Miksi helkkarissa ystäväni eivät arvosta neuvojani, vaikka lopulta päätyvätkin tekemään
täsmälleen neuvojeni mukaisesti.
Olen oikeasti hyvin järkevä, analyyttinen ihminen ja osaan nopeasti tajuta mikä ratkaisu on järkevin ja käyttökelpoisin.
Siitä huolimatta en ole kylmä jyrä, vaan otan myös tunteet huomioon ja esitän ratkaisuni lempeästi ehdottaen.
Joka hemmetin kerta asiat kuitenkin menevät niin, että kun ystävät avautuvat ongelmastaan mulle, kuuntelen heitä tarkasti, lohdutan, ja hetken mietinnän jälkeen ehdotan mitä kyseisessä tilanteessa kannattaisi tehdä ja myös perustelen sen.
Tähän on poikkeuksetta reaktiona tyrmäys suoralta kädeltä, ilman miettimistä. Ei onnistu, en pysty, en voi. Eivät edes perustele, tyrmäävät vaan ja muuttavat puheenaihetta.
Sitten ajan x päästä tekevät kuitenkin juuri niinkuin ehdotin, mutta eivät yleensä muista ollenkaan, että juuri niinhän minä neuvoin.
Ärsyttää olla vaan joku seinä, jolle itketään itkut ja odotetaan pelkkää passiivista kuuntelijaa. Eikä edes myöhemmin mitenkään kiitetä tai edes muisteta sitä että annoin hyvän ratkaisun tilanteeseen.
Kommentit (41)
Juuri näin. Kun kaveri antaa neuvon, niin se on ihan nounou-ajatus. Kun kuukauden päästä saman neuvon saa mielenterveystoimistosta, niin se on ihan loistava, eipä hän itse tullut sitä ajatelleeksi.
Joillain vain on niin vinoutunut ajatusmaailma, että kaverit on ihan tyhmiä eivätkä ymmärrä mistään mitään. Saman ihmisen auktoriteettien kunnioitus taas on sellaista luokkaa, että hullutkin ajatukset otetaan kritiikittä vastaan, samoin kuin ne jo kaverilta aiemmin kuullut ajatukset. Mielenterveyshoitaja on juuri tällainen auktoriteetti.
Meillä oli kaverin kanssa hyvin avoimet välit, joten sanoin kyllä kaverille, että tuo kiittämättömyys on yksi syy, miksi kaveruus ei toimi. Kaveri oli aivan hiljaa vain, aivan kuin ei olisi ymmärtänyt mitä tuo sana edes tarkoittaa.
Enää emme ole tekemisissä.
Sä et ole niille ystävillesi de facto-auktoriteetti eli
sellainen auktoriteetti jota tosiasiallisesti kuunnellaan ja totellaan. Kerronpa esimerkin tästä.
Ehdotin isälleni golf-harrastuksen aloittamista, mutta hän kieltäytyi kohteliaasti milloin mihinkin syyhyn vedoten. Kun myöhemmin isäni työkaverit alkoivat pelata golfia, niin isäni innostui valtavasti pelistä.
Mikä tähän oli syynä? - No se että isälleni työkaverit olivat de facto-auktoriteetin asemassa, ja siten hän myös seurasi sekä matki heidän elämäänsä.
He tuskin ovat sinulta neuvoja kysymässä.. Jos itse tyrkyttämällä tyrkytät heille neuvojasi koska omasta mielestäsi luonnollisestikin sinä tiedät paremmin ja olet muutenkin niin s**tanan paljon hienompi ihminen niin reaktionsa on ihan normaalia sinua ja neuvojasi kohtaan..
Viihtyisin luultavasti seurassasi ap. Tai luultavasti rakastaisimme ja vihaisimme toisiamme ja itseämme, eikä kukaan muu haluaisi olla lähelläkään meitä kun olemme tekemisissä toistemme kanssa. Kukaan kun ei ole profeetta omalla maallaan, niin pystyisimme antamaan toisillemme paljon, mutta pitkät olisi piuhat asioiden omaksumisissa, vaikkakin luultavammin muistaisimme keneltä ohjeet muutokseen on tullut. <3
Lopeta ongelman ratkaisijana oleminen ja käyttäydy kuten ystävä.
Vierailija kirjoitti:
Lopeta ongelman ratkaisijana oleminen ja käyttäydy kuten ystävä.
Jos on luonteeltan looginen ongelmanratkaisija, niin on helpompi vaihtaa ystäviä kuin olla jotain jota ei oikeasti ole.
