käydä ruokakaupassa Koronan takia vammaisena ihmisenä ja kauppojen kotiinkuljetukset ruuhkautui pahoin.
Minusta tuntuu, että elämä on ollut niin eristettyä sekä minulla että läheiselläni, että rajoitusten purku muutti elämää huomattavan paljon onnellisempaan suuntaan. On ihanaa kun on voinut käydä taas normaalisti kuntosalilla, leffassa, konserteissa. Toisaalta työ ol todella, todella tärkeä, koska se mahdollistaa normaalin elämän. Työttömyysetuuksilla ei käydä kulttuuririennoissa eikä voi valita vapaasti mitä ruokaa syö, kun on valittava halvinta.
Mikä on tämä onnellisuus fetissi johon kaikki ovat hurahtaneet? Miksi pitäisi olla onnellinen? Eihän elämän kuulu olla kokoajan autuutta ja onnea. Itse etsin merkitystä joka tarkoittaa että joudun tekemään asioita jotka ovat vaikeita. Haluan olla ylpeä itsestäni, en halua olla "onnellinen". Jos luulette että elämässä pitää olla onnellinen teille on valehdeltu. Onnellisuuden tavoittelu on typerää. Rakentakaa itsestänne ihmisiä joita voitte arvostaa ja jonka kanssa haluatte itse viettää aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asun Etelä- suomessa. Vihaan elämääni. Pelkkää työtä ,meteliä, betonia. Töihin, kotiin, taas töihin. Olen aivan loppu. Youtubesta katsellut maallemuuttaneita. Päätin, että muutan pois. En jaksa tätä oravanpyörää enää. Joko itsemurha tai muuttaminen luonnon keskelle.
Voi rakas ystävä kun ei se elämä ole yhtään sen kummempaa maalla. Töitä et saa mistään. Jos jonkun pätkän perunannostossa tai taimitarhalla silloin tällöin niin kiitä onneasi. Toiseksi vain kesällä maalla on ihanaa. Nyt meillä on mutavellissä tiet. Vähän aikaa sitten ne oli jäässä. En ole päässyt kunnon lenkille puoleen vuoteen. Katuvaloja ei ole. Odotan että pahin mutavelli helpottaa, että pääsen taas juoksemaan. Lunta on saanut tänä talvena kolata. Noin 1,5 tuntia/kerta. Pimeää ja synkkää riittää. Mutta se kevät ja kesä muuttaa kaiken. Silloin ei tarvitse pelätä suistuvansa ojaan ajaessaan autolla jäisillä ja mutkaisilla teillä. Luonto on myös vihreä ja kaunis.
Olen kivuliaasti pitkäaikaissairas ja olen onnellinen. Elämäni on parasta mahdollista Suomessa. Olen asunut ulkomailla ja tiedän miten hyvin meillä on asiat verrattuna suurimpaan osaan maailmasta. Suomi ei ole mikään paratiisi, mutta kokonaisuudessa meillä on asiat aika helvetin hyvin. Parempia paikkoja on hyvin harvassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On. Myin yksiöni Vantaalla ja muutin mummonmökkiin maalle. Paras ratkaisu ikinä. Pääsin eroon kiireestä. Täällä ei tarvitse katsella, eikä kuunnella naapurien mölinää.
Hyvä jos sinulla on varaa sellaiseen elämään, ettei tarvitse lähteä ajamaan töihin klo 06.30 aamulla ja palata klo 17. Mummonmökki PN hyvä ratkaisu, jos ei tarvitse käydä töissä, koska työpaikat on kaupungeissa. Mieheni ajoi 80 km/suunta, kun asuttiin vielä maalla. Siihen kului aikaa 1 t 15 min. per suunta, osittain hidasta hiekkatietä. Talvella ei aina ollut aurattu aamulla. Julkista liikennettä ei oikeasti maaseudulla enää ole. Eikä kauppoja.
Tottakai kesällä on mökkiläisiä ja touhu vilkastuu, mutta rauhassa saa olla. Meidän kylällä oli kesäisin kahvila ja kotieläinpiha. Se on jännä kun kaupungissa asuessaan kaipaa hiljaisuutta ja sitten jos on maalla missä naapurit ei ole silmän nähtävillä, kaipaa enemmän toimintaa. Talvella toki myös valoa, kuten joku mainitsi, koska talvet on pitkiä ja hyvin pimeitä. Työssä käyvä ei ehdi valoa nähdä. Kun lähdet aamulla, on pimeys, ja kun tulet töistä, on sama pimeys.
Me möimme omakotitalon pois ja muutettiin tylsään lähiöön, omakotitaloon. Kauppaan on 500 metriä, lähimmälle huolto-asemalle 700 metriä. Eipä tule isoa vaivaa, jos unohtaa ostaa vessapaperia.
Jospa ne onnelliset on piilossa?! Kel onni on se onnen kätkeköön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen minä ainakin jossain määrin onnellinen. Terveys on tällä hetkellä kunnossa, aiemmin siitä oli huolta. On aivan mahtavat 3 lasta, jotka ovat elämäni ilo. Vanhin jo aikuinen. Perheen kanssa vietetyt hetket on minulle tärkeitä. Ei tarvitse olla ihmeellistä. Tänään katsottiin voicea telkkarista ja syötiin sipsejä ja juurestikkuja.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat narsistisia ja ilkeitä. Positiivisuus ja hyvä vire ovat naiiviutta. Ole siinä sitten onnellinen.
Tuohan on ihan just missä piireissä liikkuu. On kuplia missä on säteiltävä 24/7. Ihan painajaista sekin.
Ei onnellisuus ole jotain kesto-olotilaa, tyytyväisyys ja kiitollisuus ennemmin. En edes tiedä mitä onnellisuus-pitää sisällään. No, rakastunut on ehkä onnellinen. Ja varsinkin lapsen saanut. Tuon onnen voin ottaa ihan täydestä. Muusta en niin tiedä. Ilo edistymisestä on ehkä lähellä onnea.
Onnelliset on hyvin hissukseen. Ilonpilaaminen ikiaikainen suomalainen kansantauti.
About puolet suomalaisista kokee hyvinvointinsa olevan ok. Kai ne sitten kokee olevansa onnellisiakin.
Mä oletin että luvut olisi jotain ihan muuta luokkaa mutta pääsi yllättämään..
En ole mitenkään kokonaisvaltaisesti onnellinen, mutta rakastan elämää. Elämä on mielenkiintoista, hauskaa, välillä jopa jännittävää ja myös stressaavaa ja liian kiireistä ja monella tavalla epätäydellistä. Mutta tiedostan syvästi elämän ainutkertaisuuden ja takerrun pieniin glimmers-hetkiin kaksin käsin. Kuolemani jälkeen haluan että hautakivessäni lukee *elämänrakastaja*. En jahtaa mitään onnellisuutta sinänsä, se on jokin staattinen tila, en oikein usko siihen edes.
Olen ollut onnellinen kai enemmän kun yksitoista kuukautta. Ei mun tilanne mitenkään täydellinen ole. Nainen jota rakastin yli kaiken perusti perheen toisen kanssa. Määräaikaistyö päättyi kaksi viikkoa sitten, eli palkanmaksu päättyy kuun lopussa. Koko jäljellä oleva perhe näyttää kärsivän vakavista mielenterveysongelmista, oma keskivaikea masennus tuntuu nyt olevan hoidettu, mutta saa nähdä.