Lue keskustelun säännöt.
Miksi helkkarissa ystäväni eivät arvosta neuvojani, vaikka lopulta päätyvätkin tekemään
14.03.2024 |
täsmälleen neuvojeni mukaisesti.
Olen oikeasti hyvin järkevä, analyyttinen ihminen ja osaan nopeasti tajuta mikä ratkaisu on järkevin ja käyttökelpoisin.
Siitä huolimatta en ole kylmä jyrä, vaan otan myös tunteet huomioon ja esitän ratkaisuni lempeästi ehdottaen.
Joka hemmetin kerta asiat kuitenkin menevät niin, että kun ystävät avautuvat ongelmastaan mulle, kuuntelen heitä tarkasti, lohdutan, ja hetken mietinnän jälkeen ehdotan mitä kyseisessä tilanteessa kannattaisi tehdä ja myös perustelen sen.
Tähän on poikkeuksetta reaktiona tyrmäys suoralta kädeltä, ilman miettimistä. Ei onnistu, en pysty, en voi. Eivät edes perustele, tyrmäävät vaan ja muuttavat puheenaihetta.
Sitten ajan x päästä tekevät kuitenkin juuri niinkuin ehdotin, mutta eivät yleensä muista ollenkaan, että juuri niinhän minä neuvoin.
Ärsyttää olla vaan joku seinä, jolle itketään itkut ja odotetaan pelkkää passiivista kuuntelijaa. Eikä edes myöhemmin mitenkään kiitetä tai edes muisteta sitä että annoin hyvän ratkaisun tilanteeseen.
Kommentit (41)
Ymmärrät nopeasti kokonaisuuden ja ratkaisun, muttet ymmärrä ystäviesi suhtautumisen mekaniikkaa? Ei täsmää? Eli mikset osaa neuvoa itseäsi yhtä sujuvasti, kuin muita? Joko hyväksymällä sosiaalisten suhteiden ymmärrystä ja tilanteen hyväksymistä sitä kautta, tai omaa tunteiden käsittelyä ja asian kanssa toimeen tulemista siitä lähtökohdasta. Ole hyvä, lopun joudut tekemään itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt osaa keksiä muuta syytä kuin sen, että joko he eivät siinä hetkessä kaipaa muuta kuin kuuntelijaa tai sitten sinun omasta mielestäsi lempeä tapa ehdottaa koetaan eri tavalla. Tai sitten vähän molempia. Jos ehdotuksesi on lähes ainoa looginen ratkaisu, he saattavat päätyä siihen omin nokkineen, muistamatta edes, että sinä sellaista ehdotit.
Harmittavaahan se on ihmisten keskissä suhteissa, että sillä ei ole yhtään mitään väliä mitä sinä omasta mielestäsi teet tai sanot. Ainoastaan sen toisen kokemus sun toiminnasta merkitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He tuskin ovat sinulta neuvoja kysymässä.. Jos itse tyrkyttämällä tyrkytät heille neuvojasi koska omasta mielestäsi luonnollisestikin sinä tiedät paremmin ja olet muutenkin niin s**tanan paljon hienompi ihminen niin reaktionsa on ihan normaalia sinua ja neuvojasi kohtaan..
Ap varmasti tietää sinua paremmin mikä tilanne on ollut. Tuota selitystä tyrkyttävät ihmiset, jotka eivät osaa ottaa itse vastuuta omasta käytöksestään, ja sitten syyttävät muita, jotka ovat toimineet täysin hyväntahtoisesti.
Itse olen ollut tilanteessa, jossa minulta on ihan selväsanaisesti pyydetty neuvoa ja apua. Ja kun olen pyydettyjä neuvoja ja apuja antanut, niin onkin käännetty se auttaminen minua vastaan. Tämä osoittautui tahalliseksi ristiriitaiseksi käytökseksi, jonka tarkoitus oli manipuloida minua.
Minä
Jos ei neuvoja kaipaa, niin niitä ei silloin kannata pyydelläkään. Jokainen on vastuussa omista puheistaan. Jos pyytää neuvoja, mutta suuttuu, kun niitä annetaan, ei vastuu pyytäjän pahasta mielestä ole sillä, joka uskoi pyytäjän sanoja.
