Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Käy vähän jo sääliksi tuo Petteri Orpo, taisi astua liian isoihin saappaisiin

Vierailija
15.03.2024 |

Johtajuus ihan hukassa, saa tylytystä niin Suomessa kuin EU:ssa. 

Orpohan pääministeriksi tultuaan hehkutti Sipilän aikaa, jolloin hänen mielestään Suomea laitettiin kuntoon, vaikka Sipilän aikana tehtiin paljon huonoja päätöksiä ja ratkaisuja, jotka myöhemmin tulivat kalliiksi. Persut ja kokoomus olivat silloinkin hallituksessa. Kikytettiin, pyöriteltiin kakkaroita, petettiin vaalilupauksia, vatuloitiin, myytiin Suomen sähköverkot, tuhottiin taksiala, avattiin rajat tulijoille, jotka tekivät sitten liudan mm seksuaalirikoksia ja muita kepposia, suomalaisia putosi köyhyysrajan alapuolelle ja syrjäytyi. Kyllä se vaan oli hienoa aikaa se!

Ja Orpohan asetti itselleen vielä kunnianhimoisemman leikkaustavoitteen kuin Sipilä ymmärtämättä, että maata ja kansaa on juuri kurittanut globaali pandemia, sähkökriisi ja inflaatio. Ihmisten säästöt on menneet pandemiassa, rahat on sähköfirmojen ja ruokakauppiaiden käsissä. Hallitus kuuli asiantuntijoita, mutta lähti sitten pimittämään leikkausten vaikutusanalyysiä.

Karu fakta ja tämä on ekonomistien ja taloustieteilijöiden suusta: Suomen ostovoima on romahtanut ja ainoa tie tästä ulos on se, että maan palkkatasoa pitäisi pikemminkin nostaa eikä kyykyttää duunaria.

Kommentit (225)

Vierailija
161/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvinhän tuo on pestinsä hoitanut. Ikinä ei ole näin pahaa hyökkäystä ollut pääministeriä kohtaan kuin katkera vasemmisto tekee.

Itse olisin kyllä jo lopettanut, antanut vassareiden hoitaa sotkunsa.

Kyllä hänet joskus historia tunnustaa oikeassa olevaksi. Tähän asti haukutuin Sipiläkin on jo saamassa synninpäästön, kun yritti säästää rahaa.

Lyhytvon persun muisti. Itse maalititte Marinia koko neljä vuotta, ja sen jälkeenkin, kuin jossain joukkopsykoosissa. 

Nyt me teidän ns. punikit, vassarit, vihervassarit, wokettajat yms. mitä kaikkia haukkumanimiä nyt erimieltä kanssanne olevista käytittekääm, maksamme potut pottuina.

Persujen ja kokoomuksen joka ainoa ehdotus ja tekeminen tullaan kyseenalaistamaan ja haukkumaan maanrakoon, te nasse ra sistikannattajat mukaanlukien, ja ihan käyttäen teiltä opittua tyyliä. 

Onnea vaan valitsemallanne tiellä.

Vierailija
162/225 |

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/225 |

Persujen ja kokoomuksen joka ainoa ehdotus ja tekeminen tullaan kyseenalaistamaan ja haukkumaan maanrakoon, te nasse ra sistikannattajat mukaanlukien, ja

Perään Persujen typerä nassetervehdys: JUURI NÄIN! (Mitähän hän juuri näki?)

Vierailija
164/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Petteri lähti herrojen kanssa marjaan ja ei tajunnut että herrat vie marjat ja ämpärit.

Ei se raasu pärjää isojen poikien hiekkalaatikolla. 

Vierailija
165/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nyt vi))u töihin sieltä kaikki ulisijat!

Olet Persu etkä ymmärrä että hyökkäät suomalaisa vastaan. Niitä jotka iän puolesta työttömiä. Irtisanottuja.

Meitä yli 100 000 tuhatta.

Vierailija
166/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei säälitä hallituksen kohdalla yhtään. Taitamattomat tunarit asialla. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sääliksi melkein käy jo hallituksen jääräpäitä jos neuvotteluhalua ei löydy:

IS tänään:

SYKSYLLÄ edessä on kuitenkin liittokierros, kun voimassaolevat työehtosopimukset päättyvät. Ay-puolella teroitellaan jo veitsiä.

Teollisuusliitto on uhannut poistaa paikallisen sopimisen mahdollisuuden työehtosopimuksista.

Pitää muistaa, että lakimuutos koskee

pelkästään poliittisia lakkoja. Kun taistelemme syksyllä työehtosopimuksistamme, ei siellä ole mitään rajoituksia,

taivas on kattona vaikka oltaisiin kuukausi, puoli vuotta tai vuosikin lakossa,

Kova kovaa vastaan vaan. 

Vierailija
168/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hyvä johtajuus on eri asia kuin runnoa asiat läpi 

Johtaja harkitsee, kuuntelee ja neuvottelee, aidosti.

Rehnin haastattelua aamulla katsoin ja ajattelin että hänestä olisi tullut hyvä pressa tai vaikka pääministeri.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Petsku ei tarvitse sääliäsi, tekee sen mikä pitääkin.

Sinä taas tarvitsisit tervettä järkeä.

Vierailija
170/225 |
17.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Petteri Orpo on sanonut, ettei ole neuvotteleva osapuoli. Eikö asia ole silloin sevä. Lakko saa jatkua maailmanloppuun saakka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/225 |
17.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paremmin Orpo ymmärtä pääministerin tehtävän kuin edeltäjänsä.

Vierailija
172/225 |
17.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Demarit ja vassarit pelaa omaa peliään tuhotakseen suomen.

