Oletteko nähneet lapsena vanhempienne väkivaltaista käyttäytymistä?

Oletko lievästi vammainen ap? Outoa kirjoitusta.

Olen,traumoja. En luota vieraisiin, varsinkaan miehiin. Epäilen niistä aina pahinta. JOs joku kattoo vaikka, niin oon ihan varma, että se haluaa pahaa. Semmosta nyt ainakin.

Äiti aikoinaan ärsytti isää niin pitkään, että isä lopulta hermostui. Kerran, kun nalkutus ja huutaminen ei auttanut, heitti ämpärillisen vettä isän päälle, kun tämä istui sohvalla. Silloin isäkin hermostui ja läpsäisi äitiä. 

Äiti sitten tietysti syytti isää väkivaltaiseksi hulluksi ja alkoi pakata isän tavaroita laatikoihin autotalliin. Onneksi heti kohta erosivatkin. Olisivat saaneet erota jo paljon aiemmin. 

Pelkään ihmisiä, olen ahdistunut. Sinänsä elän ihan normaalia elämää, käyn töissä yms. Mutta olen jatkuvasti hieman hälytystilassa, arvioin ihmisiä jatkuvasti kanssakäymisessä. Pelkään konflikteja, koska vaikka olen aikuisiällä opetetellutkin pitämään puoliani, en koe olevani oikeutettu siihen ja itken helposti kiihtyessäni.

Vanhempieni kanssa näistä asioista ei puhuta, heidän mielestään oli onnellinen lapsuus. Yhä varon suututtamasta.

En

Olen. En koe sen vaikuttaneen, paitsi ehkä siinä etten itsekään ole osannut lähteä heti ensimmäisestä, toisesta, kolmannestakaan kerrasta.

Olen. On pelkoja ja epäluottamusta ihmisiä kohtaan. Vanhempien mielestä meillä oli normaali perhe.

Huutoa tai negaamista kyllä hieman, joskus. Mutta teininä koin jo muiden tekemää, ei vanhempien.

Olen nähnyt sisarusteni joutuvan vanhempieni väkivallan kohteiksi ja olen myös itse ollut heidän väkivaltansa kohteena. Olemme koko sisarussarja, neljä lasta, vakavasti häiriinntyneitä - kukin omalla tavallaan. Ise sain KELA:n pitkän psykoterapian, joka auttoi hyvin. Tietysti tuli yhteiskunnalle kalliiksi, mutta myös omavastuut olivat iso raha minulle.

Vierailija kirjoitti:

Oletko lievästi vammainen ap? Outoa kirjoitusta.

Mielestäni ei mitenkään outoa kirjoitusta. Ei kaikilla ole elämä ollut ruusuilla tanssimista.Ap, sinun aloitukseen voin vastata että olen joutunut lapsena , ilman että auttamaan olisin pystynyt, vierestä katsomaan isäni väkivaltaa äitiäni kohtaan , syyttä sairaalloisen mustasukkainen ja siihen yhdistettynä rankka alkoholin käyttö. Pahat traumat minulle jäi , vaikuttaa vielä aikuisenakin. Ja se on niin ristiriitaista ja vaikeaa ymmärtää kun molempia vanhempiaan rakasti samalla tavalla. Jäi huono malli avioliitosta.Kaikki mitä joutuu lukemaan niin yksi rukous sydämestäni nousee ettei lapset joudu elämään viinan kyllästyttämää elämää koskaan. Ei koskaan.

Juu. Faija hakkasi äitiä, heitti sängylle ja nyrkistä naamaan jne. Ei ole vaikuttanut elämääni mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Olen. En koe sen vaikuttaneen, paitsi ehkä siinä etten itsekään ole osannut lähteä heti ensimmäisestä, toisesta, kolmannestakaan kerrasta.

Mulla ihan sama. Lähdin kun poliisi sanoi mulle, että lähde nyt, en halua löytää ruumistasi täältä. Kiitokset hänelle.

Ei ole verrokkina noita asioita kokematonta minää joten en voi tietää miten erilainen olisin.

Olen nähnyt ja on vaikuttanut. En tiedä, mikä kaikki on traumojen seurausta, mutta minulla on kipuja, huono vatsa, ylivireyttä, en pysty läheisiin ihmissuhteisiin, jatkuvaa varuillaan oloa ihmissuhteissa, uupumisherkkyyttä. Näitä ainakin.

Kyllä, ja jätti juurikin tuon epäluuloisuuden, pelkään aina pahinta, tarve kontrolloida ettei mitään pahaa tapahtuisi, ajautuminen haitallisiin parisuhteisiin, epämääräisen syyllinen olo, paniikkihäiriö, yli analysoin, vaikeus löytää paikkaa yhteiskunnasta (vaikka lopulta sain hankittua yliopistokpulutuksen ja todella hyvän työn), äitinä ylisuojeleva -.> teini-ikäiset lapseni läninnä nauraa mulle tämän ominaisuuden takia. Ahdistuneisuuskausia - > ei selvää syytä mikä ne laukaisee. Triggeröidyn helposti kaikesta lapsiin liittyvästä uutisoinnista mikä koskee kaltoinkohtelua yms. 

Parikymppisenä puhkesi niin paha ptsd, että meni seuraava vuosikymmen kuntoutumiseen ja elämisen uudestaan opetteluun. Senkään jälkeen ei ole ollut juhlaa vaan väsyn yhä nopeasti ja helposti eikä ajoittainen oireilu auta asiaa yhtään, vaikka ei jääkään enää päälle. Välillä on hyvin vaikea sulattaa sitä, että tämä taitaa olla uusi normaalini. 

Olen nähnyt kun faija jätti mutsin ulko- oven taakse pakkaseen. Mutsilla oli sisävaatteet päällä. Katsoin lapsena vierestä. Pelotti ja en tajunnut miten faija voi olla niin julma.

Isäni oli väkivaltainen ja päihdeongelmainen narsisti, joka varsinkin humalassa oli usein täysin sekaisin ja jopa psykoottisen harhainen. Pahoinpiteli fyysisesti ja psyykkisesti kaikkia läheisiään. Väkivaltaa tuli nähtyä alle kouluikäisenä ihan riittävästi. Olisivat saaneet erota jo paljon aiemmin.

Kuultiin kun isä hakkasi äitiä makuuhuoneessa. Isoveli meinasi soittaa poliisit, mutta ei uskallettu kun pelättiin isän kostoa myös meille lapsille. Lähes joka perjantai oli jotain kun isä kännissä. Kyllä se on vienyt tietyn huolettomuuden ja ilon.

En. En edes muista, että vanhempani olisivat tapelleet tai edes riidelleet. Samoin oli oma avioliittoni, syynä rauhallinen mieheni. En olisi riitapukaria ottanutkaan.