Mitä mieltä olette isäksi tulosta n. 60-vuotiaana? Entä jos mies on rikas, vaikuttaako asiaan myönteiseen suuntaan siis?

Ei kai siinä mitään muuta, vähän käy sääliksi lasta joka todennäköisesti menettää vanhempansa aika nuorena. Itse olen kokenut sen enkä toivoisi kenellekään samaa. Mutta kai hän muuten isyytensä hyvin hoitaa. Raha ei vaikuta asiaan millään tavalla.

tarkoituksena lienee ensisijaisesti siittää lapsia, eikä huolehtia niistä. Musta aika tuomittavaa. Se, että tekee lapsia iässä, jossa pitää jo varautua luonnollisen kuolemankin mahdollisuuteen, on aika helkatin itsekästä. Rikkaus ei tee asiasta hyväksyttävämpää.

Eli itse en ainakaan alkaisi niin vanhan miehen kanssa lisääntymään. Enkä todellakaan ottaisi isääni vanhempaa miestä muutenkaan... Huh huh

Tiedän äidin joka kuoli reilu 30:senä ja jäi kaksi pientä lasta. Ei se elämä mene minkään suunnitelman mukaan.



Varakkuus auttaa siinä että jos ei lapsella/lapsilla ole isää antamassa rahaa teininä tai maksamassa vuokria opiskeljana, niin on edes se perintö turvana.



Se isä voi muuten elää vaikka 90:seksi, toisaalta tiedän vanhemmat jotka kuoli 50:senä ja jätti lapset täysin orvoiksi.

joka on lapselleen isä kuin 16v jota ei vois vähempää kiinnostaa.



Mulla on kavereita jotka saaneet ns teinivahinkoja, isä ei pidä mitään yhteyttä on jopa saattanut myöhemmin perustaa perheen, mutta " nuoruuden vahinko" ei voisi vähempää kiinnostaa.

Tunnen myös perheen jossa isä lasten syntyessä n. 55 vuotias. Urheilullinen, hyvin toimeentuleva ja loistava isä. Toki kauhistelin itsekin kun lapset syntyi, mutta olen joutunut " perumaan puheeni" .



Omat vanhempani kuolivat alle 60 vuotiaina yllättäviin sairauksiin..... onneksi on sisaruksia.

Oikeinko mikään ei takaa sitä, että näkee lapsenlapsensa ja jopa tiedät jonkun äidin joka kuoli kolmekymppisenä....Naiiviudellasi ei ole mitään rajaa! Kyllä kai jokainen ymmärtää, että itse kukin voi kuolla koska tahansa. Kysymys onkin vain siitä, että kuusikymppinen TODENNÄKÖISESTI kuolee 30v. aiemmin kuin kolmekymppinen. Lisäksi lienee itsestäänselvää, ettei kuusikymppinen enää kauhean montaa vuotta ole kovin " reippaassa" iässä.



Mutta en silti ketään tuomitse, mutta ylläolevat ovat tosiasioita, jotka pitää ottaa huomioon.

Yritin vain herätellä niitä jotka ajattelee jotenkin pelaavansa varman päälle ottamalla 30:sen.

Kai se 60:nenkin vaimonsa kanssa toisiaan rakastaa, ja lapsiaan myös?



Todennäköisyys on hieno sana, mutta kun sillä mennään yksittäiseen tapahtumaan, se ei merkitse enää mitään. Ei ole merkitystä jos suurin osa toimii niin, kun tässä tapauksessa tapahtuukin näin. Eli: kukaan teistä ei voi oikeasti mennä sanomaan että se kuusikymppinen olisi ikänsä takia a)huono isä, b)toinen jalka haudassa, c)lähtökohtaisesti väärä puoliso lastentekoa ajatellen.



Ainakin hänestä näkee mitä hänestä on tullut, persoonana ja muuten, toisin kuin monesta 20:sestä....

Mitähän ihmeellistä siinä ap:n mielestä on? Mun mielestä ei mitään.