Apn on helpompi keksi järkevä ja looginen ratkaisu, koska hänellä ei ole omia tunneaffekteja tai vääristymiä esteenä. Kuitenkin samalla jää huomioimatta, että sillä toisella näitä on, eivätkä ne katoa niitä käsittelemättä. Ka tämä voi olla vaativaa.
Hyvänkin ratkaisun toteuttaminen vie aikaa, etenkin jos asiat ovat päässeet kasautumaan. Ja apn ehdotus on vain yksi porras koko matkalla. Se astutaan, kun nämä muut on kuljettu ja aika on oikea. Ap jättää tämän huomioitta, ja sillä perusteella vielä vähättelee muita, ei näe sitä kokonaisuutta, minkä suunnitelman noudattaminen vaatii. Liioittelee osuuttaan ratkaisijana. Ja unohtaa olla iloinen neuvotun tilanteen paranemisesta, kun kyse pitikin olla itsestä. Ihmiset vaistoavat näitä ihan intuitiivisella tasolla, ylemmyydentunteen jne.
Tässä yksi mahdollinen selitys ilmiölle.
Jos neuvoja ei kysytä älä anna niitä. Ja vaikka niitä kysyttäisiin tekee aikuinen ihminen mitä lystää. Niin se vaan menee. Älä pahota mieltäs se on vaan ihan luonnollista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neuvojat katsokaa sisimpäänne rehellisesti; tuleeko tarve neuvoa tunteesta "teen mitä vain auttaakseni toista, koska haluan hänelle parasta"? Vai ajatuksesta "jos hän olisi kuin minä, tuotakaan ongelmaa ei olisi koska olisin itse ratkaissut tilanteen näin tai oikeastaan en edes olisi tilanteeseen joutunut"? Ensimmäisessä toiminta lähtee välittämisestä, jälkimmäisessä muiden käyttämisestä, itsen pönkittämiseen. Ei niin avuliasta, kuin miltä äkkiä näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Neuvojat katsokaa sisimpäänne rehellisesti; tuleeko tarve neuvoa tunteesta "teen mitä vain auttaakseni toista, koska haluan hänelle parasta"? Vai ajatuksesta "jos hän olisi kuin minä, tuotakaan ongelmaa ei olisi koska olisin itse ratkaissut tilanteen näin tai oikeastaan en edes olisi tilanteeseen joutunut"? Ensimmäisessä toiminta lähtee välittämisestä, jälkimmäisessä muiden käyttämisestä, itsen pönkittämiseen. Ei niin avuliasta, kuin miltä äkkiä näyttää.
Onko sinulle täysin vierasta, että on ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan aivan pyyteettömästi ja hyvästä sydämestä. Aloituksessakin kyse on ystävästä, josta ap oletettavasti välittää, ja jolle siksi haluaa hyvää.
Itse pidän varsin outona noita vihjauksia, että ihmiset eivät haluaisi ystävilleen hyvää, vaan heidän auttamisensa olisi jotenkin ilkeämielistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvojat katsokaa sisimpäänne rehellisesti; tuleeko tarve neuvoa tunteesta "teen mitä vain auttaakseni toista, koska haluan hänelle parasta"? Vai ajatuksesta "jos hän olisi kuin minä, tuotakaan ongelmaa ei olisi koska olisin itse ratkaissut tilanteen näin tai oikeastaan en edes olisi tilanteeseen joutunut"? Ensimmäisessä toiminta lähtee välittämisestä, jälkimmäisessä muiden käyttämisestä, itsen pönkittämiseen. Ei niin avuliasta, kuin miltä äkkiä näyttää.
Onko sinulle täysin vierasta, että on ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan aivan pyyteettömästi ja hyvästä sydämestä. Aloituksessakin kyse on ystävästä, josta ap oletettavasti välittää, ja jolle siksi haluaa hyvää.
Itse pidän varsin outona noita vihjauksia, että ihmiset eivät haluaisi ystävilleen hyvää, vaan heidän auttamisensa olisi jotenkin ilkeämielistä.