"osaan nopeasti tajuta..."
Aloituksen lukeminen loppui tuon jälkeen.
Kyllä se päätös on yleensä jo tehty, kun asia otetaan puheeksi, eli haetaan vain validointia sille päätökselle. Joskus se sitten osuu yhteen vastaajan mielipiteen kanssa ja joskus ei. Eli aina jää vastaajalle mahdollisuus märistä, milloin ei kuunnella ja milloin taas ei kiitetä.
Heille sinun roolisi ei ole neuvoja. Siihen rooliin valitaan joku toinen. Syyt ei yleensä ole täysin rationaalisia.
Analyyttisyys ja ongelmanratkaisutaito ovat hyviä ja hyödyllisiä taitoja. Jos ystäväsi ei arvosta sinussa näitä asioita, niin hänelle ei sovi sinunlaisesi ystävä.
Vierailija kirjoitti:
Sä et ole niille ystävillesi de facto-auktoriteetti eli
sellainen auktoriteetti jota tosiasiallisesti kuunnellaan ja totellaan. Kerronpa esimerkin tästä.
Ehdotin isälleni golf-harrastuksen aloittamista, mutta hän kieltäytyi kohteliaasti milloin mihinkin syyhyn vedoten. Kun myöhemmin isäni työkaverit alkoivat pelata golfia, niin isäni innostui valtavasti pelistä.
Mikä tähän oli syynä? - No se että isälleni työkaverit olivat de facto-auktoriteetin asemassa, ja siten hän myös seurasi sekä matki heidän elämäänsä.
Juuri näinhän se on. En ole ap, mutta tämän asian ymmärtäminen oli karu kokemus, vaikka olin sitä aavistellut jo aiemminkin. Sitten jossain kohdin ystävä tuli niin ylimieliseksi, että alkoi ihan avoimesti puhumaan halveksivasti minusta. Luonnollisestikin se ystävyys oli pian sitten taputeltu.
Vierailija kirjoitti:
He tuskin ovat sinulta neuvoja kysymässä.. Jos itse tyrkyttämällä tyrkytät heille neuvojasi koska omasta mielestäsi luonnollisestikin sinä tiedät paremmin ja olet muutenkin niin s**tanan paljon hienompi ihminen niin reaktionsa on ihan normaalia sinua ja neuvojasi kohtaan..
Ap varmasti tietää sinua paremmin mikä tilanne on ollut. Tuota selitystä tyrkyttävät ihmiset, jotka eivät osaa ottaa itse vastuuta omasta käytöksestään, ja sitten syyttävät muita, jotka ovat toimineet täysin hyväntahtoisesti.
Itse olen ollut tilanteessa, jossa minulta on ihan selväsanaisesti pyydetty neuvoa ja apua. Ja kun olen pyydettyjä neuvoja ja apuja antanut, niin onkin käännetty se auttaminen minua vastaan. Tämä osoittautui tahalliseksi ristiriitaiseksi käytökseksi, jonka tarkoitus oli manipuloida minua.
Vierailija kirjoitti:
"osaan nopeasti tajuta..."
Aloituksen lukeminen loppui tuon jälkeen.
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Heille sinun roolisi ei ole neuvoja. Siihen rooliin valitaan joku toinen. Syyt ei yleensä ole täysin rationaalisia.
Jep. Otetaan mieluummin vastaan ne neuvot terapeutilta hintaan 100 €/h, kun saman saisi ystävältäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
He tuskin ovat sinulta neuvoja kysymässä.. Jos itse tyrkyttämällä tyrkytät heille neuvojasi koska omasta mielestäsi luonnollisestikin sinä tiedät paremmin ja olet muutenkin niin s**tanan paljon hienompi ihminen niin reaktionsa on ihan normaalia sinua ja neuvojasi kohtaan..
Ap varmasti tietää sinua paremmin mikä tilanne on ollut. Tuota selitystä tyrkyttävät ihmiset, jotka eivät osaa ottaa itse vastuuta omasta käytöksestään, ja sitten syyttävät muita, jotka ovat toimineet täysin hyväntahtoisesti.
Itse olen ollut tilanteessa, jossa minulta on ihan selväsanaisesti pyydetty neuvoa ja apua. Ja kun olen pyydettyjä neuvoja ja apuja antanut, niin onkin käännetty se auttaminen minua vastaan. Tämä osoittautui tahalliseksi ristiriitaiseksi käytökseksi, jonka tarkoitus oli manipuloida minua.
