Onko vähän ristiriitaista. Espanjassa monin paikoin paikalliset alkaneet suhtautua vihamielisesti turisteihin
Silti ne alueet elää turismista.
Esim. Aurinkorannikolla on tällä hetkellä järkyttävä vesipula kuivuuden vuoksi, paikallisilta on kielletty uima-altaiden täyttäminen, nurmikon kastelu, auton pesu ym. Rajoituksista syytetään turisteja.
Kommentit (183)
Nykyinternetin syvin olemus on se, että kansaa opetetaan kuseksimaan omaan sänkyynsä ja sitten valittamaan siitä että se haisee kuselle ja on märkä.
tänäänhän 6.3-24 lapin yrittäjät ovat syytelleet etelän veteliä miksette tule omimaan kulttuuria. juuri syyttelivät kulttuurin omimisesta. VIESTI TULLUT PERILLE EMME TULE HÄIRITSEMÄÄN.
Vierailija kirjoitti:
Matkailu on mennyt siellä liian pitkälle. Asuntojan vuokrahinnatkin ovat nousseet paikallisten ulottumattomiin, kun matkailijat ovat valloittaneet myös tavalliset asuntomarkkinat. Tunnen paikallisen perheen Fuengirolasta, heillä on onneksi omistuasunto.
Meillä on ystäviä Barcelonan laitamilla. He juttelivat aiheesta jo toistakymmentä vuotta sitten. Sillloin kaikki oli vielä aika edullista, on ruoka ja juoma vieläkin. Jos ei olisi noita ystäviä, emme matkustaisi etelään ollenkaan. Ainakaan muihin turistikohteisiin.
Ei Fuengirolasta tarvi kovin kauas mennä kun asuntojen hinnat halpenevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkailu on mennyt siellä liian pitkälle. Asuntojan vuokrahinnatkin ovat nousseet paikallisten ulottumattomiin, kun matkailijat ovat valloittaneet myös tavalliset asuntomarkkinat. Tunnen paikallisen perheen Fuengirolasta, heillä on onneksi omistuasunto.
Espanjalaiset voivat halutessaan kieltää airbnb-toiminnan. Tämä on täysin heidän omissa käsissään ja itse aiheutettu ongelma.
Minkään maan kansalaiset eivät yleensä päätä tällaisia asioita. Ei ne asioista päättävät siitä kuivuudestakaan kärsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Appivanhempani asuivat parikymmentä vuotta espanjassa. Siintä kun pääsivät 60 vernä eläkkeelle.
Käyttivät just kaikkia etuja mihin heillä oli oikeus lain mukaan. Muistaakseni saivat ilmasen linja-autokortin, lääkärissäkäynnit ja jotain etuja lääkkeitten suhteen. Nämä on ne mistä tiedän.
Espanjassa on alhaset palkat monella alalla ja tietty matalat eläkkeet. Ja tarvitsevat nämä tuet, kun taas muualta tulleet vois hyvinkin omasta lompsasta maksaa ton kaiken.
Tästä on varmaan kymmenisen vuotta kun anoppi harmissaan kerto että espanjalaiset oli jotain ilkeää sanonut linja-autossa hänen ilmaiskortistaan.
Itse ymmärrän täysin.
Jos appivanhempasi olivat hyvätuloisia eläkeläisiä, miksi eivät maksaneet itse bussilippujaan?
Koska ovat j
Olen aivan varma, että sinäkin vastaanotat kaiken ilmaisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että Suomessakin suhtauduttaisiin samalla tavalla turisteihin jos olisi resursseista pulaa ja sitten niitä pitäisi vielä jakaa turistien kanssa.
Jos alueella on vedestä pulaa, niin siinä ei ihan hirveästi lämmitä tieto siitä, että turistit tuovat rahaa. Rahaa ei voi juoda eikä syödä.
Lisäksi turistit ovat nostaneet erityisesti suurten kaupunkien hintatasoja. Paikallisten voi olla vaikea löytää kohtuuhintaista vuokra-asuntoa pääkaupunkiseudulta, koska air bnb on vallannut alaa. Vaikka yksittäiset turistit eivät ole syyllisiä näihin ongelmiin, niin turismi ilmiönä on pilannut monet asiat paikalliselta väestöltä.