Väärin äänestetty, joten 

1. SDP kieltäytyy hallitusneuvotteluista

2. hallituksen muodostuttua syytetään niitä rasismista ja muusta

3. laitetaan ay-liike riehumaan, teki hallitus mitä tahansa

3b. jos hallitus ei tee mitään, niitä voi syyttää siitäkin. Esimerkkinä rasisminvastainen työ ei kelpaa kun se ei osu spr:n viikolle.

Tämä!!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/225 |
17.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Petteri Orpo on sanonut, ettei ole neuvotteleva osapuoli. Eikö asia ole silloin sevä. Lakko saa jatkua maailmanloppuun saakka.

Jatkuu se ainakin niin kauan kunnes orpo saa häkämieheltä luvan neuvotella.  Jos halutaan että suomi pelastuu niin lopettakaa kokoomuksen äänestäminen. Niin kauan kuin se porukka istuu hallituksessa niin rahan lappaminen rikkaille jatkuu. Kaikilta muilta kokoomus leikkaa pois. Tämä on kokoomuksen kohdalla ihan hiton yksinkertaista. Kuten on orpokin.

Vierailija
174/225 |
17.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Petteri Orvon kulhon velli = Otteri Pervon velhon k*lli.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/225 |
17.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Petteri Orpo ei ole luontaisesti johtaja, vaan enemmänkin asiantuntija tyypiltään. Kun ei halua kohdata johtajuuden ongelmatilanteita ihmisten kanssa, niin ulostuloista tulee yksipuolisia määräyksiä, joita ei kukaan hyväksy. Olen ollut tällaisen esimiehen alaisena ja tulipaloja syntyi koko ajan. Tilanne selvisi vasta ulkopuolisen avun turvin, jota Orpokin nyt tarvitsee.

Vierailija
176/225 |
17.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei säälitä hallituksen kohdalla yhtään. Taitamattomat tunarit asialla. 

Wikipediassa kerrotaan hallituksen ministeri Wille Rydmanista tällaista:

Viesteissä Rydman muun muassa rinnasti itsensä na*tseihin ja nimitteli ulkomaalaistaustaisia ihmisiä ras*istisin sanankääntein. Yhdessä viestissä Blick kertoi Rydmanille, että jos hän saisi lapsen, hän haluaisi lapselle heprealaisen nimen, kuten Immanuel. Rydman vastaa tähän: "Me nat*sit ei oikein tykätä semmoisista jut*skujutuista." Toisessa viestissä Rydman harmitteli sitä, että Saksa on päästänyt nat*simonumenttinsa rapistumaan.

Muihin ihmisiin kohdistuvissa rasistisissa viesteissä Rydman muun muassa nimitteli Lähi-idästä kotoisin olevia "apinoiksi" ja "aavikkoapinoiksi". Rydman pohti ruskeiden silmiensä värin periytyvyyttä ja totesi: "Vaikka lisääntyisin pikimustan Nigerian nee*kerin kanssa, niin lapsella olisi silti 26% chanssi saada vihreät silmät."

Vierailija
177/225 |
17.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Petteri Orpo ei ole luontaisesti johtaja, vaan enemmänkin asiantuntija tyypiltään. Kun ei halua kohdata johtajuuden ongelmatilanteita ihmisten kanssa, niin ulostuloista tulee yksipuolisia määräyksiä, joita ei kukaan hyväksy. Olen ollut tällaisen esimiehen alaisena ja tulipaloja syntyi koko ajan. Tilanne selvisi vasta ulkopuolisen avun turvin, jota Orpokin nyt tarvitsee.

Mikä ihmeen asiantuntija Petteri muka on? Eihän se tiedä mistään mitään. Eikä ole päivääkään tehnyt edes töitä. 

Tai no, onhan se vapaamatkustamisen ja siipeilyn asiantuntija. Siinä on menestynytkin häpeällisen hyvin sinun ja minun piikkiin.

Vierailija
178/225 |
17.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Paremmin Orpo ymmärtä pääministerin tehtävän kuin edeltäjänsä.

Pääministerin tehtävä on mielestäsi pysyä piilossa?

Vierailija
179/225 |
17.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Persuille oikeusvaltion olemassaolo on pelkkää myrkkyä

Tuomarinmukaan erityisen aggressiivista puhetta oikeusvaltiota vastaan tulee nykyisin pääosin äärioikeistosta, myös Suomessa. Ihmisiä saatetaan leimata ja mustamaalata estoitta esitettyjen tai oletettujen mielipiteiden takia.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) sanoi Politico-lehdelle, että perussuomalaiset eivät enää ole äärioikeistolainen puolue. Lausunto kuohuttaa etenkin oppositiopolitiikkoja.

Vierailija
180/225 |
17.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Petteri Orpo ei ole luontaisesti johtaja, vaan enemmänkin asiantuntija tyypiltään. Kun ei halua kohdata johtajuuden ongelmatilanteita ihmisten kanssa, niin ulostuloista tulee yksipuolisia määräyksiä, joita ei kukaan hyväksy. Olen ollut tällaisen esimiehen alaisena ja tulipaloja syntyi koko ajan. Tilanne selvisi vasta ulkopuolisen avun turvin, jota Orpokin nyt tarvitsee.

Mitä asiaa hän mahtaa tuntea? Mysteeriksi on jäänyt vielä. Mutta tuo johtamattomuustyyli on kyllä hyvin tuttua. 95 % ajasta sulaudutaan tapettiin ja ihmetellään mitä oikein tapahtuu. Välillä jyrähdellään. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän kaksi