Mies osoittaa aina jotenkin käytöksellään että minulle tärkeät asiat ovat merkityksettömiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että ap:n jutut on merkityksettömiä

Mitä tarkoitat tällä kommentilla? 

Sitä että ap:n jutut ei merkitse muille mitään.

On minulla ystäviä kenelle ne merkitsevät. Eräs ystäväni laittoi minulle jopa viestiä, että tämän artistin video on tänään levyraadissa, koska tietää että pidän siitä. Ja siis tällä tavoin toimisin itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen valitsee itse jäädä suhteeseen, oli se hyvä, huono tai jotain siltä väliltä.

Kukaan muu ei voi auttaa ratkomaan näitä asioita, koska ne ovat asioita jotka sinä koet eri tavalla kuin kumppanisi. Sinun kokemuksesi on totta ja tärkeitä sinulle, miehellesi ne eivät ole totta joten niistä ei tarvitse hänen mielestään välittää.

Asioiden muuttumista on turha odottaa.

Juuri tuollaisen asenteen takia naiset eivät ole haluttuja vaativissa töissä. Muutosvastarinta on syvällä pillussa. 

Kerro tämä miehellesi. Jos hän ei saa ahaa-elämystä ja muutu kuin taikaiskusta, eroa. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut useampi tuollainen kumppani. Jostain syystä vedän puoleeni tuollaisia ihmisiä. Äidissäni on myös tuota piirrettä.

Iän myötä tajunnut tuon vähättelyn olevan henkistä väkivaltaa. Tarpeeksi, kun sitä joutuu kuuntelemaan, niin syö aika hyvin itsetuntoa. Jos uudessa tuttavuudessa ilmenee tuota piirrettä, niin kannattaa unohtaa koko ihmissuhde.

Minä vedän myös puoleeni tällaisia ihmisiä. Olen myös ystävystynytkin, kunnes olen tajunnut että tämä on tätä samaa minun ja minun mielenkiinnonkohteiden, harrastusten ja vapaa-ajan vieton loppumatonta kritisointia. 

Muistan kun erosin ensimmäisestä poikaystävästäni, ja iski sellainen vapauden huuma. Että voin tulla omaan (asuimme opiskeluajan yhdessä koska se oli halpaa niin) kotiini ja olla miten haluan. Voin laittaa bändipaidan päälle ja musiikin soimaan, eikä kukaan kerro, miten huonoa musiikkia kuuntelen. Voin syödä mitä haluan, katsoa tv:stä mitä haluan. Muutaman kerran vielä poltin siipeni, kunnes löysin tasapainon ja se löytyi vain elämällä ilman kumppani ja todella katsomalla peiliin, että minä ansaitsen parempaa. 

Ap, näitä valitettavasti löytyy. Itsellä oli samankaltainen, joka aloitti melkein heti suhteen alussa väheksymään työtäni, pukeutumistani, puhumistani siis kaikkea mitä ikinä toisessa mahtaa olla vikana? Niitä vikoja oikein etsitään toisesta, että toinen alkaa tuntea, ettei ole enää yhtään mitään. Se käy niin salakavalasti pikkuhiljaa, mutta kun lakkasin olemasta uhri ja puolustin itseäni. Joten lopetin koko suhteen, onneksi. Mutta täytyy sanoa, että niin sille haukkujille  kuin sille uhrille, niin molemmat ovat varmasti oman lapsuuden piiskomia. Kun tämän huomaa, että molemmat eivät ole saaneet riittävästi rakkautta ja huolenpitoa kotona. Niin valitettavasti molemminpuolin tulee valinneeksi kumppanin näiden pohjalta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan se olla miehen lapsuudenkodista opittua. Miten siellä puhutaan muille ihmisille tai heille tärkeistä asioista? Tunnistan nimittäin tuon, omassa lapsuudenkodissa oli hirveä ilmapiiri aina ja koskaan ei ketään kehuttu, ikinä. Aina piti löytää asioista negatiivista. Irvailtiin, lytättiin, tuhahdettiin, halveksuttiin. Ja opin sen tyylin itsekin tietty. Vasta aikuisena yrittänyt oppia siitä pois. Ja luulen että aika moni ihmissuhde (kaveri- ym) mennyt pieleen tämän takia. En vaan tajunnut, ettei tämä ole normaali tai hyvä tapa puhua muille. 

