Oletteko nähneet lapsena vanhempienne väkivaltaista käyttäytymistä?

Vierailija kirjoitti:

Isäni oli väkivaltainen ja päihdeongelmainen narsisti, joka varsinkin humalassa oli usein täysin sekaisin ja jopa psykoottisen harhainen. Pahoinpiteli fyysisesti ja psyykkisesti kaikkia läheisiään. Väkivaltaa tuli nähtyä alle kouluikäisenä ihan riittävästi. Olisivat saaneet erota jo paljon aiemmin.

Narsistista eroaminen voi olla vaikeaa. Kun kuulee lauseen "tapan teidät kaikki jos erotaan", niin siinä joutuu ainakin hetken harkitsemaan asiaa. Varsinkin kun tiedetään, että suurin osa perhesurmaajista on väkivaltaisia ja kostonhimoisia narsisteja. Omat lapsethan eivät narsistille merkitse mitään. Lapsia käytetään vain aseena toista vastaan.

Kyllä, olin nuorisopsykiatrian asiakas jo alaikäisenä ja edelleen käyn terapiassa, ikä lähellä 40 vee. Pahoja univaikeuksia, ylivireyttä, riitatitanteet vievät kaikki voimat, olen ankara ja vaativa itseäni kohtaan, syömishäiriö, itsetuhoisuutta joka aktivoituu kriisitilanteissa. Päällisin puolin elän normaalia elämää, kukaan puolituttu tuskin uskoisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni oli väkivaltainen ja päihdeongelmainen narsisti, joka varsinkin humalassa oli usein täysin sekaisin ja jopa psykoottisen harhainen. Pahoinpiteli fyysisesti ja psyykkisesti kaikkia läheisiään. Väkivaltaa tuli nähtyä alle kouluikäisenä ihan riittävästi. Olisivat saaneet erota jo paljon aiemmin.

Narsistista eroaminen voi olla vaikeaa. Kun kuulee lauseen "tapan teidät kaikki jos erotaan", niin siinä joutuu ainakin hetken harkitsemaan asiaa. Varsinkin kun tiedetään, että suurin osa perhesurmaajista on väkivaltaisia ja kostonhimoisia narsisteja. Omat lapsethan eivät narsistille merkitse mitään. Lapsia käytetään vain aseena toista vastaan.

Olen samaa mieltä.

T: jorma peter

En ole nähnyt.

En koskaan.

Mulla oli onnellinen koti. En voi sanoa että lapsuus kun koulussa kiusattiin. Haukuttiin ja suljettiin pois yhteisöstä.

Vierailija kirjoitti:

Äiti aikoinaan ärsytti isää niin pitkään, että isä lopulta hermostui. Kerran, kun nalkutus ja huutaminen ei auttanut, heitti ämpärillisen vettä isän päälle, kun tämä istui sohvalla. Silloin isäkin hermostui ja läpsäisi äitiä. 

Äiti sitten tietysti syytti isää väkivaltaiseksi hulluksi ja alkoi pakata isän tavaroita laatikoihin autotalliin. Onneksi heti kohta erosivatkin. Olisivat saaneet erota jo paljon aiemmin. 

Meillä oli ihan samanlaista. Ja on edelleen. Vanhempani eivät ole eronneet. Mikä on järkyttävän surullista. Ja kyllä, traumoja saatiin kaikki lapset, paljon haasteita elämään.

Vierailija kirjoitti:

En ole nähnyt.

En koskaan.

Mulla oli onnellinen koti. En voi sanoa että lapsuus kun koulussa kiusattiin. Haukuttiin ja suljettiin pois yhteisöstä.

Varmaan nämä ongelmakotien lapset kiusaa, näin se pahuus leviää kaikkialle

Ei nyt suoranaisesti väkivaltaa, mutta tavaroiden heittelyä ja huonekalujen paiskimisia seinään äitini toimesta. En tiedä onko tämä vaikuttanut vai olenko muuten vaan tällainen, mutta pelkään ja välttelen konflikteja, olen hyvin kiltti ja ihmisten miellyttäjä. Pelkään usein myös että muut ovat vihaisia minulle. Inhoan ja säikyn myös sitä jos tavaroita heitetään tai paiskotaan vihanpurkauksissa (vaikkei mikään hajoaisikaan).

