Mies osoittaa aina jotenkin käytöksellään että minulle tärkeät asiat ovat merkityksettömiä

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä teidän miesten pitäisi välittää noista asioista? Vaikka tuo 47:n ravintolassa käyminen tai kirjan lukeminen, itelles oot nuo tekemiset tehny miksi niiden pitäis miestä liikuttaa. Kysytkö muka mieheltä millasta ruoka oli kun on käynyt syömässä tai kiinnostaako sinua mitä toinen luki eilen.

Minä kyllä mieheltäni kysyn, mitä on söi , jos oli ravintolassa ja ehdottomasti kiinnostaa, mitä hän eilen luki. En aina , koska en minä niitä kontrolloinnin vuoksi kysy, vaan minua kiinnostaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä teidän miesten pitäisi välittää noista asioista? Vaikka tuo 47:n ravintolassa käyminen tai kirjan lukeminen, itelles oot nuo tekemiset tehny miksi niiden pitäis miestä liikuttaa. Kysytkö muka mieheltä millasta ruoka oli kun on käynyt syömässä tai kiinnostaako sinua mitä toinen luki eilen.

 

Minä kyllä mieheltäni kysyn, mitä on söi , jos oli ravintolassa ja ehdottomasti kiinnostaa, mitä hän eilen luki. En aina , koska en minä niitä kontrolloinnin vuoksi kysy, vaan minua kiinnostaa. 

Mielestäni tämä on ihan normaalia keskustelua ja toisen huomioimista. Mitä järkeä olla yhdessä ihmisen kanssa joka ei millään tavalla kiinnosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan se olla miehen lapsuudenkodista opittua. Miten siellä puhutaan muille ihmisille tai heille tärkeistä asioista? Tunnistan nimittäin tuon, omassa lapsuudenkodissa oli hirveä ilmapiiri aina ja koskaan ei ketään kehuttu, ikinä. Aina piti löytää asioista negatiivista. Irvailtiin, lytättiin, tuhahdettiin, halveksuttiin. Ja opin sen tyylin itsekin tietty. Vasta aikuisena yrittänyt oppia siitä pois. Ja luulen että aika moni ihmissuhde (kaveri- ym) mennyt pieleen tämän takia. En vaan tajunnut, ettei tämä ole normaali tai hyvä tapa puhua muille. 

Ja olen nainen, jo keski-iässä. 

Lainaan itteäni ja lisään, oletko ap sanonut miehelle tästä? Ihan suoraan, että "en halua että puhut minulle tuohon sävyyn, tämä asia on mulle oikeasti tärkeä, toi on tosi loukkaavaa, sinulla ei ole oikeutta lytätä mun asioita".

Koska jos tuo tyyli on jostain opittua, ni

Tunnistan hyvin ilmiön, ja kyllä minullakin kesti kauan muuttaa omaa toimintaani. Enkä tarkoita nyt mitään miehen myötäilyä, vaan omien rajojen pitämistä, puolustautumista noissa tilanteissa ja toisen huonon käytöksen haastamista. Pari kertaa on tullut sellainen tilanne, että saatuani taas kerran jonkun ivallisen kommentin, se meni suoraan hermojen ytimeen ja sain veret seisauttavan raivarin. Mies hämmentyi, suutahti ja vähän marttyroikin, että hän ei kyllä sitten ikinä tule kysymään minulta mitään. Sanoin sitten hänelle, että miksi sinun pitää pilkata asioita, jotka ovat minulle tärkeitä, ja yrittää saattaa minut naurunalaiseksi, nolata ja osoittaa, että mninun mielenkiinnon kohteeni ovat hävettäviä. Ja että miksi et vain totea, että ahaa, tykkäät tuosta, ok, sen sijaan, että saan märästä rätistä naamalleni tuon tuostakin. Kerroin lisäksi, että olen koko elämäni ajan saanut kokea ivaa ja pilkkaa itselleni tärkeistä asioista, ja hän taas ei, joten reaktioiden volyymitkin hieman vaihtelevat. 

Minusta vaikuttaa ihan siltä, että suhteessa ainakin mies on tyytynyt asenteella "kuhan on joku" ja sitten tietenkin toinen alkaa ärsyttämään ihan kunnolla ja aivan kaikessa. Kun ei arvosteta samanlaisia asioita eikä edes kumppaniakaan niin sitten se on just tuota, että tuhahdellaan ja pyöritellään silmiä ellei sitten ihan jopa sanota ääneenkin kuinka typerä/pelle/nolo toinen on.

Liian erilaisten ihmisten ei oikeasti pidä mennä yhteen ja just noiden eroavaisuuksien selvittämiseen on keksitty tapailu- ja seurusteluvaiheet jolloin kumppaniin ei ole sitouduttu yhteisen pankkilainan ja/tai lasten muodossa. Silloin olisi syytä keskittyä siihen toisiinsa tutustumiseen eikä pelkkään panemiseen ja siihen onko tarjolla kakkostakin..