Ja olen nainen, jo keski-iässä. 

Lainaan itteäni ja lisään, oletko ap sanonut miehelle tästä? Ihan suoraan, että "en halua että puhut minulle tuohon sävyyn, tämä asia on mulle oikeasti tärkeä, toi on tosi loukkaavaa, sinulla ei ole oikeutta lytätä mun asioita".

Koska jos tuo tyyli on jostain opittua, ni

Minullekin yleensä riittää että kerran sanotaan jostain typeryydestäni, mutta itse pyrinkin toteuttamaan sitä, etten voi vaatia muilta itseni huomioimista, ellen huomioi heitä. Kuten joku muukin vastaaja, itsekin vedän puoleeni noita oma napa maailman napa -tyyppejä, jotka saavat kokemaan etten ole mitenkään kiinnostava. Jos olen yrittänyt sanoa asiasta, vääntyy se heidän päässään ihan ihmeelliseksi, esimerkkinä sanovat oharit tehtyään että päättivät jo etukäteen, etten kuitankaan halua mitä oltiin pyynnöstäni sovittu ja ovat mielestään oikeassa, kun olen suuttunut tai pettynyt, tiesi jo etukäteen ettei kivaa ole tiedossa. Tai pokalla selittävät ettei ajatellut että syntymäpäiväni jonka yhteinen tekeminen oli sovittu olisi minulle jotenkin tärkeä asia, joten sen piti olla ihan ok että soittaa kaverille lähtiskö kaljalle jätkien kesken. Yksikin oletti kuitenkin että osaan olla tukena ja tiedän että jokin asia on hänelle tärkeä, kun ei edes missään vaiheessa ollut maininnut koko asiasta, tietysti suuttui kuinka en välitä hänestä yhtään.

Nuo miehet ovat lytänneet senkin, että minulla olisi oikeus saada arvostusta. Ei se sanominen merkitse heille mitään. Löytyisikin sellainen mies, joka arvostaisi. Tiedän että sellaisiakin on olemassa, oma isäni oli sellainen. Hän töpeksi vain kerran ja sanomisen jälkeen otti opiksi, valitsi rakastaa ja kunnioittaa perhettään. Ehkä tästä syystä vähän turhankin pitkään katselen niitä, jotka töpeksivät samoja asioita uudestaan ja uudestaan, luulen heidän olevan isäni kaltaisia.

Joten jos lapsia on ja puoliso, mies tai nainen, ei kunnioita sinua, miettikää vakavissanne, haluatteko sellaisen parisuhdemallin siirtää lapsillenne, vai haluatteko opettaa että heilläkin on oikeus tavoitella parisuhdetta jossa arvostetaan eikä lytätä, yksin on parempi kuin lytättynä.

Mullakin oli mies, joka ohitti mun toiveet ja tarpeet. Hän kyllä kysyi niitä usein, mutta järjesti niin ettei ainakaan tehty niin kuin olisin tarvinnut. 

Esimerkiksi jos kerroin olevani todella nälkäinen ja aikovani laittaa ruokaa tai haluavani lounaalle, hän pitkitti aloittamista tai lounaalle lähtemistä tuntikausia. Kun luin kirjaa, hän ei koskaan ollut kiinnostunut mikä kirja tai kun kerroin olleeni esim. ravintolassa syömässä, hän ei koskaan kysynyt missä, mitä tai mitä pidin ruoasta. Siinä on tosi iso ero ystäviin ja jopa työkavereihin, joita kiinnostaa monet asiat, minunkin. 

Mies valitsi puheenaiheet siten, että ohitti minun sanomani, oli itse paljon äänessä ja keskeytti minut usein. Jos aloin puhua jostain itselleni tärkeästä, hän ei kommentoinut tai alkoi puhua itsestään ja omista asioistaan tai omista asiaani liittyvistä kokemuksistaan. Kun hän oli kipeä, hän pyysi että haen hänelle apteekista lääkettä ja juotavaa ja hoidan muutenkin. Kun sama tarttui minuun, mies lähti huvittelemaan tai muualle pariksi päiväksi.

Oli paljon muutakin outoa. Kuulostiko tutulta, ap?

