Arki on niin raskasta...
Onko kellekään muulle käynyt näin?
Olemme 35- ja 38-vuotiaita ja meillä on kohta 2-vuotias lapsi. Olemme yllättyneitä siitä, kuinka raskasta tämä loppujen lopuksi on, kun tuntuu siltä että tämä on nyt sitten vain ja ainoastaan tätä perhe-elämää koko ajan, kahdenkeskistä (tai yhden...) ei juuri ole lapsenhoitoavun puutteen takia. Molempien vanhemmat ovat jo melko iäkkäitä ja asuvat kaukana. Olemme odottaneet, että edes nämä nuoremmat isovanhemmat joskus tarjoutuisivat ottamaan lapsen edes viikonlopuksi, ja vihjailleetkin siihen suuntaan. Mutta ei... Niin kivaa kun heillä onkin kun menemme yhdessä käymään ja hoidamme lapsen silloin, niin eivät halua/uskalla ottaa yksin lasta että saisimme edes hiukan kahdenkeskistä aikaa.. Olemme taloudellisesti melko tiukoilla nyt, joten maksullisia lastenhoitopalveluita olisi varaa käyttää hyvin harvoin ja sen muutaman tunnin kerrallaan.. Tuntuu että se taas on niin lyhyt aika että on melko yhtä tyhjän kanssa. Itse ainakin pitkän imetysrupeamankin jälkeen haluaisin kunnolla irtautua välillä arjesta... Varsinkin kun lapsella on ollut kohta kaksi vuotta kestänyt korvatulehduskierre... Nyt olen jo välillä huomannut hermostuvani lapselle liikaa välillä kun hän on niin kiinni minussa etten saa edes kahvikuppia juoda rauhassa tai vähää aikaa lukea lehteä. Välillä kun mies hakee hoidosta, otan ruhtinaallista omaa aikaa ja käyn kahvilassa...
Mutta, kaiken kaikkiaan, miten tämmöisestä ruljanssista selviää hengissä ja miten avioliitto kestää, kun on aina väsynyt ja ärtyisä?
Kommentit (24)
Meillä alkoi olla ihanasti yhteistä aikaa kun esikoinen lopetti päiväunet ja alkoi mennä nukkumaan klo 19 illalla! Nyt meillä on kyllä vauva myös, joten illat ovat pääosin vatsavaivojen huutamista, mutta eiköhän tämä tästä ajan kanssa(ja käymme vyöhyketerapiassa). Me emme ole olleet yhdessä missään kuin pari kertaa esikoisen syntymän jälkeen, mutta minua ainakin helpottaa tosi paljon kun pääsen yksin vaikka kaupungille ja kahville. Kunhan vauva on isompi niin aion ottaa vähän omaa aikaa tunti-pari kerrallaankin tekee ihmeitä. Isä käy myös jumpassa ja joskus esim. uimahallissa esikoisen kanssa, jolloin saan hetken olla rauhassa.
Tsemppiä! Kyllä se siitä ja muutaman vuoden päästä ihmettelet että miten lapsesi on kasvanut jo isoksi eikä enää tarvitse äitiä niin paljon kuin ennen.
MiTeSa: korvat on nyt putkitettu toistamiseen, ja jos tämä ei auta, niin sitten menemme seuraavaksi allergiatesteihin!
Riffa: voisinpa hyvinkin kokeilla tuota ystäväpalstaa.
Ja tsemiä kaikille vastaavassa tilanteessa painiskeleville! Totta on, että varmasti sitä tulee vielä aika, kun sitä kaipaa näitä aikoja kun äiti oli vielä se tärkein maailmassa :). Se tuli juuri äskenkin tuolla nukuttaessa mieleen... niin ihana pieni meillä kuitenkin on!
tuntuu, että ensimmäisenä sinunkin pitäisi saada omia hetkiä ja tarpeeksi lepoa. Jos on elämää myös kodin ulkopuolella, jaksaa kotiruljanssia helpommin. Ja myös se, mitä pidempään on saanut olla " aikuisena" ilman lasta - korostaa sitä lapsiarjen ja aikuisarjen eroa! Onhan se valtava elämän muutos jos lähes 35v. jälkeen kuvioihin tuleekin aivan uudet tuulet ja kaikesta rytmistä " päättää" pari vuotias " tuittupää" (? lue suloinen lapseni) ;D
En osaa sanoa mitään konkreettista, mutta kohta se helpottaa (?) - lapseni on 5,5 ja 2,5 vuotiaita ja tuntuu, että kuopus vasta " herää" ihmiselämään - eli siitä alkaa olla seuraa ihan eri tavalla kun yhtäkkiä alkoi vain puhumaan. Toki nyt tulee ne 3v. uhmat - mutta pystyn sentään puhumaan hänelle " järkeä" ja lapsi ei ole niin ahdistunut kuin ennen puhumaan oppimista.
