Puoliso haluaisi, että kannan sen huolia, mutta en jaksa

Sanot sille, että sinä jaksat kuunnella ja kantaa hänen huoliaan, kun hän tekee samoin. Nythän hän ei kuuntele yhtään sinun huoltasi siitä, miten uupunut olet. Eikä ota sitä huomioon työntäessään kuormitusta sinun harteillesi.

Ei toiselta voi vaatia sellaista mitä hänellä ei ole.

Meillä on ollut pitkään hyvin samanlainen tilanne, ja niinhän se on, että kun perheessä joku sairastuu, esim. masennukseen, se sairastuttaa koko perheen.

Parisuhteessa ilot ja surut jaetaan, kaikki taakat on yhteisiä. Luultavasti mies ihan oikeasti on huolissaan myös sinun tilanteestasi, mutta masennus aiheuttaa sen, että hänkään ei osaa oikealla tavalla sitä ilmaista, että hän kantaa myös sinun huoliasi, ja hän kantaa huolta siitä, että sinä kannat hänen huoliaan ja se lisää taas hänen huoliaan. Se on loputon suo. Lopputulos on se, että kumpikin on murtumispisteessä kaikkien huolten painon alla, ja te kummatkin tarvitsette apua.

Miten asia paranisi kummallakaan jos eroaisitte? Kummallakin olisi erilläänkin paska tilanne, eikä ainakaan miehellä ketään kenelle puhua.

Toisaalta, sanot ettet jaksa kantaa miehen huolia, miten vältät sen, kun kuitenkin ne kuormittaa sua joka tapauksessa? Ne kaikki on sun niskassa, halusit tai et.

Kaikille naisille sanoisin yleisesti, että jos haluatte vuodattaa niitä huolia, murheita ja ongelmia miehelle, niin ottakaa kiltit vastaan myös niitä ratkaisuehdotuksia. Miehet ovat yleisesti huonompia myötäeläjiä, ja enemmän ratkaisukeskeisiä, ja on aivan helvetin rasittavaa, että ensiksi kuuntelen, sitten tarjoan ratkaisua, ja sitten riidellään siitä, kun tarjoan ratkaisua, enkä ole vain turpa kiinni ja kuuntele ja yritä vastata jotain. Sitten kun otan tämän taktiikan, että kuuntelen ja yritän sanoa jotain empaattista, niin sekään ei kelpaa, kun en kuulemma auta millään tavalla. Onkä tämä yleisesti joku naisten taktiikka vielä vähän aiheuttaa miehelle pahaa oloa? Alkaa nimittäin tuntua siltä, että oma nainen ei halua muuta kuin, että minulla on myös paha mieli. Olen itse aika immuuni kaikelle tämmöiselle, mutta kyllä se joka tapauksessa harmittaa

Molempien pitää saada apua jaksamiseen. Muuten romahdatte molemmat. Vaikka kumppanisi ei halua hakea apua, niin ainakin aloittajan kannattaisi. Juttelu jonkun ulkopuolisen asiantuntijan kanssa olisi hyvä asia. Saisit purkaa mieltäsi ja ehkä uusia näkökulmia ja apua jaksamiseen. Lääkärille myös, tutkituttaa arvot ja koko terveystilanne. 

Voisitteko yhdessä jutella ilman häiriötekijöitä kotona ihan rauhassa kumpikin omasta jaksamisestaan. Sekin voisi auttaa, mies kokisi, että kuuntelet vaikket voi ehkä auttaa. Samalla mies kuuntelisi sinua. Pelkkä toisen kuunteleminen ja itse kuulluksi tuleminen helpottaa ja lähentää. Ymmärtäisitte toisianne. Sekin on toisen tukemista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mielestäni kumppanien kuuluu auttaa toisiaan huolien kantamisessa, olla henkisenä tukena ja yrittää auttaa toista löytämään ongelmia ratkaisuihin. Mutta yhtälailla sen sinun puolison tulisi auttaa niiden sinun huolien kanssa. 