Vierailija kirjoitti:

Minusta vaikuttaa ihan siltä, että suhteessa ainakin mies on tyytynyt asenteella "kuhan on joku" ja sitten tietenkin toinen alkaa ärsyttämään ihan kunnolla ja aivan kaikessa. Kun ei arvosteta samanlaisia asioita eikä edes kumppaniakaan niin sitten se on just tuota, että tuhahdellaan ja pyöritellään silmiä ellei sitten ihan jopa sanota ääneenkin kuinka typerä/pelle/nolo toinen on.

Liian erilaisten ihmisten ei oikeasti pidä mennä yhteen ja just noiden eroavaisuuksien selvittämiseen on keksitty tapailu- ja seurusteluvaiheet jolloin kumppaniin ei ole sitouduttu yhteisen pankkilainan ja/tai lasten muodossa. Silloin olisi syytä keskittyä siihen toisiinsa tutustumiseen eikä pelkkään panemiseen ja siihen onko tarjolla kakkostakin..

Toiset ihmiset eivät ole kiinnostuneita kuin itsestään.

Etkö arvosta itseäsi? Ansaitset parempaa. Jätä hänet.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu vähän siitä, että millä tavoin kanssapuhelunne tapahtuu. Esimerkiksi juttelin itse eräälle vanhalle tutulle puhelimessa pitkästä aikaa. Hän kertoi uudesta ammatistaan. Totesin siihen liittyen että onnea ja kysyin aika pinnallisesti mitä osasin tuosta alasta kysyä. Sitten kerroin heti perään, että itse opiskelin myös äskettäin uuden ammatin. Hän ei kysynyt siitä mitään tai onnitellut.

Seuraavaksi hän kertoi olleensa ulkomailla pidemmän aikaa. Pikkasen juteltiin hänen reissustaan, kunnes totesin, että kävin itse myös juuri kaukomailla parin kk:n reissun. Hän ei taaskaan kysynyt tai puhunut siihen koskien mitään.

Hassuja juttelutilanteita, kun toisella on tapahtunut niin paljon kaikkea uutta hienoa ja asia on kiva jakaa muiden kanssa. Mutta kun vastapuolellekin on käynyt samantapaisia tapahtumia, ei niillä ole mitään väliä.

Hän ei kuitenkaan ole mielestäni narsisti, vaan erittäin innokas höpöttämään omi

Toisaalta on myös paljon sellaisia ihmisiä joiden pitää päästä kertomaan heti oma vastaava kokemuksensa, jotta se aiemman kertojan kokema muuttuisi vähäpätöisemmäksi koska kyllä minäkin kävin siellä ja tein sitä.

Tällaiset on vaan pakko ignoorata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin oli mies, joka ohitti mun toiveet ja tarpeet. Hän kyllä kysyi niitä usein, mutta järjesti niin ettei ainakaan tehty niin kuin olisin tarvinnut. 

 

Esimerkiksi jos kerroin olevani todella nälkäinen ja aikovani laittaa ruokaa tai haluavani lounaalle, hän pitkitti aloittamista tai lounaalle lähtemistä tuntikausia. Kun luin kirjaa, hän ei koskaan ollut kiinnostunut mikä kirja tai kun kerroin olleeni esim. ravintolassa syömässä, hän ei koskaan kysynyt missä, mitä tai mitä pidin ruoasta. Siinä on tosi iso ero ystäviin ja jopa työkavereihin, joita kiinnostaa monet asiat, minunkin. 

 

Mies valitsi puheenaiheet siten, että ohitti minun sanomani, oli itse paljon äänessä ja keskeytti minut usein. Jos aloin puhua jostain itselleni tärkeästä, hän ei kommentoinut tai alkoi puhua itsestään ja omista asioistaan tai omista asiaani liittyvistä kokemu

Ap, miehesi on henkisesti väkivaltainen ja aika pahastikin.

Lue kirja Why does he do that. Tosin suosittelen, että eroat jo ennen lukemista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensitöiksesi kysy mieheltäsi, huomaako hän toimintansa. Toiseksi kysy, miksi niin tekee. 

