Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Käy vähän jo sääliksi tuo Petteri Orpo, taisi astua liian isoihin saappaisiin

Vierailija
15.03.2024 |

Johtajuus ihan hukassa, saa tylytystä niin Suomessa kuin EU:ssa. 

 

Orpohan pääministeriksi tultuaan hehkutti Sipilän aikaa, jolloin hänen mielestään Suomea laitettiin kuntoon, vaikka Sipilän aikana tehtiin paljon huonoja päätöksiä ja ratkaisuja, jotka myöhemmin tulivat kalliiksi. Persut ja kokoomus olivat silloinkin hallituksessa. Kikytettiin, pyöriteltiin kakkaroita, petettiin vaalilupauksia, vatuloitiin, myytiin Suomen sähköverkot, tuhottiin taksiala, avattiin rajat tulijoille, jotka tekivät sitten liudan mm seksuaalirikoksia ja muita kepposia, suomalaisia putosi köyhyysrajan alapuolelle ja syrjäytyi. Kyllä se vaan oli hienoa aikaa se!

Ja Orpohan asetti itselleen vielä kunnianhimoisemman leikkaustavoitteen kuin Sipilä ymmärtämättä, että maata ja kansaa on juuri kurittanut globaali pandemia, sähkökriisi ja inflaatio. Ihmisten säästöt on menneet pandemiassa, rahat on sähköfirmojen ja ruokakauppiaiden käsissä. Hallitus kuuli asiantuntijoita, mutta lähti sitten pimittämään leikkausten vaikutusanalyysiä.

Karu fakta ja tämä on ekonomistien ja taloustieteilijöiden suusta: Suomen ostovoima on romahtanut ja ainoa tie tästä ulos on se, että maan palkkatasoa pitäisi pikemminkin nostaa eikä kyykyttää duunaria.

Kommentit (225)

Vierailija
141/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esimerkki petturipersun uhriutuvasta ulinasta:

TOINEN perussuomalainen lähde kertoo, että ammattiyhdistystoiminnassa mukana olevia perussuomalaisia on kohdeltu huonosti, eivätkä he ole edenneet luottamustehtäviin sen vuoksi, että he ovat perussuomalaisia.

Sitä saa mitä tilaa.

t: liiton jäsenet

Vierailija
142/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sääliksi melkein käy jo hallituksen jääräpäitä jos neuvotteluhalua ei löydy:

IS tänään:

SYKSYLLÄ edessä on kuitenkin liittokierros, kun voimassaolevat työehtosopimukset päättyvät. Ay-puolella teroitellaan jo veitsiä.

Teollisuusliitto on uhannut poistaa paikallisen sopimisen mahdollisuuden työehtosopimuksista.

Pitää muistaa, että lakimuutos koskee

pelkästään poliittisia lakkoja. Kun taistelemme syksyllä työehtosopimuksistamme, ei siellä ole mitään rajoituksia,

taivas on kattona vaikka oltaisiin kuukausi, puoli vuotta tai vuosikin lakossa,

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työnantajia edustavan Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan Jyri Häkämiehenmukaan EK hyökkää ay-liikettä vastaan hallituksen avulla, ja laskun maksavat yritykset. .

 

Mitä ihmettä onko häkä narissut vahingossa totuuden? Sitähän tuo on hyökkäys ay-liikettä kohtaan. Jos se saadaan matalaksi niin työläisiä voi kohdella paikallisella sanelulla. Näin niitä työntekijöitä arvostetaan....

 

Tukilakkoja vaan pystyyn. 

 

 

Vierailija
144/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jyri rahaa on Häkämies:

EK:n mukaan parhaillaan käynnissä olevat lakot aiheuttavat alustavan arvion mukaan 320 miljoonan euron vahingot Suomen kansantalouteen. Yhdessä aiempien lakkojen kanssa hintalappu nousee EK:n mukaan yli miljardiin euroon

Ja tämä on vasta alkua. Syksyllä työehtosopimusneuvottelut alkavat tämän kevään kokemukset ja heikennykset tuoreessa muistissa. Lakot tulevat siis jatkumaan revanssihengessä ensi vuoteen. Eikä hallituksella ole enää asiaan nokan koputtamista. 

Kannattaisiko nyt sittenkin vielä hallituksen neuvotella, ennenkuin menetykset lasketaan miljardeissa?

 

Ei monen mielenterveys kestä. Miettikää lasten tulevaisuutta. Kyllä kerrannaisvaikutukset tulevat olemaan karmeat. Vaasa vasta alkua, varmaan.

Miettikää ja käyttäkää h-ti niissä komiteoissa oikeita asiantuntijoita kentältä älkääkä puoluepukareiden hoitoja.

