Mä olen niin kypsä. parisuhde vinguntaa.
3v suhde takana. Kaikki on teoriassa niin pirun upeeta ettei mitään järkeä.
Muttakun yks asia tuhoaa kaiken.
Puolison järkyttävän flirtti käytös. En usko että hän pettäisi. Mutta kun ei tämäkään ole mistään kotoisin että muutaman kk välein saat miettiä pettääkö hän..
Itse ei tajua yhtään mitään eikä osaa ottaa vastuuta. Ei hän tee mitään väärää 3v aikana vaan 6 ihmistä ollut häneen rakastuneita.
Muilla samanlaista, vinkkejä.
Kommentit (938)
Vierailija kirjoitti:
No mun ex on juuri tuollainen. Ekat 5 vuotta naurettiin yhdessä ihastujille. Seuraavat 5 vuotta ymmärrettiin yhdessä, että ihastumiset ja niistä nauttiminen nyt vaan kuuluu elämään, se ei tarkoita meidän suhteen suhteen yhtään mitään. Sitten tulivat lapset. Ja pettäminen. Ex koki, ettei saanut riittävästi ihailua ja huomiota kotona, niin oli oikeutettu saamaan sitä muualta. Enää ei ymmärretty yhdessä, vaikka hänen mielestään olisi pitänyt. Ex:n mielestä minun kanssani oli ihan mahdotonta enää elää, kun hänen olisi pitänyt luopua kaikista elämän hyvistä hetkistä. Mitään avointa suhdetta ei tietenkään voinut neuvotella, koska ex loukkaantui ajatuksestakin, että hän ei riitä minulle kaikin puolin.
Niin. Tosi hienoa, että ne "elämän hyvät hetket" tapahtuvat joidenkin vaihtuvien ihastusten eikä oman perheen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis uudeltakin osastolta löytyi heti useita miehiä, jotka alkoivat vikitelemään vaimoasi? Minusta tässä on vain jotain outoa oli vaimo nyt sitten miten kaunis tahansa. Kyseessä on kuitenkin ilmeisesti joku ihan hyvä ja asiallinen työpaikka eikä joku pikkukioski, jossa teinit häärää mitä sattuu.
Kyllä niitä on löytynyt aina jokapaikasta mihin vaimo menee. Onneksi nämä eivät ole edenneet pidemmälle ja vaimo on osannut reagoida asioihin nopeammin.
No eipäs osaa! Kertomasi mukaan työkavereilta tulee 7 - 10 kpl soittoja päivässä/illassa. Joihin vaimo auliisti vastailee, kikattelee, flirttailee ja juttelee sininkin aikanasi. Niin paljon, että se haittaa parisuhdettanne. Eikä vaimo vaan millään vieläkään ymmärrä.&nbs
Ehkäpä hän ymmärtää varsin hyvin ja siksi tekee sitä, koska nauttii siitä tunteesta ja sen tuomasta jännityksestä. Hän vaan ei halua luopua saavutetuista eduista.
Minun on todella vaikea kuvitella, että jaksaisin kiherrellä puhelimessa joidenkin yhdentekevien miesten kanssa ja vielä epämukavampaa siitä tekisi se, että he olisivat yksipuolisesti kiinnostuneita minusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo pomojuttu oli kyllä outo. Mahdatkohan tietää ihan koko totuuden asiasta.
Niin minustakin. Miten nainen käsitti, että pomo on kiinnostunut? Tai käsien koskeminen on lähentelyä. Yms. Kun ei nyt käsitä yhtään mitään mitä yrität selittää hänelle. Eikä käsittänyt silloin kun tutustuitte. Taitaa olla hiukan valikoivaa tuon naisen käsityskyky. Joko nainen on todella outo, mutta miesten mielestä kiinnostava tai sitten sumuttaa.
Ap. No jos olet lukenut aiemmat kirjoitukset tietäisit.