Ei ole vierasta ja itseni olen aikanaan halunnut nähdä hyvinkin uhrautuvaisena ja hyväntahtoisena. Olen saanut pohtia auttamisen etiikkaa myös koulutuksen ja työn kannalta. Silti olen joutunut katsomaan sisimpääni kohdatessani vastaavia ristiriitaisia tunteita, sekä autettavana ja että auttajana. Perhe- ja ystävyyssuhteissa nämä mekaniikat korostuvat, kun toimitaan omana itsenä. Aina ei helppoa katsoa omaa toimintaa ja odotuksia rehellisesti, kenenkään. Eikä se haittaa, mutta omilla ja muiden reaktioilla on aina viesti, jota voi pohtia sovun ja ratkaisun löytämiseksi. Apn paha mieli voi hälvetä jo ihan tämän ymmärryksen kautta ja tämä ristiriita ratkeaa.
Itse en tarjoa neuvojani mutta niitä on usein kysytty. Sitten tekevät neuvojen vastaisesti ja kun hommat menee pieleen, syy onkin minussa. Joten olen lopettanut neuvomisen kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ehkä putkiaivo tai autisti tai mikä lie, mutta en jaksa kuunnella alituista vatvomista. Kuuntelen kyllä ja olen puhujan puolella. Mutta jos on ongelma, siihen etsitään ratkaisu. Pitkäksi aikaa ei ongelmaa jäädä hautomaan. Jostain syystä tämä ominaisuuteni on joidenkin (naisten) mielestä hirveä. En ymmärrä, miksi. Itse en ainakaan saa mitään, jos avaudun ongelmasta ja kuuntelija sanoo vaan "jaa, no voi voi, onpa kurja juttu".
Minä olen kuten ap, tai edellä kirjoittanut "putkiaivo". Epäonnistuin ihmissuhteissani lähes aina, ja lopulta ryhdyin erakoksi. Olen paljon onnellisempi näin, enkä kaipaa ihmissuhteita hankauksineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ehkä putkiaivo tai autisti tai mikä lie, mutta en jaksa kuunnella alituista vatvomista. Kuuntelen kyllä ja olen puhujan puolella. Mutta jos on ongelma, siihen etsitään ratkaisu. Pitkäksi aikaa ei ongelmaa jäädä hautomaan. Jostain syystä tämä ominaisuuteni on joidenkin (naisten) mielestä hirveä. En ymmärrä, miksi. Itse en ainakaan saa mitään, jos avaudun ongelmasta ja kuuntelija sanoo vaan "jaa, no voi voi, onpa kurja juttu".
Minä olen samanlainen. Huomasin sen taas pari viikkoa sitten, kun juttelin pidempään erään ihmisen kanssa. Vastaukset häneltä olivat lähinnä "niin, niinhän se on". Hän ikäänkuin jättäytyy keskustelun ulkopuolelle ja nyökkäilee sieltä ja myötäilee. Keskusteluun ei tule tuolla tyylillä syvyyttä eikä se johda mihinkään.
Kyllähän me toimeen tullaan, mutta ei meistä voi läheisiä tulla. Minä kaipaan keskustelussa sitä, että toinenkin osallistuu, kertoo omia näkemyksiään, kokemuksiaan, esimerkkejä, ajatuksia. Voidaan olla samaa tai eri mieltä, mutta omat ajatukset kerrotaan. Eikä jää etäiseksi ja ulkopuolelle.
Onkohan aapeessä vähän autistin vikaa? Oikeastiko joku luulee että pahasta mielestään avautuva ystävä kaipaa tilanteeseen neuvoja? Ei kaipaa ellei niitä kysy. Kaipaa kuuntelijaa.
Todennäköisesti ne sinun huippuälykkäät ratkaisusi ovat sellaisia joihin ihmiset päätyisivät lopulta itsekin (kuten ilmeisesti käy), ja sitten luulet muiden ihmisten elämäntilanteiden parantumisen olevan sinun ansiotasi. Vaikket onnistunut edes ystävän tärkeimmässä tehtävässä; kuuntelemisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en tarjoa neuvojani mutta niitä on usein kysytty. Sitten tekevät neuvojen vastaisesti ja kun hommat menee pieleen, syy onkin minussa. Joten olen lopettanut neuvomisen kokonaan.