Suomessa ihmiset eivät ole samanlaisia matalaotsaisia suuhengittäjiä kuin espanjalaiset vaikuttavat olevan, joten täällä mielenosoitukset kohdistettaisiin poliitikkoihin, joilla on valta vaikuttaa tilanteeseen.
Ei pidä paikkaansa. Täällä syytetään muualta tulleita ihan kaikesra.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkailu on mennyt siellä liian pitkälle. Asuntojan vuokrahinnatkin ovat nousseet paikallisten ulottumattomiin, kun matkailijat ovat valloittaneet myös tavalliset asuntomarkkinat. Tunnen paikallisen perheen Fuengirolasta, heillä on onneksi omistuasunto.
Meillä on ystäviä Barcelonan laitamilla. He juttelivat aiheesta jo toistakymmentä vuotta sitten. Sillloin kaikki oli vielä aika edullista, on ruoka ja juoma vieläkin. Jos ei olisi noita ystäviä, emme matkustaisi etelään ollenkaan. Ainakaan muihin turistikohteisiin.
Ystävännehän voivat matkustaa Suomeen, niin ei teidän tarvitse vaivautua....
Kyllähän se rantojen likaantuminen ja pilaantuminen johtuu nimenomaan turistien laumoista. Eivät espanjalaiset makaa rannalla aurinkorasvoissaan merta pilaamassa ja roskaamassa. Turistien takia ruuan hintakin nousee. Ilmaston muutos ja vuorottaiset tappohelteet ja tuhotulvat ja tulipalot pitävät huolen siitä että jatkossakaan ei tilanne parane.
Ilmeisesti suurin huoli on tuo nyt tuo vesipula. Oletteko nähnyt kuvia, miten viljelymaat ovat muuttuneet aavikoiksi, kuivia ja halkeilleita ovat. Jos ei normaalia sadetta tule välillä, niin kyllä se noista maista esim. hedelmien ja vihannesten tuonti ja oliiviöljyn saanti meillekin loppuu tai kallistuu.
ellei nyt sitten sak jo ehdi ensin tuontia tulppaamaan.
Turismi on kaikkialla iso ongelma, koska suuri osa turismista on massaturismia, jossa suuret joukot liikkuvat tarkoin rajatulla alueella. Kun kaikkien pitää nähdä ja kokea samat jutut, turismi alkaa kuormittaa kohtuuttomasti noiden kohteiden ympäristöä ja ihmisiä.
Suositut kaupungit ja kohteet ovat reagoineet tähän nostamalla erilaisia turismimaksuja, mutta kun sekään ei riitä. Jokainen voi helposti matkoillaan kokeilla tätä turismin paikallisuutta hyppäämällä bussiin ja matkaamalla sata kilometriä pois omasta kohteesta. Siellä ei tavallisesti ihan hirveästi muita kuin paikallisia ihmisiä näy, joita ei varmasti haittaa, jos syöt ravintolassa ja nukut hotellissa. Käy vaikka Kemijärvellä ihmettelemässä Lapin turismia.
Ehkä olisikin parempi todeta, että massaturismia vastustetaan, koska se on kaksiteräinen miekka. Sen sijaan sitä yksittäistä turistia ei vastusta yhtään kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää vähän itsekin jos vesi loppuu, ei sitä vähää annettaisi edes rahalla pois. Minusta on aika vastuutonta lähteä turistiksi alueelle, jossa on vesipula ellei sitten vie omia vesiä mukanaan. En ole matkaillut missään Koronan jälkeen.
Iso välimeri edessä mutta idi ootti espanjalaiset eivät halua maksaa uutta veden puhdistuslaitosta joka tekisi merivedestä juotavaa.
No jospa ensimmäinen askel olisi meriveden käyttö uima-altaissa niin säästyisipä edes siinä muutama tuhat gallonaa makeaa vettä
Jokaisen pulahduksen jälkeen pitäisi kuitenkin peseytyä makealla vedellä, joten pieneksi jäisi säästö. Lisäksi suolavesi syövyttää laastin. Altaat tyhjiksi vaan ja kerskakulutus alas.