Hän yritti eristää puolison ja itsensä muista työntekijöistä. Hän oli silminnähden mustasukkainen muille miehille ketkä puhuivat
Eiiiiiiii. Hän ei tajunnut alun merkkejä. Kuten vaikka sitä suosimista. Yli palkkausta. Jatkuvaa kehumista. Keskustelujen muuttumista enemmän vaimoon tutustumiseksi. Ym.tuo alku kesti pari kk. Kunnes muuttui suoranaisesti vainoamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Jos ahdistelutilanne on ollut niin paha, että nainen ei ole uskaltanut mennä töihin, on joutunut olemaan sairauslomalla ja on joutunut vaihtamaan toiselle osastolle töihin, niin luulisi kyllä näin ahdistavasta tilanteesta jääneen sellaiset arvet, että olisi jatkossa allerginen kaikelle liian tuttavalliselle käytökselle miestyökavereiden taholta.
Hän on mestari antamaan anteeksi, unohtamaan kaiken pahan mitä kokee. Tämäkin on jo avattu aiemmassa keskustelussa.
Lainaus toiminto ei taas toimi.
437..
Eiiiiiiii. Hän ei tajunnut alun merkkejä. Kuten vaikka sitä suosimista. Yli palkkausta. Jatkuvaa kehumista. Keskustelujen muuttumista enemmän vaimoon tutustumiseksi. Ym.tuo alku kesti pari kk. Kunnes muuttui suoranaisesti vainoamiseksi. Jonka vaimo kyllä sitten huomasi ja koko todella ahdistavaa
Kuule. Sun vaimo tarvitsee apua. Se, haluaako hän sitä vai ei ja aikooko hakea on sitten oma juttunsa.
Olet yhdessä "alkoholistin" kanssa. Se on sitten oma valinta, jäätkö mahdollistamaan ja kärsimään siihen viereen vai pelastatko itsesi tuosta kyydistä. Jos hän menee hoitoon ja haluaa muuttaa käytöstään ja osoittaa muuttaneensa sitä, voit jäädä. Mutta ei pelkästä lupauksesta muuttaa asioita.
Yleensä naiset ei tykkää ihastuneiden miesten vikittelystä ja huomiosta elleivät itse ole edes jonkun verran ihastuneita takaisin. Jos itse ei kyseinen ihastunut mies yhtään kiinnosta, niin tuon miehen soittelut ja viestittelyt tuntuu epämukavilta. Ei niihin tee mieli mennä yhtään mukaan. Toki tämä siis naiset yleensä. Ehkä poikkeuksiakin voi olla.
Vaimolla on selkeää traumakäytöstä tai persoonallisuushäiriökäytöstä tai autistista käytöstä. Ap kuitenkin torppaa kaikki nämä vaihtoehdot. Ehkäpä vaimolla on tietoa, jota ei ole jakanut ap:n kanssa tai sitten on vaimokin täysin sokea itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä sekään kuulosta kovin kivalta, jos kumppani on niin tyhmä kuin saapas ettei tajua oman käytöksensä osuutta tapahtumiin. Kuka tuollaista jaksaa ja miksi edes pitäisi? Rakastuneelle sinä olisit ykkönen. Koetko olevasi?
Siis just näissä ihmissuhde asioissa hän on aivan helvetin pihalla. Kaikessa muussa todella älykäs ja menestynyt ihminen..
Yleensä kyllä mutta kyl tää on alkanut tuntua siltä että huomion saaminen on hälle tärkeämpää kuin minä.
En halua pahentaa oloasi, mutta pakko todeta, että itse olen nuoresta asti kiertänyt flirtit miehet kaukaa. Ajatukseni eivät ole vuosikymmenten aikana muuttuneet (olen seitsenkymppinen mummeli). Isäni oli kamala flirttailija. Sain siitä lajista jo lapsena tarpeeksi. Aviomiehekseni valitsin normaaleina ihmisinä naisia kohtelevan miehen, enkä ole katunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ahdistelutilanne on ollut niin paha, että nainen ei ole uskaltanut mennä töihin, on joutunut olemaan sairauslomalla ja on joutunut vaihtamaan toiselle osastolle töihin, niin luulisi kyllä näin ahdistavasta tilanteesta jääneen sellaiset arvet, että olisi jatkossa allerginen kaikelle liian tuttavalliselle käytökselle miestyökavereiden taholta.
