Miten te ei-digiajalla lapsuuttanne viettäneet viihdytitte itseänne pitkillä automatkoilla?

Tuijotin auton kattoa.

Yksin takapenkillä ollessa luin kirjoja ja sarjakuvia, iltahämärässäkin luin taskulampun valossa. En jostain syystä saanut mitään pahoinvointia autossa lukemisesta niin kuin jotkut. Piirsin ja läksyjäkin tein viikonloppureissuille mennessä. Jossain vaiheessa sain sony walkmanin ja pystyin kuuntelemaan omaa musiikkia!

Sisarusten ja kavereiden kanssa pelattiin autonväri-peliä: jokainen valitsi yhden värin, sitten vastaantulevat autot omassa värissä laskettiin ja perillä (tai peliin kyllästyessä) eniten oman värisiä kerännyt voitti. 

Keltainen auto-pelistä kuulin ekan kerran vasta aikuisena :D

Yhden ystävän kanssa myös irvisteltiin muille autoilijoille takapenkin ikkunasta. Peitettiin ikkuna jollain pyyhkeellä ja sieltä raosta sitten näytettiin kieltä.

Vierailija kirjoitti:

Yksi mitä tein omassa mielikuvituksessani oli, että mulla olisi valtavan iso saha joka leikkaa kaiken tien viereltä auton vauhdissa silmieni tasolta. Siinä meni metsät, talot ja ihmiset. En tietääkseni ole psykopaatti. 

🤔

Vierailija kirjoitti:

Tuijotin auton kattoa.

Kuulostaa jostain syystä tosi symppikseltä. :)

isukin muna suuhun kun äityli ajoi. sitten vaihto. 

Tuli mieleen että oliko sillon ees turvavöitä takapenkillä. Ei välttämättä ollut.

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen että oliko sillon ees turvavöitä takapenkillä. Ei välttämättä ollut.

No ei ollut vielä 60-luvulla. Pikkusisko istui äidin sylissä etupenkillä, kun kruisailtiin Norjaa ristiin rastiin pohjoisesta etelään ja takaisin. Oli hieno reissu! Maisemia riitti katseltavaksi ja välillä vähän kinasteltiin veljien kanssa. 

Tietysti moni veti parinkin askin verran passiivista röökaamista.

Tuijottelin ikkunasta ja mietin, keksjn mielukuvitusleikkejä. Kuuntelin radiota. Joskus luin kirjaa. Nämä noin 5v ja siitä eteenpäin. En muista mitä pienempänä tein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi mitä tein omassa mielikuvituksessani oli, että mulla olisi valtavan iso saha joka leikkaa kaiken tien viereltä auton vauhdissa silmieni tasolta. Siinä meni metsät, talot ja ihmiset. En tietääkseni ole psykopaatti. 

🤔

Joku japsileffa...Tag no riaru ehkä? alkaa just tollai. Bussi matkustajineen puolittuu että viuh!

Täällä myös maisemienkatselija! Viihdyin itsekseni ja ihmettellessä useita tunteja metsässä. Joskus valitin äidille tylsyyttä ja hän sanoi tyyliin" voi voi et kuole siihen onneksi" tyyliin.

Olen syntynyt 1984 ja muistan, että kaikki lapset osasi leikkiä, keksivät tekemistä jne. Ja siedettiin tylsyyttä!😀. Löysin edesmenneen Äitini lapsuuden ja nuoruuden (60 ja 70) runo, kiiltokuva ja kaverikirjoja ja olen niitä lueskellut tällä viikolla.

Olen tietoisesti vähentänyt somea ja nettiä  ja opettanut näitä omia tiktok aivojakin rauhoittumaan. Maailmantuskaakin pitää potea nykyisin enemmän.  Oikeasti tämä elämänmeno on niin nykypäivänä erilaista ja maailma kaikinpuolin erilainen.

Hyvin asiat on, mutta joskus sitä pitää itseä muistuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei käyty pitkillä reissuilla.Autokin oli niin huono ettei siihen olisi voinut luottaa pitkillä reissuilla.Hirveä vauvankakan värinen Wartburg.Häpesin sitä, menin aina piiloon takapenkillä ettei tutut vaan näe minua.Eipä siinä kauheasti itseänsä viihdyttää sitten edes kannattanut yrittää.

Näin siis lapsena.En ihan noin kuitenkaan enää keski-ikäisenä käyttäydy.

Höh. Meidän perhe kävi Warrella pitkillä reissuilla monena vuonna, eikä se auto edes kovin usein hajoillut. Eikä hävettänyt, ennemmin olin ylpeä siitä persoonallisesta, käryävästä  ja putputtavasta autonrohjakkeesta. Farmari-Wartburgiin mahtui uskomaton määrä tavaraa ja oli siinä peräti kasettisoitinkin, jolla kuunneltiin huoltoasemilla myytäviä kokoelmakasetteja. Jotenkin saatiin takapenkillä sopu säilytettyä, luettiin akkareita ja kerättiin autojen maatunnuksia. Ulkomaan reissuilla riitti tietenkin ihan maisemien katselu.

Hyviä muistoja jäi niistä autoreissuista.