Olen samaa mieltä, että puolisoiden pitäisi yrittää olla tukena. Mutta jos on itse ihan romuna eikä pysty, kun on niin uupunut, niin minkä sille voi? Ap

Minkälaista tukea kumppanisi kaipaa? Mitäpä jos ihan varaisitte aikaa sille, että joku viikonloppu keskustelisette perusteellisesti kummankin mieltä painavista asioista ja yhdessä kehittäisitte suunnitelman, miten voitte käsitellä näitä ongelmia? Voitte esimerkiksi laatia listan kaikista kohtaamistanne haasteista ja miettiä yhdessä kuhunkin ongelmaan yhtä konkreettis

Jatkan vielä vastaustani sen verran, että puolisoni ei halua mennä lääkäriin eikä muillekaan ulkopuolisille puhumaan huolistaan. Odottaa vain minusta kuuntelijaa ja kannattelijaa. Ap

Tuossa tapauksessa kyllä mielestäni voi sanoa hänelle suoraan, että jos hän kieltäytyy ottamasta ulkopuolista apua vastaan, ei sinunkaan oman voimat riitä hänen auttamiseen. 

Kuulostaa siltä, että vaimosi on taantunut pikkulapsen positioon ja haluaa sinun olevan kuin hyvä vanhempi, joka maagisesti ottaa pois kaiken pahan mielen. Mahdoton toive.

Vierailija kirjoitti:

Kaikille naisille sanoisin yleisesti, että jos haluatte vuodattaa niitä huolia, murheita ja ongelmia miehelle, niin ottakaa kiltit vastaan myös niitä ratkaisuehdotuksia. Miehet ovat yleisesti huonompia myötäeläjiä, ja enemmän ratkaisukeskeisiä, ja on aivan helvetin rasittavaa, että ensiksi kuuntelen, sitten tarjoan ratkaisua, ja sitten riidellään siitä, kun tarjoan ratkaisua, enkä ole vain turpa kiinni ja kuuntele ja yritä vastata jotain. Sitten kun otan tämän taktiikan, että kuuntelen ja yritän sanoa jotain empaattista, niin sekään ei kelpaa, kun en kuulemma auta millään tavalla. Onkä tämä yleisesti joku naisten taktiikka vielä vähän aiheuttaa miehelle pahaa oloa? Alkaa nimittäin tuntua siltä, että oma nainen ei halua muuta kuin, että minulla on myös paha mieli. Olen itse aika immuuni kaikelle tämmöiselle, mutta kyllä se joka tapauksessa harmittaa

Eksällä oli tapana, että jos minulla oli jokin ongelma, se piti ratkaista juuri sillä tavalla jota hän ehdotti ja suuttui jos jostain syystä se hänen ehdotuksensa ei sopinut minulle. Eli minun olisi esim. pitänyt hakeutua töihin alalle X vaikka tämä ala ei taas yhtään kiinnostanut minua eikä sopinut yhtään omiin uratavoitteisiini. 

Itsellä vähän sama tilanne. Ei vaan kehtaa sanoa, että itse on tehnyt päätöksen opiskella alaa, mikä on vaativa ja töiden saaminen on pitkälti paikkakuntasidonnaista, eikä aina ole tarjolla töitä. Mutta tästä neuvotellaan kuukausittain, ja joku on aina keeskustelun päätteeksi minun syy. Mutta minkäpä voin asialle?

Puolisosi on väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikille naisille sanoisin yleisesti, että jos haluatte vuodattaa niitä huolia, murheita ja ongelmia miehelle, niin ottakaa kiltit vastaan myös niitä ratkaisuehdotuksia. Miehet ovat yleisesti huonompia myötäeläjiä, ja enemmän ratkaisukeskeisiä, ja on aivan helvetin rasittavaa, että ensiksi kuuntelen, sitten tarjoan ratkaisua, ja sitten riidellään siitä, kun tarjoan ratkaisua, enkä ole vain turpa kiinni ja kuuntele ja yritä vastata jotain. Sitten kun otan tämän taktiikan, että kuuntelen ja yritän sanoa jotain empaattista, niin sekään ei kelpaa, kun en kuulemma auta millään tavalla. Onkä tämä yleisesti joku naisten taktiikka vielä vähän aiheuttaa miehelle pahaa oloa? Alkaa nimittäin tuntua siltä, että oma nainen ei halua muuta kuin, että minulla on myös paha mieli. Olen itse aika immuuni kaikelle tämmöiselle, mutta kyllä se joka tapauksessa harmittaa