Hän on mestari antamaan anteeksi, unohtamaan kaiken pahan mitä kokee.
Uskotko ihan oikeasti itse tuon? Ole nyt rehellinen itsellesi.

Ei voi tietää. Hyperseksuaalisuus on yksi seksuaalisen väkivallan uhrin oireista. Ei siis tule kaikille, mutta tulee monille. Se on sitä "voimaantumista". Otetaan oma seksuaalisuus haltuun epämääräisin keinoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ahdistelutilanne on ollut niin paha, että nainen ei ole uskaltanut mennä töihin, on joutunut olemaan sairauslomalla ja on joutunut vaihtamaan toiselle osastolle töihin, niin luulisi kyllä näin ahdistavasta tilanteesta jääneen sellaiset arvet, että olisi jatkossa allerginen kaikelle liian tuttavalliselle käytökselle miestyökavereiden taholta.
Hän on mestari antamaan anteeksi, unohtamaan kaiken pahan mitä kokee.
Uskotko ihan oikeasti itse tuon? Ole nyt rehellinen itsellesi.
Tuollaisia ihmisiä kyllä oikeasti on. Mutta ei se silti poista ongelmaa vaan silloin on vielä lisää ongelmia. Minun C-PTSD ja dissosiaatio aiheuttavat sen, etten oikein hahmota ja muista kokemaani pahaa.
On sellainen sanonta, että se mihin puolisossa alunperin ihastui alkaa usein myöhemmin muodostua piirteeksi, joka hänessä ärsyttää eniten. Eli kun tutustuitte, niin oliko hän sinua kohtaan tuollainen flirttaileva, yltiötuttavallinen, kihertelevä ja kikatteleva jne? Ja siksi ihastuit? Ja nyt hän on edelleen samanlainen, mutta ei enää sinua kohtaan vaan muita miehiä kohtaan ja ne muut miehet ihastuu kuin sinä aikoinaan?
Ymmärsinkö oikein että olet näyttänyt pätkiä tästä keskustelusta hänelle? Mitä hän konkreettisesti sanoi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis uudeltakin osastolta7 löytyi heti useita miehiä, jotka alkoivat vikitelemään vaimoasi? Minusta tässä on vain jotain outoa oli vaimo nyt sitten miten kaunis tahansa. Kyseessä on kuitenkin ilmeisesti joku ihan hyvä ja asiallinen työpaikka eikä joku pikkukioski, jossa teinit häärää mitä sattuu.
Kyllä niitä on löytynyt aina jokapaikasta mihin vaimo menee. Onneksi nämä eivät ole edenneet pidemmälle ja vaimo on osannut reagoida asioihin nopeammin.
Kai tajuat, että niitä löytyy joka paikasta, mihin vaimo menee, siksi että hän luo niitä tilanteita. Meille muille ei tapahdu tuollaista, tai jos tapahtuu, äärimmäisen harvoin. Toinen vaihtoehto on se, että vaimosi on jo niin selkeän näkyvästi uuno, että kaikki hyväksikäyttäjät takertuvat häneen ja hän sattuu olemaan sellaisissa työpaik
Tulee myös mieleen pitävätkö nämä kotiin soittelevat työkaverit aloittajaakin jotenkin uunona. Jos siis kertomus on totta.
Kukaan järkevä tai vähemmänkään järkevä työkaveri ei soittele kymmeniä kertoja kotiin kun tietää ihmisen olevan naimisissa. Eikä ainakaan jää turhaan jutustelemaan ja lörpöttelemään vaan puhuvat nopeasti työasian ja pyytelevät vielä anteeksi häiriötä. Myös on keksitty s-postit ja muita yhteydenpitokanavia kuin soittelu.
Mikään työ ei ole sellaista, että jatkuvana virtana joudutaan soittamaan jonkun työkaverin kotiin milloin mistäkin asiasta. Jääden sitten puhumaan bliipablaabaa lisäksi. Ja jos näin on, mitä en usko, niin siihen pitää silloin saada joku järki.