Minun aviomieheni (ja lasteni isä) on täysin välinpitämätön. Jos vaikka maalaan seinät tai ostan jonkun huonekalun tai teen muita parannuksia kotona, se ei huomaa tai ole huomaavinaan mitään. Ei kommentoi millään lailla. Ei toki haukukaan.

Se ei myöskään tee / osaa mitään. On kuin teini-ikäinen miesluolassaan. Olen jotenkin näkymätön. Halveksin ukkoa, on kusetettu olo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen valitsee itse jäädä suhteeseen, oli se hyvä, huono tai jotain siltä väliltä.

Kukaan muu ei voi auttaa ratkomaan näitä asioita, koska ne ovat asioita jotka sinä koet eri tavalla kuin kumppanisi. Sinun kokemuksesi on totta ja tärkeitä sinulle, miehellesi ne eivät ole totta joten niistä ei tarvitse hänen mielestään välittää.

Asioiden muuttumista on turha odottaa.

Juuri tuollaisen asenteen takia naiset eivät ole haluttuja vaativissa töissä. Muutosvastarinta on syvällä pillussa. 

Hahah. Oletko sinä itse ykkösvalinta "vaativiin töihin"? Lyön vaikka vetoa että et ole. Lyön vetoa, että tuttavapiiristäsi et edes tunne sellaisia miehiä, jotka sopivat vaativiin töihin. Mutta naiset sitä ja naiset tätä siltikin.

Miksi ihmeessä teidän miesten pitäisi välittää noista asioista? Vaikka tuo 47:n ravintolassa käyminen tai kirjan lukeminen, itelles oot nuo tekemiset tehny miksi niiden pitäis miestä liikuttaa. Kysytkö muka mieheltä millasta ruoka oli kun on käynyt syömässä tai kiinnostaako sinua mitä toinen luki eilen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä teidän miesten pitäisi välittää noista asioista? Vaikka tuo 47:n ravintolassa käyminen tai kirjan lukeminen, itelles oot nuo tekemiset tehny miksi niiden pitäis miestä liikuttaa. Kysytkö muka mieheltä millasta ruoka oli kun on käynyt syömässä tai kiinnostaako sinua mitä toinen luki eilen.

Ottais päähä iha älyttömästi jos nainen kyselis "Millasta ruoka oli ravintolassa?" Tai "Oliko millanen kirja mitä luit eilen?"

Varmaa vastaisin että "ruokaa se oli" ja "tylsä"

Jos haluaisin näistä kertoa niin kertoisin kysymättä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä teidän miesten pitäisi välittää noista asioista? Vaikka tuo 47:n ravintolassa käyminen tai kirjan lukeminen, itelles oot nuo tekemiset tehny miksi niiden pitäis miestä liikuttaa. Kysytkö muka mieheltä millasta ruoka oli kun on käynyt syömässä tai kiinnostaako sinua mitä toinen luki eilen.

Tietysti ja mies kertoi ilmankin todella paljon tekemisistään, harrastuksistaan, työstään, ajatuksistaan, vaivoistaan, mitä oli lukenut lehdestä jne jne. 

Mainitsin omista asioistani vain pari esimerkkiä, mulla ei ole esimerkiksi tapana valitella vaivojani kuten miehellä. Ystävien ja työkaverien kanssa keskustellaan. Kuunnellaan, kysytään, kerrotaan asioista, jotka kiinnostaa molempia. Se on jotain ihan muuta kuin mitä miehen kanssa koskaan. Hän siis avautui mulle vaikka mistä, mutta ohitti mut ja ilmeisesti varta vasten esti esimerkiksi syömästä, kun oli nälkä ja siksi jo huono olo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä teidän miesten pitäisi välittää noista asioista? Vaikka tuo 47:n ravintolassa käyminen tai kirjan lukeminen, itelles oot nuo tekemiset tehny miksi niiden pitäis miestä liikuttaa. Kysytkö muka mieheltä millasta ruoka oli kun on käynyt syömässä tai kiinnostaako sinua mitä toinen luki eilen.

Ottais päähä iha älyttömästi jos nainen kyselis "Millasta ruoka oli ravintolassa?" Tai "Oliko millanen kirja mitä luit eilen?"

Varmaa vastaisin että "ruokaa se oli" ja "tylsä"

Jos haluaisin näistä kertoa niin kertoisin kysymättä.