Ei hän huomaa koskaan mitään omien sanojensa mukaan. Kieltää kaiken. Tai ei hän tarkoituksella TIETENKÄÄN. Selityksiä löytyy vaikka romaanin verran, monesti syy on minussa. Esim hän on lähes suoraan sanonut minulle että hän olisi vähemmän ilkeä jos vaan esittäisin asiat eri tavalla. Todellisuudessa ei ole oikeaa tapaa esittää hänelle asioita. Hän kokee sen henkilökohtaisena loukkauksena jos suutun hänen ilkeästi, välinpitämättömästä käytöksestä. Jos sanon nätisti, hän ei ota kuuleviin korviin, tai saattaa ottaa jossain määrin vastaan, mutta sitten kiukuttelee jälkikäteen. Ei ole olemassa oikeaa tapaa hänen kanssaan. T. Ap

Juuri tuollaisista henkisesti väkivaltaisista miehistä se kirja Why does he do that kertoo. Lähes samoilla sanoilla ja lauseilla ilmaistuna jopa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta vaikuttaa ihan siltä, että suhteessa ainakin mies on tyytynyt asenteella "kuhan on joku" ja sitten tietenkin toinen alkaa ärsyttämään ihan kunnolla ja aivan kaikessa. Kun ei arvosteta samanlaisia asioita eikä edes kumppaniakaan niin sitten se on just tuota, että tuhahdellaan ja pyöritellään silmiä ellei sitten ihan jopa sanota ääneenkin kuinka typerä/pelle/nolo toinen on.

Liian erilaisten ihmisten ei oikeasti pidä mennä yhteen ja just noiden eroavaisuuksien selvittämiseen on keksitty tapailu- ja seurusteluvaiheet jolloin kumppaniin ei ole sitouduttu yhteisen pankkilainan ja/tai lasten muodossa. Silloin olisi syytä keskittyä siihen toisiinsa tutustumiseen eikä pelkkään panemiseen ja siihen onko tarjolla kakkostakin..

Toiset ihmiset eivät ole kiinnostuneita kuin itsestään.

Totta, mutta eihän sellaisen ihmisen kanssa ole mikään pakko päätyä parisuhteeseen eikä edes seurustella. Paitsi tietty jos itsekin on samanlainen, koska kyllä tuon itsekeskeisyyden huomaa jo ihan kättelyssä.

Nykyään vähä kaikki on narsistista. 

Tuo sana menettäny oikean merkityksen ajat sitte.

Samoin kuin normaalipaino.

Vierailija kirjoitti:

Mun tyttöystävä on samanlainen, aina vähättelemässä kaikkea mikä muhun liittyy. Haukkuu perhettänikin, vaatteeni, tyylini, sanomiseni, tekemiset, mitä en saa tehdä lupaa kysymättä, soittaa perääni kun käyn vanhempieni luona ja  vanhempiani arvostelee jopa niiden aikana....   Introvertti narsisti?

Ja miksi ihmeessä hän on tyttöystäväsi? Eroa ihmeessä.

PS. Mitä introvertteydellä on tekemistä tämän kanssa?

Hyi kuulostaa ahdistavalta jos siis on totta

Vierailija kirjoitti:

Hyi kuulostaa ahdistavalta jos siis on totta

Samaa mieltä, AP on ahdistavan kuulonen tapaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyi kuulostaa ahdistavalta jos siis on totta

Samaa mieltä, AP on ahdistavan kuulonen tapaus.

Niinpä. Ap:n syytä kaikki!

Jepjep!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut useampi tuollainen kumppani. Jostain syystä vedän puoleeni tuollaisia ihmisiä. Äidissäni on myös tuota piirrettä.

Iän myötä tajunnut tuon vähättelyn olevan henkistä väkivaltaa. Tarpeeksi, kun sitä joutuu kuuntelemaan, niin syö aika hyvin itsetuntoa. Jos uudessa tuttavuudessa ilmenee tuota piirrettä, niin kannattaa unohtaa koko ihmissuhde.

 

Minä vedän myös puoleeni tällaisia ihmisiä. Olen myös ystävystynytkin, kunnes olen tajunnut että tämä on tätä samaa minun ja minun mielenkiinnonkohteiden, harrastusten ja vapaa-ajan vieton loppumatonta kritisointia. 

Muistan kun erosin ensimmäisestä poikaystävästäni, ja iski sellainen vapauden huuma. Että voin tulla omaan (asuimme opiskeluajan yhdessä koska se oli halpaa niin) kotiini ja olla miten haluan. Voin laittaa bändipaidan päälle ja musiikin soimaan, eikä kukaan kerro,

Olen ilmeisesti jollain tapaa erityisherkkä ihminen. Mieheni kritisoi minua siitä, että en pysty olemaan samassa tilassa silloin kun hän kuuntelee mielimusiikkiaan. Stressaannun ko. musiikista enkä ylipäätään halua kuunnella kotonani mitään musiikkia, harvoin sitäkään, mistä itse pidän.

Tosiaan  miehen musiikki (=vanhat rock-biisit) ovat mulle niin kova taakka, että ihan oikeasti joudun poistumaan talomme toiseen päähän, ettei minun tarvitse kuulla sitä tai toiset vaihtoehdot: mies kuuntelee musiikkiaan joko kuulokkeilla tai silloin kun olen poissa kotoa. Harmillinen tilanne meille molemmille.