 

Vierailija
145/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hävettää ja ahdistaa. Osa ministereistä on täyskaheleita ja loput lapasia.

Niin samaa mieltä. Omat tunteet ovat todella epämukavia tämän hallituksen suhteen. Itse olen yrittäjä, mutta onhan tämä hallituksen taaperrus ollut alusta asti täydellinen epäonnistuminen ja kukaan ei tiedä minkälainen katastrofi tästä vielä seuraa. Pahinta on, että koko hallituksessa ei ole yhtäkään puoluetta, joka kantaisi vastuun tilanteesta. Orpo on onneton vätys, Purra mielenterveydeltään järkkynyt, kristilliset uskovat maailman luomisen tapahtuneen 6000 vuotta sitten, joten näiltä ei voi mitään älyllistä odottaakaan. Mutta mitä tekee RKP? Tuhoaa maan. Missä on vastuuntunto ja isänmaallisuus? Ei ainakaan Suomen hallituksessa. Hävettää, pelottaa ja surettaa koko tilanne.

Vierailija
146/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vielä vähän reilu kolme vuotta tätä herkkua. Johonki pitäis tehä semmonen laskuri joka laskee päiviä seuraaviin vaaleihin. Sit joka aamu kello yhdeksän kumautettas kongia ja taputettas koska jälleen yks päivä vähemmän tätä vitsiä anteeks hallitusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vielä vähän reilu kolme vuotta tätä herkkua. Johonki pitäis tehä semmonen laskuri joka laskee päiviä seuraaviin vaaleihin. Sit joka aamu kello yhdeksän kumautettas kongia ja taputettas koska jälleen yks päivä vähemmän tätä vitsiä anteeks hallitusta.

Liekö maasta enää mitään jäljellä kolmen vuoden päästä? No, onhan se tapa tämäkin uudistaa julkinen sektori. Koko revohka kilometritehtaalle, kun ei niille ole varaa palkkaakaan maksaa.

Vierailija
148/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Persuille oikeusvaltion olemassaolo on pelkkää myrkkyä

Tuomarinmukaan erityisen aggressiivista puhetta oikeusvaltiota vastaan tulee nykyisin pääosin äärioikeistosta, myös Suomessa. Ihmisiä saatetaan leimata ja mustamaalata estoitta esitettyjen tai oletettujen mielipiteiden takia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Wikipediassa kerrotaan Petteri Orpon sinimustan hallituksen ministeri Wille Rydmanista tällaista:

Viesteissä Rydman muun muassa rinnasti itsensä na*tseihin ja nimitteli ulkomaalaistaustaisia ihmisiä ras*istisin sanankääntein. Yhdessä viestissä Blick kertoi Rydmanille, että jos hän saisi lapsen, hän haluaisi lapselle heprealaisen nimen, kuten Immanuel. Rydman vastaa tähän: "Me nat*sit ei oikein tykätä semmoisista jut*skujutuista." Toisessa viestissä Rydman harmitteli sitä, että Saksa on päästänyt nat*simonumenttinsa rapistumaan.

Muihin ihmisiin kohdistuvissa rasistisissa viesteissä Rydman muun muassa nimitteli Lähi-idästä kotoisin olevia "apinoiksi" ja "aavikkoapinoiksi". Rydman pohti ruskeiden silmiensä värin periytyvyyttä ja totesi: "Vaikka lisääntyisin pikimustan Nigerian nee*kerin kanssa, niin lapsella olisi silti 26% chanssi saada vihreät silmät."

&nbs

Mitätön, pikku vatsastapuhujan nukke ja suuri suu.

Vierailija
150/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Punikkien katkeruus ei ole vähentynyt vuoden aikana yhtään.

Ne sinun ns.Punikit ottaa teistä persukokkareista ja kapitalisteista niskalenkin, ja voin jo kuulla sen vollotuksen, ulinan ja uhriutumisen määrän jo nyt.  Syyhän tähän nykyiseen sekasortoon on täysin teidän haittapuolueen.  Mut odotellaan kuinka pitkään lakot voi jatkua ja jatkua 😂😂😂 Ai kuka olikaan katkera? 😂😂

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Orpo on johtajana täysin impotentti.

Vierailija
152/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Orpo on johtajana täysin impotentti.

Ja purra frigi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Petteri on yli viiskymppinen jäbä,  jolla on koulukiusaajan mentaliteetti. Ei häntä tarvitse sääliä.

Ja rinnalla riikka, joka tunnetusti scriptakomnenttiensa perusteella täysi psykopaatti.

JUURI NÄIN!

Vierailija
154/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Persuille oikeusvaltion olemassaolo on pelkkää myrkkyä

Tuomarinmukaan erityisen aggressiivista puhetta oikeusvaltiota vastaan tulee nykyisin pääosin äärioikeistosta, myös Suomessa. Ihmisiä saatetaan leimata ja mustamaalata estoitta esitettyjen tai oletettujen mielipiteiden takia.