Mulla on onnellinen avioliitto, 20 v jo. Hyvin pitkälti siksi, ettei mies vain pussaa vaan myös puhuu. Ensimmäinen aviomies toimi sun logiikallasi, jaksoin 6 v. Viimeinen oltiin jo eri osoitteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä teidän miesten pitäisi välittää noista asioista? Vaikka tuo 47:n ravintolassa käyminen tai kirjan lukeminen, itelles oot nuo tekemiset tehny miksi niiden pitäis miestä liikuttaa. Kysytkö muka mieheltä millasta ruoka oli kun on käynyt syömässä tai kiinnostaako sinua mitä toinen luki eilen.

Tietysti ja mies kertoi ilmankin todella paljon tekemisistään, harrastuksistaan, työstään, ajatuksistaan, vaivoistaan, mitä oli lukenut lehdestä jne jne. 

Mainitsin omista asioistani vain pari esimerkkiä, mulla ei ole esimerkiksi tapana valitella vaivojani kuten miehellä. Ystävien ja työkaverien kanssa keskustellaan. Kuunnellaan, kysytään, kerrotaan asioista, jotka kiinnostaa molempia. Se on jotain ihan muuta kuin mitä miehen kanssa koskaan. Hän siis avautui mulle vaikka mistä, mutta ohitti mut ja ilmeisesti varta vasten esti esimerkiksi syömästä, kun oli nä

Miten toista voi estää syömästä? Senku mätät ruokaa naamaan kun on nälkä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä teidän miesten pitäisi välittää noista asioista? Vaikka tuo 47:n ravintolassa käyminen tai kirjan lukeminen, itelles oot nuo tekemiset tehny miksi niiden pitäis miestä liikuttaa. Kysytkö muka mieheltä millasta ruoka oli kun on käynyt syömässä tai kiinnostaako sinua mitä toinen luki eilen.

Ottais päähä iha älyttömästi jos nainen kyselis "Millasta ruoka oli ravintolassa?" Tai "Oliko millanen kirja mitä luit eilen?"

Varmaa vastaisin että "ruokaa se oli" ja "tylsä"

Jos haluaisin näistä kertoa niin kertoisin kysymättä.

Mulla on onnellinen avioliitto, 20 v jo. Hyvin pitkälti siksi, ettei mies vain pussaa vaan myös puhuu. Ensimmäinen aviomies toimi sun logiikallasi, jaksoin 6 v. Viimeinen oltiin jo eri osoitteissa.

Onneksi en joudu sun kanssa elää

Vierailija kirjoitti:

Mullakin oli mies, joka ohitti mun toiveet ja tarpeet. Hän kyllä kysyi niitä usein, mutta järjesti niin ettei ainakaan tehty niin kuin olisin tarvinnut. 

 

Esimerkiksi jos kerroin olevani todella nälkäinen ja aikovani laittaa ruokaa tai haluavani lounaalle, hän pitkitti aloittamista tai lounaalle lähtemistä tuntikausia. Kun luin kirjaa, hän ei koskaan ollut kiinnostunut mikä kirja tai kun kerroin olleeni esim. ravintolassa syömässä, hän ei koskaan kysynyt missä, mitä tai mitä pidin ruoasta. Siinä on tosi iso ero ystäviin ja jopa työkavereihin, joita kiinnostaa monet asiat, minunkin. 

 

Mies valitsi puheenaiheet siten, että ohitti minun sanomani, oli itse paljon äänessä ja keskeytti minut usein. Jos aloin puhua jostain itselleni tärkeästä, hän ei kommentoinut tai alkoi puhua itsestään ja omista asioistaan tai omista asiaani liittyvistä kokemuksistaan. Kun hän oli kipeä, hän pyysi että haen

Kuulostaa kyllä todella tutulta. Mies itse asiassa juuri tänään ilmoitti aamulla ensimmäiseksi että hänellä on sitten vähän kipeä olo, että hän ei osallistu perheen yhteiseen tekemiseen tänään. No.. itsehän olin viime viikolla kipeänä, mutta työpäivän jälkeen hän rivien välistä antoi ymmärtää että minun pitää tulla mukaan perheen menoihin, vaikka olisi hyvin voinut hoitaa ne yksinkin jotta olisin saanut levätä. Okei, minun olisi pitänyt vaan sanoa että jään nyt kotiin lepäämään, MUTTA sen seurauksena mies usein murjottaa, syyllistää tai sitten heittäytyy vähintään yhtä kipeäksi jälkikäteen ja on sitä tuplamäärän ajasta, joten tyhmänä ajattelin että voinhan minä hoitaa näitä asioita vaikka vähän onkin kipeä olo. Ja olin illalla aivan kuollut sen seurauksena.