Tämä on hyvä kommentti. Mutta haluaisin lisätä, että ei tämä koske vain naisia. Vaan minun mies on juuri tuollainen kuin kuvaat naisten olevan.

No tietenkin lähtökohtaisesti puolisot ovat toistensa tukena, mutta teillä on kummallakin ammattiavun tarve, sulla uupumus ja miehellä masennus, eli tarvitte kummatkin toistenne lisäksi ammattilaisen keskusteluavun, mies ehkä lisäksi lääkityksen. Oot puoliso, et lääkäri tai psykoterapeutti ja mies tarvitsee sun lisäksi niiden apua ja sä myös oman keskusteluavun. Sen lisäksi sitten voitte tukea toisianne minkä omalta sairaudelta tai tilaltanne jaksatte. 

Onneksi olen työtön ja yksinäinen ikisinkku eikä minulla ole mitään huolia. Elämässäni on kaikki hyvin ollut aina vaikka olen vuosia ollut työtön.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi olen työtön ja yksinäinen ikisinkku eikä minulla ole mitään huolia. Elämässäni on kaikki hyvin ollut aina vaikka olen vuosia ollut työtön.

Ehkei ole huolia mutta onko suuria ilon aiheitakaan?

Pidän kyllä hyvin outona sitä, että puolisolta ei saisi tukea tai ymmärrystä. Keneltä muulta sitä saisi? Meillä ovat asiat suhteellisen hyvin, mutta silti ajoittain tarvitaan toiselta tukea ja myötäelämistä esiin tulevissa vaikeissa ja pieneltäkin tuntuvissa asioissa. Olo on turvallinen ja luottavainen. 

Tehtäväsi on olla tukena, jos et sitä halua tehdä niin eroa suosiolla ja anna miehesi etsiä nainen joka kuuntelee.

Vierailija kirjoitti:

Kaikille naisille sanoisin yleisesti, että jos haluatte vuodattaa niitä huolia, murheita ja ongelmia miehelle, niin ottakaa kiltit vastaan myös niitä ratkaisuehdotuksia. Miehet ovat yleisesti huonompia myötäeläjiä, ja enemmän ratkaisukeskeisiä, ja on aivan helvetin rasittavaa, että ensiksi kuuntelen, sitten tarjoan ratkaisua, ja sitten riidellään siitä, kun tarjoan ratkaisua, enkä ole vain turpa kiinni ja kuuntele ja yritä vastata jotain. Sitten kun otan tämän taktiikan, että kuuntelen ja yritän sanoa jotain empaattista, niin sekään ei kelpaa, kun en kuulemma auta millään tavalla. Onkä tämä yleisesti joku naisten taktiikka vielä vähän aiheuttaa miehelle pahaa oloa? Alkaa nimittäin tuntua siltä, että oma nainen ei halua muuta kuin, että minulla on myös paha mieli. Olen itse aika immuuni kaikelle tämmöiselle, mutta kyllä se joka tapauksessa harmittaa