Kyllä näin, isäni toimesta. Hän oli väkivaltainen äitiä kohtaan sille päälle sattuessaan. Itse opin hiipimään nurkkia pitkin, etten sattunut nyrkin eteen... Vaikutti niin, etten ihan nuorena luottanut miehiin yhtään, enkä halunnut yhtään minkäänlaista vakavampaa suhdetta. 26-vuotiaana (1995) tapasin sitten mieheni, hän ei ole tippaakaan väkivaltainen.

Kun olin lapsi, päätin ettei minusta ikinä tule isäni kaltaista vaimonhakkaajaa. Ja hyvin on päätös pitänyt.

Jos äitiä on uskominen niin varmasti näin ainakin henkistä väkivaltaa, mutta en kyllä ole huomannut että olisi vaikuttanut mitenkääään.

Mutsi raivosi kännissä isälleni. Lintsareita ja kynsimistä.  Pelkään aikuisenakin naisen suuttumusta ja olen alistuva.

Olen, monta kertaa. Meni parisuhdehalut jo lapsena.

Äitini käytti julmaa henkistä väkivaltaa. Myös isään. On jättänyt ikuiset jäljet.

En koskaan. He eivät ole edes riidelleet lasten kuullen. Muutenkin oltiin aika leppoisaa väkeä, esimerkiksi en ole koskaan kuullut knenkään perheenjäseneni kiroilevan.

- 1960-luvun lapsi

Olen, mutta en tiedä, miten se on vaikuttanut elämääni. En ainakaan ole saanut mitään empatiaa tai päänsilitystä sen takia. Samalla tavalla on pitänyt pärjätä kuin muidenkin. Olen lähinnä tietoisempi, että olen herkkä ja näen ja vaistoan asioita. Näen ja kuulen heti, jos joku käyttäytyy oudosti.  

Sotatoimissa hermonsa rappeuttanut isäni oli oikukas veijari. Hänellä oli kummallinen tyyli eli jos yksi lapsista teki jotain väärin oli varmaa, että tuli koko sakille hivutus. Äitiin hän ei fyysisesti koskenut nyrkeillä. mutta seksiin  pakotti. Siitäpä seurasikin, että pirttiviljely ja keskenmenot kukoistivat. Henkiin jääneet kävivät halvasta työvoimasta. Kunnes kaikki kynnelle kykenevät lapsukaiset yksi toisensa jälkeen viimeistään rippikoulun jälkeen kaikkosivat. Lopulta äiti uupui niin pahasti ,että hänkin joutui muuttamaan helpommille päiville. Kovasti työ heitä kumpaakin kurmuutti. Sitä en tajua, miksi mistään ei saanut iloita. Pirtissä olisi hyvinkin voinut leikata hiljaisuutta veitsellä. Lopulta syöpä korjasi isän, mutta ehdittiin tilittää välejämme. Hän sai lähteä minuun nähden puhtaalla tunnolla. Sääli. Elämä olisi voinut olla kaikin puolin helpompaa jos puhumattomuus ei olisi ollut määräävä tekijä.

Äitini oli enemmän se riidanhaluinen ja väkivaltainen. Toki minuakin pieksettiin. En osaa muuta sanoa kuin, että edelleenkin käy välähdyksiä siitä, että joku huitaisee nyrkillä päähän.

-70 luvulla isä pisteli perheemme esikoistyttöä lahjakkaasti turpaan mennen ja tullen, kuten myös äitiä. Ikävää katsottavaa oli. Olin itse pieni tyttö. Sisko muutti sitten tätimme luo asumaan. Äiti sai osumia kuolemaansa asti. En ole traumatisoitunut, mutta jälkensä tuollainen jättää. Ei niitä unohda koskaan. Itse olen viiden lapsen äiti ja elän avioliitossa. En koskaan ole lyönyt ketään, eikä minua ole lyöty. 

En mitään vakavaa, sellaista perusläpsimistä puolin ja toisin riitojen yhteydessä. Yhden kerran oli aamulla äidillä silmä mustana mutta selitys oli joku ampiaisen pisto tai muu vastaava allerginen reaktio, en ihan tarkkaan muista. Tivasin asiasta vielä myöhemmin aikuisenakin, mutta pysyivät tarinassaan.