Käy vähän jo sääliksi tuo Petteri Orpo, taisi astua liian isoihin saappaisiin
Johtajuus ihan hukassa, saa tylytystä niin Suomessa kuin EU:ssa.
Orpohan pääministeriksi tultuaan hehkutti Sipilän aikaa, jolloin hänen mielestään Suomea laitettiin kuntoon, vaikka Sipilän aikana tehtiin paljon huonoja päätöksiä ja ratkaisuja, jotka myöhemmin tulivat kalliiksi. Persut ja kokoomus olivat silloinkin hallituksessa. Kikytettiin, pyöriteltiin kakkaroita, petettiin vaalilupauksia, vatuloitiin, myytiin Suomen sähköverkot, tuhottiin taksiala, avattiin rajat tulijoille, jotka tekivät sitten liudan mm seksuaalirikoksia ja muita kepposia, suomalaisia putosi köyhyysrajan alapuolelle ja syrjäytyi. Kyllä se vaan oli hienoa aikaa se!
Ja Orpohan asetti itselleen vielä kunnianhimoisemman leikkaustavoitteen kuin Sipilä ymmärtämättä, että maata ja kansaa on juuri kurittanut globaali pandemia, sähkökriisi ja inflaatio. Ihmisten säästöt on menneet pandemiassa, rahat on sähköfirmojen ja ruokakauppiaiden käsissä. Hallitus kuuli asiantuntijoita, mutta lähti sitten pimittämään leikkausten vaikutusanalyysiä.
Karu fakta ja tämä on ekonomistien ja taloustieteilijöiden suusta: Suomen ostovoima on romahtanut ja ainoa tie tästä ulos on se, että maan palkkatasoa pitäisi pikemminkin nostaa eikä kyykyttää duunaria.
Kommentit (225)
Mutta meillä on hyvä hallitusohjelma ja nolla torelanssi.
t. Petteri
Venäjäkin on niin tyytyväinen Suomen hallitukseen ettei jaksa uhkailla kun Suomen pahin uhka on hallitus ja ne haluaa antaa työrauhan.
Vierailija kirjoitti:
Mutta meillä on hyvä hallitusohjelma ja nolla torelanssi.
t. Petteri
Rasisimi saa kyytiä sinimustan toimenpideohjelman myötä. Mesimäyrä hymyilee ivallisesti vieressä.
Vierailija kirjoitti:
Mutta meillä on hyvä hallitusohjelma ja nolla torelanssi.
t. Petteri
Juu, ja on ras*isti ja nat*si ministerinä. Siis esimerkiksi Rydman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta meillä on hyvä hallitusohjelma ja nolla torelanssi.
t. Petteri
Rasisimi saa kyytiä sinimustan toimenpideohjelman myötä. Mesimäyrä hymyilee ivallisesti vieressä.
Toi on aika ironista. Pahempaa on se että tuo on orpolle kiireellisempää kuin lakkosolmun avaaminen. Ei ne persut miksikään muutu petterin höpö höpö jutuilla. Samaan aikaan joka päivä tulee isoja rahallisia tappioita lakoista. Orpo on itse valittanut valtion olevan rahapulassa. Miksi se rahapula saa nyt pahentua ties kuinka kauan?
Mua niin ottaa päähän tuo touhu. Jopa valtio saa menettää paljon kunhan ahneet saavat lopulta enemmän rahaa. Siitä tuossa on kyse. Tavallaan toi on valtiopetos kun valtiohan tuossa kärsii huonosta johtamisesta.

Petteri ei itse ole rahapulassa. Hänhän järjesti itselleen ja tietysti muillekin rahakkaille roimat veroalet. Muun muassa tästä syystä on kovin irvokasta, kun Petteri Orpon kaltainen siipiveikko lässyttää valtion surkeasta rahatilanteesta ja velanotosta (vaikka itse ottaa velkaa huomattavan paljon) ja kuinka on "pakko" tehdä leikkauksia (ja leikkaukset koskevat pääsosin vähäosaisia).