Ei tuollainen käytös, jota ylläolevassa tekstissä kuvataan, ole mitenkään sukupuoleen sidottu. Sekä naisissa että miehissä löytyy heitä, jotka vain haluavat kaataa oman pahan olonsa läheisensä päälle, heidän päämääränään on (joillakin tiedostamatta, joillakin ihan tietoisesti) saada hallita "omaa ilmatilaa" eli ympäristöään. Tällaiset ihmiset ovat tunne-elämältään enemmän tai vähemmän epätasapainossa ja yleensä kyvyttömiä näkemään omaa vajavuuttaan. Tällaisiin tapauksiin ei päde normi-ihmisiä koskevat neuvot parisuhteen vuorovaikutteisuudesta ja taakan jaosta. He osaavat vain kuormittaa ja ottaa, tiukan paikan tullen saattavat kyllä antaa lupauksia myös vastavuoroisesti toimimisesta, mutta teoiksi asti tuollaiset puheet eivät koskaan kiteydy. Jos siis kuukaudesta ja vuodesta toiseen väännät saman ihmisen kanssa samoista asioista, joiden hän lupaa muuttuvan, mutta muutosta ei kuulu eikä näy, ei sitä (sinun toivomaasi ja sinulle luvattua) muutosta tule tapahtumaan seuraavassa kuussakaan eikä seuraavana vuotena. Ihmissuhteissa kannattaa kuulostella omia fiiliksiä ja omaa hyvinvointia, mikäli joku on energiavampyyri tai ainainen ankeuttaja, vaikka alussa olisikin ollut mitä hurmaavin ja ihanin tyyppi, on jokaisella oikeus suojella omaa jaksamistaan ja voimavarojaan ja rajata tällainen myrkynkylväjä omassa elämässään sellaiselle alueelle ja etäisyydelle, minkä kanssa itse jaksaa. Se voi olla kerta viikkoon pari tuntia tai kerran vuoteen puoli päivää tai tai enää koskaan kontaktia myrkynkylväjään omana elinaikana. Se on aivan jokaiselle ihmiselle luvallista ja sallittua, olipa ankeuttaja kuka tahansa. Yleensä nämä myrkylliset ihmiset ovat erittäin taitavia syyllistämään ja manipuloimaan ja vetoamaan mitä moninaisimmin tavoin, että heitä ei rajattaisi tai rajotettaisi, silti aivan jokaisella on oikeus itse päättää, kuinka omat rajalliset voimavaransa haluaa käyttää ja kuinka niitä jakaa eri tilanteissa. Amen.

 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi olen työtön ja yksinäinen ikisinkku eikä minulla ole mitään huolia. Elämässäni on kaikki hyvin ollut aina vaikka olen vuosia ollut työtön.

Ehkei ole huolia mutta onko suuria ilon aiheitakaan?

Pitää osata iloita pienistä.

Halaa ja sano "Rakas, asioilla on tapana selvitä, yritä jaksaa. Olet minulle tärkeä"

Monesti ei muuta tarvita. Empatiaa ihan perus asioita suhteessa, jossa oikeasti on aitoa rakkautta!!

Hänen asiat ja ongelmat. Minun omat asiat ja ongelmat? 

Oikeesti? Vähän pistää korvaan. Kumppanille ei jaeta tukea, apua eikä ymmärrystä. Ei tietenkään ikuinen ja jatkuva kaatopaikka tarvitse olla, mutta ...

Ei ole meitä? Meidän asioita? Meidän ongelmia?

Mun ex puhu ja toimi samoin. Kun mä pistin sen pois, niin SE alkoi puhumaan meistä. Meistä tuli ME kun mä jätin sen p@ skan.

Minulla on puoliso joka ei kaipaa tukea tai huolien jakamista, eikä ymmärrä yhtään miksi minä sellaista kaipaan ja kuormittuu ja ahdistuu jos minua haluaisin puhua huolistani tai kaipaisin lohdutusta. Yksi päivä tarvitsin surussani halausta ja käytännössä asetuin seisaalleen häntä vasten ja asetin hänen kädet ympärilleni, ja hän käänsi päänsä pois ja seisoi liikkumattomana mitään sanomatta. 

Hän on autismin kirjolla, ja pian ex-puoliso kunhan saan aikaiseksi. Ei hänen tapansa kai ole sen väärempi kuin minun, mutta olen havahtunut siihen, että me halutaan suhteelta tunnetasolla tosi eri asioita. Hän mielestään tunteet on itsenäisesti ratkaistava tai ohitettava juttu, minusta niiden jakaminen on ihmissuhteen liima.