Tästä vesipulastahan oli artikkeli iltalehdessä. Peesut riensivät yhtenä miehenä tietämään, että ei siellä miään vesipulaa ole, kun asuva meren rannalla.
Ihan oikein. Maahantunkeutujista ei tykätä missään. Tulevat pilaamaan kantaväestön olot. Matkustella tulisi lähinnä omassa maassa.
En jaksa lukea ketjua täysin läpi, mutta yksi asia suuttumukseen on asuntojen hintojen nousu näillä rannikkoalueilla. Loma-asuntojen kysyntä on suurta ja se nostaa hinnat tasolle, jolle Espanjalaisella ei ole mitään asiaa niillä palkoilla. Käytännössä asunnon pystyy saamaan omaksi vain perimällä vanhemmiltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vajaaälyiset espanjalaiset eivät tajua syyttää omia poliitikkojaan, joilla on täysi valta rajoittaa turismia aivan miten haluavat, mutta eivät tee niin, koska turismi tuo rahaa.
OLen asunut Espanjassa ja yhtään vajaaälyistä en ole tavannut ! Vajaaälyisiä on enempi täällä ja sivistymättämimpiä. On kai selvä että kun joka liiterikin myydään turisteille on tämä lopputulos.Huuda EUlle joka on kusettanut maamme siihen pisteeseen että on sietämätöntä asua täällä ruutidurkissa, missä pamahtelee ja rikollisuus vaan kasvaa.
Pakko paeta.
Vierailija kirjoitti:
tänäänhän 6.3-24 lapin yrittäjät ovat syytelleet etelän veteliä miksette tule omimaan kulttuuria. juuri syyttelivät kulttuurin omimisesta. VIESTI TULLUT PERILLE EMME TULE HÄIRITSEMÄÄN.
En ole tietoinen mistä syytellään mutta ulkomaalaiset kantavat säkeittäin rahaa Lappiin joten kyllä he selviävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää vähän itsekin jos vesi loppuu, ei sitä vähää annettaisi edes rahalla pois. Minusta on aika vastuutonta lähteä turistiksi alueelle, jossa on vesipula ellei sitten vie omia vesiä mukanaan. En ole matkaillut missään Koronan jälkeen.
Muuten totta mutta kun näillä alueilla turismi on tärkein tulonlähde. Millä rahalla ne jatkossa tuo vettäkään alueelle?
Turismi on sairautta eikä turismi ole millään alueilla välttämätön tulonlähde. Kun turismi lopetetaan, niin ihmiset/yritykset suuntautuvat muille aloille.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se rantojen likaantuminen ja pilaantuminen johtuu nimenomaan turistien laumoista. Eivät espanjalaiset makaa rannalla aurinkorasvoissaan merta pilaamassa ja roskaamassa. Turistien takia ruuan hintakin nousee. Ilmaston muutos ja vuorottaiset tappohelteet ja tuhotulvat ja tulipalot pitävät huolen siitä että jatkossakaan ei tilanne parane.
Ilmeisesti suurin huoli on tuo nyt tuo vesipula. Oletteko nähnyt kuvia, miten viljelymaat ovat muuttuneet aavikoiksi, kuivia ja halkeilleita ovat. Jos ei normaalia sadetta tule välillä, niin kyllä se noista maista esim. hedelmien ja vihannesten tuonti ja oliiviöljyn saanti meillekin loppuu tai kallistuu.
ellei nyt sitten sak jo ehdi ensin tuontia tulppaamaan.
EU suurin syy kaikkeen .Miksi emme hae eroa siitä lonkeroisesta mustekalasta joka rahastaa meiltä viimeisetkin kolikot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei niitä katuja voisi pestä ja altaita täyttää merivedellä?
Suolavesi rapauttaa kadut ja rakenteet. Se on myös kuolinisku kaikelle elävälle eliöstölle hyönteisiä ja kasveja myöten. Suolavesi kuuluu mereen.
Suomessa suolataan katuja suurimman osan vuodesta. Kaskun se täällä onnistuu.
No jospa ensimmäinen askel olisi meriveden käyttö uima-altaissa niin säästyisipä edes siinä muutama tuhat gallonaa makeaa vettä