Samalla persut haluaisivat rajoittaa sananvapautta samalla tavalla kuin putin, joka toimii suoraan kuten Stalin. Että sellainen suvaitsevaisuuden multihuipentumahaittapuolue, ajellen kymmenillä rattailla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö ihmiset ole hänet äänestäneet johtoon?

Eivät ole. Suomessa ei äänestetä pääministeriä eikä hallitusta, vaan eduskunta. Absoiluuttisissa äänimäärissä nykyinen oppositio sai enemmän ääniä kuin hallituspuolueet, ja vain D'Hondtin vaalitavan takia Orpo on nyt pääministeri äärioikeistohallituksessa.

 

Vierailija
156/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei voi ainakaan väittää etteikö tietäisi mihin ryhtyi, sillä nämä ovat hänen omia sanojaan vuodelta 2017:

 

"

Siinä jouduttiin peruskysymysten äärelle. Meidän, Kokoomuksen, oli pakko kysyä itseltämme, mikä meidän arvopohjamme on. Onko se sellainen, että voimme olla samassa hallituksessa sellaisen puolueen kanssa, joka on Jussi Halla-ahon ja hänen taustavoimiensa käsissä? Olisimmeko avaamassa ovia hallitusvaltaan Jussi Halla-aholle ja sitä arvomaailmaa edustaville voimille, jotka hänet nostivat Perussuomalaisten johtoon?

Jos muuten jonkun vielä tekee mieli kysyä, mikä se arvomaailma on, kannattaa käydä katsomassa, mitä Hommafoorumilla ihmisistä kirjoitetaan juuri tälläkin hetkellä. Tai millaista palautetta Perussuomalaisista lähteneet ei-halla-aholaiset kansanedustajat ovat viimeisen viikon aikana saaneet. Ministeri Sampo Terho julkaisikin osan tätä palautetta. Sosiaalisessa mediassa huudetaan kuolemaa pettureille, uhataan väkivallalla näitä kansanedustajia ja heidän perheitään.

Se ei ole oikea tapa kohdata toinen ihminen. Se ei ole sivistynyt tapa kohdata lähimmäinen. Eikä se ole kokoomukselle hyväksyttävä tapa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Sellaiselle puheelle, sellaiselle ajatusmaailmalle ei voi olla sijaa siellä, missä päätetään isänmaan ja suomalaisten asioista. Ei ainakaan Kokoomuksen hyväksynnällä. Tämän haluan tehdä aivan totaalisen selväksi."

https://www.petteriorpo.fi/puhe-kokoomuksen-periaateohjelmaseminaarissa…



Kesän kohujen tuoksinnassa ps:n jäsenten vanhat somekirjoitukset tuli kuitenkin petterille "yllätyksenä".



Onkohan hänen muistissa vikaa? Jos on, niin onko hän kykeneväinen pääministerin työhön? Toinen, ehkä todennäköisempikin vaihtoehto että ei ole ollut täysin rehellinen, ja onko silloinkaan sopiva pääministerin työhön?

Vierailija
157/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vassari sitä demari tätä kepu sitä persu tätä nönnönnönnöö. KETÄ V*TTU KIINNOSTAA!? Luuletteko tietävänne jotain aiheesta? Luuletteko lukevanne päivän uutisista totuuden? Haha, sallikaa mun nauraa! :D

Yllä tavallisin persun esimerkki yrityksenä käydä älyllistä keskustelua ilman älyä. 😂😂😂 

Vierailija
158/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otti vielä Persut hallituskumppaniksi ymmärtämättä persujen evoluutiota, nämä myöhempien aikojen Persut ja Purra ei ole samoja kuin Soinin grillimakkara ja leijonariipus Persut. 

No, Urpolla oli niin kova kiima päästä Kalifiksi Kalifin paikalle, että eipä ajatellut nennänsä pidemmälle,ja tässä on nyt lopputulos. Eikä demarit ja vihreät olisi heidän mukaansa olisi lähteneet,kun tiesivät lopputuloksen. Tuossa EUn istunnoss Pete näytti kuin auton etuvaloissa olevalta peuralta,kun se espanjalais poliitikko höykotto Peteä Purrasta.

-

Ei tuo Sannan Marin touhukaan ihan puhtoista ollut. Velkaa, velkaa, velkaa ja sitten hatkat politiikasta.

Kula petti ja kenet?

Vierailija
159/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt vi))u töihin sieltä kaikki ulisijat!

Vierailija
160/225 |
16.03.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koskahan Petsku saa sydärin..

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kuusi kaksi