Muista vain että päivä päivältä lapsi kasvaa ja jokainen päivä on taas edistystä. Kohta arki helpottuu kun lapsi irtaantuu sinusta ja kasvaa. 3-4vuotiaana voitte jo puuhata ihan eri tavalla kuin nyt, puhumattakaan miten siitä eteenpäin. Heti kun lapsen askel on jo vähän reippaampi, otettiin esikoinen iltakävelylenkeille mukaan. Kummasti minun miehenikin innostui suunnistamisesta kun esikoinen oli 4v. ja he juoksivat metsissä yhdessä (mieheni on melkoinen sohvaperuna ;).
Meilläkin on ollut tilanne, ettei lastenhoitoapua ole juuri tarjolla. Onneksi muutamat kerrat lasten kummit on helpottaneet arkea, mutta kupusta ei olla jätetty vielä juuri koskaan hoitoon minnekään. Kohta n. 4-5 vuotiaana lapset alkaa jo haluta iltaisin kavereille kylään - niin silloin mm. kauppareissut sujuu mukavasti kun muksu on kaverilla sen aikaa.
Kyllä se helpottaa ajan kanssa ....vaikka sitten tuleekin aivan erilaiset ongelmat lasten omien murheiden kanssa ;D
äitini kyllä hoitaa kun kerkiää mutta pyörittää yksin isoa maatilaa niin että harvoin on aikaa lapsiamme ottaa esim. yökylään. Nyt kyllä vanhemmat lapset 6v ja 4v. ovat olleet enemmänkin mummolla kun ovat jo omatoimisia ja heidät uskaltaa jättää hetkeksi sisälle keskenään eikä ulkonakaan tarvitse juosta koko ajan perässä. 2v. kuopus on ollut mummolla yötä vain kaksi kertaa kun olemme miehen kanssa olleet viime kesänä häissä ja kylpylässä. Noista häistäkin minä tulin sitten loppu yöksi mummolaan. Minä ainakin ymmärrän että isovanhemmat eivät halua ottaa tuollaista pientä kovin herkästi sillä heissä on kova vahtiminen ja vastuu. Isompi lapsi menee jo paljon helpommin.
Lisäksi meillä on hoitoapuna kaverit ja minun sisko sekä ihan maksulliset hoitajat. Minä olen ihan naapureiden ja muiden kavereiden kanssa suoraan kysynyt ja sopinut että ottavat välillä meidän lapset hoitoon/leikkimään hetkeksi ja sitten vastapalveluksena taas minä otan heidän lapsensa. Tänäänkin kun minulla oli neuvola meni vanhemmat lapset kavereideni luokse leikkimään kumpikin eri paikkaan että ei tule liian rankaksi " hoitajille" joilla molemmilla myös kolme omaa lasta. Siskoni kanssa myös vuorotellaan lasten vahtimisessa. Ja jos ei muuta niin sitten ollaan otettu maksullinen hoitaja. Esim. kun mentiin yhteisiin pikkujouluihin tuli meille hoitaja kotiin ja sovittiin könttäsumma niin ei tarvitse miettiä että yön yli hoito tulee ihan hirveen kalliiksi. Jos on varaa mennä vaikkapa hotelliin yöksi niin se hoitajan palkka siinä ei sitten enää ole kovinkaan iso summa. Meilläkään ei juuri rahaa ole kun itse olen kotihoidontuella ja mies huonosti palkatussa työssä.
Ja sitten vuorotellaan miehen kanssa. Minä menen leffaan omien kavereiden kanssa ja mies omien kavereiden kanssa jonnekin. Näin saa molemmat omaa vapaata aikaa. Kavereita minä olen hankkinut netin kautta kun ei täällä ollut muuttaessamme yhtään tuttua ja entiset kaverit kaikki sinkkuja ja asuvat kuka missäkin.
Ja tuohon nukuttamiseen pakko sanoa että minusta ainakin on ihanaa saada pari tuntia illasta vaikka katsella vaan telkkaria miehen kainalossa kun lapset nukkuu. Ja tästäpä syystä jotta tuo kallisarvoinen aika ei menisi lasten nukuttamiseen ei meillä lapsia nukuteta. Lapset laitetaan nukkumaan ja sitten nukahtavat omia aikojaan. Ja ei, meillä ei lapset ole itsekseen helposti oppineet nukuttamaan vaan kaikkien kolme kanssa on jouduttu unikoulua (josta varmaan saan ryöpyn niskaani) käyttämään ja varsinkin kovatahtoinen keskimmäinen protestoi kovalla huudolla aikanaan sitä vastaan että joutuu jäämään yksin sänkyyn. Mutta minusta tämä kannatti vaikka kovalta silloin tuntui kuunnella sitä itkua ja anomista. Nykyään kaikki nukahtavat nätisti ja tyytyväisinä satukasettia kuunnellen ja meillä on hetki aikaa olla vain itseksemme. klo 22 kutsuu minulla jo sitten unet jotta jaksan aamulla nousta esikoista eskariin laittamaan.
Sitä vaan ei auta kuin ajatella että nopeasti ne lapset kasvavat ja pian sitä jo miettii että mihin se aika oikein hurahti kun lapset menevät omia menojaan ja itsellä on aikaa enemmän kuin mitä keksii sille käyttöä.