Miten suhtaudut, jos antamasi neuvo ei ole toiminut? Onko yhdellekään neuvojalle koskaan käynyt niin, että neuvoa on kyllä noudatettu, mutta se ei ole toiminut odotetusti tai ollut jopa haitaksi? Pyydetäänkö silloin anteeksi, vai moititaanko edelleen neuvottavan arviointikykyä juuri tämän neuvon suhteen? Saako neuvon seuraukset ottaa esille neuvojan kanssa, vain jos ne toimivat? Onko jossain varasto niin kyvykkäitä ihmisiä, että heidän ratkaisut ovat aina 100% täysin optimaalisia ja toimivia ja maailmanrauha on enää muiden haluttomuudesta kiinni? Miksi he eivät omista elämäänsä muiden ongelmien ratkomiseen, pyyteettömästi jos se muuttaisi kaiken? Tässä aiheessa riittää pohdittavaa monelta kantilta.
AP, se syy siihen, miksi ystävä ohittaa neuvosi, on ihan tuo sinun aggressiivinen sävy ja uskosi oikeassaolemiseesi. Ihmiset kaipaavat yleensä emotionaalista tukea ja he ovat jo prosessoineet asioitaan pitkälle. Tuskin kukaan kaipaa ystäväkseen kaikkitietävää besserwisseriä, joka suoltaa oikeita vastauksia kuin apteekin hyllyltä. Kyse ei ole oikeista vastauksista, vaan myötä elämisestä.
Ap, sinun pitää vain löytää samanhenkisempiä ystäviä. Jos minä avaudun ystävälleni jostain ongelmasta, niin todellakin toivon, että ystävä tekee muutakin kuin kuuntelee.
Jokin aika sitten purkauduin ystävälleni miesystäväni aggressiivisesta käytöksestä. Ystäväni neuvoi, että nyt on kyllä parasta, että pidän siihen mieheen etäisyyttä. Ikävöin miestä, jonka kanssa olin vuosien myötä ehtinyt tulla läheiseksi, joten eivät ystävän sanat mitään kivaa kuultavaa olleet. Mutta koska tiedän ystäväni haluavan minulle hyvää, niin jouduin etsimään itsestäni nöyryyden, jonka kautta myönsin, että hän on oikeassa, vaikka minun tekisi mieleni toimia toisin.
Ystäväni neuvo on osoittautunut edelleenkin oikeaksi ja toimivaksi. Olen kiitollinen, että hän sanoi sen, sillä heikkona hetkenäni palaan mielessäni tuohon keskusteluun, ja se auttaa minua muistamaan mikä on minulle oikeasti parhaaksi ja mitä minä itsekin haluan silloin, kun oma ajatus on kirkkaana.
AP haluaa kiitosta ja kunniaa omista neuvoistaan. Oikea ystävä kunnioittaa ystävänsä omaa tahtoa, aikataulua ja prosessia. Tässä on ihmissuhteiden onnistumisen avain. Ei ole kyse oikeista neuvoista ja yleensäkään oikeassa olemisesta.
onko ap kiuru joka selittelee eilistä sekoiluaan kuvittelee olevansa aina oikeassa tyypillinen demari
Minulla on yksi sellainen besserwisser-ystävä, joka uskoo aina olevansa oikeassa ja joka latelee neuvojaan ja pitkiä perusteluitaan, paasaa omista asioistaan eikä jaksa yhtään kuunnella muita ihmisiä. Lähes joka ikisen tapaamisen ja keskustelun jälkeen on jollakin tavalla henkisesti pahoinpidelty olo. On harvinainen poikkeus, jos jonkin kerran jälkeen EI ole henkisesti raadeltu olo. Itse asiassa en muista milloin hänen neuvoistaan olisi ollut jotakin apua. Kyseessä on pitkäaikainen läheinen ihminen, joka uskoo tarkoittavansa hyvää. Olen pitänyt välillä pitkiä, vuosienkin mittaisia taukoja yhteydenpitämisessä enkä ole enää avautunut hänelle asioistani. Toivon, etteivät AP ja muut vastaavat mielestään oikeita neuvoja jakavat ihmiset ole kuvaamana ihmisen tapaan yhtä karkeita ja ymmärtämättömiä, että aiheuttavat neuvoillaan enemmän pahaa kuin hyvää, ja odottavat tästä vielä kiitosta.
Kysyn itse neuvoa niiltä ihmisiltä, joita arvostan.
Jatkuvasti kysymättä neuvova on rajaton, enkä halua viettää rajattomien kanssa aikaa.
Toisen ihmisen asioita ja tilannetta ei voi tajuta, jos ei ole se toinen ihminen. Esim. kaveritasolla olevassa ihmissuhteessa en kerro juurikaan yksityisiä asioitani.