Se on aina sama juttu. Jos minä olen kipeä/väsynyt tms (olen oikeasti tosi harvoin näitä asioita, koska ikävä kyllä olen vähän suorittaja luonteeltani), niin hän on aina yleensä samaan aikaan vähintäänkin yhtä sairas tai väsynyt. Se on oikeasti ihan koomista. Yleensä laitan arkisin aina päivällisen, koska pääsen vähän aiemmin töistä. Toivomuksen olen esittänyt 1000x että mies osallistuisi myös välillä ruoanlaittoon, mutta se on aina uusi asia, ikinä kuullutkaan. Ja tosiaan joskus jos olen vaikka vähän kipeä, ja menen hetkeksi töiden jälkeen sänkyyn lepäämään toivoen että mies ottaisi ohjat käsiinsä (sanon kyllä selvällä Suomen kielellä että on esim pää kipeä ja pakko levätä hetki), niin mies saattaa mennä kans pitkäkseen, että hänkin on kipeä ja väsynyt!

Ja siis olisihan hän viime viikollakin voinut ihan hyvin sanoa minulle että lepää vaan, hän hoitaa lasten harrastukset, vaan eipäs sanonut. Nyt kuitenkin toisinpäin hänen pitää ilman muuta saada levätä koko päivä kun hän on sairaana. Luulisi että silloin ymmärtäisi myös toisen tarpeen lepoon, mutta ei!

Mieskään ei koskaan kysele missä olen ollut tai mitä tehnyt, paitsi ehkä kateellisena ja mustasukkaisena jos jonnekin joskus olen päässyt minne hän ei ole, ei sillä tavalla vilpittömästi vaan kiinnostuneena. Yksi kans mitä ihmettelen, että hän ei ole liiemmin koskaan ollut kiinnostunut historiastani, suvustani, kun oikein alkaa miettiä niin eipä juuri mistään joka kertoisi minusta tai persoonastani jollain tavalla. Minulla sattuu vielä olemaan aika erikoinen ja värikäs historia, olin kokenut paljon jo nuoreen ikään mennessä ja monesti ihmiset ovat olleet kiinnostuneita kuulemaan näitä asioita. Siis muut kuin mieheni. 

T. Ap

Jss

Ensitöiksesi kysy mieheltäsi, huomaako hän toimintansa. Toiseksi kysy, miksi niin tekee. 

Vierailija kirjoitti:

Ensitöiksesi kysy mieheltäsi, huomaako hän toimintansa. Toiseksi kysy, miksi niin tekee. 

Ei hän huomaa koskaan mitään omien sanojensa mukaan. Kieltää kaiken. Tai ei hän tarkoituksella TIETENKÄÄN. Selityksiä löytyy vaikka romaanin verran, monesti syy on minussa. Esim hän on lähes suoraan sanonut minulle että hän olisi vähemmän ilkeä jos vaan esittäisin asiat eri tavalla. Todellisuudessa ei ole oikeaa tapaa esittää hänelle asioita. Hän kokee sen henkilökohtaisena loukkauksena jos suutun hänen ilkeästi, välinpitämättömästä käytöksestä. Jos sanon nätisti, hän ei ota kuuleviin korviin, tai saattaa ottaa jossain määrin vastaan, mutta sitten kiukuttelee jälkikäteen. Ei ole olemassa oikeaa tapaa hänen kanssaan. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

On kyllä heikko tilanne, jos TV-ohjelmasta saa riidan aikaiseksi. Se kuitenkin on täysin merkityksetön asia.

Sun kannattais miettiä uudestaan. Ettet vaan ole samanlainen ja ryssi parisuhdettasi , jos sellainen on. Edellinen kirjoittajahan sanoi , se toistuu aina. Vaikka ei ole tärkeästä asiasta kyse tuossa, niin jos sama tyyli toistuu kaikissa tilanteissa, niin se on huono juttu ja lähtölaskenta todennäköisesti alkanut. Luulisi tuon olevan itsestään selvää.