Minä olen yleensä se jolta neuvoa kysytään ja silloin heidän kanssaan pyrin asiat käymään juurta jaksain läpi mutten tosiaankaan ala heille väen vängällä tyrkyttämään omia neuvojani tai näkemyksiäni sillä oletuksella että tietäisin tai ymmärtäisin paremmin koska moinen oletus on silkkaa harhaa ja tarpeetonta itsensä ylentämistä. Ei kannattaisi aloittajankaan. Eikä muidenkaan. Ihmiset kaipaavat kuuntelijaa ja ystävää. Eivät kaiken aina paremmin tietävää ja osaavaa päällepäsmäriä. Tuollaiset aloittajat ihmisinä aivan s**tanan rasittavia ja melkoisia energiavampyyreja omassa lajissaan..
Sentään ei tyrmää sinut täysin sitten tee oman päänsä mukaan, epäonnistu ja sitten tekevät niin kuin käskit ja ghostaavat sinut kun tulee ilmi että vihdoin onnistui tekemällä niin kuin ehdotit?
Tsemppaavana ja kannustavana myötäeläjänä, joka kuuntelee mutra ei tuomitse sanoen mielipiteensä, jos sitä kysytään olen päässyt ämpäriksi, johon on hyvä ja turvallinen oksentaa ja purkaa pahaa oloaan. Tai vain odotetaan reseptin kirjoittamista. (; jora en tee vain siksi, että joku odottaisi sitä tai koska olisi kaverini tai ystäväni/ muutoin läheinen)
Mutta olisihan se omakin rakas mukava löytää ja kohdata. Vaikka hiveleehän se itsetuntoa, että on saa ja voi olla luotettu ja uskottu.
Joitain kertoja olen myös huokaissut helpotuksesta, että onneksi olemme "vain" kavereita, emmekä ikinä ole tulleet muodostaneeksi esimerkiksi keskenämme parisuhdetta.
Selvää näet on, että jos tai kun on käynytvselväksi, että olemme "vain" kavereita tai mahd. jopa ystäviä -ei heidän määränsä vaan laatunsa- niin kunnioitan ja arvostan hänen valintojaan ja päätöksiään, enkä piinaa itseäni ajatuksella, että jospa hän vielä muuttaisikin mielensä.
Parisuhde voi toki alkaa joillain kaveruus -pohjalta mutta ei koskaan vain toisen halusta ja odotulksedta.
Vierailija kirjoitti:
Lopeta ongelman ratkaisijana oleminen ja käyttäydy kuten ystävä.
Nimenomaan tämä. Lopeta muiden elämän ratkaiseminen, älä anna neuvoja. Syy miksi annat neuvoja on oikeasti se, että et kestä katsoa epäonnistumista. Sinun pitää vain oppia hiljaa katsomaan sitä rämpimistä ja oman elämänsä sabotointia kommentoimatta. Ystävyys on sitä, että on läsnä, ei pelastajana olemista. Kun katsot toista hukkumassa niin olet vain minä olen tässä rannalla ja seuraan, kaikki ok. Minulla on kaikki ok, sinä kuolet, mutta mitä et opetellut uimaan niin kuin neuvoin.
Vierailija kirjoitti:
Sä et ole niille ystävillesi de facto-auktoriteetti eli
sellainen auktoriteetti jota tosiasiallisesti kuunnellaan ja totellaan. Kerronpa esimerkin tästä.
Ehdotin isälleni golf-harrastuksen aloittamista, mutta hän kieltäytyi kohteliaasti milloin mihinkin syyhyn vedoten. Kun myöhemmin isäni työkaverit alkoivat pelata golfia, niin isäni innostui valtavasti pelistä.
Mikä tähän oli syynä? - No se että isälleni työkaverit olivat de facto-auktoriteetin asemassa, ja siten hän myös seurasi sekä matki heidän elämäänsä.
Tai sitten isäsi ei halunnut pelata golfia yksin, sinä senkin de facto keittiöpsykologi.
Ihmiset eivät yleensä kaipaa neuvoja muilta, eivät edes avautuessaan. Älä siis tarjoa niitä. Toisekseen ihmiset eivät arvosta ilmaiseksi saamiaan asioita, koskee myös neuvoja ja muuta ei-materiaalista.
Perusta jokin valmennusbisnes ja rupea laskuttamaan ihmisiä neuvoista. Sen jälkeen asiantuntemus kelpaisi kyllä kavereillekin.