Ei kai ap naimisissa ole? Ja tietääkö ne soittelevat miehet ap:n tyttöystävän olevan varattu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis uudeltakin osastolta löytyi heti useita miehiä, jotka alkoivat vikitelemään vaimoasi? Minusta tässä on vain jotain outoa oli vaimo nyt sitten miten kaunis tahansa. Kyseessä on kuitenkin ilmeisesti joku ihan hyvä ja asiallinen työpaikka eikä joku pikkukioski, jossa teinit häärää mitä sattuu.
Kyllä niitä on löytynyt aina jokapaikasta mihin vaimo menee. Onneksi nämä eivät ole edenneet pidemmälle ja vaimo on osannut reagoida asioihin nopeammin.
No eipäs osaa! Kertomasi mukaan työkavereilta tulee 7 - 10 kpl soittoja päivässä/illassa. Joihin vaimo auliisti vastailee, kikattelee, flirttailee ja juttelee sininkin aikanasi. Niin paljon, että se haittaa parisuhdettanne. Eikä vaimo vaan millään vieläkään ymmärrä.&nbs
No sitten pitas saada tämä yksikin vielä veks!
Jos on onnistunut muilla niin miksei onnistu nyt tällä. Ensin sanoo, että kotiin ei soitella. Jos vielä soittaa ei vastaa. Kotirauha on saatava. Ellei vaimolla ole jonkinlaista päivystysvuoroa. Mutta siitäkin pitää sopia ja saada korvaus.
Vaimolla ei taida olla itsellään halua saada tätä kaveria veks.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ahdistelutilanne on ollut niin paha, että nainen ei ole uskaltanut mennä töihin, on joutunut olemaan sairauslomalla ja on joutunut vaihtamaan toiselle osastolle töihin, niin luulisi kyllä näin ahdistavasta tilanteesta jääneen sellaiset arvet, että olisi jatkossa allerginen kaikelle liian tuttavalliselle käytökselle miestyökavereiden taholta.
Hän on mestari antamaan anteeksi, unohtamaan kaiken pahan mitä kokee. Tämäkin on jo avattu aiemmassa keskustelussa.
Ei, vaan hän on mestari keksimään selityksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ahdistelutilanne on ollut niin paha, että nainen ei ole uskaltanut mennä töihin, on joutunut olemaan sairauslomalla ja on joutunut vaihtamaan toiselle osastolle töihin, niin luulisi kyllä näin ahdistavasta tilanteesta jääneen sellaiset arvet, että olisi jatkossa allerginen kaikelle liian tuttavalliselle käytökselle miestyökavereiden taholta.
Hän on mestari antamaan anteeksi, unohtamaan kaiken pahan mitä kokee.
Uskotko ihan oikeasti itse tuon? Ole nyt rehellinen itsellesi.
Tuollaisia ihmisiä kyllä oikeasti on. Mutta ei se silti poista ongelmaa vaan silloin on vielä lisää ongelmia. Minun C-PTSD ja dissosiaatio aiheuttavat sen, etten oikein hahmota ja muista kokemaani pahaa.
Millainen häiriö se sitten on, kun vilpittömästi antaa anteeksi eikä vanhoja muistele?
Ymmärtänet että 3vuotta on pitkä aika. Vaatisi 10x enemmän tekstiä tänne jotta kokonaisuudesta ei voisi tehdä vääriä johtopäätöksiä. Vaatisi myös sen että jokainen kommentoija lukisi kaikki tekstit.
Tässä on ollut pitkä ns rauhallinen aika taustalla. Ihastujat on hoidettu veks nopeasti jne. Mutta nyt on tullut yksi henkilö joka on aikaansaanut vääntöä parisuhteessa.
Puhelut tulevat vielä työajalla ja niissä on joku työjuttu. Mutta silti ihmettelen vaimon käytöstä ja sitä ettei hän ymmärrä omien sanojensa mukaan mihin tuo johtaa.