Surkea mammanpoika, ei johtaja-ainesta. Ei jatkoon.
Patteri orban on vähän kuin duraselpupu. Toistaa samaa liturgiaa.
Hiiri se on eikä mies. Orpo piruparka.
Ottaisko kuppia? Miettii ja lähtee ulkomaille piiloon.
Ihan kuin Suomea ei johtaisi tällä hetkellä kukaan, ei pressa, ei, pm, ei um, ei sisäministeri...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Petteri väsäsi graduaan 12 vuotta. Maa- ja metsätalousministerinä mokasi. Valtiovarainministerinä täysi katastrofi ja sisäministerinä hakee vertaistaan tyhmyydessään. Miksi hän yhtäkkiä olisi uudelleen syntynyt päteväksi pääministeriksi, kun näytöt ovat mitä ovat? Vielä kun osoittautuu, että EK on johtanut Petteriä harhaan.
Sekin on omituista, että Orpolla joka on sählännyt Suomen politiikassa käytännössä koko työuransa ja ollut niin valtiovarainministerinä, sisäministerinä kuin pääministerin sijaisena, on pokkaa jatkuvasti yllättyä kaikesta, siis asioista, joiden parissa hän on itse työskennellyt ja sysätä niistä vastuu muille. A-studiossa syytti Sanna Marinia Suomen tilanteesta, vaikka Niinistökin sen sanoi, että edelliset 16 vuotta on jokainen hallitus sössinyt ja kasvattanut velkapottia.
No ei se Sanna Marin noilla puheilla pelastu. Eikä millään. Kyllä oli tyhmänsorttinen työssään ja muutenkin elämässään.
No ei se Sanna Marin noilla puheilla pelastu. Eikä millään. Kyllä oli tyhmänsorttinen työssään ja muutenkin elämässään.
Pelastu miltä? Ainakin oli suoraselkäinen ja piti sanansa, ettei lähde nassehallitukseen.
Jep. Kokoa 22 olevat Kuomat on tuon mittaiselle ihan passelit.
Petteri p*ska housu itkee itsensä uneen joka yö, lutkuttaen kaljaa tuttipullosta.
Petteri on tunaroinut hommat pahan kerran. Ryssinyt Suomen maineen ulkomailla. Ajanut Suomen kohta yleislakkoon. Ottaa järkyttävästi velkaa rikkaiden veroalen kustantaakseen. Pian kaatuu Petterin kauhukabinetti. Ei jää kuin häpeällinen muisto ja tyrimiset muiden korjailtavaksi siltä osin kuin niitä saa paikkailtua.

Nopeaa toimintaa mutta huonoon suuntaan. Ei näin pahoja lakkoja ole ollut... Milloin muuten? Taitaa olla jotain yli 30 vuotta. Vai onko kauemmin? Eikä edes neuvotteluja mikä on ihan älytöntä. Orpo puhui päivällä jotain rasismista. Olisi ottanut rydanan sinne mukaan selittämään. Sieltä persuista löytyy lisää neuvoja jos petteriä rasseilu kiinnostaa.
Kaksi heikkoa miestä puikoissa: Orpo ja Stubb.
No ei käy porvaria sääliksi. Ei sitten ikinä.
Urpo saisi hiippailla tuolta hevon veehen. Ei osaa johtaa maata.. Iso turpa taas lymyää jossakin, kun pitäisi puuttua tilanteeseen. Saatana.
Vierailija kirjoitti:
Urpo saisi hiippailla tuolta hevon veehen. Ei osaa johtaa maata.. Iso turpa taas lymyää jossakin, kun pitäisi puuttua tilanteeseen. Saatana.
Petteri saisi mennä takaisin Aurajokeen istumaan meisseli tanassa.
Kukaan ei tietysti ole kertonut Orpolle mitä pääministerin tehtäviin kuuluu ja se on Orpolle yllätys että pääministerille kuuluu valtion johtaminen.